Sivut

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pikku kassi

Tein ensimmäisen Fancy Forest kettu-blokin viime kesänä Mäntyharjun tilkkukurssilla. Se ei mahtunut nyt tekeillä olevaan peittoon, koska sen taustakangasta minulla oli vain tuohon yhteen blokkiin. Nyt Fancy Forestin kaikki ketut ja puput on tehty, pupusia oli yksi ylimääräinenkin, sitä voisi kutsua testiblokiksi. Siitä tuli kummallisen muotoinen, yläreunastaan kapeampi kuin alareunasta. Jos olisin yrittänyt trimmata sitä suorakaiteeksi, olisi pupulta hävinnyt puolet poskista. Niinpä näille kahdelle yksinäiselle oli löydettävä paikka, mielellään niin, ettei kettu pääse pistämään pupua poskeensa. 


Syntyi pikkukassi. Synnytystuskia oli. Laitoin ensin blokin ympärille reunat vihreästä, keltapilkullisesta kankaasta. Sitten löysin kivaa kangasta, jossa kotieläimet viettivät iloista elämää harmaalla pellolla. Ompelin uudet reunat. Oli pliisu ja harmaa lopputulos. Ratkoin. Rakensin reunan erivärisistä paloista. Tämä on se, mitä hain. 


Eivät pääse elikot toisensa kimppuun, kun ovat eri puolella kassia. Pupulla on niin mahtavat posket, että se joutuu nojaamaan niitä alustaa vasten. 

Elikoiden ja vuorikankaan välissä on kovikehuopa. Tilkkureunat tikkasin suoralla tikillä, pupun ja ketun ääriviivat on tikattu ojaan (tai ainakin melkein). Kassin korkeus on 29 cm, leveys yläreunasta saumasta saumaan mitattuna myös 29 cm ja pohjan leveys 10 cm.


Fancy Forestissa olen edennyt pöllöihin. Kaksi keltaista ja kaksi vihreää ovat valmiina, tästä jatketaan. Näissä menee eniten aikaa silmien kanssa, loppu onkin sitten aika nopeaa. Kuka huomaa, mikä virhe toisessa pöllössä on?


Edellisen neuleufopostauksen huivi vielä poseerauskuvassa.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Tunnustus - neuleufoni

Tilkkutöissä saan aika usein työt valmiiksi, joskus hitaammalla, joskus nopeammalla aikataululla. Tietääkseni (?) minulla ei tällä hetkellä ole yhtään sellaista kesken olevaa tilkkutyötä, jolla ei olisi vakavasti otettavaa suunnitelmaa valmistua. 

Neuleiden kanssa en ole yhtä tavoitteellinen. Tykkään tolkuttomasti neuloa, se on iltaisin ainoa keino katsoa haluamani telkkariohjelmat loppuun nukahtamatta. Mutta neulomiseen se sitten jääkin. Viimeistelemättömiä neulemyttyjä löytyy. Pääsiäisen urakaksi otin laittaa niitä edes vähän eteenpäin kohti valmistumista. 


Koska pääsiäisvieraita ei ollut tulossa, levitin  pingotusalustat eteiseen, jossa niille on sopiva kolo. Kaikki neulomukset eivät kuitenkaan mahtuneet kerralla alustoille, kahdessä erässä ehdin pingottaa, yksi erä on vielä käsittelemättä. Dropsin Fabelista neulotun Sweet Victoria-villatakin kappaleen saivat ekan vuoron muutaman sukkaparin kanssa.


Toisella kierroksella Schachenmayrin Ombrè Lacesta neulottu huivi (ohje lankavalmistajan, sain lankaliikkeestä) ja taas sukkia.  Huivia en pingottanut sanan varsinaisessa merkityksessä, kastelin ja asettelin muotoonsa.




Nyt pitäisi sitten villatakki ommella kasaan ja neuloa nappilistat, lupaan tehdä sen tämän vuoden loppuun mennessä :D


Tämä kasa odottaa vielä käsittelyvuoroaan. Päällimmäinen, räsymaton näköinen huivi menee ehkä seuraavaksi pingotettavaksi, sen alla oleva Nurmilintu purkuun, valitsin malliin liian tuhdin langan. Alimmainen, Veera Välimäen suunnittelema Colour Affection-huivi menee purkuun, oli kiva malli, mutta ei kuitenkaan kolahtanut valmiina. Saanpahan puikotella jatkossakin, kun näistä vapautuu lankoja.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Pussukoita lempiväreissä



Kaksi kaitalepussukkaa syntyi vähän vahingossa. Violetti syntyi nopealla aikataululla, kun ykskaks keksin, että taitaa olla lahjan paikka. Mitatkin jäi ottamatta, mutta on pienehkö, ehkä viitisentoista senttiä leveydeltään, vähän enemmän korkeudeltaan. Nimi on Pikkuherkku, koska lahjan saajan ja tekijän välillä on ollut "ruokasuhde".


