Sivut

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Aslak-sukat ja messutuomisia

Olin varannut Aslak-viikolle ainakin kaksiin sukkiin langat mukaan, mutta reippaat ja tehokkaat päivät sammuttivat kuntoutujan iltaisin tehokkaasti unten maille. Yhdet Aslak-sukat sentään valmistuivat. Lankana on Novitan Nalle, josta en ole pitkään aikaan neulonutkaan mitään. Totutusta ohuemmista puikoista on nyt vasemman käden etusormessa kunnon kovettuma ja muutama kivulias reikä. Ei hätää, laastari sormessakin neulominen onnistuu.

Kuntoutusviikolta palattuani matkasin tyttären kanssa pääkaupunkiin messuille. Näppärästi bussikuljetuksella pääsimme suoraan Messukeskuksen ovelle. Tapasin messuilla ompelevan ompelukonekauppiaani Marjan, joka oli varannut mukaansa minua varten ympyräharpin ja edestä avoimen vapaatikkausjalan. Marjalta ostin Pfaffini melkein tasan vuosi sitten samoilta messuilta, ja yhteistyö, tai pitää varmaan sanoa palvelu, toimii edelleen erinomaisesti.

Tytär halusi Hämeen tekstiilituonnin pöydältä pari puuvillakangasta, ja kun niitä oli viiden kankaan pakettitarjous, niin minä valitsin omiin valikoimiini loput kolme.


Ennen paluumatkalle lähtöä poikkesimme vielä Jumbossa. Poikkeamasta tuli melkein hukkareissu,  samat puodit löytyvät kotikaupungista. Marimekon palakorista löytyi kuitenkin 50% alella reilun kokoisia pakanpäitä. Näitä voin hyödyntää taustakankaina, pöytäliinoina, tai mitä nyt satun keksimään. 


Loppukevennyksenä legoista tehty Imatrankoski Model Expo-messuilta. Yhden innokkaan (entisen) legoilijan äitinä hurmaannun aina näistä.


7 kommenttia:

  1. Matkaa messuille olisi vajaat 10 km, mutta en viitsinyt mennä. Ihana tuo pöllökangas ja Marimekon kankaat hurmaa minut aina.

    VastaaPoista
  2. Matkaa messuille olisi ollut vielä vähemmän kuin Marlella, mutta jätin väliin. Ihana tuo Lego-Imatra. Vuosia sitten kävin IVO:n vesilaboratoriossa katsomassa voimalaitosten pienoismalleja, joissa virtasi oikeasti vesi. Aikuiset insinöörit niitä rakentelivat ja saivat vielä palkkaa työstään;) Ihanaa, että sinulla on hyvin palveleva ompelukonekauppias. Ympyräharppi on kiva lelu ja ainakin minulle avoin konetikkausjalka on juuri oikea jalka siihen hommaan.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja ihania kankaita. Kyllämnuo legot ovat yksi maailman parhaista keksinnöistä

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat. Minusta Marimekon vanhat kuosit on niin kauniita verrattuna näihin uusiin, mitkä ei välttämättä erotu joukosta.

    VastaaPoista
  5. Hyvät messutuomiset sait! Tykkään myös pöllökankaasta, ja kokemuksesta voin sanoa, että se pienipilkkuinen on hyvä kuvio. Itselläni on ollut sitä sinisenä, mustana ja pinkkinä. Toimii hyvin.

    VastaaPoista
  6. Komiat sukat! Ihania kankaita, varsinkin pöllökangas miellyttää!!

    VastaaPoista
  7. Hiano koski ja kivat jalkuimet :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!