Sivut

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Chubby Churn Dash Mini osa 2


Merta edemmäs-reissun jälkeisellä viikolla töissä oli niin haipakkaa, että miniquiltin tikkaaminen eteni vain vähän kerrallaan. Tikkausmallin löysin täältä. Lankana on Aurifilin tikkauslanka, jonka ostin vaaleankeltaisena, mutta se osoittautukin sitten pätkävärjätyksi. Keltaista lankaa saatoi olla metri, sitten parikymmnetä senttiä valkoista, sitten taas keltaista pitempi pätkä. 



Taustalla on Signorinalta tilaamaani kaunista kangasta. Ja tietysti työn se kulma, jonka tikkaus on kaikkein möykkyisin, sattui kuvatessa etualalle.


Suunnittelin työtä eteisessä olevan vanhan Singerin päälle, mutta en olekaan enää varma. Silmä kun on tottunut  isompaan liinaan, joka roikkuu reilummin reunojen yli. Tai sitten pitää  silmä opettaa tähän.

10 kommenttia:

  1. Ihailtavaa tehdä valmiiksi noin nopeasti. Jos Singeriä paleltaa hieman pienen liinan alla, niin lohduta sitä että uusia BOMeja tulee.

    VastaaPoista
  2. Kiva tikkaus. Uskaltaiskohan sitä kokeliia tekeillä olevaan peittoon. En oo koskaan koneella tikannut. Ehkä vaatis vähän harjoittelua.

    VastaaPoista
  3. Suloinen liina ja sopii Singerin päälle, kesä on tulossa eikä tarvita niin isoja liinoja. Kaunista tikkausta eikä langan värin vaihtuminen huono asia ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marlen ajatuksenjuoksu on kyllä aina niin riemastuttavaa: "kesä on tulossa eikä tarvita niin isoja liinoja"! Mitäpä siihen muuta lisäämään kuin että kaunis on työ :)

      Poista
  4. Mainio tikkausmalli! Kiva kun Singerin pienet laatikot jää näkyviin.

    VastaaPoista
  5. Hyvin riittää Singerin peitoksi tuo koko, jää näkyviin vanhojen esineiden kauneus. Nätti peitto.

    VastaaPoista
  6. Hieno tikkausmalli. Kiitos tikkausmallivinkistä. Ihanat värit ja tos söpö liina.

    VastaaPoista
  7. Nätti liina ja on ihan sopivan kokoinen singerin päälle. Kiitos tikkausmallivinkistä.

    VastaaPoista
  8. Kauniit työt kuvissa. Jos tuntuu ettei silmä totu pienenpään liinaan ota kokonaan poijes. Kaunis kapistus ilman liinaakin!

    VastaaPoista
  9. Kiitos hyvästä tikkausvinkistä! Olen muutaman viikon pyöritellyt yhtä vähän isompaa tilkkupintaa, jonka olen tehnyt tuolla Churn dash -blokilla. Enkä ole vielä keksinyt, miten sen tikkaisin... ommelta pitkin tikkaaminen tuntuu niin tylsältä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!