Sivut

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Loppusuoralla



 Ruotsalaista postikorttia on väännetty hitaasti, mutta vihdoin olen loppusuoralla. Olen nauttinut peiton väreistä suunnattomasti, ja kamera on pullollaan kuvia tilkkupinnan eri kohdista. On ollut hauska leikitellä kuvan rajauksella ja nähdä, miten ilme muuttuu, kun kuvassa on vain osa tilkkupinnasta.


 Yrtin uskollisesti seurata ohjetta. Paritin kolmiot ohjeen mukaan, ja ohjeen kuvaa hyödynsin kolmioiden asettelussa. Oli helpompaa katsoa värikuvasta, miten päin uusi neliö tulee edellisen viereen. 


  Noin puoleen väliin asti meni ihan hyvin. Sitten alkoi vähitellen tulla tilanteita, joissa värit olivat numeron mukaan oikein, mutta kuvassa olikin ihan eri väri. Näissä kohdin menin välillä numero-ohjeen mukaan, välillä leikkasin uusia kolmioita niistä väreistä, jotka muistuttivat lähinnä kuvan väriä. Jostain syystä nämä poikkeamat lisääntyivät loppua kohti mennessä. Tarkistin kankaiden värejä useaan kertaan, kun ajattelin tulkinneeni värit väärin, mutta poikkeamat olivat kyllä ohjeessa. 


 Tilkkupinnan kokoamisessa työläin ja hitain vaihe oli itse asiassa neliöiden trimmaus. Olin jo kolmanneksen pinnasta kasannut, kun muistui mieleen, että minullahan on tähän työkalu. Ja onkin näppärä työkalu, BlocLoc-viivain. Keskellä oleva ura napsahtaa helposti saumaan ja trimmaaminen on sukkelaa. Ensin toinen reuna ja yläreuna, koko komeus pyörivällä alustalla ympäri, viivaimen siirto saumaa pitkin liuttaen neliön toiseen reunaan ja leikkaus - se oli siinä. Pyörivä alusta on oiva työpari viivaimelle, mutta homma onnistuu varmaan tavallistakin, pienehköä alustaa kääntämällä. 


Nautin kyllä näistä väreistä ihan hurjasti. Tilkkupinta on nyt teipattuna makuuhuoneen komerorivin oviin, ja käyn sitä vähän väliä kurkkaamassa.


keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Postikortti Ruotsista ja eläinpussukoita


Mallin nimi on A Postcard from Sweden. Kuva ohjeesta.
 Tiedättehän ne nopeat leipomispakkaukset kaupan jauhohyllyllä? Ne ainespussit, joihin lisätään vain vesi ja sitten voidaankin jo nauttia kotonatehdyistä leivonnaisista, toscakakusta ja muusta?  Ai, miten nämä liittyvät tilkkuiluun? Älähän hätäile.

Joitakin vuosia sitten lipasahdin ostoksille Craftsyn verkkokauppaan, ale kun oli. Ostin kaksi tilkkupeiton valmispakkausta, joita olen sitten marinoinut kaapissani huolella. Suhtautumiseni niihin on ollut kuin noihin valmiisiin toscakakkupusseihin. Eihän tämä oikeastaan ole edes itse tehty, pistän  vain kasaan, jonka joku muu on tehnyt jo pitkälle puolestani. Päätin nyt kuitenkin huitaista ainakin toisen valmiiksi, eihän siinä ole muuta kun leikkaa paketissa olevat fat quarterit neliöiksi, sitten kolmioiksi ja surauttaa ne yhteen ohjeen mukaan.


Iltapäivällä oli pari tuntia sopivasti aikaa, ja ajattelin hoitaa leikkuuhomman alta pois. Niinhän minä luulin. Paketissa oli 36 fat quarteria, ohessa lista, miten monta neliötä leikataan kustakin väristä. Ja tarkka piirros, mikä väri tulee minkäkin värin kaveriksi lopulliseen layoutiin. Yksi aika oleellinen juttu vain puuttui. Missään ei kerrottu, mikä väri kangaskasassa on fern, thistle, carnation, pomegranate tai breakers. Punaisiakin oli pionia, huulipunaa, unikkoa? Alkoi jo hiki nousta pintaan,  vaikka en tehnyt muuta kuin huokailin.


