Sivut

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Neljä tupaa

Piti nopeasti saada tuliainen ystävälle. Ensin ajattelin pientä kehyskukkaroa, mutta kun ei ollut valmiina väritykseltään hänelle sopivaa, päätin kuitenkin pyöräyttää pienen pussukan. Hetken tuumailun jälkeen  päädyin vihreään, etenkin kun löysin vielä vihreää talokangasta. Koska kangas on mielestäni tosi kivaa, olen käyttänyt sitä säästellen ja kai vähän piilotellut sitä itseltänikin. Mutta tähän raaskin uhrata neljät tupasta. 


Tilkkupinnan nurjalle puolelle silitin ensin ihan ohuen vanun ja koko komeuden (?) tikkasin laiskoilla lainetikkauksilla Eurokankaan kovikehuopaan vaihtuvavärisellä vihreällä. Työn pikaisuus näkyy tässä, oikaisin tikkauksissa kun oli kiire, ja se näkyy kokonaisuudessa. Nyt tikkaisin jollain muulla tavalla. Mutta tämä meni jo, ja otin opikseni.

  
Pussukan takaseinällä toinen tupanen kurkistaa kukkapuskan takaa. Todellisuudessa kokonaiset talot alkavat olla kankaassani aika vähissä, joten jouduin kehittelemään tällaisen luovan (?) ratkaisun. 


Kerrankin muistin mitata pussukan osat ennen yhteen ompelua. Suorakaiteen muotoisten kappaleiden koko oli n. 22 x 25 cm. Tilkkupinnan päädyistä leikkaan vinosti pienen kaistan pois, jotta pohjan ompelun jälkeen pussukka ei olisi suutaan kohden vino. Isommissa pussukoissa leikkuumerkkini on yläreunan kohdalta tuuman verran kummaltakin puolelta, tässä pienemmässä otin vain puoli tuumaa, ettei suuaukko menisi aivan mitättömän pieneksi. (Laitan siis tussimerkin yläreunaan kummastakin kulmasta mitattuna esim. sen tuuman, sitten viivaimen toinen pää merkin kohdalla ja toinen alakulmaan, ja leikkaan kapean, vinon suikaleen pois)  Mielestäni pussukka on sopusuhtaisemman näköinen, kun sivut on kavennettu yläreunaa kohti.

Valmiin pussukan koko (hätäisesti autossa mitattuna jo ystävän kotipihalla, kun unohtui aikaisemmin ja ostoskuitin nurjalle puolelle huonosti tarttuvalla kynällä tuherrettuna) korkeus 14 cm, leveys 18 cm ja pohja 7 cm. 

Väri-intuitioni osui taas kohdalleen ja saaja oli tyytyväinen!

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Tähtiä ja perhosia




Laitoin joskus kevään aikana alkuun english paper piecing-työn ihan vain saadakseni käsinompelutyön. Mihin tähtöset käyttäisin, siitä ei ollut vielä minkäänlaista ajatusta. Yllykkeen timattitähtösiin sain tilkkuilevalta ystävältä, joka teki parisängyn päiväpeiton monivärisistä tähdistä. 

Aikaa meni paljon (mielestäni) tylsimpään hommaan, eli mallineiden kiinnittämiseen tilkkuihin. Tiedän että tämän voi tehdä liimalla, tai jollakulla muulla pikaisemmalla keinolla, mutta minulle tämä on ollut toimivin keino. Mallineet tein itse käytetyistä mappien välilehdistä sekä parista UPM:n pahvikansiosta. Olen aikaisemmin tulostanut mallineita 180 grammaiselle paperille, mutta nämä kierrätysmallineet osoittautuivat materiaaliltaan paremmiksi. Timanttien yhteenompelussa etenkin UPM:n kansiokartonki oli hyvin toimivaa, en ommellut paloja mallineineen yhteen, vaan neula luisti helposti pinnoitetun kartongin päältä pois ja tikkiin jäi kiinni vain kankaita. 

Enpä ole kovin varma vieläkään, mitä näistä tulee, ompelenpa vain nyt eteenpäin. Koukuttavaa hommaa, meinaa muut työt (käsityötkin!), jäädä tekemättä. 


Ompelukonetöistä Fancy Forestin perhoset ovat nyt vihdoin viimein kaikki tehty!  Siitä huolimatta, että näitä oli kiva ommella, tuntui väliin tulevan aiva kiireisempiä ja aikatauluihin sidottuja töitä. 
 

