Sivut

torstai 9. marraskuuta 2017

Kettumysteerejä

Lokakuu muuttui yllättäen yhdeksi isoksi härdelliksi, enkä ompelurintamalla edistynyt juuri ollenkaan. Onneksi voin nyt esitellä edes jotain (puoli)valmista.


Ketuista en näytä pääsevän ollenkaan eroon. Ex-työkaveri pyysi tekemään tyttärensä pienelle pojalle (ikää nyt vajaa viikko) kettupeiton. Tilkkupinnan sain viimein väännettyä valmiiksi, taustakangas on nyt postin pakettiautomaatissa, eli pääsen tikkaushommiin ihan piakkoin. 

Haksahdin PeeKaan Paulan koutsaamaan mysteeripeittoprojektiin. Juu, ei ole nyt kovin monta peittoprojektia viritteillä. Ihan muutama vain. Kettujen lisäksi yksi odottaa tikkaamista, pariin on kankaat valmiina ja melkein leikattukin. Kyllä siihen kasaan vielä yksi mahtuu. Pitänee vain suurentaa projektipussukoita, että pysyy joka projekti itsenään. Mysteerin on suunnitellut Bonnie K Hunter ja startti löytyy täältä. Peekaan Paulan koutsaukseen pääsee PeeKaan fb-sivujen kautta.  


Kankaiden värit on ilmoitettu ja minun, tai oikeastaan kangasvarastoni näkemys turkooseista, korallinpunaisista ja ruskeista on tässä. Neutraalit puuttuvat vielä. Ruskeitahan minulla ei juuri ole, mutta onneksi EK:n palalaarista löytyi pari täydentämään tummia lilojani, jotka luokittelen tässä ruskeiksi. Peittoon voi käyttää myös silppuja,  ne ovat vielä perkaamatta, joten sieltä löytyy näihin varmasti täydennystä.

Olen tilkku-urani alkuaikoina ommellut Craftsyssä yhden mysteerin Kimberley Einmon ohjaamana, ja se oli tosi hauskaa.Vaikka kuinka yritin arvuutella, miten ommellut blokit, tai oikeastaan blokinosat asettuisivat lopullisessa työssä, valmiin työn kasaaminen oli todella jännittävää. Odotan malttamattomana ensimmäisiä ohjeita Bonnielta!

16 kommenttia:

  1. Mysteerit ovat kivoja meille sivusta seuraavillekin. Valtava määrä kangasta näyttää olevan tarvis tuohon mysteeriin. Kuinka monta peittoa oikein on tarkoitus tehdäkään?
    Odotan jännityksellä, mitä tuleman pitää. Kaikki kettutyösi ovat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole juuri mysteerin kanngasmääriä vielä tutkaillu, kunhan keräilen kankaita sitä varten ja odotan starttia. Laskin, että olen tehnyt jo 24 kettublokkia, alkaa vähitelleen riittää. :D

      Poista
  2. Kiva kettupeitto on valmistumassa.Entäpä nuo kankaat,suorastaan herkkuja.Mysteeriä on kiva odottaa millainen tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mysteeriä odotan minäkin, edellistäkin oli niin kiva tehdä, todennäköisesti tätäkin.

      Poista
  3. Härdellistä huolimatta olet saanut hyvin hienon peiton aikaiseksi! Mistähän se johtuu, että nuo ketut on toinen toisensa jälkeen yhtä ihania! Huikean hieno kangasvalikoima. Hyvä, että mainitsit tuon mysteerin, en muistanut ollenkaan liittyä siihen. Tykkäsin, mutta liittyminen jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistin kiireeksi peiton kanssa, tiedät, mistä syystä. Mutta nyt alkaa ketut riittää, itse asiassa lahjan saajan kannalta Elizabeth Hartmanin karhut olisivat olleet sopivampia, mutta se on nyt myöhäistä. :D

      Poista
  4. Kettupeiton väritys toimii tosi hyvin, hieno on jo nyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään väreistä, vaikka ne eivät olekaan eniten käyttämiäni. Tilaaja valitsi, ja hyvin valitsikin. :D

      Poista
  5. Tiinatei, ei kai sinun tarvitse päästäkään irti ketuista! Taas teit iloa! Vauveli ei vielä ymmärrä ketuista mitään, mutta aikanaan kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Jos haluua oppia jotain uutta, voisi tehdä jotain uuttakin, ketut menee melkein jo silmät ummessa ja ulkomuistista :D

      Poista
  6. Tämä kettumalli on aina niin hyvä, että sitä voi käyttää useamminkin. Kiva ja reipas väri vauvalle!
    Siinä on hyvä värisetti valkattuna. Mielenkiintoista mitä niistä syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Kettupeiton ärit ovat saajan(tai oikeastaan aajan äidin) väripalettiin sovitellut. Mysterriä odottelen minäkin mielenkiinnolla

      Poista
    2. Kamala, millainen määrä kirjoitusvirheitä! Ei pitäisi kommentoida kännykällä

      Poista

Kiitos kommentistasi!