Sivut

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Hamstraustako?

Kontissa käyntini meni ilmeisesti ihan vähän hamstrauksen puolelle. Lohdutukseni on, ettei (kovin) kalliiksi tullut.

Töistä tullessani ajattelin käydä vain pikaisesti vilkaisemassa Kontin kangasosastoa, se kun ihan sattumalta osui matkani varrelle. Ei jäänyt pelkästään vilkaisuksi, ei. Oli ihania joulukankaita puoli-ilmaiseksi, hauskoja verhokappoja ja pitkiäkin verhoja. Materiaalia on nyt vähäksi aikaa. Tehdä voisin vaikka joulujuttuja, ainoa harmittavainen asia on, että jouluun on enää niin vähän aikaa.
Sen tiedän jo, että siniset kankaat tulevat toiseen saunakamarin päiväpeittoon. Omat varastot eivät siihen täysin riitä.

Työpaikallani oli lisäksi paikallisen lankaliikkeen lankamyynti, ihan pieni ei ollut lankakassikaan. Hauskoja sukkalankoja sekä kaunista siniturkoosia lankaa, josta en vielä tiedä, mitä teen, mutta pakko oli ostaa pois kuljeksimasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!