Perhoset lennähtivät valmistuttuaan kesänurmelle. 
 

Seuraavaksi ohjelmassa FF:n kasaaminen. Taustakankaan silmämääräisesti arvioitu vähyys huolettaa. Välikaitaleiden suunnittelu ja leikkaaminen taitaa edellyttää tarkkaa laskemista, jotta saisin kankaan riittämään. Eikä se homma ole todellakaan mitenkään vahvuuteni. Ostin kangasta aikanaan ohjeen mukaisen määrän, joten sitä pitäisi olla riittävästi, ja toivon kovasti, että silmämääräinen arviointi on mennyt pahasti pieleen.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Konmaritusta

Virkkuukoukku ei ole minulle se käsityön apuväline, johon ensimmäisenä tartun, vaikka osaan kyllä virkatakin. Jos ufojani tarkastellaan käsityötekniikan mukaan, virkkuita taitaa löytyä eniten. Varastojani penkoessani löysin kokonaisen vyyhdin ohutta, pinkkiä ontelokudetta. Ihmettelin, miksi sitä ylipäätään olin hankkinut, mutta se osa elämääni on kadonnut muistamattomien asioiden hautausmaalle. Pinkistä, mutta paksusta ontelokuteesta olen joskus vuosia sitten virkannut vessan maton, mutta mikä ajatus lie ollut tälle ohuelle? Halusin päästä kuteesta eroon (vei tilaa reilun kopiopaperilaatikon verran) , joten en muuta kuin koukku kouraan. Ja nimenomaan kouraan, koska millään kynäotteella en kudetta silmukoiksi jaksanut vääntää. 


Ja hups, kuteen silmukat asettuivat kopaksi, vai mikä tämä nyt voisi olla. Pohja on aivan pyöreä, ja korkeutta virkkasin melkein niin paljon kun kudetta riitti. Pieni kerän nöttönen jäi jaljelle, onpahan parsimalangaksi, jos sille tulee tarve.  Kopan sangoiksi löysin ystävän minulle konmarittamat rottinkisangat (niitä on vielä kassillinen). 


Pohja on aivan pyöreä ja sen halkaisija on 31 cm. Koko kopan korkeus on 34 cm. Ja vaikka kuinka yrittää piilottaa kuvista kaiken epämääräisen, niin kuteen päättelemätön aloituspätkä on kiemurrellut kuvaan näkyviin. Eikä tuo pitkäksi venähtänyt nurmikkokaan kovin myönteistä kuvaa bloggaajasta anna. 

Jos kopan väri olisi joku muu kuin pinkki, se päätyisi ehkä näkyvämmälle paikalle. Mutta koska se ei pääse väristään, se päätyy eteiseen nurkkaan kirjahyllyn taakse säilyttämään lastenlasten leluja. Keskeisemmälle paikalle se pääsee heti, kun leikkijät ovat paikalla.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Vuoden 2018 eka pussukka!

Voiko oikeasti olla niin, että toukokuu ehti pyörähtää yli puolen välin, ja nyt vasta tein tämän vuoden ensimmäisen pussukan? Ilmankos tuntuu, että olen jauhanut samoja isoja töitä koko alkuvuoden. Blogini mukaan edellinen pussukka on ollut työkaverin puhelinta varten marraskuun lopussa, siis melkein puoli vuotta ilman pussukkaa! Ilmeisesti en olen tehnyt edes joululahjaksi yhtä ainutta!


Halusin kiittää henkilöä, joka on ollut minulle suureksi avuksi ja tueksi. En kovin hyvin tuntenut hänen värimieltymyksiään, joten käytin värinvalinnassa intuitiomenetelmää, eli ajattelin, mikä väri tulee mieleen, kun ajattelen häntä. Eikä sitä tarvinnut kauan makustella, ilmiselvä punainen ihminen, vaikka en muista koskaan nähneeni hänellä esim. punaisia vaatteita. 



Perkasin siis varastostani kaikki punaiset palaset ja otin varuiksi vielä pitkiäkin kankaita. Yllättäen löysin pusseistani monta valmiiksi leikattua, samankokoista kolmiota, joista sain rakennettua aika monta kahden kolmion neliötä. Muuten etenin taktiikalla, mikä sopii edellisen viereen. Halusin vahvan punaisen ja siksi monet punaiset, mutta valkopohjaiset karsiutuivat pois.

