Sivut

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Apua!

Etenevän kevään myötä iski kuume, ei flunssakuume eikä autokuume, vaan ompelukonekuume. Mieli tekisi ihan hirviästi vaihtaa kolme vuosikymmentä uskollisesti ja luotettavasti palvellut ompelukoneeni paremmin tilkkuiluun sopivaan versioon. Olen iltakaudet epätoivoisena ja pakkomielteisenä surffaillut netissä kahden ompelukonefirman sivuilla, toinen alkaa B:llä ja toinen P:llä, koska näiltä olen löytänyt Quilters Edition ja Quilt Expression mallit, joilla voi mm. tikata ihan millaisia mutkia vain.

Kun ihan vahingossa satuin kävelemään tänään ompelukoneliikkeen ohitse, niin ihan vahingossa eksyin sisälle ja näin ihan sattumalta livenä tuon B:llä alkavan koneen. Ihan vahingossa myyjällä oli vielä aikaa ja intoa yrittää myydä kone minulle. Se oli heillä esittelykoneena, mutta ei sitä kukaan juuri ollut kysellyt eikä sen kirjontaominaisuuksia oltu päästy näyttämään, kun heillä ei ollut tietokonetta. Opastus oli sitä luokkaa, ettei asiaa hoitanut henkilö ollut ommellut sillä kuin pienelle tilkulle suoraa ja siksakia. Myyjä jäi nyt sinne opettelemaan koneen käyttöä, siltä varalta jos eksyn sinne vahingossa uudelleen. Ei muuta, mutta kun ihan vahingossa hinta on 700 € listahintaa alhaisempi.

Kauhea ongelma! Minulla ei ole kokemusta siitä P:llä alkavasta koneesta enkä tätä B:täkään päässy vielä kokeilemaan kuin suoraa ja siksakia. Arvoisat tilkkuasiantuntijat, jos teillä on kokemuksia B:stä tai P:stä, niin nyt tarvitsen ihan oikeasti apua. Olen syvästi kiitollinen, jos vain viitsitte välittää kokemuksianne. Vanha koneeni on myös B, vielä niitä oikeita Sveitsissä tehtyjä, ja olen ollut siihen tyytyväinen. Siksi tuo Quilters Edition houkuttelee. Mutta P:lla on ainakin nettisivujen mukaan pitempi vapaavarsi ja enemmän tilaa neulan oikealla puolella. Kolmas vaihtoehto on tietysti, että unohdan koko jutun ja nitkutan uskollisella aparaatillani jatkossakin ja - tikkaan käsin.

PS. Kun kysyin D-insinööriltä, onko hänellä yhtään konetta, joka olisi ollut käytössä 30 vuotta (jos vaimoa ei lasketa), hän ei keksinyt yhtään! Minusta tämä oli jo riittävän hyvä perustelu uudelle ompelukoneelle!

7 kommenttia:

  1. Mielestäni tilkkuilijalle on aika tärkeää että paininjalan oikealla puolella on mahdollisimman paljon tikkaamiseen tarvittavaa tilaa.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Irman kanssa. Paljon ompeleva tyttäreni on valitellut vaateompelussa P:n ominaisuuksia. Tilkkupäivillä lämpenin Janomelle. Siinä tulee koneen mukana myös kirjontaohjelma. Oma koneeni H on vasta 10 vuotta nuori, mutta saahan siitä haaveilla. Testaa koneet kunnolla, kauppiaat puhuvat pyörryksiin. Saumuria ostaessani minulla oli pieni collegepaita leikattuna ja ompelin esim. hihat kiinni, tuli testattua differentiaalisyöttö ja muut ominaisuudet. Onnea hankintaan.