Ja kun alkuun pääsen, en malta lopettaa. Tämä on Pikkuherkkua suurempi, mutta ei kuitenkaan ole Isoherkku - nimi on vielä tulollaan. Korkeus ja leveys neljännesmetrin, pohjan leveys n. 10 cm. 

Tein aikapaljon töitä turkoosin pussukan kuvaamisessa. En ymmärrä, mistä johtuu, että harvoin saan turkoosia toistumaan kuvassa edes vähän siihen suuntaan, mitkä ovat alkuperäiset värit. Tulee joko kelmeän karseaa, kummallisen kalpeaa tai valjua vihreää. Ei auttanut päivänvalo, ei aurinko (no, oikeasti puolipilvinen sää), ei pilvinen, ei ilta, ei aamu. Sitten  illan pimetessä nakkasin pussukan Ison koneen kupeeseen, käänsin salaman osoittamaan kattoon - ja voilà - se oli siinä! Mitä jos ympäristö näyttää vaaleanpunaiselle - turkoosit ovat kohdallaan!.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kortti ja kirja

Minulla on kokonimikaima. Meillä on siis on sama etunimi ja sukunimi, toisen nimen nimipäiviäkin juhlimme samalla viikolla. Olemme tutustuneet vuonna 2000, kun sähköpostimme menivät sekaisin, taisi olla seuraava vuosi kun tapasimme ensimmäisen kerran Helsingissä Ruttopuistossa. Sekaannuksesta seurasi ystävyys. Kokonimikaima oli asunut samassa kaupungissa 38 vuotta ja sitten hän otti ja muutti ihan toiseen kaupunkiin ja uuteen kotiin.


Ajattelin, että moinen muutos vaatii kunnollisen "onnea-uuteen-kotiin"-kortin. Piti tulla yhdistetty kortti-patalappu. Jotenkin patalappu vaan kasvoi aika isoksi, niin isoksi, ettei kellään taida olla niin isoja kouraa, johon se olisi sopiva. Istuinalustaksi se taitaa taas olla vähän liian pieni. Niinpä en sitten laittanutkaan thermovanua väliin, vaan kevyen pehmusteen, ja jätin kortin käyttötarkoituksen kokonimikaiman huoleksi. Onnea vieläkin uuteen kotiin, kokonimikaima!


Olen netistä selaillut Lori Kennedyn vapaatikkauksen malleja ja ilahduin, kun kuulin (siis luin jostakin), että hän on julkaissut malleistaan kirjan. Selaan mieluummin kirjaa kuin nettiä. Aika nopeasti kirja löytyi suomalaisista nettikaupoista ja tänään tämä ihanuus saapui. Tuskin olen malttanut käsistäni laskea. Yksi ikävä juttu - kirja on kierreselkämyksellä ja sivuja kääntäessä kuuluu selkäpiitä karmiva ääni. Korvatulpat tai musiikkikuulokkeet siis käyttöön kirjaa tutkiessa.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Aikamoista veivaamista

Vihdoin pääsin aloittamaan batiikkipeiton kerrosten kokoamisen. Ajatukseni oli, että yksi päivä riittäisi, mutta oli aika väärin arvioitu. Taustakangas minulla oli valmiina, mutta sitä ei ollut vielä ommeltu tilkkupinnan kokoiseksi. Äkkiäkös nyt suoria saumoja päästelee. Joo-o, päästelee. mutta kun niitä on kilometritolkulla. Pari vuotta sitten Viron Vörysta halvalla ostettua kangasta (Rowanin tilkkupuuvilla 3,90/m) oli seitsemän metriä, mutta sekään ei ihan riittänyt, yhteen kulmaan piti laittaa lisäpalaa toisesta kankaasta. Kovin tarkaksi en uskaltanut taustakangasta tehdä, kun pelkäsin jossain vaiheessa kangasta puuttuvan jostain nurkasta.  Sai siinä silitysrautaa heilutella, kun silittämisen aika koitti. (Kuvassa on joku kumma vaalea rantu, kankaassa sitä ei ole)


 Kun olin taustan hikoillut sileäksi, oli tilkkupinnan vuoro. Aurinko paistoi kauniisti tilkkupinnan läpi sen roikkusessa silityslaudalla.


