Sivut

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Palautetta nimipäiväkangasvaihdosta

Nimipäiväkangasvaihtokierros on päättynyt. Soilet saivat viimeisenä pakettinsa syyskuun alussa. Kangasvaihdon "emäntänä" toivoisin palautetta vaihdosta. Mikä toimi, mikä ei, mitä voisi mahdolliselle seuraavalla kierrokselle (?) muuttaa jne. Voisiko kangasvaihdon ideana olla joku muu kuin nimipäivä? 
Itselleni oli aikamoinen yllätys, että niin moni oli täyttänyt kirjekuorensa sovitun kankaan lisäksi kaikenlaisella muulla kivalla.
Maritalla oli hauska idea (ja aikamoinen haaste!) saamilleen kankaille. Hän oli ottanut lähettämistään kankaista samankokoiset palat itselleen talteen ja aikoo yhdistää annetut ja saadut kankaat. Jäämme odottelemaan mitä kaikista kankaista ajan kanssa oikein syntyy, niin Maritan kuin muidenkin.
Itse en ole vielä raaskinut käyttää yhtään palaa saamistani kankaista. Ne ovat edelleen oman pinonaan ihailtavina. 

Peitton tikkauksen välitöinä on syntynyt kehyskukkaroita.


Tilkkutien sähköpostiosoite on muuttunut, tiinatei(at)luukku.com täyttyi totaalisesti roskapostista, uusi osoite on tilkkutie(at)gmail.com (joku oli jo vienyt tiinatein)

15 kommenttia:

  1. Vielä kerran kiitokset vaihdon järjestämisestä.
    Nimipäivävaihto oli hyvä juttu. Ja Marittan siihen keksimä idea aika mahtava.
    Jos vaihtoa ollaan vielä järjestämässä osallistun siihen heti:) vaikka vähän muokattuna versionakin:)

    VastaaPoista
  2. Nimpparikangasvaihto oli niin hyvä juttu että en parempaa keksi. Jos jotain samansuuntaista tulee jatkossa olen heti valmis uudelle kierrokselle. Kiitos kaikille paketin lähettäneille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos minunkin puolesta vaihdon järjestämisestä!
    Se oli mukava, ja juuri sopivan haastava.
    Suuri haaste on tosiaan saada kaikki saamani ja lähettämäni kankaat samaan työhön :))

    VastaaPoista
  4. Soilen päivä ei osunut ihan yksiin kalenterin kanssa, mutta sainpa viikon pidempään odotella paketteja. Kaikki jaksoi loppuun saakka ja antajat okivat runsaskätisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen virhettä listassa. Huomasin sen ja laitoin 12.8. ryhmäläisille korjausviestin sähköpostitse, mutta ilmeisesti se ei kuitenkaan ollut tavoittanut kaikkia. Huomasin erehdykseni, kun ryhmien listat olivat vierekkäin pöydällä ja teillä Soileilla oli eri päivä.

      Poista
  5. Mukana myös uudella kierroksella, jos sellainen tulee :)

    VastaaPoista
  6. Mukavalta on näyttänyt vaihto. Minäkin voisin tulla mukaan, jos sellainen vielä järjestetään.

    VastaaPoista
  7. Vaihto oli todella kiva! Tykkäsin ja voisin olla toisenkin kerran mukana!

    Lähetin jokaiselle eri kankaan mutta en sen enempää pohtinut kuosien sopivuutta, vaan panin menemään silloisen fiiliksen mukaisen kankaan. Toivoin tietysti, ettei kukaan ainakaan inhoaisi lähettämääni kangasta! Olisi voinut olla helpompi valita kangas, jos olisi nähnyt, mitä blogia kukin edusti.

    Toisaalta tykkäsin saamissani lahjoissa niiden erilaisuudesta. Yllättäviä kankaita sain! En kyllä lähde niitä yhdistelemään yhdeksi työksi, sen sanon! :-)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tämän hauskan nimpparivaihdon järjestämisestä! En ole ikinä saanut niin paljoa nimpparilahjoja, edes lapsena. Minun mielsestä kaikki toimi hyvin, jokainen jaksoi olla mukana loppuun asti ja kaikki saivat kaikilta nimpparilahjat, ainakin minun ryhmässä. Kauniita kehyskukkaroita olet tehnyt.

    VastaaPoista
  9. Kiitos ideastasi ja järjestelyistä! Nimipäiväni oli kyllä erityisen hauska tällä kertaa! Sinänsä nimipäivä on minusta hyvä aihe tähän. Se ei ole mikään salaisuus kenellekään. Pari kuorta posti onnistui hukkaamaan, se oli mielestäni aika iso prosentti. Vastasiko todellisuutta, en tiedä. Ompelin pienet kotelot joissa käytin kankaita joka paketista, mutta ihan kaikkia palasia niissä ei ollut, kun nämä tilkkuystävät olivat niin runsaskätisiä! Kiitos sinulle vielä hauskasta nimipäivästä!

    VastaaPoista
  10. Minunkin mielestä nimpparikangasvaihto oli tosi kiva juttu ja olen myös mukana uusinta kierroksella, jos sellainen tulee:) Kiitos järjestämisestä ja ideoinnista!
    Nimipäivä on hyvä tälläiselle.
    En ole vielä miettinyt mitä kankaista teen ja yhdistelenkö niitä mitenkään, mutta minulla ovat vielä myös kasassa ihailtavina ja aika näyttää mitä niistä tehdään.
    Kauniit pussukat!

    VastaaPoista
  11. Iso kiitos minultakin vaihdon järjestämisestä. On ollut mukavaa huomata, että muutkin ovat olleet yhtä ilahtuneita saamistaan paketeista kuin minä. Saamani kankaat odottavat vielä jatkojalostusta, mutta jotakin niistä varmasti syntyy.Jos vielä jotakin tämän tapaista järjestetään, niin lähden mukaan varmasti.

    VastaaPoista
  12. Iso kiitos minultakin vaihdon järjestämisestä. Tykkäsin :-)

    VastaaPoista
  13. 💝 Kiitos minultakin vaihdon järjestämisestä! Se, mikä yllätti oli postin kulku - 1 lk:n kirje ei menekään aina yhdessä yössä perille :( Jos uusi vaihto järjestettäisiin niin olisikin mukava saada, jokin palaute siitä, onko kirje tullut perille... lainkaan. Eli ehdottaisin yhteystietoihin mm. email-osoitetta, jotta voi "henkilökohtaisesti" kiittää saamistaan ihanuuksista ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!