Sisus jäi kiireessä kuvaamatta, mutta siellä on vihreitä ja pinkkejä saappaita ja pinkki tasku. Mitatkin jäi ottamatta, mutta ehkä parisenkymmentä senttiä leveä ja korkeutta on varmaan vähän enemmän.  Pohjan leveys kymmenisen senttiä. Tilkkupinta on tikattu Eurokankaan kovikehuopaan oranssilla langalla, malli krysanteemi (sekin jäi tarkemmin kuvaamattta). Tätä oli ilo tehdä, siksi sen nimi on Ilo.

Ai, kelpasiko punainen. Kelpasihan se, saaja tunnustautui punaisen ystäväksi. Intuitio ei pettänyt nytkään. Ja nyt on varmaan pakko tehdä toinenkin pussukka, kun pääsin taas pussukkavauhtiin.

Neulerintaman uutisia: Nancy-kaarrokevillatakki on edennyt pelottavaan vaiheeseen. Minun pitäisi leikata se halki edestä! Ikinä en ole ennen tehnyt moista, että menisin neuleita leikkelemään. Olen tiheällä siksakilla varmistanut reunat, eikä kai tässä muu auta kuin tarttua saksiin. Ei sitä siksakkia kukaan nimittäin poiskaan pura!

tiistai 8. toukokuuta 2018

Perhoset lentää sun uniin...

Ne taisi olla kyllä enkeleitä siinä biisissä, mutta uniin nämä perhoset alkavat jo lennellä. Painajaisista ei kuitenkaan ole kyse. Ehkä mieli askartelee yölläkin sen pulman kanssa, ommellako perhosia, tikatako peittoa ja kyykkisikö pihalla. Pari perhosta odottaa vielä kuoriutumista, sitten olisi Fancy Forest kasaamista vaille valmis. Ei ihan pahalle näytä peiton valmistuminen, vaikka siivekkäät uniin ilmestyvätkin.


Jostain internetin ihmellisten polkujen verkostosta eksyin Nova Melinan sivuille. Nova Melina on helsinkiläinen käsityöläinen, joka tuo maahan brittiläisiä Libertyn ja myös pientä valikoimaa Art Gallery Fabricsin kankaita. Minulla on AGF:n kankaissa monia lemmikkejä, joten en malttanut olla tilaamatta kolmea fat quartteria. Harmikseni kauppias ilmoitti, että jatkossa ei enää ota AGF:a, koska ne liikkuvat huonosti. Mutta vielä niitä sieltä löytyy, samoin valmiita tilkkupusseja.


Libertyn kankaan eivät ensin kovasti huudelleet perääni, mutta kolme fattaria tilasin niitäkin. Tai oikeastaan nämä ovat perinteistä tilllkukangasfattaria isompia, kankaan leveys hulpiosta hulpioon on kun on 136 cm.


Libertyt ovat todella ohuita, tiiviiksi kudottuja. Niin ohuita, etten tilkkutöissä laittaisi niitä kulutukselle alttiisiin paikkoihin, kasseihin tms. Vaateompeluun olisivat aivan ihania, kevyitä kesämekkoja näin jo mielessäni. Kauppias oli bonuksena pakannut tilaukseen mukaan nipun pikkutilkkuja,  jotka olivat todennäköisesti jämäpaloja hänen omista töistään.

Menen nyt arpomaan perhosten, tikkaamisen ja pihahommien välillä. Perästä kuuluu, mikä voitti.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Karkulainen

Turkoosi tähtipeitto joutui neulan alle. En halunnut tikata turkoosille valkoiselle langalla enkä valkoiselle turkoosilla, niinpä kaksi lankaa, kummallekin pinnalle omansa. Ihan kaikkia syrjähyppyjäni en halunnut mustana - ei, kun turkoosina - valkoiselle - tai päinvastoin.


 Tähtiin halusin vähän pyörrettä, mutta ei ne mihinkään pyörähtäneet, vaikka kovasti yritin. Olin aika yllättynyt, että löysin tikeille sellaisen reitin, etten joutunut matkustelemaan edestakaisin jo tehtyjä tikkejä pitkin enkä katkomaan lankaa välillä.