Sitten kerrokset pöydälle, kaikkien pintojen keskikohdat päällekkäin ja neuloilla kiinni. Nyt ei pöydän pituus riittänyt peiton leveydelle, mutta hyvin selvisin. Liukkaalla pöydällä oli rakennelmaa helppo liikutella.



Ompelin aputikkaukset saumaan stabiloidakseni kerrokset toisiinsa. Etenin saumaväli kerrallaan, eli kun olin kiinnittänyt keskimmäisen sauman molemmin puolin hakaneulat,  kiikutin (= raahasin) työn koneelle ja ompelin ojaan. Takaisin pöydälle, silottelin seuraavan välin, hakaneulat, koneelle, tikkaus ja pöydälle takaisin. Tein tämän pyörityksen 12 kertaa. Meillä on muuten nyt aika pölytöntä reitillä ruokapöytä - tikkauskone. Kun yritin saada peiton kuljetuksen ajaksi käsiini niin, että saan sen suoraan koneen neulan alle, osa siitä laahasi välillä maata. Yhden pöytäkellonkin huiskaisin kaapin päältä lattialle.
Keskellä peittos olevat aputikkaukset ompelin kahdesta suunnasta, eli aloitin keskeltä peittoa, ompelin reunaan, pyöräytin (= kampesin) peiton toisin päin ja ompelin sauman toisen puolen myös keskeltä peittoa aloittaen. 


Reunoille päästessäni aloin ommella sauman reunasta reunaan yhdellä ompeleella. Tikkasin saumaan Isolla (Pfaff Power quilter), joka ei työnnä kangasta edellään, vaan hyppii pinnalla, joten totesin, että saan samaa jälkeä nopeamminkin, ja yksi veivaaminen jäi välistä pois. 


Suunnitteltu yksi päivä venyi  kahdeksi melkein täydeksi päiväksi ja kahdeksi illaksi. Aluksi suunnittelin, että puran aputikkaukset pois sitten kun varsinainen tikkaus on tehty. Taidan kuitenkin jättää ne paikalleen, ne uppoavat näkymättömiin päällipuolella ja taustassa ne tuskin erottuvat. Ja jos joskus kaipaan kovasti purkamista, voinhan sitten iltapuhteina nyppiä ne pois (en taida kuitenkaan, laskin just että niitä on yhteensä melkein 34 metriä).

Tikkausmallin suunnittelu on vielä vähän vaiheessa, ideoita on, mutta odottelen vielä tilaamaani tikkauskirjaa, jos siellä olisi jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt kun työ on tässä vaiheessa, voin ottaa välitöiksi muita ompeluksia ja tikata tätä tästä eteenpäin, kun siltä tuntuu, ja niska antaa myöten. Kun kerrokset ovat nyt kiinni toisissaan, voin huoletta veivata työtä jatkossakin.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Pupusia Tilkkupäiviä korvaamassa

Iso joukko tilkkuystäviä vietti Tilkkupäiviä Kemissä tänä viikonloppuna. Minä pidin yksityisiä tilkkupäiviä kotona, kun leipätöiden väliin jäävä aika ei antanut myöten matkustaa pohjoiseen. Tilkkupäivien Facebook-päivityksiä lukiessani oli kyllä aika haikea mieli.
Tilkunviilaajakin piti omat varjotilkkupäivänsä, niin minäkin.


Pupusilla mentiin. Toiseksi viimeinen, ruskea väriltään, on näköjään karannut kuvasta pois, viimeinen on vielä neulan alla. Luulin tätä vaikeammaksikin blokiksi, mutta ei se loppujen lopuksi sitten ollutkaan. Mitenköhän seuraava, pöllö?


On nämä kyllä vähän tylyn näköisiä pupuja.:D


Leikkasin kaikkiin pupuihin valkoiset korvapalat, tummat silmät, nenän ja suun sekä harmaat taustapalat putkeen sarjatyönä. Sitten leikkasin aina kahden pupun värilliset osat kerrallaan, ompelin, ja taas kahdet väripalat. Ihan yhtä paljon työtä, vaikka olisin leikannut yksitellen tai sarjana kaikkiin kahdeksaan blokkiin palat, mutta tuntui vähän kevyemmälle näin. En leikkaamisesta niin kauheasti tykkää. 


