Sivut

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kerhomekko I

Minna Neulanviemää-blogista on ommellut jo kolme kivaa mekkoa samalla kaavalla. Hän   vakuutteli mallin sopivan kenelle vaan, ja niin marssin Eurokankaaseen etsimään kesäistä ja heleää mekkokangasta. No, kesäinen ehkä toteutui, heleys ei niinkään. Sen sijaan löytyi batiikkivärjättyä puuvillaa, ensin nimenomaan heleän vihreänä (vihreä ei ole minun värini) ja hiukan kaiveltuani, samaa kangasta sinisenä. Luovuin siis heleydestä.

Malli oli todella helppo ommella, eikä sitä tarvinnut juurikaan muutella. Pääntietä hiukan avarsin alkuperäisestä, muuten ompelus on kaavan mukainen.Ensimmäisen hihan istutin pukuompelun oppien mukaan, mutta kun se meni niin kivuttomasti paikalleen, toisen ompelin suoraan kiinni ilman harsimuksia. Mallimekko on tehty trikoosta, ja hiukan hirvitti, meneekö mekko päälle ilman että takasaumaan pitää ommella vetoketju, mutta ei ollut minkäänlaista ongelmaa pukemisessa. Ommellessani huomasin, että kangas ei ole kovinkaan rypistyvää sorttia. Kirjavuus kätkee lisäksi mahdolliset pienet rypyt.

Helman tasaaminen itsekseen on ompelijalle aina haaste. D-insinööristä ei juurikaan ole apua, kun homma menee helposti millintarkaksi säätämiseksi, mutta sitten keksin.  Ompelija jakkaralle mekko päällä ja D-insinöörille kamera kouraan! Kuva kertoi, että toinen reuna on pitempi.
 

Perjantai-iltana piirsin kaavat, lauantaina leikkasin ja sunnuntaina sateiden aikana ja ukkosten välissä ompelin kasaan. Maanantaina laitan töihin päälleni. Tykkään mallista. Istuu hyvin ylävartalolla, helma lievästi A-linjainen (Modan määritelmä), mukavan väljä. Kerhomekko kakkosen teen sitten siitä heleästä kankaasta (kunhan sen ensin löydän) ja hihattomana. Kolmoseen voisi upottaa jotain tilkkujuttuja...


Kaava Moda 1/2014

12 kommenttia:

  1. Kiva malli ja kangas, sopii hyvin sinulle!
    Pitäisikö itsekin yrittää, näyttää niin kivalta, ei vain ole tuota Modan lehteä:(
    Ps. minulle kävisi se heleän vihreä:)

    VastaaPoista
  2. Tarvitsen kerhomekon, ehdottomasti. Mistä sellaisen kaavan löytää?

    VastaaPoista
  3. Onpa kivan näköinen mekko - vaateompelumuistoja tulvii mieleen... Voi kun päivässä olisi 24 ompelutuntia :)

    VastaaPoista
  4. Fiksu mekko ja istuu hyvin. Kaunis kangas.

    VastaaPoista
  5. Kaunis malli ja upean näköinen mekko, tykkään :)

    VastaaPoista
  6. Tietenkän lehti ei ole enää mynnissä, mutta ehkäpä kirjastosta löytyisi.

    VastaaPoista
  7. Huuto.netistä kannattaa tsekata käsityölehtiä, itse olen löytänyt usein sieltä kädoksissa olevan lehden. Jotkut ilmeisesti ostaa/tilaa lehden, ja jos siinä ei ole mitään itseä kiinnostavaa, laittavat sen nopeasti myyntiin.

    VastaaPoista
  8. Kivannäköinen kerhomekko. Itsekin vähän suurensin kaula-aukkoa, kun oli niin pieni. Mutta ompeluopettaja oli oikeassa, sopii kaikille vartaloille ja helppo & nopea tehdä.

    VastaaPoista
  9. Kaunis mekko! Minäkin alan metsästää kyseistä lehteä ja ommella soman kesämekon.

    VastaaPoista
  10. Kiva kerhomekko. Sopii sulle mainioisti. En ole ikinä ommellut mekkoa, joten ajattelin aloittaa lasten mallista :)

    VastaaPoista
  11. Voi! Tahtoo myös kesämekon!
    Suuntana siis kirjasto?

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!