Sivut

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ne Muut Kankaat

Kiitos runsaista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Ja isot lisäkiitokset innostuneesta vastaanotosta nimpparikangasvaihtoon! Ilmoittautuneita on niin paljon, että saamme (ainakin) kaksi ryhmää kokoon, mutta mukaan mahtuu vieläkin. Osalta ilmottautuneista sainkin jo osoitteet, loputkin voisivat laittaa sähköpostiini vinkkiä paikasta, mihin Posti-Patet voivat fat quarterit kiikuttaa.

Muutamassa kommentissa oli varsin aiheellinen kysymys, missä muut kankaani ovat. On myönnettävä, että laatikosto on ehkä brassailuväline tilkkukankaiden suhteen, mutta nautin itse tavattomasti kankaiden katselemisesta. Mutta muitakin kankaita on, vähän paremmin piilossa.


Parin viikon kaaos työhuoneessani, kun viikkailin brassailukankaita laatikoihin ja yritin saada jonkinlaista järkeä muihin kankaisiin.


Siivouspäivänä kaikki romppeet kasattuna sängylle pois lattialta.


Näissä koreissa, pappani tekemän sängyn alla ja sisareni virkkaaman pitsipeiton reunan takana ovat isot kankaat, orpo- ja kokeilublokit sekä pienehköt vanu- ja kovikehuopapalat (isot vanut ym. ovat käyttämättömässä saunassa lauteiden alla).


Makuuhuoneen komerosta löytyvät muovilaatikot, joissa yhdessä on palat (= joita ei voi enää viikata järjelliseen muotoon, mutta joista pystyy vielä leikkaamaan pienempiä paloja) ja toisessa pikkusilput pakattuina suurinpiirtein väreittäin minigrip-pusseihin. Isoissa laatikoissa alahyllyillä on epämääräisiä kankaita, vanhoja lakanoita, verhoja ym. kummallisuuksia. Ihan alimmassa  laatikossa majailevat pellavat, jotka ovat kotoisin Viipurin uskomattomasta pellavakaupasta, mutta jotka ovat jääneet odottelemaan aikoja parempia. Tästä laatikosta löysin kankaan alkuvuodesta Tilkkupäiville tekemääni sarafaaniin.

Maritta epäili, raaskinko käyttää brassailukankaitani ollenkaan. Itse asiassa tilanne on päinvastoin. Nyt kun näen kerralla, mitä minulla on, tiedän, ettei varasto heti kuivu kokoon. 

Kvilttaaja ehdotti joidenkin laatikoiden auki pitämistä; yritetty on, mutta laatikosto on oven pielessä ja paikka on sen verran ahdas, että käsivarressani on muutama reippaan kokoinen mustelma, kun olen kolhinut itseäni avoimen laatikon kulmaan.

HUOM! Kuvat on otettu juuri siivoamisen ja kankaiden järjestelyn jälkeen. Seuraava projekti, ja hups - tuo järjestys on tiessään. En todellakaan ole jatkuvasti näin järjestelmällinen, ;D

9 kommenttia:

  1. LOL, nyt alkaa näyttää oikealta. Itse elän ns inspiraation keskellä. Tilkkuja on joka lähtöön.

    VastaaPoista
  2. No, niin nyt alkaa näyttämään kotoiselta.. sekamelskalta tilkkujen ja kankaiden keskeltä ;D

    VastaaPoista
  3. Kankaiden uudellenjärjestäminen on loputonta. Aina, kun jotain käyttää niin järjesteltävää syntyy. Harmi, että avonaiset laatikot hyökkäävät kimppuusi. Niiden sisältö on niin kaunus.

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä hyvinkin tutulta inspiraation alkulähteiltä. Kankaiden järjestely on kyllä loputon työ ja huvi:))

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kyllä helpotti! Että löytyy niitä laatikoita muitakin :) Tutunnäköistä ja -kuuloista!

    VastaaPoista
  6. Tuttua ja myös lohdullista, että muiden varastot näyttää ihan samalta kun omat.

    VastaaPoista
  7. Hei! Varmaan meilla kaikilla on hyvat ja rakkaat kankaat kivoissa laatikoissa ja sitten laatikot 'huononee' sita mukaa kun kankaatkin ovat ei-mieluisempia. Mulla on nyt laatikko poikineen pinossa huoneessa ja luulin etta saan ne helppoon jarjestykseen mutta taas kay niin etta pitaa nostella kaikki etta loytaa 'jostain jotain'. Onneksi ihanat kankaat on lapinakyvissa muovilaatikoissa avo-kirjahyllyssa.
    Melkein ilmoittauduin nimipaiva-vaihtoon mutta sitten en uskaltanutkaan sitoutua kun aina on liikaa kiiretta. Hieno idea! x Teje

    VastaaPoista
  8. Ja mä luulin et mulla on paljon kankaita :)

    VastaaPoista
  9. Lohdullista nähdä ja lukea, että muillakaan ei ole pulaa kankaista :-D

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!