Kuvasin ilta-auringossa terassilla, kaikki rypyt ja viimeistä silitystä odottavat saumat suorastaan loistavat sivuvalossa. 
Tilkkupäiväläisetkin on jo kai kotona, tai ainakin melkein. Nyt voi lopettaa harmittelun, etten ole Kemissä, kun ei siellä ole enää kovin moni muukaan, paitsi tietysti kemiläiset. Menen ompelemaan sen viimeisen pupusen. Mutta ensin etsin sen karanneen.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pikkuruinen peitto



Tätä vauvanpeittoa oli niin ihana tehdä, että voisin vaikka ruveta vauvanpeittotehtailijaksi! Vaikka tein joidenkin mielestä (isonkin?) urakan purkaessani vanhoja tähtiä, niin itselleni se ei ollut niin iso juttu, nopeammin se sujui kuin uusien ompelu.


Ensin suunnittelin laittavani tähtien väliin kaitaleet, mutta sitten ne eivät omaa silmääni miellyttäneetkään, ja näin suoraan yhdistäen tähtien väliin jäi kivat neliöt. Tikkasin neliöihin vapaamuotoisesti kukkasia, tähdet jäivät taustaa muhkeammiksi, kun en päästänyt neulaa niiden päälle ollenkaan.



Valkoiseen reunukseen tikkasin simpukankuoria (Clamshell) Lori Kennedyn mallin mukaan. Nyt kun kävin hakemassa linkin tutoriaalisivulle, niin ei tuo nyt ihan samanlainen ole,  Lorin tikkauksessa ommelviivat ovat pareina. Katsoin kyllä, ihan totta, vaihekuvat Lorin sivuilta, mutta tästä näyttää kuitenkin tulleen oma sovellus hänen mallistaan. Lorilla on muuten todella paljon kivoja tikkausmalleja.


Toiselle puolelle löytyi kiva raitakangas ihan omista varastoista. Olen jonkun verkkokangaskaupan poisto/loppuunmyynnistä (?) tilannut sen, ja vaikka kuinka yritän muistella, puodin nimi on painunut unholaan. Harmi, koska siellä oli paljon kivoja kankaita. 


Jättipeiton jälkeen oli ihana tehdä tällaista pientä (83 x 70 cm). Jättipeitto odottaa vielä kerrosten rakentamista, kunhan saan jostain raivattua riittävän ison tilan puuhalle. Nyt tämä laitetaan pakettiin odottamaan vauvaa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tähdet järjestyksesä

Sain ennen hiihtolomalle lähtöä rustattua tähdet kasaan ja jopa yhdistettyä ne valmiiksi tilkkupinnaksi. Ihan kivutta homma ei luonnistunut, sillä yhdistämisvaiheessa tajusin, että vanhat ja uudet tähdet ovat erikokoisia.


Muistoni vanhojen tähtien synnystä oli väärä. Muistelin tehneeni ne Flying Geese -viivaimella, mutta en ollutkaan, sillä sakarat olikin tehty kahden kolmioin neliöistä. Vanhat tähdet olivat sentin suuntaansa isompia kuin uudet. Eipä tullut mieleen mittailla aikaisemmin. :(

Tuumaustuokion jälkeen purin vanhat tähdet osiin, keskustan tuulimylly, hanhet ja kulmapalat. Pienensin keskipalan samankokoiseksi kuin uusissa tähdissä ja pienellä viilauksella myös hanhet taipuivat uuteen mittaan. Ei kovin kiva homma, mutta kuitenkin nopeampi kuin ommella kokonaan uudet tähdet.


Nyt kun katson valmista tilkkupintaa, niin yhden tähden vaalean keskustan olisin myös voinut vaihtaa, mutta siellä se nyt on. 

Olin eilen jo aloittelemassa tikkausta, mutta muut kerrosten osaset olivat huonosti valmisteltu, eli pesemättä, ja niiden kuivaminen otti aikaa. Mutta nyt laitan tämän Ison neulan alle.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Tähdellistä



Suunnitteluseinälläni on roikkunut jo vuosia sitten tehtyjä tähtiä. Tein ne aikanaan harjoitellessäni Flying Geese -viivaimen käyttöä. Tähtiin liittyy myös hauska  muisto, osan kankaista olen saanut Tilkunviilaajalta tavatessani hänet ensimmäisen kerran Töölön Tilkkupajassa. 


