Sivut

maanantai 7. joulukuuta 2015

Tehtailu jatkuu

Pussukkatehtailu jatkuu. Luulen, että nämä ovat viimeiset myyntiin menevät ennen joulua. Muutama joululahjakin odottaa vielä aloittamistaan, pelkkä hyvin suunniteltu ei oikein lahjaksi riitä. 

Laurel Burchin Tanssivat hevoset -paneelit olin ostanut jo tilkkuilu-urani alkuvaiheilla niiden upeiden värien johdosta. Mutta en ole niitä osannut kuitenkaan käyttää oikein mihinkään. Varastosta löytyi mustaa kangasta, jossa on pieniä erivärisiä pilkkuja, heppakuvat näihin yhdistettyinä => pussukoita!


Mustat vetskarit olisivat näin jälkikäteen kuvista katseltuna olleet ehkä parempi vaihtoehto, mutta värikkäät siellä nyt ovat. Pariin pussukkaan riittäisi vielä heppakuvia, mutta tämä malli alkoi jo kyllästyttää. 


Toinen kangasvaihdosta saamani lady-kuva upposi mustavalkoiseen pussukkaan. Pinkkiin löytyi kenkäkuvia. 


Pussukoiden päälliset olen tehnyt pääasiassa jämäpaloista, mutta vuorit ovat kokonaisista kankaista leikattuja. Tuntuukin, että vuoriksi uppoaa paljon enemmän kangasta kuin päällisiin, jotka eivät näytä silppulaatikkoani paljoa laihduttavan.

17 kommenttia:

  1. Mielestäni nuo värikkäät vetskarit ovat kuin luotuja noihin pussukoihin! Siinä on asiakkaalla valinnan vaikeus edessä. Mustavalkoinen pussukka on erittäin tyylikäs.

    VastaaPoista
  2. Heppapussukat ovat niin satumaiset!

    VastaaPoista
  3. Heppapussukat ovat aivan huippu. Tietenkin vetoketjun tulee olla värikäs, jotta sen näkee kunnolla.

    VastaaPoista
  4. Kauniita! Paneelit on välillä vaikeita käyttää, mutta pussukoihin ne menee hyvin. Vetskarit on minusta ihan kivat värillisinä.

    VastaaPoista
  5. Hienosti kirmailevat värikkäät hevoset mustassa yössä. Tuli mieleen satumainen tunnelma. Lady-ja kenkäpussukat mukavan naisellisia.

    VastaaPoista
  6. Vau miten upeita pussukoita olet tehnyt. Laurel Burchin kankaat ja värit on mahtavia. Värivetskari menee kivasti kuvaan. Ja naisten pussukat on just hyviä.

    VastaaPoista
  7. Upeat pussukat ja värikkäät vetoketjut sopivat hyvin heppapussukoihin.

    VastaaPoista
  8. Mikäs on tehtaan toimiessa kun sieltä tulee noin komeaa tuotosta:)

    VastaaPoista
  9. Tuo musta taustalla on toimiva värikkään kankaan kanssa. Kaikki pussukat ovat tosi, tosi kauniita!!!

    VastaaPoista
  10. Hyviä kangasvalintoja! Selkeitä värejä ja hauskoja kuvia.

    VastaaPoista
  11. Ihania pussukoita. itsellä on sama edessä ja vielä samantyyppisiä kankaita.

    VastaaPoista
  12. Upeita pussukoita kaikki! Laurel-värit on ihan huikeita ja pilkkukangas niin osuva kaveriksi.

    VastaaPoista
  13. Onpa hauskan, suorastaan houkuttelevan näköisiä pussukoita!

    VastaaPoista
  14. Kyllä pukkaa pussukka, mutta niin kauniita.

    VastaaPoista
  15. Fantastista! Ei voi kuin ihailla silmän ja käden yhteistyötä!

    VastaaPoista
  16. Vau, onpas ihania pussukoita ♥

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!