Sivut

maanantai 8. syyskuuta 2014

Uutiset

Ensimmäiseksi tämän illan uutisissa kerron nimpparikangasvaihdosta. Vaihdon emäntänä olin yllättynyt vaihdon saamasta suosiosta. Vaihtoon ilmoittautui yhteensä 14 innokasta, minä täydensin joukon viiteentoista. Laitoin ilmoittautuneet nimipäiväjärjestyksessä listaan, ja listalla olijat ottivat luvun kahteen. Tämä oli ryhmäjaon perusta. Koska osallistujien määrä on pariton, arvoin pitkä-tikku -menetelmällä viimeiselle listassa olijalle ryhmän.

Mielenkiintoista oli nimipäivien painottuminen syksyyn, aika moni joutuu omia quartereitaan odottelemaan melkein vuoden. 

Olen juuri äsken laittanut osoitelistat sähköpostilla ryhmien jäsenille. Jos en ole osannut tulkita jonkun kommenttia kangasvaihtopostauksessa ilmoittautumiseksi, laita minulle sähköpostia, niin liitän sinut jompaan kumpaan ryhmään. Jos olet ilmoittautunut, mutta et ole saanut listaa, ilmoita siitäkin. 

Sen verran ovela kuvittelen olevani, etten laittanutkaan osoitelistaan blogien nimiä. Voi olla ihan hauska seurata, missä blogissa lahjaquarterisi putkahtaa esille. Hih!

Toivottavasti tästä tulee kaikille kivaa! 


Toinen uutinen liittyy edellisessä postauksessa esittelemääni tikkauskoneeseen. Aika monessa kommentissa kyseltiin koneen hintaa. Sain tänään ompelevalta ompelukonekauppiaaltani Marjalta koneen varmistetut hintatiedot. Kone ja pöytä maksavat yhteensä 4995 € ja tikintasaaja TruStitch 800 €. Maahantuojalta sain puolestaan tiedon, että kone on nähtävillä Seinäjoen Käsityömessuilla lokakuun alussa ja Tampereen Kädentaitomessuilla marraskuussa. 

Itse vielä veivasin uudelleen päätöstä, omistaako vai ei, mutta päädyin toistamiseen, etten omista - vielä. Ehkä joskus, mutta tähän elämän saumaan hankinta ei sovi. Kuvittelin konetta työhuoneeseeni, ja huomasin ajattelevani, että jos olen ostanut arvokkaan koneen, niin sillä on pakko ommellakin koko rahan edestä. Tekisikö se ihanasta ja voimaannuttavasta harrastuksesta velvollisuuden? En tiedä, mutta tässä elämäntilanteessa en sitä riskiä halua ottaa. Vaikka tuo masiina niin ihana onkin...

6 kommenttia:

  1. Kiitos, että organisoit kangasvaihdon! Siitä tulee varmasti hauskaa!

    VastaaPoista
  2. Sähköpostia tuli. Hauska kangasvaihtoidea, en ole aiemmin ottanutkaan osaa. Minä kuulun niihin jotka saavat odottaa vuoden...

    VastaaPoista
  3. Nimpparikangasvaihdosta tulee taatusti kiva! Kamalan vaikean asian kanssa olet joutunut taistelemaan. Onneksi minun ystävillä ei ole ompelukonekauppaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos postista ja tempauksen järjestämisestä. Yllätyksekseni huomasin olevani listallani ensimmäisenä. Onneksi en pääse Seinäjoelle ja Tampereelle toteamaan, mitä ilman pitää jäädä. Perustelit hyvin sen, että harrastus ei saa olla taakka tai rasite.

    VastaaPoista
  5. Kiitos sähköpostista! Niin jännittävää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!