Olin tikannut puolet tähdistä, kun tajusin, että yksi tähden kulmapala oli lähtenyt karkuteille! Mitenkään ei ymmärrykseeni mahdu, miten olin päässyt työssä näin pitkälle ennen kuin sen huomasin? Olen silittänyt pinnan ainakin kahteen kertaan (vajaan vuoden säilytys oli ihan vähän rypistänyt pintaa), olin kuvannut sitä ja rakentanut kerrokset keittiön pöydällä. Pinta on roikkunut auki työhuoneeni sängyllä ja olkkarin sohvan selkämyksellä. Mutta ei pistänyt silmään, ei. Ja sitten kun kerrokset on jo napakasti tikattu kiinni, ja etenkin karkulaisen kotipesä, niin sitten sen huomaan! Tosi pikainen ratkaisu: En pura, tämä on se virhe, joka kertoo, että tämä on käsityö. Ja kun oli vapunaatto, tikkasin "vappuviuhkan", samanlaisen, kuin olin tikannut muihinkin kulmapaloihin. Pikkasen on kyllä perfektionistilla kestämistä...


Tänään aloitin valkoisen osan tikkaamisen. Piti hakea vähän hämärämpää kuvakulmaa, että sain ompeleet näkyviin valkoiselta pinnalta. Näitä kiemuroita saan vielä varmaan jonkun päivän veivailla. Turkoosit neliöt jätän kokonaan tikkaamatta. Vai pitäisiköhän ne laittaa varmuuden vuoksi kiinni, etteivät karkaa nekin?

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kukkiva kevät



Fancy Forestini etenee aika verkkaisesti. Suunnittelin sen menevän 3 v-synttärilahjaksi, mutta taitaakin mennä 4 v-lahjaksi. Ne 3 v-synttärit kun olivat jo viime vuoden syyskuussa.


 Onneksi nämä kukkablokit olivat aika nopeatekoisia. Ensimmäisen kanssa oli kyllä hahmottamista varteen kiinnittyvissä lehdissä, ei mitenkään meinannut mennä oikein. Ohjeen värityskin sotki jotenkin ajatustani, piti moneen kertaan miettiä, mikä on lehti ja mikä taustaa.  Seuraavat olivat onneksi helpompia.


Turkoosin tähtipeiton kerroksetkin sain rakennettua. Väliin meni bambuvanua, taustakangas on vuonna 2015 Viron Võrusta ostamaani pionikangasta. Löysin silloin pienen käsityökaupan nurkasta pinon Rowanin kangaspakkoja, metrihinta 3,90 €. Harmittamaan silloin jäi, että sinne jäi vielä aika paljon kangasta.


Vasemmanpuoleisen kankaan upotin lilan batiikkipeiton taustalle, hämärät pionit (Twilight Peony) menivät nyt tähän. Mitähän noille teepannuille keksisi?

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kadonneiden turkoosien arvoitus


Mysteerin reunakantteja suunnitellessani ihmettelin, miten voi olla, että kaikki turkoosit kankaani ovat loppu, vaikka väri kuuluu varastoni perusvalikoimiin. Ei ollut loppu, oli vain todella hyvin piilotettu, Ja hyvä, että oli. 


Viime kesän Mäntyharjun kurssilla aloittamani tilkkupinta oli reunuksia vajaa, ja olin pakannut loput turkoosini samaan projektikassiin tilkkupinnan kanssa. Minähän olisin talven aikana ehtinyt tärvätä turkoosit vaikka mihin, mutta nyt ne kiltisti odottivat reunusten ompelua. Hyvin riitti, ja jäi vielä tähteeksikin. Aika paljon valkoista pintaa tuossa minun peitokseni on, mutta eiköhän siihen(kin) silmä totu.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Viimeinen mysteeripostaus

Nyt tämä sitten loppuu. Mysteeristä postaaminen nimittäin. Muistiinpanojeni mukaan olen aloittanut sen marraskuun lopussa, ja pari päivää sitten ompelin viimeiset pistot.


Tikkasin peiton vaihtuvavärisellä oranssilla, joka upposti pintaan hyvin. En halunnut tikkauksen hypäävän kovin näkyvästi silmään, koska pinnassa on tapahtumaa ihan riittävästi.
 

Turkoosit reunapalat tikkasin turkoosilla langalla ja suorilla tikkauksilla. Lakanakankaasta leikattu kantti toimi yllättävän hyvin. Koko kaupungista ei löytynyt muuta kanttikangasta, vaikka kolusin kaikki kolme kangaskauppaa. 


