Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Tiinatein tykkäämiset

Mansetilkku oli ja meni. Monessa blogissa on saatu ihailla näyttelykuvia. Mielenkiintoista on, että vaikka mielestäni vietin Haiharassa melko pitkän ajan ja kuvasin suurimman osan töistä, joissakin blogeissa on tullut vastaan ihan ennen näkemättömiäkin ihanuuksia. Miten jäivätkin paikan päällä silmien väliin?

Elämä on ollut jokasyksyistä kaaosta (suuresti työllistävä uuden lukukauden aloitus; marjoja, jotka eivät meinaa loppua ollenkaan; anopin kasikymppisten puuhaaminen, ja puutarhakin järjestää tekemistä, vaikka olen yrittänyt ehdotella sille jo ainakin vähittäistä talvilepoon valmistautumista). Ylimääräistä aikaa on ollut todella vähän ja postaaminen on jäänyt. Toinen syy blogihiljaisuuteeni Mansetilkku-postauksen suhteen on se, että en oikein tiedä vieläkään, mitä ajatella näyttelystä. Tilkkutyön rajoja oli laajennettu leveälle, paljon oli sellaisia upeita töitä, joita en itse osaa edes ajatella tilkkutöiksi. Kai siksi etenkin Haiharan päärakennuksen monet työt aiheuttivat ihailun lisäksi suurta hämmennystä.


Vasta kun pääsin tallirakennukseen, tunsin oloni kotoisaksi.Tilkkupeittoja, oikeita tilkkupeittoja!  Tähän postaukseen olen poiminut valokuvistani ne työt, jotka voisin ottaa omaan kotiini, siis täysin subjektiivisia valintoja, tekniikat tai tikkaukset eivät ole olleet ratkaisevia, vaan tunnelma, mikä töistä minulle välittyi. Valitettavasti joidenkin töiden tekijöiden tiedot ovat kuvissani jääneet niin epäselviksi, että en pysty sitä tietoa jakamaan. Siis Tiinatein tykkäykset Mansetilkussa:





 Marjatta Ahosen Kesätori


Lea Päivisen Marin kesä


Tiina Saariston Mummola (muistaakseni, mummoon nimi ainakin liittyi). 






Kiitokset näyttelyn puuhanaisille, tällainen näyttely ei synny itsekseen, vaan on vaatinut tekijöiltään aikaa ja vaivaa.

8 kommenttia:

  1. Kiva nähdä sinun näkemyksesi näyttelystä, itse en ennättänyt sinne. Taitavia tekijöitä ja kauniita töitä.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en näyttelyyn ehtinyt, kiva nähdä muiden suosikkeja!

    VastaaPoista
  3. Ovathan nämä esille nostamasi tilkkutyöt kivoja katsella.

    VastaaPoista
  4. Moneen kategoriaan kuuluvia töitä oli tarjolla ja minä pidin juuri siitä, että oli niin paljon erilaisia tekotapoja esillä. Näitä perinteisiä malleja katsoessa tulee aina semmoinen lämmin ja kotoisa olo, tietää tarkasti mistä on kyse.

    VastaaPoista
  5. Töitä oli todella monella tekniikalla toteutettuja.
    Oli erittäin mielenkiintoista nähdä niin erilaisia töitä.
    Minunkin silmää miellytti ehkä kuitenkin eniten tällaiset perinteiset tilkkutyöt - niistä tulee niin kotoisa olo kuten Marle jo mainitsikin kommentissaan :)

    VastaaPoista
  6. Minä pidin siitä, että oli niin paljon erilaisista materiaaleista ja monella erilaisella tekniikalla tehtyjä töitä esillä. Esillä oli kauniita ja upeita töitä ja kiva aina nähdä muidenkin mielenkiinnon kohteita, kiitos kuvista:)

    VastaaPoista
  7. Kaikki me katsomme töitä omilla silmillämme. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Siksi on ihanaa nähdä useamman näyttelyssä kävijän valinnat. Kiitos Leena. Minä en muista nähneenit esim. tuota vihertävää työtä ja keltaista työtä. Kuvasin ihan eri juttuja. Eniten tykkäsin oheisnäyttelyn eli Tuula Mäkisen töistä Hervannan kirjastossa. Itse saan aikaan melko perinteisiä töitä, mutta hyvät taidetilkkutyöt sykähdyttävät.

    VastaaPoista
  8. Mansetilkku-näyttely oli minusta erityisen hieno. Tykkäsin että ripustuksetkin oli tehty ajatuksella. Joissain kohdevalot häiritsivät mutta niille ei oikein voi mitään. Pimeässäkään ei voi olla. Monia kuvasin samoja kuin sinä.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!