Sivut

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Musta-valkeaa

Valmiiksi leikatut kankaat polttelivat työpöydällä niin, että oli pakko ommella yksi blokki koekappaleeksi, vaikka en olisi millään ehtinyt. Puolustelin itseäni, että on ainakin yksi blokki malliksi, kun peiton saaja lomailee pari päivää täällä kotosalla. Vielä ehdin vaihtaa mallia, jos tämä Simply Woven ei miellytäkään. Ja pakkohan se on käydä sisällä ompelukoneen vieressä välillä jäähdyttelemässä, elohopea hipoo kolmeakymmentä, järvivedenkin lämpö on jo 23.

  

Ohje on Moda Bake Shopin sivuilta. Blokkia oli tosi kiva tehdä, ja sivuilta löytyvät kuvalliset ohjeet ovat selkeät.  Siitä huolimatta tämä hätähousu ei miettinyt ennenkuin leikkasi, ja ensimmäisestä blokin alusta tuli pussukkatarpeita. 


Jatkon kannalta on kaksi vaihtoehtoa: Valitsenko liikuntapainotteisen blokki kerrallaan -ompelutaktiikan vai ehkä tylsältä tuntuvan sarjassa ompelun.  Liikuntapainotteiseksi homma muuttuu, kun jokaisen kaitaleen ompelun jälkeen pomppaan ylös koneeni takaa, kävelen kodinhoitohuoneeseen silittämään ja sieltä  keittiöön leikkaamaan, josta sitten marssin takaisin koneelleni. Sarjatyönä voisin ommella vaikkapa kuusi blokkia samaan vaiheeseen, ja siten kävelykerrat pienenisi huomattavasti. 
Minulla on viikko aikaa miettiä tätä, näiden mustavalkoisten kimppuun ehdin ehkä viikon päästä.  Mutta nyt tiedän, mitä odottaa!

13 kommenttia:

  1. Liikuntapainotteinen toteutustapa kuulostaa paremmalta. Sarjatyö on niin uuvuttavaa ja pakkotahtista. Kiitos vinkistä tähän malliin. Tämä olisi mielekäs tapa kuluttaa värikkäitä printtikankaitani, jotka huutelevat haluavansa osallistua muuttumisleikkiin. Tarvitsisin vain valkoista kangasta.

    VastaaPoista
  2. Minunkin mielestä liikuntapainoitteinen olisi ehkä parempi, koska sarjatyö ei kuulosta oikein kivalta. Kävin myös katsomassa linkin ja hyvät ohjeet oli tekemiseen.
    Täälläkin on todella lämmin!

    VastaaPoista
  3. Täältä tulee kolmas ääni liikuntapainotteiseen vaihtoehtoon:) Kävin myös katsomassa linkin, näyttää mielenkiintoiselta ja musta-valkoversiona varmasti mukavan näköinen.

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti malli. Täytyypä kurkata lähemmin.

    VastaaPoista
  5. Neljäs ääni liikunnalle ;) Toi kivat kankaat oot löytänyt. Mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaikkien kankaiden ostopaikkoja en muista, mutta suurin osa taitaa olla Lahdesta kangaskauppa Wexleriltä, jossa on muuten parhaillaan menossa tyhjennysmyynti.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää koekappale. Kannatan myös liikuntapainotteista ompelua, ekös se yhtäjaksoinen istuminen ole vaarallista terveydelle. Onneksi tilkkuilulla on kaikkiin vaivoihin parantava vaikutus.

    VastaaPoista
  7. Moi, vaihtoehto jatkuvalle paikanvaihdolle on tehdä pieni silityslauta päällystetystä levystä pmpelukoneen viereen ja ottaa toiselle puolelle leikkausvälineet. Pyörivä tuoli ja pieni apupöytä lähellä auttaa myös. Aloitin vinkistäsi saman peiton ja olen viritellyt systeemejä työn helpottamiseksi. Leikatut ja silitetyt kaitaleet ripustin henkareihin ompelukoneen lähelle myös. Jouduin myös tekemään lisätilauksen Wexlerille;)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva blokki! Minäkin kannatan liikkumispainotteista vaihtoehtoa, mutta tekisin ehkä 3-4 blokkia aina sarjana. Sarjatyö ei silloin käy liian puuduttavaksi, ja on kiva rupeaman lopuksi, kun saakin monta blokkia valmiiksi kerralla.

    Oletteko saajan kanssa ajatelleet, että peitossa voisi olla pari värillistäkin blokkia? Yksi väriläiskä voisi kompata muuten musta-valkoista pintaa aika kivasti.

    VastaaPoista
  9. Onpas musta-valkea todellakin tyylikäs yhdistelmä.

    VastaaPoista
  10. Erittäin kiva mustavalkoisena. Reunakaitaleeseen voit käyttää väriä, vaikka punaista, jos saaja ei ole ihan täysin mustavalkoinen tyyppi. Noita blokkeja ommelleena tein itse 4-6 blokin sarjatuotantoon!

    VastaaPoista
  11. Kysyit takista. Tein omalla koolla ja on iso. Jos näit, joku kommentoi, että tämän lehden koot on reiluja. Tee ihmeessä, on tosi kiva malli ja käyttökelpoinen. Lykkyä!

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen malli! Mustavalkoinen näyttää jännittävältä. Uskon että mieli palaa halusta tekemään lisää, ihan millä tekniikalla vain :)

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!