Kunnes muistin! Saamissani tilkkuystävän jäämistöissä oli Kona Cottonin värikartta! En ymmärrä, miten olisin selvinnyt ilman sitä. Sitä huolimatta tuli muutaman kerran äitiä ikävä, kun ei kaikille kankaille millään meinannut löytyä nimeä. Välillä ajattelin, että on ihan sama, onko koulubussin vieressä haltija vai purukumi, järvi vai sininen ruoho. Mutta parin tunnin pähkäilyn jälkeen joka kankaassa oli teipattuna sen (oletettu) nimi. 


Leikkuu jää siis johonkin toiseen ajankohtaan. Silti on vähän voittajan fiilis, kun ensimmäisestä vaiheesta selvisin (ehkä) kunnialla. Nuo värit ovat kyllä niin ihania, että voisin tuijotella pelkästään niitä ja unohtaa koko ompelemisen. Mutta ei sitä toscakakkupussiakaan tuijoteltavaksi hankita, mutta ei se ole noin kauniskaan.


Välitöinä tein kolme pientä pussukkaa. Pussukan tarvitsija halusi eläinkuoseja ja valitsi mustapohjaisen kissakankaan ja harmaapohjaisen lehmä-possu-kana-kissakankaan. Näitä tekijä ei millään saanut taipumaan samaan pussukkaan, ei, vaikka kuinka yritti. Tarvitsija saa nyt itse valita, ottaako nämä kaikki, vai tyytykö vain yhteen. 
Oikealta vasemmalle
 -'Kissanpäivät', ensimmäisenä tehty ja omaa silmää eniten miellyttävä
- 'Munia ja pekonia' (pekonipossu on toisella puolella), uskomattoman tylsä. Usein tylsä alku piristyy, kun se pääsee pussukan muotoon, mutta tälle kävi täsmälleen päinvastoin. Musta pohjakin jää ihan piiloon, vaikka siinä on aika hienot, oranssit kiemuratikkaukset.
- Piippolan vaarin talo - toinen yritys lehmä-possu-kana-kissakankaasta. Vähän edellistä harjoitusta parempi, mutta tuosta harmaasta jää mielestäni niin pliisu vaikutelma. 

Vastuu siis näistä siirtyy vastaanottajalle.

lauantai 29. syyskuuta 2018

Ystävän muistolle



 Tutustuin tilkkublogin kautta viitisen vuotta sitten Tejeen, lahjakkaaseen suomalaiseen, Kreetalla jo pitkään asuneeseen tilkkuilijaan, käsityöläiseen ja taiteilijaan. Kommentoimme toistemme blogeja ja kirjoittelimme sähköposteja. Viimein kolme vuotta sitten tapasimme hänen Suomen lomallaan ja sen jälkeen aina kun hän kävi Suomessa.


Viimeisen vuoden olimme  läheisesti yhteydessä hänen ollessaan täällä pitemmän ajan. Tapasin hänet viimeisen kerran 19.7. ja hän menehtyi vakavaan sairauteen kolme päivää myöhemmin, Leenan päivänä. Jäljelle jäi suru ja ikävä, mutta myös monet ihanat muistot yhteisistä hetkistä liittyen tilkkuihin tai ihan mihin vaan elämään kuuluvaan.


Eilen sain Kreetan tuliaisina kaksi isoa matkalaukullista Tejen kesken jääneitä töitä ja hänen kankaitaan. Hiukan ristiriitaisin tuntein otin ne vastaan, Tejen mies sanoi, ettei hän niitä takaisinkaan vie. Siniruutuisen peiton lupasin tehdä valmiiksi ja antaa hänelle takaisin. Tejen taitavat, kesken jääneet käsintikkaukset vain nostavat paineita. 


Tejen blogia ei enää ole, mutta Instagram-tili on vielä (nerospost). Kannattaa selata reilusti taaksepäin. Viimeisen vuoden aikana täällä Suomessa hän teki vähän pieniä, pääasiassa käsin ommeltavia töitä, kun ompelutarvikkeet ja kankaat olivat Kreetalla.  


