Sivut

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pyykkipäivä

Aurinkoa ja tuulta keväisen päivän tarpeisiin! Ja joku on pessyt pyykkiä!



Onpa kirjavaa? Ihan kuin joku olisi käynyt kangasostoksilla? Repsahtanut taas kunnolla? (Aslak-kuntoutuksessa kyllä opetettiin, ettei kannata puhua repsahduksesta esim. painonhallinnassa, voi puhua poikkeamasta!) Tilkkutaiturin Tyttären tilkkupiiri teki vuotuisen (kankaanhankinta)-retkensä Kankaiseen ja Tilkkutexiin. Ja sen jonkun piti ängetä mukaan, vaikka ei ollut muuta tarvetta kuin hankkia viimevuotisiin ruusupuska-BOMeihin välikaitalekankaat ja nauttia riemukkaasta seurasta. Välikaitalekangasta ei muuten ole kuvissa, on sen verran tylsää laatua, enkä viitsinyt pestä sitä käsin. Nämä ostokset ovat vain pakanpäitä tai muita jätepaloja, otin talteen pois kuljeksimasta.

Yksi parhaista paluumatkalla kuulluista kommenteista: Tämä tuhlaaminen on paljon rankempaa kuin tienaaminen!



Jättikokoinen ja surullinen ristiriita on se, että kankaanhankintaintoni ja ompeluun käytettävissä oleva aika eivät ole missään suhteessa keskenään.

Enpä siis osta ainakaan vuoteen yhtään kangasta. Se vuosi alkaa vaikkapa heti Tilkkupäivien ja huhtikuisen Tallinnan tilkkumatkan jälkeen - ehkä.


17 kommenttia:

  1. Kivaa kangasilottelua. Minä olen oikeastaan pysynyt kohtuudessa kangasostojeni kanssa yksi vihreä kangaspala on tullut hankittua. Villalangoissa on lipsumista tapahtunut hieman enemmän ;)

    VastaaPoista
  2. Nayttaa ihanalta! Ala ihmeessa lupaa olla ostamatta kangasta vuoteen - vuosi on tosi pitka aika! Loysit kivoja kankaita! x Teje

    VastaaPoista
  3. Luulen että sun vuosi ei ole yhtä pitkä kuin allakassa:)
    Ihanaa pyykkiä:)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanaa väriterapiaa koko juttu :) Retkistä saatu energia on huikeaa! Miten helppo onkaan ottaa kangasta omasta varastosta kun tulee tarve. Ja tarpeitahan tulee :)

    VastaaPoista
  5. Varsinaista väriterapiaa, noista yhdistämällä mitään lisäämättä saat muistopeiton tuosta mukavasta retkestä. Eipä tarvitsis miettiä että mitäköhän minkäkin viereen laittais.

    VastaaPoista
  6. Eihän sille mitään voi, jos on ihan pakko ostaa, tai se että tässäkin on varmaan tapahtunut, niin että noi kankaat ovat suorastaan tukeneet mukaan :)

    VastaaPoista
  7. Ihaninta mahdollista pyykkiä! Mahtavaa. Merkuriuksen vuosi on myös vuosi, muista tämä. Ja kannattaa tosiaan aloittaa lakko vasta Tilkkupäivien jälkeen.

    VastaaPoista
  8. aina on tilaa tilkkutyökankaille :)

    VastaaPoista
  9. Ihanasti kankaat auringossa ja tuulessa hulmuavat, aina on tilaa kankaille :)

    VastaaPoista
  10. Päivä kerraallaan mennään muissakin "riippuvuussuhteissa" :) Ihanat repsahdukset olet lyötänyt!

    VastaaPoista
  11. Kyllä ovat sini bomisi hienoja, Kylä kelpaa kankaita kuivattaa, puoliksi silitetyt, ihania kirkkaita värejä. Ps. Länsi-suomessa tosiaan riistetään ei pureta:)

    VastaaPoista
  12. Aurinko ja tuuli tekevät kankaista ihanan raikkaita. Itse olen saanut melko täydellisen kangasimmuniteetin. Sen kehittyminen kesti yli 20 vuotta.

    VastaaPoista
  13. Aaaah, ihana kuva!! Kevät, iloa, väriä, aurinkoa! Moisestahan pitää potea vain hyvää omaatuntoa!! :o)

    VastaaPoista
  14. Lupaukset, valat ja vannomiset ovat voimassa vain siihen asti, kunnes ne rikotaan. Ainakin kankaanostotapauksissa. Jos on tuhlaaminen rankkaa, niin on se vaan niin mukavaa.Kauniita ja ehdottomasti välttämättömiä joka ikinen ostamasi suikale.

    VastaaPoista
  15. Repsahdus ja poikkeama kangaskaupolle eivät mitenkään sovi samaan lauseeseen. Ovat kaksi täysin eri asiaa eikä niitä pidä sotkea keskenään:)

    VastaaPoista
  16. Hyvä että nappasit pois kuleksimasta!

    VastaaPoista
  17. Onpa voimaannuttavan näköisiä kuvia, ihanaa väriterapiaa! Kankaanhankintaintoni suhteessa ompeluaikaan on jo VUOSIA ollut epätasapainossa!!! AINA pitää olla tarpeeksi kankaita varastossa... ihan vain vaikka hypisteltäväksi;o)

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!