Sivut

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Purkuhommia

Pää on ollut toista viikkoa pensaassa eikä tilkkuiluun ole ollut aikaa kuin ajatuksissa. Mustikoita, vaapukoita ja herukoita napsiessa talteen ehtii kyllä suunnitella vaikka millaisia tilkkutöitä - odottakaahan vain valmista! Sitä voi kyllä ihan oikeasti joutua odottamaankin.

Jotain yksikertaista käsityötä täytyy kuitekin vähän harrastaa, sellaista, missä ei juuri tarvitse ajatella mitään. Vaatekaapissa ison tilan vienyt, yhden kerran käytössä ollut iso villaviitta sai purkutuomion. Olen neulonut sen vajaa kymmenen vuotta sitten työpaikkani ollessa kylmässä ja vetoisessa talossa. Käytännössä vaate osoittautui kuitenkin hankalaksi enkä oppinut sitä käyttämään. En kyllä paljon harjoitellutkaan. Ei muuta kuin langoiksi takaisin.


On oikeastaan aika hurjaa, että purkaminen sujuu paljon nopeammin kuin tekeminen. Tämä ei taida kyllä koskea tilkkutöitä.
 

Purin langat ensin kerälle ja sitten kieputtelin kikkarat säikeet vyyhdeille, että sain ne kasteltua ja mutkat oiottua.


Kevyessä kesätuulessa Uuden tietosanakirjan painavat sanat pitivät vyyhdit paikoillaan.


Reilu kilo seiskaveikkaa on taas käytössä! Ja vaatekaapissa iso kolo - mitähän siihen keksisi tilalle?

11 kommenttia:

  1. Olet oikeassa, tilkkutöiden purkaminen ei mene noin vain langasta vetämällä. Hyvin suoristuivat lankasi.

    VastaaPoista
  2. Hei Leena! Hyva etta sait taman tehtya ja nyt on ihanat kerat valmiina uusille ideoille. x Teje

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tutulta, ettei ole marjastukselta ennättänyt vatveltaa kankaita, lankoja tms. Tulee kohta vieroitusoireita. Viitassasi on ollut komeita pamikoita. Pian niille langoille löytyy uusi elämä.

    VastaaPoista
  4. Niin, tilkkutöiden purkaminen ei käy noin sukkelaan, ainakaan valmiin työn:) Kaunis sininen viitan värityksenä, kyllä lankalle löytyy varmasti uusi käyttö!

    VastaaPoista
  5. Hauska muodonmuutos - siis kuvina katsottuna. Kuulostaa kyllä kovalta hommalta, mutta nyt sinulla on taas paljon kaunista lankaa uuden aloitusta odottamassa.

    Minusta olisi kyllä kurja purkaa! Kun niin vähän ylipäätään olen saanut neulottua, niin niitä vähiä en kyllä purkaisi. Olen kyllä purattanut koneella neulotun vaatteen. Neuloja purki pitkän mekon ja pitkän liivin ja teki koneella langoista uudet vaatteet (puseron, jakun ja hameen, joissa kahta eri väriä). Ne ovat käytössä edelleen, vaikka ovat kymmeniä vuosia vanhat.

    VastaaPoista
  6. Palmikoiden neulominen on aikaa vievää työtä mutta parempi purkaa ja tehdä jotain käyttökelpoista kuin seisottaa neuletta kaapissa.
    Nuorepana neuloin tuon tyyppisellä kuviolla kaksi isoa sängyn päiväpeitettä, lanka oli kyllä aika paksua. Jonkin aikaa peitteet olivat käytössä sitten seisoivat varastossa. Siivousinnoissani jokin vuosi sitten heitin ne roskiin. Jälkeenpäin mietin että olisi ne varmaan jonnekin lahjoituksena käyneet. Tehty mikä tehty:(
    Joko on suunnitelma langoille valmiina:)

    VastaaPoista
  7. Hyvä ilma tehdä tällainen työ kesällä, purkaa, riistää, pärvöttää.

    VastaaPoista
  8. Hyvä että tuollainen määrä lankaa tulee hyödynnettyä, vaikka kyllä tuo palmikkotyökin näyttää (näytti) hienolta!

    VastaaPoista
  9. Komea keko uudelleen käyttöä odottavia lankoja, mutta hienot olivat palmikotkin.

    VastaaPoista
  10. Palmikkoneuleesi näytti minusta hyvältä, mutta jos ei ole käyttöä niin purkaminen on oikein hyvä vaihtoehto!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!