Sivut

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Hyrriä ja pussukoita



Jihuu! Nyt olen päässyt siihen vaiheeseen, että hyrräblokkien yhdistäminen on alkanut. Minun piti ottaa ne pienoiselta suunnitteluseinältäni alas (kaikki blokithan eivät siihen mahtuneetkaan), koska alkuviikosta sunnittelualue laajenee koko seinän mittaiseksi. Kapalevyt sain pihaan asti tuotuina (Kiitos Mai-Artin Jaana!), 2 kpl 1 x 2 m eivät oikein mahtuneet tavalliseen henkilöautoon. Tavoite oli saada seinä paikalleen jo ennen pääsiäistä, mutta taitoluistelijat olivat ostaneet kaiken valkoisen fleecen lumihiutalepukuhinsa, joten jäin sitä odottamaan. 


Odotellessa on tekeytynyt muutama  kehyspussukka. Ensimmäisen kuvan pussukat ovat kaksiosaisella kehyksellä tehtyjä, hihnalliset mallit yksiosaisella. Ylimpiä mustia tuli yhteensä kolme, yhdelle tutulle kun teet, kohta on muitakin halukkaita. Mutta kivahan näitä on välitöinä näprätä.


Pääsiäisenä on nauttittu ihanista ulkoilusäistä, pääsiäisherkuista ja mummuilusta. Yksi kutsumaton vieraskin lyöttäytyi joukkoon - vatsatauti - siitä ei ole todellakaan nautittu!

20 kommenttia:

  1. Odotan innolla hyrräpeiton valmistumista! Kehyskukkaroissa on ihanat kankaat! Liikaa mämmiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mämmi taitaa olla syytön, sillä ensimmäinen kutsumattoman vieraan kiusaama ei ole koskaan vielä ehtinyt mämmiä syödä.

      Poista
  2. Toisinaan on hyvä tehdä välitöitä sitten taas on enemmän intoa päätyöhön:)

    VastaaPoista
  3. Vai taitoluistelijat ovat syyllisiä viivytykseen. Hienoa, että sait Kapa-levyt kotiin kuljetettuna. Kohta eivät hommat ole kiinni ainakaan suunnitteluseinästä. Odotellaan hyrräpeiton valmistumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin luistelijoiden Frozen-näytöskuvasta ainakin 25 pientä luistelevaa lumihutaletta, kyllä siinä fleecea kuluu. Keskiviikkoja pitäisi uutta fleecea olla Eurokankaassa. Peitosta on nyt reilu puolet kasassa.

      Poista
  4. Ai, miten kivoja kukkaroita. Mahatauti ei ole todellakaan mukava vieras, onneksi se menee yleensä ohi nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin juuri hakemassa kaupasta neljä pulloa keltaista Jaffaa nykyisille potilaille ja mahdollisten uusien varalle. Ensimmäiset potilaat alkavat jo olla kunnossa.

      Poista
  5. Ihanat kehyskukkarot. Jatkumoa!

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista, että pääset taas hyrräblokkien pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välitän toivotukset potilaille, minä olen ollut (toistaiseksi) hoitavana osapuolena. Kop kop- koputan puuta :D

      Poista
  7. Hei Leena! Hauskat kuvat ja pussukat on ihania - kiitos omastani! Hienoa etta saat suuren suunniteluseinan. Toivottavasti vatsatauti ei vienyt kaikkia voimia - soitteko liikaa mammia? Ei ollut koskaan suurinta herkkuani mutta nyt kylla mielellani vahan soisin kerman ja sokerin kera. x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje! Mämmiä ei voi nyt syyttää, kun ensimmäinen sairastuja ei ole vielä lyhyen elämänsä aikana koskaan vielä mämmiä saanut. Minä olen pysynyt vielä toistaiseksi terveenä, pitäähän jonkun toimia hoitajanakin. :D

      Poista
  8. Mahtava suunnitteluseinä tulossa, ei lopu heti tila! Kauniita pussukoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan kaikkea levyjen pintaa-ala ei kuitenkaan mahdu, mutta enemmän kuin edellisessä virityksessä.

      Poista
  9. Ihania pussukoita ja hyrräpeittoa odottelen minäkin. Taitaa vatsatauti vaivata koko Suomea, toivottavasti tautisi on jo parantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sairastuin minäkin, mutta nyt alan olla jo tolpillani.

      Poista
  10. Kauniita pussukoita ja ne ovat juuri hyviä välitöitä isompien seassa:) Hyrräpeitosta tulee upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Odotan hyrräpeiton valmistumista innolla minäkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!