Kun kuulin työkaverini vauvauutisista, päätin laittaa tähdet käyttöön. Kolmesta tähdestä ei kuitenkaan saa kuin korkeintaan Barbien peiton, jokunen on vielä ommeltava lisää. Jostain syystä värit kääntyvät nyt jo keväiseen suuntaan. Näitä on taas vaihteeksi todella kiva tehdä!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Pukamakoira



Paper piecingillä tehty mäyräkoira, joka sitten osoittautuikin pukamaiseksi bassetiksi, sai tikkaukset turkkiinsa ja ympärilleen. Valkoisen osan tikkasin pienellä kiemuralla ja turkkiin vetelin vähän kiharoita. 


Varastoistani löytyi tummansinistä puuvillaa, jossa oli pieniä ruskeita kuvioita, juuri oikean väristä reunukseksi, etenkin kun basset pääsi siniselle sohvalle.  Säädin pitkään tikatun osan kokoa, aluksi valkoista oli liikaa, ja sinistä liian vähän.Sitten testasin kaventaa tikattua osioita korkeussuunnassa, mutta silloin tummaa tuli ylä- ja alareunoihin liian raskas kerros. Tämä on nyt kaikkien kokeilultujen versioiden kompromissi. Jos nyt tämän tekisin, leikkaisin suosiolla kuvaosan suorakaiteeksi ja tekisin päällisen 40 x 60 cm tyynyyn.


Basset muutti tänään mäyris-perheeseen. Toivottavasti kotiutuu hyvin ja saa Elpasta hyvän kaverin, eikä Elppa kiusaa sitä tuon pukaman takia.

torstai 9. helmikuuta 2017

Taas pussukoita



Kaverille syntyi tuliaispussukka violeteista kaitaleista. Ompelin tätä illalla, ja työhuoneeni valo on  ilmeisesti vähän kellertävä. Kun katsoin ompelustani, ajattelin, että tuleepa ruma. Väriyhdistelmä näytti kummalliselle, enkä ollut ensinkään tyytyväinen. Aamulla päivänvalossa ihmettelin, mikä pöydälleni oli tullut, niin paljon värit olivat muuttuneet valon värin vaihduttua. 


Tein ennen joulua sinisen tilauspussukan, joka poiki sitten toisen sinisen pussukan tilauksen, joka sitten sai aikaan kolmen sinisen pussukan tilauksen. Ehkä tuo lila Retliini-pussukka syntyi kapinassa siniselle (vaikka se lempivärejäni onkin).


Toivomuksen mukaan Marimekon Vihkiruusukankaalla mentiin, ruusut alkavat nyt olla jo aika vähissä. Keittiön verhoissa niitä olisi, mutta pari ruusua pitää jättää itsellekin. Pussukat olivat menossa samaan sukuun, joten yritin erilaisella kangasasettelulla saada niihin vähän erilaista ilmettä. 


Nyt on vähäksi aikaa pussukkakiintiö taas täysi, työn alla on nyt mäyris-bassetin tikkaus ja tyynynpäälliseksi jalostaminen. Sitten odottaa batiikkipeiton tikkaus - paljon muitakin suunnitelmia on mielessä. 

Kiva, että piipahdit täällä!

lauantai 4. helmikuuta 2017

Puikoilta

En ihan koko aikaa surruta ompelukonetta, vaan neulomuksiakin valmistuu koko ajan (pitämässä minua hereillä telkkaria katsoessa). Ihan joka sukkaa (niitä neulon eniten) en viitsi tänne postata, mutta kun saavuttaa  jotain ennen kokematonta, ylittää se julkaisukynnyksen. 


Myöhäisheranneenä tartuin Novitan joulukalenterisukkiin muistaakseni vasta itsenäisyyspäivän aikoihin. Neuloin oikeaa ja vasenta rintarinnan. Epäilin viitsimistäni, tulisiko toinen sukka koskaan tehtyä, kun ensimmäinen valmistuisi. Ikinä en ole kokonaan kirjoneuleisia sukkia tehnyt, ja jossain vaiheessa olin sitä mieltä, etten tee tämän jälkeenkään. 


Mutta näistä tuli niin kivat, eikä tekeminenkään loppujen lopuksi hullumpaa ollut, joten ehkä joskus vielä. Mistään lankadominansseista tai muista hienouksista en ollut ennen näitä sukkia kuullutkaan, mutta tuli nämä silti tehtyä. Ehkä seuraaviin sukkiin opiskelen sitten asiaa tarkemmin. 