Viimeiset tuuletukset. Yritin ensin käyttää miestä kuvaustelineenä, mutta ei riittänyt hänen ulottuvuutensa.  Liukkalla terassilla jakkaran päällä keikkuminen oli työturvallisuusriski. Peitto on . 184 cm leveä ja 222 cm pitkä. Piti tyytyä tekemään kaiteelta lumityöt ja odottaa se kuivumista ennenkuin uskalsin levittää peiton sen päälle. Nyt peitto on jo pakattu lähtemään tulevalle omistajalleen. Ai niin, nimesin peiton uudelleen. Bonnie Hunterin antama nimihän on On Ringo Lake. Olisin voinut tietysti paikallistaa nimen On Jänky Lake'ksi, mutta tämä on nyt Pienistä palasista. Ja niitä palasia on 2500.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Käsitöitä

Ompelukoneet ovat saaneet levätä pääsiäisen ajan, kun olen keskittynyt käsitöihin sanan varsinaisessa merkityksessä. Mysteeripeitto on tikattu ja tapani mukaan ompelen kantin toisen reunan käsin.


Pelkäsin tiivispintaisen taustakankaan hankaloittavan pistelyä, mutta hyvin on neula sujahtanut siitä sekä lakanakangaskantista läpi. Vähän aikaa suunnittelin, että ompelisin koko kantin koneella, mutta onneksi se meni ohi. En muistanutkaan, miten rauhoittavaa käsinompelu on! Palellakaan ei ole tarvinnut, peitto polvilla on lämmittänyt välillä vähän liikaakin.


Olen käynyt paikallisessa lankakaupassa, Pyöröpuikossa, jo useaan kertaan hypistelemässä Nancy-nimista villatakkia. Pääsiäisen alla sitten riehaannuin ja kävin ostamassa langat. Ihan näin kesää vasten meinasin takin tikutella, jos sillä konstilla saisimme lämpimän kesän. Takki neulotaan norjalaisneuleiden tapaan pyörönä, ja sitten leikataan edestä halki - hui, sitä en ole vielä koskaan tehnyt! Kun pääsin kuvassa näkyvästä helman kirjoneulekuviosta ohitse, nyt saan neuloa ilman suurempaa miettimistä kainaloihin asti. Tämä on ollut todella kivaa villasukkien neulomisen jälkeen. Niitä on tullut väkerrettyä reilu kopiopaperilaatikollinen, kun halusin päästä kaikista kaapissa pyörivistä seiskaveikoista eroon. Eikä ne ole loppu vieläkään. 


Pääsiästunnelmia bomuksena. Kiemuraliinan olen tehnyt vuosia sitten, mutta se ei ole vain löytänyt paikkaansa ennen kuin nyt. Leväytin sen kokeeksi kevätliinamme päälle, ja siihen se sai jäädä. Se on kuin kevätpuro keskellä pöytää.


Kunnon kuvaa ei vastavaloon meinannut saada, vai pitäisikö sanoa vastapyryyn?

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pahanteossa


Tein juuri niin kuin oli kielletty. 


Tikkasin mysteeripeiton turkooseihin reunapaloihin suoraa viivaa käyttäen Hex N More viivainta ohjaimena. Monessa yhteydessä on sanottu, ettei näin saa tehdä, vaan ohjaimena pitäisi olla tilkkuviivaimia reilusti paksumpi tikkausviivain. Koneestani ja viivaimesta huolissaan oleville voin kertoa, että ennen homman aloittamista yritin tunkemalla tunkea viivainta paininjalan alle sen ollessa yläasennossa. Ei mennyt. Siksi uskalsin.

Yritin ensin saada suoraa käsivaralla, ei onnistunut. Sitten muistin Kvilttaajan viivaintikkaukset, mutta miten tähän hätään olisin saanut asianmukaiset tikkausviivaimet? Ja päätin, ettei hätä lue lakia (=varoituksia).

Seuraavaksi on vuorossa kanttaaminen. Omat turkoosivarastoni ovat käytännössä tyhjät - tai ainakin olemattomat, jos pitää saada reilu kahdeksan metriä kanttia. Paikkakunnan kangaskauppojen koluaminen ei auttanut, joten suostuin ostamaan turkoosia lakanakangasta, se kun oli tarpeeksi ohutta. Lakanaksi en olisi sitä kelpuuttanut. Hätä ei siis nytkään lukenut lakia.
Ehkä tämä mysteeri todellakin vielä valmistuu ennen kesää, 

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tikkaamista ja hammasharjoja

Mysteeripeitto On Ringo Lake sai tovin odotella tikkaamista harkitessani mallia ja langan väriä. 


