Sivut

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kortti ja kirja

Minulla on kokonimikaima. Meillä on siis on sama etunimi ja sukunimi, toisen nimen nimipäiviäkin juhlimme samalla viikolla. Olemme tutustuneet vuonna 2000, kun sähköpostimme menivät sekaisin, taisi olla seuraava vuosi kun tapasimme ensimmäisen kerran Helsingissä Ruttopuistossa. Sekaannuksesta seurasi ystävyys. Kokonimikaima oli asunut samassa kaupungissa 38 vuotta ja sitten hän otti ja muutti ihan toiseen kaupunkiin ja uuteen kotiin.


Ajattelin, että moinen muutos vaatii kunnollisen "onnea-uuteen-kotiin"-kortin. Piti tulla yhdistetty kortti-patalappu. Jotenkin patalappu vaan kasvoi aika isoksi, niin isoksi, ettei kellään taida olla niin isoja kouraa, johon se olisi sopiva. Istuinalustaksi se taitaa taas olla vähän liian pieni. Niinpä en sitten laittanutkaan thermovanua väliin, vaan kevyen pehmusteen, ja jätin kortin käyttötarkoituksen kokonimikaiman huoleksi. Onnea vieläkin uuteen kotiin, kokonimikaima!


Olen netistä selaillut Lori Kennedyn vapaatikkauksen malleja ja ilahduin, kun kuulin (siis luin jostakin), että hän on julkaissut malleistaan kirjan. Selaan mieluummin kirjaa kuin nettiä. Aika nopeasti kirja löytyi suomalaisista nettikaupoista ja tänään tämä ihanuus saapui. Tuskin olen malttanut käsistäni laskea. Yksi ikävä juttu - kirja on kierreselkämyksellä ja sivuja kääntäessä kuuluu selkäpiitä karmiva ääni. Korvatulpat tai musiikkikuulokkeet siis käyttöön kirjaa tutkiessa.

18 kommenttia:

  1. Kiva onnittelukortti, mihin käyttöön sitten päätyykin. Varmasti mielenkiintoinen tuo tikkausmallikirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. "Kortti" roikkuu kuulemma keittön reelingissä miettimässä paikkaansa.

      Poista
  2. Iloinen ja hauska kortti kokonimikaimalle!
    Täytyypä tutustua Lori Kennedyn vapaatikkausmalleihin:)

    VastaaPoista
  3. Ihana, hauska kortti kaimallesi! Talot, kaiken laiset on tosi kivoja, kuten tuon kirjan kannessa olevat tikkaukset! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hoksasin vasta nyt, että kirjan kannessakin on taloja!

      Poista
  4. Iloinen pieni tilkkutyö! Juuri tuollaiset hieman kallellaan olevat mökit ovat minun mieleen. Minä olen aikoinani saanut kokonimikaiman maksamatta jääneet mökkitien kunnossapitoa koskevat laskut ja kiinteistöverot! Ei täydellinen kokonimikaima, koska sukunimen viimeinen kirjain oli hänellä g ja minulla n, mutta kaksiosainen etunimi oli tasan sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, miten ikävä kokemus kokonimikaimasta. Minäkin tykkään kallellaan olevista mökeistä, onneksi kuitenkin oma koti on suht suorassa :D

      Poista
  5. Kaunis mökki.Varmaan kokonimikaima tykkää,kukapa ei.Voitko kertoa mistä löysit kirjan vai meneekö mainoksen puolelle.Yritin etsiä mutta ei tullut vastaan....olin ilmeisesti huono etsijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Itse ostin kirjan bookystä, mutta nyt näyttää olevan adlibriksessäkin.
      https://www.booky.fi/search.php?search=Free-motion+Machine+Quilting+1-2-3+

      https://www.adlibris.com/fi/kirja/free-motion-machine-quilting-1-2-3-9781604688535

      Poista
  6. Kirjan muodossa olevat tikkausmallit ovat näppärät käyttää. Pitäisiköhän tilata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kirjasta, iltalukemisena olen sitä tällä viikolla tutkaillut

      Poista
  7. Kiitos Tiinatei......tilasin kirjan Adlibriksestä.Saas nähdä osaanko tehdä mitään,mutta onhan hyllyssä täytteenä jos ei muuta.

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka sympaattinen onnentoivotus, ihana mökki ja pihakuusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti "kaikki ei ole iloisesti rempallaan"

      Poista
  9. Onpa hauska tapa ystävystyä uuteen ihmiseen! Oikein kiva lahja ja varmasti sille löytyy käyttötarkoitus!

    VastaaPoista
  10. Kyllä sinä olet sitten luova ihminen!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!