Sivut

maanantai 13. lokakuuta 2014

Mitä soopaa...

...tai ainakin vähän muunneltua totuutta olin mennyt kirjoittelemaan pari postausta sitten ja vielä vieraalla kielellä! Siis etteikö minulla ole ufoja! Viisaasti selitin, että teen projektit loppuun ennenkuin aloitan uutta. Niin, uskokoon ken haluaa, minä itse ainakin uskon niin. Siksi tämä onkin noloa, siis ihan tosi noloa.

Ryhdyin aamulla perkaamaan työhuoneeni sängyn arkeologisia kerroksia (anoppi tulossa viikonloppuna yökylään). Kaivausten tekeminen vie yleensä ainakin kolme päivää, joten päätin aloittaa hyvissä ajoin. Kyllä minä oikeastaan tiesin, että ne on siellä jossain, mutta kun ne ovat käytännössä ihan valmiit. Siis kahdesta puuttuu vaan reunakantit. Ja tuon tähtipeiton tikkaus on tämän viikon työlistalla, siis melkein valmis sekin. Kunhan vain istun alas, niin siinähän ne suitsaitsukkelaan valmistuvat. Eihän nämä mitään oikeita UFOja ole. Kun olivat jo ensimmäisenä kaivauspäivänä löydettävissä.


Uusia projekteja silti pukkaa. Tämä pussukka valmistui allakan kansien tähteistä. Oli vaan pakko ommella valmiiksi leikatut kolmiot yhteen etteivät ne katoa arkeologisiin kerroksiin.


Ja uusia kolmioita on jo tarjottimellinen.


Kyllä ne kantit vielä tarttuvat peittojen reunoihin kiinni. Mustavalkoisen peiton punainen kanttikangas on jo pesty, anopin joulupeiton (ai, hyvä, että tuli puheeksi, pitääkin piilottaa se viikonlopuksi) kanttikankaat on valittuna. Ja tähtipeitto odottaa vain sitä, että neulaan kerrokset yhteen ja alan tikata. Ehkä selviän tästä nolostumisesta. Kun ei minulla niitä ufoja ole...ehkä.

PS: Tietääkö joku, milloin pojektista tulee oikeasti UFO? Kauan sitä pitää säilyttää keskeneräisenä, että saa työlleen tuon (kyseenalaisen?) arvomerkinnän? Eikö toisaalta voida ajatella, että luova työ vaatii aikaa eivätkä hyvät ideat synny kiireessä? Onko Barcelonan Sagrada Familia UFO, se sentään aloitettiin 1882 eikä ole vieläkään valmis?

9 kommenttia:

  1. Kolmiot on kivoja! Heippa! Minusta ufo on sellainen mika on joutunut 'unholaan' eika ole enaa 'siina sivussa' odottamassa etta jatketaan. Minulla on vain yksi ufo - en muista muita - (lahes eka peitto, johon aloin ihan tajutonta tikkausta ja nyt en kesta ajatella miten jaksan sen purkaa ja sitten kylla tikkaisin ihan mielellani kuten nykyisin teen).
    Nuo turkoosit kolmiot on ihania! ja punaisetkin! x Teje

    VastaaPoista
  2. Onpas sinulla paljon kaunista tulossa. Sun teksti on kyllä niin hauskaa ja mielenkiintoista, että on tosi mukava lukea näitä.

    VastaaPoista
  3. Kivat nuo kolmiopalat, ne vain ovat niin kauniita! Paljon ihania töitä tulossa valmiiksi.

    VastaaPoista
  4. Et ole valehdellut, et tosiaankaan. Minulla on oikeasti yksi ufo ja se on yli 20 vuotta vanha. Kaikki muut keskeneräiset ovat siinä tekijän vaatimassa luovuuden tilassa, jossa vielä mietitään miten niitä jatketaan. On ihan sulaa hulluutta syöksyä tekemään jokin peitto valmiiksi asti siltä seisomalta. Välillä täytyy työn antaa tekeytyä, näin ruoanvalmistustermiä lainaten. Kolmiopussukka on ihana. Siinä luulee näkevänsä tähden jos toisenkin.

    VastaaPoista
  5. Samoilla linjoilla muiden kommentoijien kanssa. Ei ole UFOja, ellei itse välttämättä halua leimata. WIP on work in progress, keskeneräiset on kaikki niitä. No ehkä UFO olisi se, joka on jäänyt kesken niin, ettei edes aio tehdä sitä valmiiksi.

    VastaaPoista
  6. Hih, onkohan ufolle virallista määritelmää?
    Seinällä roikkuu Erkki Mikkolan "Minä poika", takana Taidemaalariliiton tarra, joka kertoo työn valmistusajankohdan 1970-1987. Tuskin on ollut noiden vuosien ainoa työ kuitenkaan, tuskin on joka vuosi saanut edes siveltimellistä öljyväriä!? Ehkä oman aokansa ufo tai sitten vaan pitkäkestoisemman luomisprosessin upea ilmentymä. :oD

    VastaaPoista
  7. Ihanan pirteä pussi! Mun eka tilkkutyö oli ilman taustaa kait 20 vuotta odottaessaan kuningasideaa mikä siitä tulee isona :)

    VastaaPoista
  8. Kovin vähän sinulta noita arkeologisia kerroksia löytyy ja nuohan ovat vain pientä loppusilausta vailla. Pussukka on hieno ja uusissa kolmioissa on kivat vätit.

    VastaaPoista
  9. Sinulla on valmistumassa ihanan raikkaan värisiä töitä!!! Minä olen ahkerasti kasvattanut UFO-kokoelmaa, keskeneräisiä töitä on laatikot pullollaan! Sitten minulla on niitä WIPpejäkin, jotka ovat täsmentyneet vielä termiin WISP eli work in SLOW progress. Niitä ovat ne erilaiset sampler -työt, joihin blokkeja niiiiiiin HARTAASTI kokoilen. ;)

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!