 Tilkkupinnan tikkaamiseen löysin Aurifilin vaihtuvavärisen lohenpunaisen (kuva ei anna oikeutta värille). Taustakankaana minulla on turkoosia matkiva, mutta vähän liikaa mintunvihreään taittuva melko yksivärinen kangas, johon upotan minulle joutuneen (ei aavistustakaan, mistä ja miten tämä on minulle tullut, vaikka todennäköisesti olen sen itse kyllä ostanut) keltaisen, vaihtuvavärisen Aurifilin. 


Treenipalasta näkyy tikkausidea paremmin kuin peitosta itsessään, samoin paistaa hapuilukin. Ja tämä on todellakin treenipala, yksiväriselle kankaalle oli vaikea saada suoria linjoja, peitossa tilkkujen reunojen avulla suunnat pysyvät paremmin hallinnassa.


 Yli puolet on tikattu. Etenen blokkirivien mukaan reunasta reunaan, ja kun blokit on kulmittain aseteltu, keskellä peittoa rivit ovat pitkiä.Välikaitaleiden päälle olen tikannut joko reilusti yli tai jättänyt vajaaksi, ja seuraavalla rivillä olen sitten tasoittanut välin. Näin siksi, ettei rivittäin tikkaaminen erottuisi lopullisessa jäljessä. Reunan turkoosit osuudet aion tikata turkoosilla langalla, miten, on vielä harkinnassa. 


Tikkailusta puikkoiluun. Jostain internetin ihmeellisestä maailmasta sattui silmään sukkapuikkojen säilytysvinkki, Clas Ohlsonin hammasharjakotelot. Vinkistä vaan ei selvinnyt se, että koteloissa on hammasharjatkin sisällä. Yhdeksän kotelon ja harjan paketti oli kuitenkin sen verran edullinen, että päätin investoida. Nyt on perheen pyöräilijöille ketjunpuhdistusharjoja, sillä nypin harjat koteloista pois ja pistin puikot tilalle. Puikkojen jo risoista myyntipakkauksista nappasin kokomerkinnät koteloihin. Ne puikot, joiden pakkauksia ei enää ole, on vielä koteloimatta. Sen teen, kunhan löydän ensin jostain puikkomittani. Nuo kaksipuolikkaat on kiinni sukassa, eivätkä ole hukassa.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Vihreänenäinen siili



Eipä mene aina kuin Strömsössä. Kahdeksasta siiliblokista viides ja kuudes jäivät ilman tummaa kuonon päätä. Keltaisten ja vihreiden välissä ompelin painopeittoa, ja näyttää tatsi siileihin hävinneen siinä välissä. Ihmettelin ommellessani, miten silmät tulivat noin alas, mutta mikään kello ei soinut. Reunimmaisia kaitaleita ommellessani kummastelin, kun niiden pituudesta piti pätkäistä tuuman verran pois. Eikä kilkattanut vieläkään.

Ryhtyessäni ompelemaan seitsemättä ja kahdeksatta ihmettelin, miksi minulle jää vielä kaksi tummanruskeaa palasta  No, ne oli vihreiden siilien nenät. 
Ensin ajattelin, että olkoot vihreänenäisiä. Sitten tajusin, että blokki on tuuman verran lyhyempi kuin muut. Tässä vaiheessa en ryhdy kuitenkaan korjaushommiin. Kokoamisvaiheessa katson, voinko häivyttää tuota kokoeroa sijoittelulla ja kapeilla, harmailla kaitaleilla ylä- ja alareunaan. Jos ei onnistu, teen sitten blokit uusiksi. vihreänenäiset kyllä löytävät sitten paikkansa jossain muualla.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Gramman tarkkaa

Ei, tämä ei ole muuttumassa ruokablogiksi, vaikka välineistö saattaa siihen suuntaan vihjatakin. Tulipa eteen ompelutyö, jossa välineinä onpelukoneen lisäksi on vaaka, puolen desin mitta, suppilo, kakun kypsyyden koittamispiikki ja muovirakeita.


