Sivut

perjantai 8. elokuuta 2014

Luonnonvoimien myllerrystä

Sain vihdoin viimein kaikki blokit ommeltua mustavalkoiseen peittoon. Virittelin kirjahyllyyn väliaikaisen suunnitteluseinän: Teippasin vanulevyn hyllyyn kiinni ja sommittelin blokkien järjestystä siihen. Hyvin meni siihen asti, kun kolme blokkia vielä etsi paikkaansa. Sitten koko komeus rojahti kerralla alas. Painovoima pahalainen! Siirsin sitten vanun terassille, ja työskentelyasento vaihtui pystysuorasta vaakasuoraan. Vanun jätin alle, kun ajattelin, että se pitelee blokkeja edes vähän kiinni, jos sattuisi tuulemaan, vaikka mielestäni oli kohtaisen tyyntä. Hiki valui pitkin selkärankaa kontatessasi lattialla. Poikkesin sisälle hakemaan vesipullon. Tuuli tarttuikin vanun reunaan ja heitti asetelmani uuteen järjestykseen. Hallitsemattomat luonnonvoimat!


Lisää hikivirtoja selkäuomassa ja vihdoin näin pitkällä! Blokkirivit on asetettu kasoihin, ne on nipistetty toisiinsa paperiliittimillä, kasat on numeroitu ja kaikesta on vielä piirretty kartta. 



Jos tästä alkaisi lopultakin tulla vähän valmiimpaa.

PS.
Pyydän anteeksi, mutta kärsivällisyys loppui nyt! Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa sanavahvistus kommentointiin. Olen ollut varsinaisen roskapostihyökkäyksen kohteena. Toivon ettei sanavahvistus heikennä kommentointi-halujanne.

14 kommenttia:

  1. Äh mä luulin jo, että laitat tuohon noita vihreitä ja v-punaisia kohtia. Ei kyl näyttäis yhtää hullummalle :) mä olen kans harkinnut laittaa tuon sanan vahvistuksen.

    VastaaPoista
  2. Tuosta mustavalkoisesta tulee hieno. Mulla on kommentoinnissa vain esto anonyymeille kommenteille, eikä asiattomia kommentteja ole tullut aikoihin. Mutta jos sallin anonyymit kommenitt, niin heti alkaa tulla kaikenlaista soopaa. Yhteen sähköpostilaatikkooni tulee toistakymmentä huijaussähköpostia päivässä. Olen aika kyllästynyt niihin.

    VastaaPoista
  3. Upea peitto! Mulle tulee kans kamala määrä roskapostikommentteja päivässäs. Taidanpa kysyä Kivlttaajalta ( guru) miten hän pääsi anonyymeistä eroon

    T. Soile Tilkkupajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Kvilttaja, mutta vastaan sinulle kuitenkin. :) Anonyymeista pääsee eroon niin, että muokkaat blogin asetuksista kommenttiasetuksia. Olet nyt sallinut kaikkien kommentit . Valitse nyt sellainen vaihtoehto, jossa et salli sitä.

      Tee seuraavasti: Valitse asetukset > perus > tekstit ja kommentit > Ketkä voivat kommentoida > vaihtoehtoina on kuka tahansa (sisältää anonyymit kommentoijat, rekisteröitynyt käyttäjä, käyttäjä, jolla on Google-tilejä ja vain tämän blogin jäsenet.
      Suosittelen valitsemaan toiseksi ylimmäisen vaihtoehdon eli rekisteröitynyt käyttäjä. Näin annat kommentointimahdollisuuden myös niille, joiden blogi on muualla kuin Bloggerissa.

      Poista
  4. Näyttää tosi kivalta peittosi alku. Raskasta on ompelukin näillä ilmoilla ollut. Minullakin pöytätuuletin pyörii koneen vieressä.
    Ne roskaviestit ovat aika rasittavia.

    VastaaPoista
  5. Hienolta näyttää ja mustavalkoinen on aina tyylikäs!
    Minulla on ollut myös riesana nuo anonyymit yhdessä postauksessa, laitoin kommentoinnin siinä tekstissä kiinni, niin nyt on ollut muutaman päivän aika hiljaista, mutta olen myös harkinnut tuota sanavahvistusta jos ei muu auta:)

    VastaaPoista
  6. Heippa! Tuntuu etta mullekin kay just noin! ja lisaksi viela hikikin virtaa. Sisallakaan ei voi pitaa tuuletinta kovalla kun vie tilkkut. No nyt en kylla ehdi ommellakaan kun muutto on viime metreilla. Toivottavasti ensi viikolla vaikka ompelen kun internetti on katkolla. Viime peiton kanssa hoksasin ottaa kuvan suunnitelmastani. Toivottavasti niin teilla kuin meillakin jo viilenisi vihdoin. Terveisin Teje

    VastaaPoista
  7. Hieno peitto valmistumassa. Roskapostivyöryn kanssa olen ihmeissäni minäkin.

    VastaaPoista
  8. On sulla ollut vastoinkäymisiä tuon kanssa! Lopussa kiitos seisonee jo nähdynkin perusteella kuitenkin :)

    VastaaPoista
  9. Mustavalkoisesta tulee hieno! Minulla on kyllä sallittu kaikki kommentoijat, enkä ole kovin paljon roskapostia saanut - tosin onhan minulla tuo sanavahvistus päällä.

    VastaaPoista
  10. Hitsi, miten hyvältä näyttää! Tykkään itsekin tosi paljon mustan ja valkoisen yhdistelmästä.

    VastaaPoista
  11. Mustavalkoinen pienellä ripauksella muuta ja syntyy todella upea peitto! Minäkin jouduin tuon sanavahvistuksen ottamaan käyttöön., Eiköhän jokainen ymmärrä, miten ärsyttävää on se roskapostitulva.

    VastaaPoista
  12. Kaikenlainen tekeminen on ollut hiukka nihkeetä. Valmiin työn jälkeen tuskin muistat luonnonvoimia!
    Tulossa kaunis työ.

    VastaaPoista
  13. Mustavalkoisesta tulee tyylikäs. Joku jo sanoikin, että vaaleanpunaiset muistilaput tuovat hauskan väripilkun mustavalkoisuuden keskelle. :D

    Minulla on ollut sanatunnistus jo melko kauan. Olen saanut jonkin verran roskapostia, mutta se jää blogini roskapostisuodattimeen.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!