Sivut

lauantai 10. lokakuuta 2015

Paitapeittoa tulossa


Olen jemmaillut tähän asti lähinnä D-insinöörin kauluksistaan kuluneita paitoja, mutta totesin viimein, että sillä tahdilla peittotarpeiden keräämiseen  menee kauan. Vihjaisin työpaikalla, että nyt olisi tarjolla hyvä keino poimia aviomiesten paitavarastoista pois ne paidat, joista haluaa eroon. Vihje tuottikin tulosta. Värivalikoima oli vain haaleaa ja vaaleaa, joten seuraavaksi kirppareille. 

Mutta mihin suomalaiset miehet upottavat ylijäämäpaitansa? Ei ainakaan kirpputoreille! Pari hyvää paitaa löysin kokoa XXL (=paljon kangasta), joiden pesuohjelapuissa luki Eino H. Eino ei todennäköisesti paitojaan enää tarvitse, joten silppusin ne häntä lämpimästi muistaen peittotarpeiksi. Lopulta jouduin siirtymään kirpparilla naisten osastolle, että sain edes pari hiukan tummenpaa paitapuseroa pilkottavaksi. 

Tasasivuinen kolmio on edelleen yksi lempparimalleistani. Ja pinta valmistuu yllättävän nopeasti, vaikkakin paitojen leikkaamiseen (siis siihen kuntoon, että pääsin leikkaamaan kolmioita) meni odottamattoman paljon aikaa. Kolmiot on leikattu kuuden tuuman kaitaleesta. 

Tavoitteena on torkkupeitto, jossa kierrättämätöntä olisi ainoastaan ompelulangat. Ensi viikolla on syysloma, joten tämän luulisi etenevän ainakin hiukan reippaammin verrattuna työviikkojen tahtiin. 
Ja viikon päästä viikonloppuna tikataan taas Päivölässä!

16 kommenttia:

  1. Voihan vitsi miten hieno! Mulla on myös herra mieheni paitoja säilöttynä kaikki paikat täynnä, en tiedä mitä niille tekisin. .. Saanhan käyttää ideaasi, saanhan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna mennä vaan, eipä tämä taida olla edes alunperin minun ideani. Paidoissa on paljon hyvää kangasta vielä sen jälkeen kun ne ovat siirtyneet "ei-enää-julkisille-paikoille" -paitaosastoon.

      Poista
  2. Hei ja hyvaa viikonloppua Kreetalta! Tasta tulee tosi ihana! Siniset ovat aina kauniita ja kolmio on minunkin suosikki. Kouvolan Eurokankaassa on paitakankaita mutta aika ohuita (ihania jos tekis itselle kesapuseroita). Ostin muutamaa. Voisivat olla miellyttavia taustaksi vaivan peittoon. x Teje

    VastaaPoista
  3. Todella kivan näköistä, samoin olen säilönyt isännän paitoja, mutta saahan nähdä koska kerkiän tekemään, tämä onkin yksi hyvä malli siihen...

    VastaaPoista
  4. Rauhallisen seesteinen pinta, tykkään:)

    VastaaPoista
  5. Paitakuoseista tulee hienoa pintaa. Kolmiot on hyvä malli. Tuosta tulee kaunis ja rauhallinen, vaikka on monenlaista kuosia. Muutamia paitoja on minullakin säilössä ja kirppikseltä sain muutaman hienon paidan lähes ilmaiseksi, kun nuori mies sai kuulla, että tilkkupeittoon niitä hankin. Harrmittavan moni paita kirppiksillä koostuu muustakin kuin puuvillasta. Hyvää ompeluviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Ompa mukavan näköistä, vaikka sininen ei olekkaan lempivärini. Hyvää syyslomaviikkoa.

    VastaaPoista
  7. Hienoa tilkkupintaa! Kiitos, Eino H ja sinä -- kaunis kierrätystavara tulossa, ei mikään roju!

    VastaaPoista
  8. Tosi kivaa pintaa syntyy!
    Sain tilkkuopelta viime vuonna paljon paitatehtaan mallitilkkuja. Saman sävyisiä, mutta ovat niin pientä silppua, etten ole vielä keksinyt niille jatkojalostusta;)

    VastaaPoista
  9. Hienoa tulossa! Malli on juuri hyvä paidoille. Mulla on kans paitajemma ja kovin se karttuu hitaasti kun on vaan sitä haaleeta sinistä... Kohta nähdään!

    VastaaPoista
  10. Onpa tosi nättiä jälkeä. Ja yksi tutunoloinen kuosikin löytyi. Tykkään tuosta tasa-kolmiosta.

    VastaaPoista
  11. Hienosti matchaavat värit, miesten tarjooman värivalikoima tuntu olevan tasalaatuisen sininen. :o)
    Näin yhdessä tilkkunäyttelyssä miesten flanellipaidoista tehdyn iso torkkupeiton, se oli tosi houkutteleva -teki mieli pujahtaa sen sisään lämmittelemään. Kierrätys kunniaan!

    VastaaPoista
  12. Mä valjastin myös mieheni veljen omiin peittoprojekteihini. Miesten paidat on siitä haastavia että kaikki on jotain vaaleensinisiä. Tai sitten sellasia ettei sovi minkään kanssa kun pakolla... hieno peitto tulossa. Hyvä että kurvasit naisten osastolle!

    VastaaPoista
  13. Lupaavalta näyttää jo tässä vaiheessa. Oon pari peittoa ja lukuisia tyynyjä ommellut kauniista paitakuoseista, ja kyllä niissä vaan on ihan oma fiiliksensä.

    VastaaPoista
  14. No kylläpäs löytyikin sinistä! Hienosti syntyy uutta kuosia :)

    VastaaPoista
  15. Ihanasti sininen polveilee peitossasi. Kiva idea tuo vanha huopa kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!