Mitä muistan, kun ajattelen häntä? Iloisen taitavan tilkkuilijan, luovuuden ja kokeilunhalun,  raikkaan värien käytön ja  kauniit käsintikkaukset. Ystävän, joka ei antanut epätoivolle valtaa edes sairauden loppuvaiheessa. Ystävän, jolle edelleenkin olen laittamassa kivaa tilkkulinkkiä tai viestiä. Ystävän, johon tiesin voivani luottaa missä tilanteessa tahansa, ja jonka kanssa nauroimme monet naurut silloinkin, kun naurun aiheet olivat aika vähissä. Ystävän, joka on palannut kotiin Kreetalle kauniiseen hautamonumenttiin. Viimeisen leposijan vierelle on rakennettu hänen muistolleen kellotorni, jonka kello soi heleästi, aivan kuin hänen naurunsa. Ystävän, jota muistellessa edelleen tulevat kyyneleet, mutta samalla kiitollisuus siitä, että olen saanut hänet tuntea.


Nyt työhuoneeni on täynnä konkreettisia muistoja hänestä. Paljon mieluummin olisin kuitenkin pitånyt hänet.

Kaikki kuvissa esiintyvät työt ovat Tejen.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Kurssitekosia

Syyskuisena perjantaina käänsin auton nokan kohti Hartolaa ja siellä Itä-Hämeen opistoa. Tiedossa oli tilkkuilua koko viikonloppu! Ja olipa ihanat pari päivää! Mitä muuta sitä toisaalta voi odottaakaan, kun on kivaa tekemistä, mukavaa seuraa sekä hyvä kurssipaikka. 
Nälkääkään ei tarvinnut kärsiä. Lauantai-iltana oli tarjolla jopa indonesialais-hollantilainen riisipöytä, jossa riisi oli kyllä ihan sivuosassa. Tämän linkin takaa löytyy asiasta lisätietoa kiinnostuneille. Kuvia löytyy kuukkeloimalla rijsttafel. Itse nimittäin keskityin niin tarjonnan ihmettelyyn ja syömiseen, että varsinainen kattaus jäi kuvaamatta.


Tämän "pöntön" kanssa vierähti eka kurssi-ilta ja yli puolet seuraavastakin päivästä. Vähän aloittelin jo kotona, tikkasin ympyräohjaimella kannen kuviot valmiiksi. En ollut ympyräohjainta käyttänyt nykyisella koneellani, enkä halunnut tuhlata kurssiaikaa sillä treenaamiseen.


Pöntön päällinen on pellavaa, kannessa ja pohjassa on kovikkeena konepahvia (en tiennyt tällaista olevan olemassakaan!). Sivuja kannattelee Decovil-kovike, joka oli myös uusi tuttavuus. Olin siitä kyllä kuullut ja nähnytkin, mutta en koskaan käyttänyt. Pönttö ommeltiin muuten koneella, mutta pohjan ja kannen pyöreät kappaleet kiinnitettiin käsin. 
(Nämä turkoosit ovat ihan mahdottomia kuvattavia, väri on livenä paljon syvempi sävyltään)


Pöntön korkeus on 21 cm ja halkaisija 22 cm. Enpä ole vielä keksinyt, mitä tuonne piilottaisin, mutta eikähän aika tuonkin kaupitse. 


Muuttohanhikassi jäi kurssilla kesken, jatkoin sen kotona valmiiksi. Kassin pohjasta en hoksannut ottaa kuvaa, se on neliön muotoinen. Kooltaan hyvä vaikka kirjastokassiksi, jos kävisin kirjastossa, tai kauppakassiksi. Kaupassa kyllä käyn, mutta suosin taskuun mahtuvia nailonkasseja. Koska harvoin saan valmiista kasseista hyviä sisuskuvia, kuvasin vuorin jo ompeluvaiheessa.


Ompelen useimmiten kasseissa vuorin yläreunaan kapean kaistaleen kassin päällikangasta, vaikka teenkin vuorin eri kankaasta. Näin yläreunaa kääntäessä on enemmän joustonvaraa, jos käänne ei sattuisi menemään ihan tasaisesti. Samoin ei tarvitse säätää ompelulankojen kanssa, ylä- ja alalanka voivat olla samanväriset päällitikkauksessa. 

Tuotoksista huolimatta kursseilla on kuitenkin kaikista mukavinta yhdessä ompelu muiden tilkkuihin hurahtaneiden kanssa. 
Minneköhän seuraavaksi?

lauantai 1. syyskuuta 2018

Metsäläiset




Lokakuussa 2016 ompelin ensimmäiset kettuset. Elokuun lopussa 2018 päättelin viimeiset langanpätkät.  Tänään Metsäläiset matkustavat Keski-Suomeen Aarnin 4 v synttärilahjaksi. 


