Sivut

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kissanpäivät

Kissanystävän ystävä tilasi kissanystävälle meikkipussin joululahjaksi. Tampereen messuilta löytyi kivaa kissakangasta.


Pussukka on ehkä pienin tällä mallilla tekemäni, leveys on 19 cm, korkeus 15 ja pohjan leveys 8 cm. Vuori on keltaista pallollista kangasta ja toisella reunalla on pieni tasku.


Kummallakin sivulla on kaksi kissaa, toinen kissa poseeraa ja toinen kurkistelee, uskaltaisiko tulla pitemmälle. Pussukka sai nimen Kissanpäivät.


Hankin Tampereen messuilta Ullakalta kahvan tilkkuviivaimiin. Kovin paljoa en ole sitä vielä käyttänyt, mutta hyväksi olen todennut. Kahva kiinnittyy imukupeilla viivaimeen ja se tarttuu todella tukevasti. Viivaimen liikuttelu kahvasta pitäen on todella helppoa eikä leikatessa ole sormet vaarassa. Kahva irrotetaan mustat kiinnikkeet löysäämällä ja kiinnitetään ne kiristämällä, mutta todennäköisesti se tulee melko vakituisesti pysymään tässä suuressa tuumaviivaimessa, jota käytän eniten etenkin pitkästä kankaasta leikatessani. Olen tottunut varmistamaan viivaimen paikallaan pysymisen asettamalla vasemman käden pikkurillin kankaaseen viivaimen reunan viereen. Minulla on pitkät sormet ja pystyn tekemään saman kahvan kanssa, lyhyempien sormien kanssa sama ei välttämättä onnistu. Kahvan hinta Ullakalla oli hiukan alle 20 euroa, viikon kokemuksen perusteella hyvä hankinta. 


Tämä kaunotar on uusin ompelukonehankintani, saksalainen Biesolt & Locke, vuosimallia 1888. Hetken mielijohteesta poikkesin työmatkani varrella olevalle kirpparille, ja sen perimmäisessä nurkassa tämä odotti minua. Hintaa 18 euroa, ja kone lähti mukaani. Ei ihan kevyt kannettava, 12 kg. Raahatessani konetta autolle, totesin sen käyvän tarvittaessa kahvakuulaksi. Runko on sen verran hoikka, että ainakin minun sormeni ulottuvat kevyesti sen ympärille. Jos neulan liikkumista kampea pyörittäessä voi kutsua toimimiseksi, niin se toimii. Nyt se odottaa puhdistamista ja kaapin päällystän raivaamista, sinne tulee sille paikka. Sähkökatkojen aikaa tällä voi sitten ommella kynttilänvalossa.

26 kommenttia:

  1. Viivaimen kahvaa vähän himoitsen, mutta Ullakan liike on hankalassa paikassa, vaikka onkin samassa kaupungissa. Täytynee tehdä lista ja lähteä sinne. Ompelukoneesi on todella kaunis. Joko kokeilit, millainen tikki tulee? Käykö siihen tavalliset neulat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. En ole vielä ehtinyt testaamaan konetta. Koneessa on joku ihan kummallinen neulakoko, pitää kysellä hyvinvarustetuista liikkeistä, vieläkö sellaisia saa.

      Poista
  2. Kissaihminen ilahtuu varmasti tuosta pussukasta. Tuo kahva kuulostaa hyvältä, pitää laittaa ostoslistalle. Ompelukoneesi on todella kaunotar, hyvä, että pelastit sen kirppikseltä kotiisi. Äitini ompeli yhtä kauniilla Singerillä vuosikymmenet ja minäkin opettelin sillä ompelemaan. Valitettavasti äiti testamenttasi koneen siskon tytölle; missä ladon nurkassa se nyt ruostuneekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahva on hyvä edelleenkin, nyt on jo vähän enemmän kokemusta. MInulla on myös vanha poljettava Singer, mutta siihen pitäisi saada uusi hihna.

