Sivut

perjantai 7. syyskuuta 2012

Tintit syrjällään

Kesäiseltä Jokioisten-Forssan-Humppilan kierrokselta tarttui mukaan lintukankaita linnunystävän kassia varten. Vanhasta Suuresta Käsityölehdestä löytämäni blokkiohje tuntui kokeilemisen arvoiselta. Tykkään erilaisista pikatekniikoista, niissä kun pääsee näyttämään itseään taitavammalta.

Ompelin kuusi kymmensenttistä kaitaletta yhteen kahdeksi leveäksi kaitaleeksi. Alkuperäisessä mallissa oli kolme erilaista kangasta. Halusin molemmat lintukankaat mukaan, joten ratkaisin asian näin.

Seuraavaksi leikkasin kaitaleista kymmensenttisiä siivuja...
... ja ompelin ne yhteen.
Seuraavaksi leikkasin blokin neljään osaan.


Sitten vain hiukan palojen pyörittelyä ja uudelleen muotoutuminen blokiksi.
Ja tässä kävi juuri niinkuin pelkäsin. Puolella tipusista on varpaat kohti taivasta. Epäilin, että näin voisi käydä, mutta kun en jaksanut etukäteen järkeillä, miten päin tilkut kääntyilevät, ajattelin, että se selviää kokeilemalla. Selvisihän tuo. Vaihtoehtoja on. Joko siedän vinksallaan olevat tintit. Tai ryhdyn ankarasti pohtimaan, miten päin seuraavat kaitaleet pitäisi ommella, jotta saisin kaikki oikein päin. Tai ryhdyn tekemään sitä, mikä on minulle turhankin tuttua. Puran väärinpäin oleva palat ja ompelen oikein päin. Ei vaikuta pikatekniikalle, arggh!

Uusille lukijoille tervetuloa!

6 kommenttia:

  1. Näenkö väärin, mutta näyttää siltä että jos vaihdat vasemman yläkulman palan oikean alakulman palan kanssa, niin linnut kääntyvät oikein päin.
    Kankaat, joilla on selvä suunta ovat välillä yllättäviä. Onnea matkaan.

    VastaaPoista
  2. Ja onkos sillä niin väliä, tilkkutyöhän tämä on eikä nuo ruudutkaan niin kovin isoja ole. Katsotaanhan sitä valmista työtäkin aina vähän eri suunnasta.

    VastaaPoista
  3. Näit ihan oikein! Suurkiitos! Ilman tarkkanäköisyyttäsi olisin varmaan huomenna tarttunut ratkojaan. Ratkaisu olikin noin yksinkertainen. Väänsin niitä aikani eri asentoihin,mutta menin aina enemmän solmuun niiden kanssa.

    VastaaPoista
  4. Kauniit, kirkkaat värit on työssäsi, mikä siitä sitten valmistuukaan:)odotellaan kiinnostuneena.Joskus olen tuota blokkia tehnyt määräävästä kuviokankaasta, silloin mietin tarkalleen miten päin neliöt pitää olla, eikä se niin hankalaa ollutkaan kun yhden ruudukon miettii valmiiksi.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!