Työkaveri pyysi ompelemaan lapselleen painopeiton, ja kun 252 pieneen taskuun pitää saada upotettua kaksi kiloa muoviraetta tasaisesti, piti ottaa keittiökamat käyttöön. Yritin ensin kaataa rakeita mitasta suoraan noin seisemän senttiä leveään taskuun, mutta päädyin konttaamaan rakeiden perässä lattialle. Mehusuppilo kehiin ja tuolla tikulla hormaan rakeet suppilon reiästä perille. 


Peiton tilaaja etsi rakeita usemmasta paikasta, löytyi sitten jostain valokuvausalan liikkeestä. Painopeittoja on tehty paljon esim. herne, makaroni- tai riisitäytteillä, mutta parin vuoden ikäisen lapsen peitto on järkevää olla pestävää laatua. Riisipuuro tai hernesoppa peiton sisällä tuskin houkuttelee. 


Rakeiden ujuttaminen pystysuuntaan ommeltujen kujien pohjalle vaati vähän työtä, kun eivät karistelemalla kaikki pohjalle löytäneet, levitin peiton lattialle, ja pitkällä tilkkutyöviivaimella työntelin karkulaiset paikoilleen. Taskun sulkemisvaiheessa joutuu myös viivaimella puskemaan rakeet mahdollisimman kauas paininjalan alta. Ensimmäiset 14 taskua on nyt suljettu, nyt taas punnitus- ja suppilohommiin. 
Kaikkea on kokeiltava, ja kokemus on tämäkin. Tämä jää todennäköisesti ainoaksi tekemäkseni  tätä laatua (hidasta, karkailevat rakeet ym. viihdykkeet :D) , vaikka paikallisen toimintaterapeutin mukaan markkinoita peitontekijöille kuulemma olisi. Tämähän ei ole tilkkutyö.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Sillä sileä

 Varoitus, sisältää tuotesijoittelua!


Huomaan olevani silityslaudan päällisten suurkuluttaja. Saan poltettua päälliset ruskeiksi todennäköisesti tavallista (vain vaatteiden) silittäjää sukkelammin. Suunnittelin jo uhraavani jonkin rumaksi muuttuneen tilkkukankaan uudeksi päälliseksi, mutta laiskuus iski. En keksinyt, miten kiristyskujan saisi ommeltua mahdollisimman vähällä vaivalla mahdollisimman toimivaksi. Valmiissa päällisissä on ohut nailonkantti, jonka sisällä naru kulkeen. Kankaan reunaan ommeltu päärme ei todennäköisesti olisi toiminut. Toinen syy kauppaan menolle oli se liirunlaarun-ohut pehmustevaahtomuovi, joka oli jo kauan sitten alkanut elää omaa elämäänsä kankaan ja laudan välissä. No, niin minäkin olisin alkanut, jos olisin niin tukalassa paikassa. 

Iloinen yllätys oli uudistut ja muhkeammaksi muuttunut Sinituotteen päällispaketti marketin hyllyssä. Hintakin oli kyllä valitettavasti muuttunut muhkeammaksi siihen edelliseen liirunlaarunvaahtomuoviversioon verrattuna, mutta mitä sitä ei silitysmahdollisuuksiensa eteen tekisi. 


Paketista löytyi kankaan lisäksi tukevaa, paksua vanua oleva pehmuste. Muistutti aika paljon patalappuvanuna tunnettua tuotetta. Kiristyshärpäkkeen lisäksi pussissa majaili pikkuhenkseli, jolla nykäisin koko komeuden kireäksi laudan leveimmältä kohdalta. 


Pakko myöntää, hyvä tuli ja kankaan kuosikin on melkein vahingossa tilkkulijalle soveliasta. Ensikokeilulla vanu tuntui pysyvän hyvin kohdillaan eikä ryppyyntynyt päällisen alle.
Mietinpä vaan, että miten kauan nuo valkoiset kohdat on taas valkoisia? Ja kummastusta herättää aina päällistä uusiessani ohje jättää vanha päällinen alle. Laudallani olisi paksuutta aika paljon, jos olisin kaikki päälliset alle jemmannut. Tuskin taittuisi enää kasaan.

Ja tämä on ihan omalla rahalla ostettu, enkä ole tästä tuotesijoittelusta saanut taloudellista hyötyä. Mutta oli tuo vanun mukaantulo niin mukava juttu, että päätin kertoa teillekin. Ja jos tämä olisi se tämän kevään sisustusuudistus, niin aika edulliseksi tuli.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Mysteeristä metsään

Mysteerin laitoin hetkeksi hyllylle tikkaamista odottamaan ja palasin Fancy Forestin pariin. Ison mysteerin pyörittäminen alkoi käydä voimille ja halusin tehdä jotain pientä ja sievää. Eikö siili sovikin sieväksi?


