Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Vähän myöhässä...

... aikataulusta. Tikkaus ja kantin ensimmäisen reunan kiinnitys piti olla jo valmiina eilen illalla, mutta iltayhdeksän jälkeen loppui tikkaajalta puhti. Niskakin vähän valitti.


Yritin saada tikkauksen valmiiksi sitten tänä aamuna, että ehtisin kuvaamaan pyykkinaruille ennen kuin aurinko kipuaa talon harjan yli. Puolikkaan blokin verran myöhästyin siitäkin. 


Ehdoton lempikankaani on paisleykuvioinen.


 Tykkään kyllä monesta muustakin peiton kankaista. Koko on n. 140 x 240, ja peitto sijoittuu työhuoneeni sängyn päiväpeitoksi. 


Tausta on koottu erilaisista sinisen harmaista kankaista. Sain upotettua sinne jostain nettikaupasta ostamiani kankaita, jotka olivat oikeasti kaupan kuvaa harmaampia. Nurjalla puolella ei ole niin väliä, kun peittoa on tarkoitus pitää oikea puoli ylöspäin. 

Kuvassa pilkistää vähän pihanurmikkoamme, se taitaa kaatua vain leikkuupuimurilla. Kukaan ei ole ehtinyt sitä leikkaamaan, D-insinööri kaataa puita metsässä ja joku, jolle kuuluu heinän kaataminen,  vain tikkaa. 

Kantti on valmiiksi ommeltuna ja silitettynä. Vanha uskollinen Bernina nyt käyntiin...

11 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää. Ylin kuva oli tosin vähän hämmentävä valoisuuseroineen. Asia kuitenkin selvisi.

    VastaaPoista
  2. On se komea peitto!
    Paisley on tosi hieno.

    VastaaPoista
  3. Hienoakin hienompi! Tikkaukset kauniit ja paisleykuvioinen tosi kaunis kangas. Turha sitä nurmikkoa on harmitella. Syystuulet kaataa sen ja heti kaatumisen jälkeen se peittyy lumeen.

    VastaaPoista
  4. Eiko ole ihana etta aurinko paistaa! Voisi luulla etta toivon sadetta mutta kylla sitakin ehtii viela. Tasta tuli ihana peitto ja varit ovat todella kauniit! Minusta nayttaa ettei nurmella ole viela mikaan kiire (verrattuna kuinka usein meilla ehditaan leikata). x Teje

    VastaaPoista
  5. Tuli upea peitto ja kauniit tikkaukset! Värit peitossa ovat hienot.
    Meillä isäntä ajoi tänään nurmikon viimeistä kertaa tälle vuodelle, jos ei nyt ihan hellettä tule:)

    VastaaPoista
  6. Upea peitto tikkauksineen kaikkineen!

    VastaaPoista
  7. Onpa upea työ jälleen. Ihailen!

    VastaaPoista
  8. Tikkaukset näyttää hienoilta ja peitosta tulee super kaunis! Tuota edellisen postauksen konetta on päästävä joskus kokeilemaan!

    VastaaPoista
  9. Olet tehnyt upean peitteen.Hatun nosto sinulle.......onnittelut urakoinnista

    VastaaPoista
  10. Käyppäs vilasee mun blogia, siellä on sinulle haaste!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!