 Peiton taustalla on keltaista pallokangasta, josta tein myös kantin. Tikkaus on lainehtivaa suoraa. En tikkauksen kanssa halunnut enää konstailla, pinnassa kun on niin paljon elämää muutenkin.


Kulmaan tein nimilapun, ompelukone kirjoitteli käskystäni. Vähän piti harjoitella, sillä en juuri ole käyttänyt tätä koneen ominaisuutta. Ekasta versiosta unohtui peiton nimi ja toisessa meinasi tila loppua, mutta kolmatta en enää tehnyt. Mieli olisi tuohon vuosiluvun kohdalle laittaa 2016-2018, mutta en onneksi ollut tilaa.


Metsässä oli muitakin elikoita kuin peiton eläinystävät. Puolen tusinaa hirvikärpästä olen tähän mennessä nyppinyt hiuksistani ja iholtani. Enkä ole ollenkaan varma, ettei niitä ole jossain vaatteen mutkassa vielä lisää.

lauantai 25. elokuuta 2018

Encore (yleisön pyytämättä)

Vielä kerran, Karkulainen, joka vietti viikkoja Vaasassa.Tuli kotiin määräpäivän jälkeen nopeasti, liekö ikävä ollut. Viettänyt sen jälkeen leppoisasti aikaa sohvalla. Laiturikuvat on napattu ennen Vaasan retkeä.


Karkulainen päätyi tänään pesukoneeseen, ei suinkaan ollut reissussa rähjääntynyt, vaan ihan  nähdäkseen, mitä tapahtuu. Tuli ihanan ryppyiseksi pesussa. On nyt kuivumassa lempeässä syystuulessa.
 

Ompelija ei ollut koskaan pessyt tilkkupeittoa uutena. Ja kun peitto oli uutuuttaan vähän kankea, niin se joutui koneen pyöritykseen toiveena, että se vähän notkistuisi. Tilkkupinnan alle tikattua bambuvanua ei ollut kutistettu, joten ompelija jäi mielenkiinnolla odottamaan, mitä tapahtuu. Ja ihan mukavaa tapahtui. Kuvassa peitto on vielä melko kostea, mutta hauskoja kurttuja pintaan tuli. 


Aikaisemmissa postauksissa peiton takapuoli on jäänyt esittelemättä. Siellä on turkooseja krysanteemeja. Vuosia sitten Viron Vorȕsta todella edullisesti hamstrattuja Rowanin kankaita löytyy edelleen omista varastoista. Sauma on pituussuunnassa,  kankaan kuvioita ei ole mitenkään soviteltu, koska siihen ei kankaan määrän huomioiden ollut varaa. Hurautettiin vain yhteen suurempia miettimättä. Saumakohta on kuvassa, mutta ei meinannut sitä ompelija itsekään löytää peitosta. Ihan tuurilla osui kuviot melkein kohdalleen. 


Karkulainen on siis kotona ja voi hyvin.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Vanhaa uutta

Pari viimeistä viikkoa on mennyt työelämää aloitellessa pitkän tauon jälkeen ja marjojen perässä ryömien. Kun nyt viimeinen (tai ainakin toiseksi viimeinen) mustikka on pakkasessa, nostin ompelukoneen pöydälle. Kun ei  mitään uutta ole ehtinyt syntyä, esittelen korjatun kassin (joka on täällä ollut jo vuosi sitten versiona 1).
Kynäkassihan syntyi Mäntyharjun kurssilla 2017, mutta on ollut käyttämätön, roikkui vain naulakossa tyhjää täynnä. Syy käyttämättömyyteen oli liian pitkät hihnat. Ompelin kassiin alunperin Prymin punotut valmishihnat viiden sentin kiinnikepätkillä. Kassi on itsessään aika korkea, joten kokonaisuudelle tuli mittaa, vaikka ei kantajakaan ihan hukkapätkä ole. Mutta sitä pystyi kantamaan ainoastaan olalla ellei halunnut sen laahaavan maata.


Toinen probleema oli kassin pohja. Kassissa on tilkkupinnan ja vuorin välissä Ullakan laminoitu vaahtomuovi. Toimii sivuissa enemmän kuin hyvin, koska vaahtomuovi jättää kynät hauskasti pullukoiksi, kun tikkaukset kulkevat kynien välistä.  Mutta pohjaksi vaahtomuovi on liian pehmeä, ainakin tähän malliin, jossa pohja on soikion muotoinen kappale. Pohja putosi ikävästi kuopalle, kun kassiin laittoi vaikkapa kirjan.

Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty, eipä puuttunut muuta kuin tekeminen. Ratkoin päällitikkauksen kassin yläreunasta. Mustaa lankaa mustalla pohjalla, onneksi en odottanut marraskuuhun. Vuorin kääntöaukon sauma auki ja kassi nurin. Sitten vuorin ja päällisen kiinnityssaumasta sen verran irti, että sain välistä hihnat irti.

Leikkasin EK:n huopakovikkeesta kaksi pohjan muotoista palasta, ja ompelin ne päällekkäin kiinni pohjan saumavaroihin. Napakasta puuvillaremmistä uudet hihnat, ne paikoilleen ja kassi oikein päin. Päällitikkaus reunaan ja kääntöaukko kiinni. Se oli siinä.
Ja kassi lähtee huomenna mukanani töihin.


Tässä kynäkassi vielä vanhoissa kantimissa.

Muntaipale- blogissa on hauska ompeluelokuu-teema. Linkin takana olevassa postauksessa esitellään jokaisena elokuun päivänä joku ompeluaiheinen blogi. Tilkkutie-blogini pääsi Eino-peiton kanssa eilisen päivän ompelublogiksi. Ihan vähän olen ylpeä, että tilkkuompelija kelpasi vaateompelijoiden joukkoon. Käykääpä kurkkaamassa, monta kivaa tutustumisen arvoista blogia.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Näyttelyreissu

Kyllä Lappeenrannastakin käy Vaasassa tilkkunäyttelyssä, eikä mennyt kuin 20 tuntia koko reissuun. Aamulla lähtö 5.30, kaverin kyytiin Utista, Lahden kiltalaisten matkaan Lahdesta ja hyvin ehdittiin. Matkalla poikettiin Tilkkuvirtojen Makasiininäyttelyssäkin. 
Näyttelykuvia on ollut blogeissa ja facebookissa, joten olen ottamistani kuvista poiminut vain muutaman parhaiten mieleen jääneen ja omaa silmää miellyttäneet työt. 


Tilkkuvirrat-näyttelyssä oli kaunis neljän (toivottavasti muistin määrän oikein) sarja Mustarastaiden Krakova, tekijänä  Raija Manninen.Töissä oli sama lintuteema, mutta eri värisin taustoin. Todella viehättävät pienet työt.


 Vaasan näyttelyssä yksi lempitöitäni oli Irina Maluykovan The Sun and The Moon. New York Beauty - blokkeja oli mielestäni käytetty kivalla, luovalla tavalla ja tikkaus oli upeaa. En yleensä innostu kovin tämän tyyppisistä töistä, mutta tämä oli kaunis. Harmi vain, että kuvastani tuli epätarkka.


Tämä Kerttu Vihantan Round Robin toivotti näyttelyvieraat tervetulleeksi heti kättelyssä. En ole ruskeiden sävyjen ystävä, mutta sinisen olen, ja tässä nämä kaksi väriä kohtasivat sulassa sovussa. En erityisesti riehaannu myöskään sampler-tyyppisistä töistä, mutta tämän peiton samplerit hoksasin vasta kotona valokuvista. Vaikka on paljon erilaisia blokkeja, yleisilme on todella rauhallinen. 

Yayoi Kusaman inspiroima Virpi Tuomivaaran Kusaman saappaissa kolahti oikein kunnolla. Itse en tämän kaltaista työtä varmaan koskaan tekisi, enkä osaisikaan, mutta tässä oli joku juttu, mikä vetosi. Silppulaatikkoa on saatu vähän tyhjennettyä, ja lopputulos on ihana väri-ilottelu. 


Oma näyttelytyöni Karkulainen kuvattuna kotilaiturilla. Nimen taustan olen kertonut aikaisemmassa postauksessa, omalta paikaltaan karkuun lähteneestä neliöstä, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun karkulaisen yläpuolinen osa oli tikattu. En purkanut, jätin karkulaisen uudelle paikalleen. 
Kuulin kahden näyttelyvieraan keskustelun peittoni äärellä. Heidän mielestään virhe oli tahallaan tehty, eikä siis virhe ollenkaan. En oikaissut. 
Ja opin sen, ettei kovin painavia sanoja kannata kovin suureen ääneen lausua, tekijä saattaa olla kuulolla. :D