Fancy Forestista minulla on tekemättä siilit, kukkaset ja perhoset, vai oliko ne tulikärpäsiä. Leikkasin kaikkiin kahdeksaan siiliin taustakankaat jo valmiiksi ja kahteen punasävyiseen muut kankaat. Samalla tavalla etenin muistaakseni aikaisemmin tekemieni blokkien kanssa. Eka siili osoittautuikin kimurantimmaksi mitä odotin. Ja ihan omaa tyhmyyttäni. Sekoilin piikkikaitaleiden kanssa. Vaikka luin reseptiä ja mittasin leikattuja kaitaleita, onnistuin parittamaan kolmet piikit (neljästä!) väärin. Jos se kahdeksas siiliblokki menisi sitten kertaompelulla.  '
Runsaasta ratkojan käytöstä huolimatta tätä oli kiva ommella. Mysteeri oli jossain vaiheessa urakointia isoine blokkimäärineen (240 samaa - huoh!).), joten on kiva ajatella, että tarvitsen vain kahdeksan siiliä!

 Nämä odottavat suunnitteluseinällä jo kovasti uusia kavereita!

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Etsi neljä virh-, eikun eroavaisuutta

Muistatteko, kun lehdissä oli kaksi melkein samanlaista kuvaa, ja piti etsiä niistä, missä kuvat eroavat toisistaan? Samanlaisen kisan voisin laittaa pystyyn näillä mysteerikuvillani.



Sain eilen kasattua On Ringo Lake -mysteeripeiton valmiiksi. Tai niinhän luulin. Olin jo ehtinyt innokkaana levitellä kuvaa sekä Instaan että facebookiin, kun vasta kuvasta huomasin virheen. Toisen. Kolmannen. Ja tarkemmin katsottuna neljännen. Siis kokonaista neljä palasta oli ommellessa pyörähtänyt 180 astetta aiotusta. Ja ihan pakko oli korjata samantien, vaikka sainkin fb:ssa lohduttavia kommentteja virheiden tarpeellisuudesta. Mutta ehkä niillä tarkoitetaan pikkuvirheitä, ei niin isoja, että ne ihan hyppäävät silmille ja saavat ompelijansa vaikuttamaan vähintään puoli, ellei jopa seitsemän-kahdeksasosaa sokealle. 

Onneksi korjausoperaatio ei ollut kovin monimutkainen. Kolmas ja neljäs meni jo ihan rutiinilla. Nyt olen sitten suurinpiirtein suurennuslasin kanssa tuijottanut tuota pintaa ja etsinyt lisää vinksahtaneita paloja. Jos nyt niitä jonkun silmiin osuu, saa ilmoittaa. Tai ei sittenkään :D

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Puolikas mysteeriä

Kaikenlaisia kapuloita on ollut ompelusten rattaissa, mutta mysteeri on edennyt, välillä kovemmalla vauhdilla, välillä se on lepäillyt useammankin päivän.


Bonnie Hunterin suunnitteleman ja PeeKaan Paulan Suomessa emännöimän On Ringo Lake -mysteerin blokeista on puolet ommeltu kasaan. Nyt vasta tajuan, miten pienistä paloista työ todellakin koostuu. 
Oma haasteensa on ollut kulmittain tekeminen.  Alakulmassa oleva kirjava turkoosi on jo saanut häädön. Mietin jo ommellessani, sopiiko kangas tuohon, kun reunus on muuten aika yksivärinen. Kuvat vahvistivat, että vaihtoon menee. Turkoosit alkavat vain olla aika tarkkaan tuossa peitossa, reunapaloihin jouduin jo nytkin tekemään tilkkutöitä, kun tarpeeksi suurta kangasta ei enää ollut.


Välikaitaleiden suunnan logiikkaa piti myös tutkailla pitempään, ja ratkojaakin tarvittiin aika usein. Sitä en millään ymmärrä, miten vajaan metrin matkalla, silityslaudan päältä ompelukoneen neulan alle, välikaitale saattoi pyörähtää väärin päin, vaikka pitelin siitä kaksin käsin kiinni?


 On myönnettävä, etten ole ihan varma, mitä mieltä olen pinnasta. Välillä tykkään kovasti, välillä se on makuuni liian levoton.