Sivut

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pussukkakevään päätös

 Kevät on ollut pussukkapitoinen, johtuen osittain siitä, että pyyntöjä niiden ompelemiseen on tullut, jos ei nyt ihan ovista ja ikkunoista, niin ainakin tuuletusräppänöistä. Kehyskukkaroita, hihnalla ja ilman, on tullut tehtyä parikymmentä. Kaikkia en ole edes tänne viitsinyt kuvata, etenkin kun niistä yli puolet on tehty samasta kankaasta pyytäjien toiveesta. Paikallisesta kangaskaupasta löytämäni musta-harmaa Downton Abbey- kangas (kympin huitteilla metri!) on huvennut kiitettävästi niihin, vaikka kyllä sitä on vieläkin aika paljon jäljellä. Ostin koko pakan lopun, kun oli niin kaunista ja halpaa, ei sitä ollut kuin kolmisen metriä :D


Tämä penaali menee edellisen penaalin omistajan isosiskolle ja on tämän kevään viimeinen tilaustyö. 


 Jos aion saada killan kankaanvaihtotyön tehtyä (dead line 3.6.), yhden väitöslahjan (11.6) ja näyttelytyön FinnQuiltin Mansetilkku-näyttelyyn  (postiin viimeistään 20.6), on ne otettava työn alle - ja kiireesti. Lisäksi olohuone kaipaisi verhonvaihdon seurauksena uusia tyynyjä, keltaisen hyrräpeiton kantin viimeisen reunan kiinnityskin on työn alla. Viimeinen on tosin televisiokäsityö käsin ommellen. Kyllä tässä ehdin, kaikki on suunniteltu jo valmiiksi - eivätkö ne ole silloin jo puoliksi tehtyjä?

31 kommenttia:

  1. Nuo ovat niin kauniita että eipä ihme että kysyntää riittää:) Pussukkatyö on mukavaa, valmistuu huomattavasti helpommin?:) ja nopeammin kuin peitot;)
    Siis tuntuu että saa sentään joskus jotain aikaiseksi ja valmiiksikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sepä noissa pienissä töissä onkin juju, että näkee vaikka samana iltana tuloksen.

      Poista
  2. Kauniita pussukoita olet ommellut.Ei ihme että tilauksia satee vaikka tuuletusräppänöistä.Paljon olet ommellut hienoja töitä.

    VastaaPoista
  3. Kiva iloinen penaali!
    Pussukat ovat kivan nopeasti tehtäviä ja valmistuvat nopeasti, muiden töiden lomassa. Pitäisi itsekin tehdä Manse-näyttelyyn työ, vielä kerkiäisi:)

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollut tuottelias. Minun työni FQ:n näyttelyyn valmistui jo viime kesänä. Tosin se syntyi täysin oman inspiraation vallassa enkä ajatellut näyttelyitä. No nyt on kiva tilaisuus saada työ näytille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinä olet ollut hyvissä ajoin liikkeellä, minäkään en kyllä aloittaessani miettinyt näyttelyä, mutta nyt se on hyvä vauhdittaja saada keskeneräinen valmiiksi.

      Poista
  5. Harmonisesti toisiinsa soituvia kankaita. Joo, pussukoita on kiva ommella. Missä ja milloin tuo Manse-näyttely mahtanee olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mansetilkku on Finn Quiltin näyttely Tampereella 9.-31.7. 2016 Haiharan Taidekeskuksessa. Näyttelyyn jokainen Finn Quiltin jäsen saa halutessaan lähettää yhden työn.

      Poista
  6. Voi miten söötit penaalit! Miten sinä keksitkin jatkuvasti jotain kivaa ja kaunista. Työn iloa ja voimia sekä aikaa kaikkien suunnitelmiesi toteuttamiseen. Ahkerana saat tosiaan olla, että ehdit kaiken tuon työstämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Onneksi suunnittelemani ompelukset ovat kovin mieleisiä tehdä.

      Poista
  7. Kyllä on upeita pussukoita ja penaaleja. Mikä kankaiden tanssi.😃

    VastaaPoista
  8. Leena, taa on tosi ihana! Kaikki kankaat ja varit ovat tosi kauniita! Taalla paassa ei nyt ehdi juuri neulaa ja lankaa nahda kuin vahan ovelta kurkatessa ja sitten taas mennaan! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Teje! Tuota talokangasta taisin laittaa sinullekin

      Poista
  9. Tuollaisilla pussukoilla riittää varmasti kysyntää. Hauskat kankaat. Sinulla onkin ompeluntäyteinen alkukesä tulossa.

    VastaaPoista
  10. Hauskat kankaat!
    Hurja tahti sinulla. Pikku kiireessä saa kyllä enemmän aikaan.
    Ja kaunista tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viime tippahan taitaa olla se kuuluisin töiden vauhdittaja. Onneksi ihan vielä ei siinä tilanteessa olla :D

      Poista
  11. Mukavia kankaita tässä penaalissa! Onhan se hienoa että ei tarvitse peukaloita pyöritellä ja miettiä mitä tekis :) Kuulostaa kyllä että ovat jo hyvässä vauhdissa!

    VastaaPoista
  12. Ihanan raikas kangas.
    Eikö olekin mukavaa, kun tiedät puhelimeesi vastatessasi ottaa kynän ja paperin ja alkaa kirjoittamaan tilauksia muistiin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa! Nyton tilaukset laitettu jäihin, pakko keskittyä omiin keskeneräisiin ja pihatöihin :D

      Poista
  13. Ihanan raikkaita värejä! Onko niin, että Manse-tilkun tarkemmat säännöt ovat ainoastaan yhdistyksen lehdessä - olen koettanut metsästää Finnquiltin sivuilta ja Facebookista, mutten ole löytänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele, en minäkään löytänyt muualta kuin Tilkkulehdestä.

      Poista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!