Sivut

maanantai 14. tammikuuta 2019

Marraskuu



 A Postcard from Sweden sai valmistuttuaan uuden nimen, Marraskuu. Tein peitosta suurimman osan marraskuussa, ja tuolloin vuoden pimeimpänä kuukautena väriterapia on tarpeen.


Ehkä nimessä on vähän kapinaakin pimeyttä vastaan. Ja jos on oikein marraskuu-moodissa. voi kääntää päällepäin peiton harmaan takapuolen, vaikka sinnekin on vähän väriä saatu ylijäämäblokeista. 


 Puhtaalla lumella ja kauniissa pakkassäässä tätä oli ilo kuvata.


Tikkauslangan värin valintaan kyselin apuja Tilkusta asiaa-ryhmästä, ja sain kaupan päälle muutaman tikkausvinkinkin. Minulla oli itselläni jo ajatus peiton tikkaamisesta, ja hetkeksi sitten eksyinkin vieraille vesille tikkaamisen suhteen. Vähän käytin sitten ratkojaa ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaani tikkauksen mallista. Eli vetelin ihan suoraa tikkiä, mutta vaihdoin tikkauksen suuntia välillä seuraamaan blokkien suuntia. Itse olen tikkaukseen tyytyväinen. Tilkkupinnan puolella lanka on vaalea beige ja taustalla grafiitin harmaa.


Marraskuun koko on n. 150 x 190 cm. Torkkupeittokokoisen olisi saanut, jos 5x5 tuuman neliöiden sijaan olisin leikannut 4x4 neliöitä. Tämän huomasin ohjeessa vasta kun olin leikellyt jo kaikki neliöt. Mutta eipä palele pitkän loikoilijan varpaita, kun peitolla on u
Välissä on bambuvanu. 

Peiton ohje (Jeli Quilts) ei ollut kovin täsmällinen. Esimerkiksi kankaiden värejä ei oltu kirjattu auki, oli vain nimet enkä ilman  Kona Cottonin värikarttaa olisi selvinnyt värien sijoittelusta. Ostamassani paketissa olivat ohjeen lisäksi kankaat valmiina, joko fat quartereina
 tai puolen jaardin paloissa. Värejä on yhteensä 36, joten jokunen tovi meni niitä selvitellessä. Muutamaa kangasta ei ollut riittävästi, mutta onneksi joitakin oli ylimääräistä, joten vähän olen päässyt itsekin säveltämään lay-outissa. Ja ihan kiva kasa kankaita jäi vielä tähteeksikin.

Tykkään tästä niin että melkein halkeen...

(Edit. huomasin juuri tätä julkaistessani, että tämä on 501. postaukseni!)

19 kommenttia:

  1. Postikorttisi on todella upea, ei ihme että tykkäät niin tykkään minä ja moni muukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! En sitten ollenkaan kyllästy katsomaan noita värejä Kun peite on sohvan selkänojalla, siitä voi kääntää aina uudenlaisen kohdan näkyville.

      Poista
  2. Kyllä on sellaista väri-ilottelua mistä minä pidän. Upea.

    VastaaPoista
  3. Voi mitä väriterapiaa ja -ilottelua!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tähän pimeään vuodenaikaan tarvitaankin juuri tuollaista väriterapiaa. Huikean kaunis. Värikylläisyys vielä korostuu maiseman harmoniassa. Onnea 501:nnen postauksen johdosta. Saammehan niitä lisää.

    VastaaPoista
  5. Oikea silmänilo. Joka kerran, kun näen kuvan tästä peitostasi alan silmäillä kangasvarastoni suuntaan. Vieläköhän sieltä löytyisi reippaita yksivärisiä, vai onko jäljellä vain murrettuja sävyjä. Tikkaukset ovat hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joko olet sukeltanut kangasvarastoihisi? Tämä ei kummoista mallia tarvitse. Murretuistakin voisi tulla ihan kiva.

      Poista
  6. Tähän pitää laittaa kirjanmerkki, että löytyy nopeasti, jos katala kaamos kaatuu päälle! Olen niin ihastunut tähän työhön. AIkamoinen selvittely noiden värien kanssa on varmasti ollut. Ja tikkaukset on parhaat mahdolliset.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Marle! Ihastunut olen minäkin...

    VastaaPoista
  8. Ai ai että on ihanaa väri-ilottelua, niin kaunis!

    VastaaPoista
  9. Siis kertakaikkiaan ihana! Tähän peittoon ei varmasti kyllästy. Ihanaa vätiterapiaa:)

    VastaaPoista
  10. Niin valtavan ihana! Kateus iskee - miksi minulla ei ole yksivärisiä kankaita?

    VastaaPoista
  11. Selkeä, raikas, ihastuttava, hengästyttävän kaunis.

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia hanki taustalla. Värit tulevat hyvin esiin.

    Onneksi olkoon, 500 postausta jo takana ja yksi vielä sen päälle!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!