On myönnettävä, että pikkuisen reissukrapulaa sairastin seuraavana päivänä, kotona olin puoli kaksi aamuyöllä ja viimeiset 68 km ajoin itse hirviä peläten. Mutta en nähnyt yhtään. Onneksi.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Vähän valmista, mutta paljon iloa



Tämän kesän Mäntyharjun tilkkukurssille pääseminen oli pitkän sairastelun jälkeen kiikun-kaakun. Eka kurssi, jolle olin ilmoittautunut, meni sivu suun, mutta onneksi juhannuksen jälkeiselle kurssille löytyi vielä paikka. Paras ompeluterä kuitenkin puuttui, siksi keskeneräisiä töitä lähti kotiin aikaisempia vuosia enemmän, eikä niitäkään paljon. Todella iloinen olen kuitenkin siitä, että sain viiden päivän tilkkuterapiaa oikein tehoannoksen. Uusia ja vanhoja (eikä suinkaan iältään!) tilkkuystäviä, livetutustumista someystäviin ja paljon naurua. Mitä sitä tilkkuviikolla muuta tarvitsee ompelun ja uuden oppimisen lisäksi?


Tämä pinta koottiin neljännesheksagoneista. Tätä n. 50 x 80 cm tilkkua kokosin puolitoista päivää. Palojen leikkaamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Tykkään pinnasta, vaikka heksagonien erottuminen olisikin vaatinut enemmän kontrastia. Eikä ole mitään hajua siitä, mihin tämä lopulta muotoutuu. Valmiiksi leikattuja paloja on vielä jäljellä, joten todennäköisesti pala suurenee joskus. 


Vinoketjupussukan otin seuraavaksi ohjelmaan ihan vain siksi, että halusin saada jotain valmistakin aikaan. Enkä lähtenyt leikkimään tilkkujen kanssa, vaan ompelin sen yhdestä kankaasta, Marimekon pellavasta. 


Tilkkukavereiden innoittamana kokeilin twistiä, joka oli reppuohjeen yksi osa. Sitä oli kiva tehdä, eikä varmasti jää viimeiseksi twist-kokeiluksi. Noiden reppupaneeleiden pitäisi kai olla saman kokoisia, mutta eivät ole. Reppua niistä tuskin tulee, mutta eiköhän nuo paikkansa löydä. Mittasin juuri, että twististä saisin kalenteriini kannet pienillä lisäyksillä. 


Tähti foundation paper piecing- tekniikalla. Noin mustissa aatoksissa en kuitenkaan ollut, halusin vain testata, miten toimii mustalla taustalla. Kehystin tähden jo Mäntyharjulla, tämä päätyy tyynyn päälliseksi. Kuvan värejä oikeammaksi säätäessä sain näkyviin kiiltäviksi silittämäni saumavaratkin.


Kesä jatkui viikon lomalla Virossa. Ja Karnaluksin keikka oli varsin maltillinen; ompelukoneen neuloja, hyäksi havaittuja silmäneuloja, leikkurin teriä, Prymin neulaviuhka rikkoutuneen tilalle, tikkausviivain, vetskareita, varaosapuikot Addi Clickin puikkosettiin mutkalle istumieni tilalle, ja vain yksi ainoa kangas, jolle on selvä käyttötarkoitus. En ollut käynyt Karnaluksin uudistetussa ympäristössä, ja ihan oikeasti tuntui siltä, että paikan alkuperäinen henki on kadonnut - vaikka tavarat olivatkin nyt paljon helpommin löydettävissä ja ympäristö siisti. 


Loppukevennyksenä Pärnun lähistöllä tapaamamme alpakat, jotka olivat niiiiiiin ihania. Ystävällisiä, leikkisiä, vähän ujojakin. Ja nahistelivat keskenään, niin kuin pikkupoikien kuuluukin.  Ja hinkuivat tyttöjen aitaukseen.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Neljä tupaa

Piti nopeasti saada tuliainen ystävälle. Ensin ajattelin pientä kehyskukkaroa, mutta kun ei ollut valmiina väritykseltään hänelle sopivaa, päätin kuitenkin pyöräyttää pienen pussukan. Hetken tuumailun jälkeen  päädyin vihreään, etenkin kun löysin vielä vihreää talokangasta. Koska kangas on mielestäni tosi kivaa, olen käyttänyt sitä säästellen ja kai vähän piilotellut sitä itseltänikin. Mutta tähän raaskin uhrata neljät tupasta. 