      Poista
  3. Kurkkaava kissa on hauska, pistää hymyilyttämään;) Saaja on varmasti mielissään pussukasta:)
    Viivaimen kahvaa on joskus pohtinut minkähänlainen se olisi käytössä. Kiitos kun kerroit kokemuksesta: Kun se seuraavan kerran kohdalle sattuu niin voi lisätä ostoskoriin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahva kannattaa mielestäni hankkia, vaikka minusta alkuun tuntui, että se helpommin liikahtaa kankaan päällä, kun ote ei ole suoraan viivaimessa, mutta hyvä se on, kun sen käyttöön tottuu.

      Poista
  4. Kivat pussukat!!! Tuo kahva on ollut mietinnässä mutta jos se kerran vaikuttaa hyvältä, niin taidan sen hankkia.
    Voi mikä kone, oikea kaunokainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija. Ennen tehtiin työkaluistakin kauniita.

      Poista
  5. Ihana kissapussukka, onpa hyvä ystävä ku osasi pussukan tilata ja sä löysit noin hyvän kankaan. Vähänks oon kade;)
    Oikea kaunotar tuo ompelukone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja käynnistä blogissani. Kissapussukka kelpasi tilaajalle, tyytyväisenä laitoin sen maailmalle.

      Poista
  6. Hihhii! On muuten veikeä kissapussukka. Kivoja kiemuratikkauksia. Mietin kahvalle jo vaihtoehtoisiakin käyttötarkoituksia...luulen että tuo on paras mihin se on varsinaisesti tarkoitettukin. Näyttää niin mahtipontiselta että sen avulla voisi kiipeillä pilvenpiirtäjän ikkunoita pitkin! Elegantti Lady pääsi luoksesi, arvoiseensa seuraan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, jos tulee suunnattua pilvenpiirtäjämaihin, niin pitää pakata kahva mukaan :D

      Poista
  7. Kylla kissanystavan kelpaa! Tosi hauskat kissat ja kauniit kankaat. Uutta ompelukonetta jo ihastelinkin IG:ssa. On se hyva etta nyt ei sahkokatkoskaan sotke ompelu-ohjelmaa! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje! Kunhan keksisin vielä, miten saan puolakotelon auki...

      Poista
  8. Oi nytpä on kauniita ja hyödyllisiä löytöjä tehty. "Kahvakuulasi" on upea muotovalio. Ennen osattiin panostaa kauneuteen, nyt tehokkuuteen.
    Kurnauskit on reippaan raikkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ennen tarvekalutkin tehtiin kauniiksi, ehkä työkin luisti sitten mukavammain. Arjen kauneutta.

      Poista
  9. Hauskat villapaitakissat pussukassa. Kahvanäyttää kätevältä ja kahvakuulasi kerrassan hieno löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muistuttaako mikään kissoista Tilkkuasi?

      Poista
  10. Kaunis pussukka ja kivat kissat siinä.Oletpa saanut edullisesti kivan koneen.Toivottavasti ei ole kovin iso työ kun ja josjoudut veivaamaan konetta.....muutoin kone on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Pitänee treenata käsivoimia, että jaksaa pyörittää...

      Poista
  11. Upean upea löytö tuo konehankintasi! Onnittelut! Jos ompelukonekone voisi kertoa tarinansa, mitä kaikkea kuulisitkaan siltä 128 vuoden kokemuksista!

    Kissanystävän meikkipussukka on söötti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mitä tuo kone on kokemut ja millaisia ompeluksia sillä on tehty.

      Poista
  12. Tämä kissaystävä on NIIN onnellinen uudesta ihanasta kissapussukastaan <3 Ihan huippu <3 Itse Onnikissakin sai nuuskia sitä ja kokeilla tassulla :-)Lämmin kiitos ja kurnauskis! t. Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, hienoa, että olet tyytyväinen! Sinulle ja Onnille ihanaa alkanutta kurnauskis-vuotta!

      Poista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!