Ihan jouluksi eivät valmistuneet, mutta loppiaiseksi kyllä. Terään jouduin säveltämään vähän lisäkuvioita, että olisivat mahtuneet jalkaani. Nyt katsellen varsikin olisi voinut olla vähän pitempi. Jos vielä vastaaviin repsahdan, niin vartta pitänee myös kasvattaa pitemmäksi. Pitkäsäärisyyden haittoja. Ohje Novitan, lankana Nalle. Sukkakuvat on D-insinöörin ottamia.


Nyt puikoilla on lastenpeitto lastensairaalaan, Marttojen operoima projekti. Tiedän, että kaikki vanhemmat eivät tykkää pastellisävyistä, joten valitsin väriksi tumman turkoosin. Lankana Teeteen Salla. 


Tämä huivi ei ole minun tekemäni, mutta kun tekijän olen tehnyt (tai ainakin jotenkin vaikuttanut siihen), on tämäkin pakko esitellä täällä. Tytär on pitsihuivifriikki ja näitä syntyy kuin tehtaassa. Lankana joku ihana käsinvärjätty merinovilla. Ostin tämän huivin innoittamana itsellenikin huivilangat, mutta valmistuksen ulkoistan sille, joka sen osaa. Minulla tuollaisen tekeminen loppuisi siihen, kun ensimmäinen silmukka karkaisi puikolta.

Tilastoista huomaan, että täällä lappaa välillä väkeä ihan ruuhkaksi asti: ilahtuisin niidenkin kävijöiden kommenteista, jotka eivät koskaan aikaisemmin kommentoineet. Ja sanasen voi jättää nimettömänäkin, jos muuten ujostuttaa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Yksi työvaihe päätöksessä

Mallasin tilkkupeittoa tulevalle paikalleen. Jouduin kiskomaan sitä kuvauspuolelle vähän reilummin kun se vaikutti leveyssuunnassa vähän naftille. Joutuisinko tekemään vielä yhden yhdentoista blokin rivin? Ei huvittanut yhtään. Pitäisi penkoa kankaat takaisin esille, leikata kaitaleita ja miettiä taas, miten se blokki rakennetaankaan. Ajattelin, että eihän sitä kukaan käy tuolta ikkunan vierestä katsomassa, vaikka siellä olisikin vähemmän roikkumisvaraa. Silti harmitti.


Sitten nostellessani työhuoneen sängyltä erinäisiä sinne kertyneitä tavaroita löysin kasan alta  kymmenennen rivin blokit. En siis ollut edes ommellut niitä peittoon! (Siivous silloin tällöin ehkä kannattaisi!) Jälleennäkeminen oli iloinen!


Ei kuin kone käyntiin, blokit yhteen ja rivi kiinni tilkkupintaan.


Nyt on tämä työvaihe valmis!


Kuvauspaikan löytäminen teetti vähän aivotyötä. Kakkosnelonen pyykinkuivaustelineen päälle ja neljällä Spectrumilla peitto lankulle. Korkeus ei riittänyt, mutta onneksi on puhdasta lunta alla. 


Onneksi näillä opuksilla on muutakin käyttöä kuin viedä melkein kokonainen hyllymetri.


Sitten tunnustus: Lienenkö tyhmä vai typerys, jääräpää vai epärealistinen, uhka- vai hullunrohkea, mutta kaikkia hyviä neuvoja vastaan aion (yrittää) tikata pinnan kokonaisena Isolla Pfaffillani. Suurin Isolla tikkaamani pinta on yhden sängyn päiväpeiton kokoinen, ja se sujui ongelmitta. Nyt laitan koneen ja etenkin omat taitoni tiukkaan tarkasteluun, miten urakasta selviän. Perästä kyllä kuuluu.


Nyt laitan tämän työn kuitenkin hetkeksi huilaamaan, otan muutaman pikkutyön väliin, ja niiden jälkeen palaan tämän kimppuun.


P.S. En ole ihan varma, tykkäänkö tästä vai en. Lienekö pitkän prosessin aikana kyllästynyt  jo näihin batiikkisuikaleisiin. No, meillä on makuuhuoneen ovi aika usein kiinni, joten ei se kovasti silmää siellä häiritse. Ja meillä nukutaan silmät kiinni. Se seuraus tämän valmistumisella näyttää olevan, että ainakin tapetti makuuhuoneessa menee vaihtoon.