Sivut

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Pupusia Tilkkupäiviä korvaamassa

Iso joukko tilkkuystäviä vietti Tilkkupäiviä Kemissä tänä viikonloppuna. Minä pidin yksityisiä tilkkupäiviä kotona, kun leipätöiden väliin jäävä aika ei antanut myöten matkustaa pohjoiseen. Tilkkupäivien Facebook-päivityksiä lukiessani oli kyllä aika haikea mieli.
Tilkunviilaajakin piti omat varjotilkkupäivänsä, niin minäkin.


Pupusilla mentiin. Toiseksi viimeinen, ruskea väriltään, on näköjään karannut kuvasta pois, viimeinen on vielä neulan alla. Luulin tätä vaikeammaksikin blokiksi, mutta ei se loppujen lopuksi sitten ollutkaan. Mitenköhän seuraava, pöllö?


On nämä kyllä vähän tylyn näköisiä pupuja.:D


Leikkasin kaikkiin pupuihin valkoiset korvapalat, tummat silmät, nenän ja suun sekä harmaat taustapalat putkeen sarjatyönä. Sitten leikkasin aina kahden pupun värilliset osat kerrallaan, ompelin, ja taas kahdet väripalat. Ihan yhtä paljon työtä, vaikka olisin leikannut yksitellen tai sarjana kaikkiin kahdeksaan blokkiin palat, mutta tuntui vähän kevyemmälle näin. En leikkaamisesta niin kauheasti tykkää. 


Kuvasin ilta-auringossa terassilla, kaikki rypyt ja viimeistä silitystä odottavat saumat suorastaan loistavat sivuvalossa. 
Tilkkupäiväläisetkin on jo kai kotona, tai ainakin melkein. Nyt voi lopettaa harmittelun, etten ole Kemissä, kun ei siellä ole enää kovin moni muukaan, paitsi tietysti kemiläiset. Menen ompelemaan sen viimeisen pupusen. Mutta ensin etsin sen karanneen.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pikkuruinen peitto



Tätä vauvanpeittoa oli niin ihana tehdä, että voisin vaikka ruveta vauvanpeittotehtailijaksi! Vaikka tein joidenkin mielestä (isonkin?) urakan purkaessani vanhoja tähtiä, niin itselleni se ei ollut niin iso juttu, nopeammin se sujui kuin uusien ompelu.


Ensin suunnittelin laittavani tähtien väliin kaitaleet, mutta sitten ne eivät omaa silmääni miellyttäneetkään, ja näin suoraan yhdistäen tähtien väliin jäi kivat neliöt. Tikkasin neliöihin vapaamuotoisesti kukkasia, tähdet jäivät taustaa muhkeammiksi, kun en päästänyt neulaa niiden päälle ollenkaan.



Valkoiseen reunukseen tikkasin simpukankuoria (Clamshell) Lori Kennedyn mallin mukaan. Nyt kun kävin hakemassa linkin tutoriaalisivulle, niin ei tuo nyt ihan samanlainen ole,  Lorin tikkauksessa ommelviivat ovat pareina. Katsoin kyllä, ihan totta, vaihekuvat Lorin sivuilta, mutta tästä näyttää kuitenkin tulleen oma sovellus hänen mallistaan. Lorilla on muuten todella paljon kivoja tikkausmalleja.


Toiselle puolelle löytyi kiva raitakangas ihan omista varastoista. Olen jonkun verkkokangaskaupan poisto/loppuunmyynnistä (?) tilannut sen, ja vaikka kuinka yritän muistella, puodin nimi on painunut unholaan. Harmi, koska siellä oli paljon kivoja kankaita. 


Jättipeiton jälkeen oli ihana tehdä tällaista pientä (83 x 70 cm). Jättipeitto odottaa vielä kerrosten rakentamista, kunhan saan jostain raivattua riittävän ison tilan puuhalle. Nyt tämä laitetaan pakettiin odottamaan vauvaa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tähdet järjestyksesä

Sain ennen hiihtolomalle lähtöä rustattua tähdet kasaan ja jopa yhdistettyä ne valmiiksi tilkkupinnaksi. Ihan kivutta homma ei luonnistunut, sillä yhdistämisvaiheessa tajusin, että vanhat ja uudet tähdet ovat erikokoisia.


Muistoni vanhojen tähtien synnystä oli väärä. Muistelin tehneeni ne Flying Geese -viivaimella, mutta en ollutkaan, sillä sakarat olikin tehty kahden kolmioin neliöistä. Vanhat tähdet olivat sentin suuntaansa isompia kuin uudet. Eipä tullut mieleen mittailla aikaisemmin. :(

Tuumaustuokion jälkeen purin vanhat tähdet osiin, keskustan tuulimylly, hanhet ja kulmapalat. Pienensin keskipalan samankokoiseksi kuin uusissa tähdissä ja pienellä viilauksella myös hanhet taipuivat uuteen mittaan. Ei kovin kiva homma, mutta kuitenkin nopeampi kuin ommella kokonaan uudet tähdet.


Nyt kun katson valmista tilkkupintaa, niin yhden tähden vaalean keskustan olisin myös voinut vaihtaa, mutta siellä se nyt on. 

Olin eilen jo aloittelemassa tikkausta, mutta muut kerrosten osaset olivat huonosti valmisteltu, eli pesemättä, ja niiden kuivaminen otti aikaa. Mutta nyt laitan tämän Ison neulan alle.