Sivut

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pikkutikkejä - vihdoin

Joululahjaneuleet ym. ovat teettäneet käsitöitä, ja siksi peite on odottanut rauhallisempaa ajankohtaa. Jossain vaiheessa jo epäilin, etten siihen ennen joulua ehdi ommella yhtä ainutta tikkiä. Kynnys tikkauksen aloittamiseen oli myös korkea, vaikka onhan noita etupistoja tullut pisteltyä aika määrä vuosien varrella.

Aikaisemmassa postauksessani mietin, ostaako kehys vai ei. Kohtalo ratkaisi asian. Käväisin paikkakuntani Pienessä Lankakaupassa muissa asioissa. Kun näin siellä kirjontakehyksiä, kysäisin omistajalta, sattuisiko hänen varastoistaan löytymään tikkauskehystä. Ennen kuin sain kunnolla lauseeni loppuun, hän oli noukkinut näyteikkunastaan 60 cm halkaisijaltaan olevan kehyksen (joka näytti suunnattomalle, melkein hulavanteelta  - ei kylläkään minun vartalolleni): "Haluan päästä näistä eroon, saat hyvän alennuksen." Rinkulassa oleva hintalappu oli ilmeisesti jonkun vuoden takaa, koska samankokoinen kehys esim. Vuorelman hinnastossa maksoi 17 euroa enemmän. Hinnasta tippui vielä neljännes, ja ihan tinkimättä. Voisinko muka jättää tilaisuuden käyttämättä? Kun kohtalo on näin suopea tilkkuilulleni, tapahtuneen voi päätellä jo merkiksi sen jatkamiseksi.

Tikkauslankaa, sitä vahattua, olin aikaisemmin kysellyt paikkakunnan Johtavasta Ompelutarvikeliikkeestä. Alalla vuosikymmeniä ollut Omistajarouva ei ollut edes koskaan ollut kuullut puhuttavan moisesta, eikä kuulemma "tukkurikaan ole sellaista tarjonnut, joten ei sitä varmaan ole olemassakaan". Kehyskaupoista rohkaistuneena kysyin Pienen Lankakaupan rouvalta tikkauslankaa, ja salamana edessäni oli laatikollinen, juuri sitä vahattua, ja eri sävyissä. Tarina opetus: Suunsa pitää aukaista myös sellaisissa paikoissa, missä ei välttämättä odota apua saavansa. Elämä tarjoaa mielellään mukaviakin yllätyksiä

Tilkkutaiturin tytär Tuula oli viikonloppuvierailulla ja vaikkei hän muistanut edes nähneensä äitinsä tikkaavan käsin, nappasin hänet oitis henkiseksi tueksi tikkaamista aloittaessani. Ja onhan hän itse sentään tilkkukurssilla. Peitteen saimme pingoitettua kehykseen D-insinööripuolisoiden ahkeralla neuvomisella. Sitten lanka neulaan ja tikkaamaan. Ja tulostakin alkoi tulla.

Luulin hommaa todella hitaaksi nyhräämiseksi, mutta yllätyin sen helppoudesta ja nopeudesta. Alussa yritin saada mahdollisimman pieniä ja tasaisia pistoja, mutta kun huomasin, etteivät yksittäisen pistot juuri erottuneet hiukan kauempaa katsottaessa, niin lisäsin vauhtia ja laskin vaatimustasoa pistojen samankokoisuudesta. Tietysti on mahdollista, että D-insinööripuoliso ottaa mittauslaitteet avuksi pistojen arvioinnissa, mutta jälki kelpaa ainakin minulle, eikä Tilkkutaiturin tytärkään sitä moitiskellut.

Jouluksi on turhaa odottaa peitteen valmistuvan, teen sitä samalla periaatteella kuin tähänkin asti: Aina, kun ehdin ;-)

1 kommentti:

  1. Menestystä tikkaamiselle! Peitteen käsin tikkaaminen kestää varmaan kauan. En ole itse koskaan edes tohtinut kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!