Sivut

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ulos kaapista

Minulla on vuonna 1988 hankittu Bernetten viisilankainen saumuri. En muista koska olen sillä viimeksi ommellut. Parikymmentä vuotta sitten pidin perheen jälkikasvun vaateissa sen avulla, ompelin talvihaalareita myöten käytännössä kaiken. Vajaa kymmenen vuotta sitten mietin jo sen myymistä, mutta D-insinöörin neuvosta pidin sen, "koska et saisi siitä kuin jonkun hassun satasen, jos sen joku edes huolii". 


Toissa syksynä tyrkkäsin sen tyttärelle. Ohjekirjaa ei löytynyt mistään, enkä enää muistanut koneen langoitusta tai muita kommervenkkejä. Netistä ei niin vanhan koneen manuaalia löytynyt. Kyselin ompelevalta ompelukonekauppiaaltani Marjalta, hänellä on jonkinlainen varasto vanhoja käyttäohjeita. Ei tärpännyt. 

Sitten muistin, että meitä oli aikanaan kolme pienten lasten äitiä, jotka samaan aikaan hankimme samanlaiset saumurit. Yhdestä en enää tiennyt, missä hän majaansa pitää, mutta toinen oli tavoitettavissa. Hän oli myynyt omansa, onneksi yhteiselle tuttavallemme, joka asui nyt toisella puolella Suomea. Puhelu sinne. "Saumuri on tuolla kaapin päällä, mutta ei ole aavistustakaan, missä ohjekirja on. Etsin kun ehdin." Seuraavana päivänä tekstiviesti: "En olisi uskonut, mutta ohjekirja oli saumurin vieressä, otan kopiot ja lähetän sinulle." Jes! Odotan, odotan, odotan, odotan. Ei tule postia. Tuttavani tuntien uskoin  muiden kiireisempien asioiden tulleen kolmen aktiivisen lapsen aktiiviselle äidille väliin. Reilun kuukauden kuluttua laitan nöyrän ystävällisen tekstarin ja kyselen ohjeen perään. "Se on lähtenyt täältä silloin kun ilmoitin löytäneeni sen". En ehtinyt vastata, kun tuli uusi tekstari: "Se löytyikin auton takapenkiltä, sorry, on vähän reissussa rähjäänyt. Lähtee huomenna."

Tytär sai saumurin käyttökuntoon manuaalin avulla, ehti jotain ommellakin ja lähti sitten ulkomaille vaihtoon. Saumuri palautui minulle. Sitten tuli eteen pitkiä huoliteltavia saumoja. Pyyhin pölyt koneesta, pidin peukkuja ja toivoin koneen pelittävän. Ja toimihan se. Siihen asti, kunnes päätin tehdä pieniä huoltotoimenpiteitä.


Kone oli aika pölyinen sisältä, otin imurin ja sain imaistua pölyn ohella langatkin paikoiltaan pois. En ole montaa kertaa pujottanut lankoja alusta alkaen (ja edellisestä kerrasta on varmaan 15 vuotta), vaan olen solminut langat vanhaan lankaan ja vetänyt tai ommellut uudet langat koneen läpi. Lauantai-iltapäivä kuluikin sitten rattoisasti sompaillessani lankoja paikalleen. Edelliseen langanpujotussessioon verratuna oli tapahtunut jotain kummallista, oli todella vaikeaa nähdä mustia lankoja ja niiden kulkureittejä. Onkohan koneen lampun teho hävinnyt jonnekin säilytyksen aikana?

Nyt toimii, enkä pakkaa konetta enää komeroon, vaan pidän sen käyttökunnossa. Niin nopeasti ja vaivatta sain reilut kymmenen metriä kankaan reunoja huoliteltua.Kaikenlaisia aarteita olen säilönytkin kaapissani pölyttymässä.



16 kommenttia:

  1. Kuulostaa kätevältä! Pari kuukautta ensin etsiskelet ohjekirjaa, sitten kone on tyttärellä ja viime töiksesi vielä joudut langoituspuuhiin, jotka kestävät koko iltapäivän. Onhan kätevää saada 10 metriä kangasta huolteltua näin! haha

    VastaaPoista
  2. Täs sen näkee, että aika tavaran nauttii :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi aarre löytyi uudestaan käyttöön! Näyttää tutun näköiseltä koneelta, mulla taitaa olla samanlainen.