Tilkkupinnan nurjalle puolelle silitin ensin ihan ohuen vanun ja koko komeuden (?) tikkasin laiskoilla lainetikkauksilla Eurokankaan kovikehuopaan vaihtuvavärisellä vihreällä. Työn pikaisuus näkyy tässä, oikaisin tikkauksissa kun oli kiire, ja se näkyy kokonaisuudessa. Nyt tikkaisin jollain muulla tavalla. Mutta tämä meni jo, ja otin opikseni.

  
Pussukan takaseinällä toinen tupanen kurkistaa kukkapuskan takaa. Todellisuudessa kokonaiset talot alkavat olla kankaassani aika vähissä, joten jouduin kehittelemään tällaisen luovan (?) ratkaisun. 


Kerrankin muistin mitata pussukan osat ennen yhteen ompelua. Suorakaiteen muotoisten kappaleiden koko oli n. 22 x 25 cm. Tilkkupinnan päädyistä leikkaan vinosti pienen kaistan pois, jotta pohjan ompelun jälkeen pussukka ei olisi suutaan kohden vino. Isommissa pussukoissa leikkuumerkkini on yläreunan kohdalta tuuman verran kummaltakin puolelta, tässä pienemmässä otin vain puoli tuumaa, ettei suuaukko menisi aivan mitättömän pieneksi. (Laitan siis tussimerkin yläreunaan kummastakin kulmasta mitattuna esim. sen tuuman, sitten viivaimen toinen pää merkin kohdalla ja toinen alakulmaan, ja leikkaan kapean, vinon suikaleen pois)  Mielestäni pussukka on sopusuhtaisemman näköinen, kun sivut on kavennettu yläreunaa kohti.

Valmiin pussukan koko (hätäisesti autossa mitattuna jo ystävän kotipihalla, kun unohtui aikaisemmin ja ostoskuitin nurjalle puolelle huonosti tarttuvalla kynällä tuherrettuna) korkeus 14 cm, leveys 18 cm ja pohja 7 cm. 

Väri-intuitioni osui taas kohdalleen ja saaja oli tyytyväinen!

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Tähtiä ja perhosia




Laitoin joskus kevään aikana alkuun english paper piecing-työn ihan vain saadakseni käsinompelutyön. Mihin tähtöset käyttäisin, siitä ei ollut vielä minkäänlaista ajatusta. Yllykkeen timattitähtösiin sain tilkkuilevalta ystävältä, joka teki parisängyn päiväpeiton monivärisistä tähdistä. 

Aikaa meni paljon (mielestäni) tylsimpään hommaan, eli mallineiden kiinnittämiseen tilkkuihin. Tiedän että tämän voi tehdä liimalla, tai jollakulla muulla pikaisemmalla keinolla, mutta minulle tämä on ollut toimivin keino. Mallineet tein itse käytetyistä mappien välilehdistä sekä parista UPM:n pahvikansiosta. Olen aikaisemmin tulostanut mallineita 180 grammaiselle paperille, mutta nämä kierrätysmallineet osoittautuivat materiaaliltaan paremmiksi. Timanttien yhteenompelussa etenkin UPM:n kansiokartonki oli hyvin toimivaa, en ommellut paloja mallineineen yhteen, vaan neula luisti helposti pinnoitetun kartongin päältä pois ja tikkiin jäi kiinni vain kankaita. 

Enpä ole kovin varma vieläkään, mitä näistä tulee, ompelenpa vain nyt eteenpäin. Koukuttavaa hommaa, meinaa muut työt (käsityötkin!), jäädä tekemättä. 


Ompelukonetöistä Fancy Forestin perhoset ovat nyt vihdoin viimein kaikki tehty!  Siitä huolimatta, että näitä oli kiva ommella, tuntui väliin tulevan aiva kiireisempiä ja aikatauluihin sidottuja töitä. 
 

Perhoset lennähtivät valmistuttuaan kesänurmelle. 
 

Seuraavaksi ohjelmassa FF:n kasaaminen. Taustakankaan silmämääräisesti arvioitu vähyys huolettaa. Välikaitaleiden suunnittelu ja leikkaaminen taitaa edellyttää tarkkaa laskemista, jotta saisin kankaan riittämään. Eikä se homma ole todellakaan mitenkään vahvuuteni. Ostin kangasta aikanaan ohjeen mukaisen määrän, joten sitä pitäisi olla riittävästi, ja toivon kovasti, että silmämääräinen arviointi on mennyt pahasti pieleen.