    VastaaPoista
  3. Olen vannoutunut B:n kannattaja ja käyttäjä - minäkin aikoinaan aloitin vaatimattomalla E:llä ja ompelin sillä vuosia. Uutta aloin harkita siinä vaiheessa, kun siihen ei saanut yläsyöttäjää. Lopullisesti asian sinetöi hetki, jolloin kokeilin sillä vapaata tikkausta, eikä se suostunut tekemään tikkiä kuin eteenpäin tai taaksepäin, ei sivuille, ei kaaria, ei mitään.
    Minulla ei ole B:ssäni kirjontaohjelmaa, ja ainoa "heikkous" lienee lyhyempi tila neulan oikealla puolella esim. P:hen verrattuna. Mutta toisaalta, jos työtä vapaatikkaa "oikeaoppisesti", niin kulloinkin siellä sisällä on maks. puolet työn leveydestä. Ongelmaa tulee ehkä isoa työtä yläsyöttäjällä tikatessa, kun työtä joutuu kääntelemään eri suuntiin, mutta silloinkin pitäisi kyllä pitäytyä pääsäännössä keskeltä reunoille päin.
    P:llä ompelua en ole koskaan kokeillut, joten siitä en osaa sanoa mitään, en edes hintaa verrata, hankintapäätöksen tehtyäni ainoastaan kilpailutin B:n myyjiä Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Mainostan nyt sen verran että Erkin Sauma ja Tikki veti pisimmän korren suostumalla vielä huoltamaan saumurini samaan kauppaan :)
    Nykykokemuksella sanoisin: mene rohkeasti kauppaan kokeilemaan kaikkea mieleentulevaa, mitä koneellasi haluat tehdä. Ja tingi ;) OVH:ssa oli 5 vuotta sittenkin kaikilla myyjillä tuo 700 EUR ilmaa.

    VastaaPoista
  4. Mielipiteeni ei varmaan ole puolueeton, koska olen aina ollut vannoutunut B:n omistaja. Viime vuonna jouduin luopumaan rakkaasta 1980-l. ostetusta B:stä ja nyt koneeni on 440QE. Alussa vierastin sen automaatiota, mutta lopulta se on tilkkuilijan kone: yläsyöttäjä ja BSR- jalka vakiona helpottavat huomattavasti tikkausta. Lisälaitteena sain (kaupan päälle) tikkaamiseen tarkoitetun isomman aputason, mikä on hyvä. MUTTA se oikean puolen tila on kieltämättä ahdas! Itselläni on P kokemuksia vain halpamalleista ja ei juuri positiivisia. Myös minä olen kuullut Janomeista hyviä kokemuksia...

    VastaaPoista
  5. minäkin ole B vannoutunut kannattaja, mieheni osti minulle 830S asuessamme Saksassa, mutta Suomessa sille ei sitten enää saa mitään huolto, koko konetta ei tuoda edes maahan. Ed b oli yli 20v vanha ja pidin sitä edelleen uutena,eikä koskaan murheita. tässä 830 mallissa on herkkuja enemmän kuin lääkäri määrää. Ja paljon tilaa oikealla, mutta sitä en enää niin tarvitse kun saan sen tikkauskoneen pian käyttöön.

    VastaaPoista
  6. Suurkiitos kaikille kommentoijille! Vaaka alkaa painua uhkaavasti B:n puolelle, vaikka se pienempi sisätila edelleen mietityttää. Ongelma kohdallani on se, että minulla ei paikkakunnallani ole mahdollista kokeilla kuin tuota B:tä, ja siinäkin myyjien pitäisi ensin itse opetella sen herkut, että pystyisivät esittelemään ne minulle. P:n kauppias tilaa koneen liikkeeseensä, jos minä ostan sen, ja sellaista kauppaa en tee. Homma laitetaan nyt hetkeksi jäihin ja harkintaan. Olen menossa työmatkalle Helsingin Messukeskukseen samaan aikaan kun siellä on Kädentaitomessut. Toivottavasti ompelukonekauppiaat arvaavat tulla paikalle oikeiden koneiden kanssa, yksi potentiaalinen asiakas on ainakin tulossa kassissaan varmuuden vuoksi vaikeita kankaita ja vanupaloja. Kiitokset vielä teille kaikille, kertoilen miten asia etenee.
    PS. Tämä ei tarkoita, ettei tätä postausta voi enää kommentoida: Ainakin niin kauan kun kaupat on tekemättä, kuulen mielelläni kokemuksianne.

    VastaaPoista
  7. Itselläni on ollut H-kone aika monta vuotta ja suunnittelen puolivakavissani sen vaihtamista uuteen, herkumpaan. Toisaalta olen niin tottunut nykyiseen koneeseen, että vaihtaminen hirvittää.

    B-koneen käyttäjät tuntuvat tyytyväisiltä omiinsa. Se on varmaan markkinoiden kallein merkki.

    Konetta ostaessani yksi tärkeä kriteeri oli koneen käyntiääni. B-merkkinen oli tuolloin selvästi meluisampi (ja kallis), joten päädyin H-merkkiseen, joka on kiitettävän hiljainen ja on palvellut hyvin.

    Yksi kiltalaisista mainitsi muistaakseni P-merkkisestä koneesta, että sen paininjalan vaihtaminen toiseen oli liian hankalaa.

    Itse valitsen joka tapauksessa B-koneen ja H-koneen välillä. Minulle muita merkkejä ei ole.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!