    VastaaPoista
  4. Minullakin on ollut saumuri käyttämättömänä 15v. Mies kanssa tuumasi, ettei sitä kannata myydä. Tuossa se nököttää, kun virtajohto on jossain kadoksissa... Langanpujotus on minullakin se toinen murhe, mutta vasta sitten, kun virtajohto löytyy..

    VastaaPoista
  5. Samanlainen saumuri on minullakin ja jatkuvasti käytössä jo yli kaksikymmentä vuotta. Kätevä saumojen huolittelija. Kyllä ne lamppujen tehot tuntuu himmenevän vuosi vuodelta.

    VastaaPoista
  6. kunnon koneet ei vanhene koskaan. Kivasti ajankohtainen postaus, siis minulle, kun olen harkitsemassa saumurin ostoa. Ei siis kannata hukata ohjekirjaa :)

    VastaaPoista
  7. Saumuri löytyy täältäkin, taustatarina ihan vastaavanlanen kuin sinullakin :) Tai itse asiassa se on jo toinen sarjassaan, kun ensimmäisessä ei ollut differentiaalisyöttöä. Merkki on eri, kotimainen Eva, joka on helpompi langoitettava kuin muut silloin markkinoilla olleet, koska se aukeaa myös edestä vasemmalta. Olen sitä säästellyt samoista syistä kuin edellä, plus että joskus ajattelin käyttäväni sitä matonkuteiden leikkaamiseen, mitä olen kokeillutkin kertaalleen - toimii! Kun vaan jostain löytäisi sen ajan omistautua sille harrastukselle edes sen verran, että kutoisi puissa odottavan mattoloimen = ainakin 10 metriä :(

    VastaaPoista
  8. Olen itsekkin hankkimassa saumuria. Hobby hallissa olis hyvä tarjous, mutta neljällä lankarullalla. Olisikkohan se hyvä? Merkiltään singer.

    VastaaPoista
  9. Mullakin saumuri enimmäkseen kerää pölyä. Koneeni on nelilankainen. Välillä se pääsee huolitteluhommiin, kevääksi haaveillen tekeväni juhlamekon.

    VastaaPoista
  10. Ah, tästä tulikin mieleeni, että noudettuani saumurin edellisen kerran huollosta (vuosi sitten), ehdin ommella sillä melkein metrin, kun alkoi taas takuta... Onkohan takuu vielä voimassa...? Huoltoon se pitäisi taas roudata, huoh.
    Ihana peli, silloin kun suostuu toimimaan!! :o)

    VastaaPoista
  11. Joo totta tosiaan, mystinen juttu noiden mustien lankojen kanssa... Ei sa kait johdu lampustasi, koska mulle on myös tullut sama ongelma ihan eri lampulla :)

    VastaaPoista
  12. Täältä löytyy kans kovin samannäköinen kone - numero on mulla 334. Samoin aikoinaan lapset vaatetettiin sen avulla. Viime kesänä tuli kangaskaupasta mukaan ihanan punainen neulekangas, kaivoin käyttämättömänä seisoneen koneen esiin, vein huoltoon - enkä ole vieläkään ommellut neuleesta mitään :( Reunojen huolittelu sillä menee sujuvasti :)

    VastaaPoista
  13. Tulee taas mieleen se tosiasia, että vanhemmat koneet oli tehty kestämään kovaakin ompelua. Tuntuu että nykyisissa on niin paljon toimintoja, ettei itse asia enää suju yhtä tehokkaasti.

    VastaaPoista
  14. Ennen joulua minäkin kivoin kaapistani saumurin esille kun olisin halunnut huolitella sillä jotakin - en enää muista mitä - ei tarvinnut huolitella, kone ei surissut ei edes hurahtanut. Pakkasin takaisin kaappiin harmistuneena:( Huolto voisi olla ajankohtainen:)

    VastaaPoista
  15. Aivan samanlainen on meikäläisellä ja siinä se on lojunut ompeluhuoneessa monta vuotta käytt'mättä. Ohjekirjanen on kyllä tallessa. Ei sitä koskaan tiedä. milloin tulee tarvetta. On se aika kätevä esim trikoon ompelussa.

    VastaaPoista
  16. Hei,
    sivusi tuli vastaan kun etsin apua oman bernetteni langanpujotus- sekä langankatkomisongelmaan, joka on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Osaako kukaan keksiä mistä moinen kesto-ongelma voisi johtua? Huollossa on käytetty eli puhdas pitäisi olla.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!