Blokkikakkua ja lahjoja

Mitä minä olen tehnyt kaikki joulun välipäivät loppiaiseen asti?  On Ringo Lake -mysteeriä! Eikä sen tekemiseen loppiaiseen pääty. Sunnittelija Bonnie järjesti oikean yllätyksen ja julkaisi viimeiset vihjeet yhden päivän välien kun ne siihen asti olivat tulleet viikon välein. 

Ai, että ompelisin 50 blokkia päivässä! Ei onnistu ainakaan minulta, eikä se varmaan ollut tarkoituskaan. Tämän vihjeen blokki koottiin aikaisemmin ommelluista pikkublokeista, joten oikeastaan se on ysiblokki. Vaikka kuinka yritin ommella ketjussa ja sarjoina, työssäkäynnin ohella on tämä viikko on näissä mennyt, eikä ole ihan valmista vieläkään..

Sekä Bonnien omassa ja Peekaan facebook-ryhmässä pitemmälle edenneiden kuvia alkoi jo vilahdella kun minä askartelin vielä aikaisempine vihjeiden kanssa. Halusin säilyttää mysteerin mysteerinä mahdollisimman pitkään ja keskeytin kummankin ryhmän seuraamisen. Ihan kokonaan en ole välttynyt kuvilta, mutta olen pikaisesti selannut aina eteenpäin etten näkisi liikaa.

Tästä blokkikakusta puuttuu vielä kuusi kerrosta, sitten pääsen kurkkaamaan seuraavan vihjeen.

Rakas tyttäreni on pitsineuletaitaja, ja sain häneltä ihanan huivin joululahjaksi. Vaikka itse käyttelen puikkoja melkein yhtä ahkerasti kuin ompelukonetta, tällaisiin suorituksiin en yllä. En muistanut kysyä lankamerkkiä, mutta on kevyt eikä kutita yhtään. Lämmittävyys on testattu ja varmistettu vetoisessa luentosalissa perjantaina. Huivin iso koko on etu, siihen voi kietoutua ja se taipuu myöskin kaulaan takin alle, koska on niin kevyt ja ohut. Kyllä äidin taas kelpaa!

Kaaoksen kesytys, osa 1 (lisäosia ei ehkä tule)

Kvilttaajalta tuli ehdottomasti paras ehdotus kaaoksen kesytykseen, Vuittonin matkalaukut! Löysinkin Vuittonin sivuilta aivan ihku- ihanan setin vähän vanhanaikaisen näköisiä laukkuja. Sopisivat hyvin pappani tekemän vanhan sängyn kupeeseen. Kävin kopsaamassa kuvankin, että olisin voinut esitellä ne teillekin, mutta sitten sattui sivujen alareunassa silmään " Legal Notice". Ja kun kävin sinne kurkkaamassa, siellä oli senlaatuiset ukaasit kuvien käytöstä ja (jos oikein ymmärsin, niin) myös linkittämisestä, etten uskaltanut ottaa riskiä, että joutuisin käräjille Luisin kanssa. Menisi viimeisetkin kankaanostorahat! Mutta siellä ne ovat, jos joku haluaa käydä kurkkaamassa.  En uskalla laittaa tähän edes nettiosoitetta, jos siitäkin joutuu raastupaan. Enkä uskalla haaveilla enää ostamisestakaan, jos siitäkin kutsutaan tuomarin pakeille.

Toinen käytännön ongelma: Tämän käpykylän laukkuliikkeissä (2 kpl) ei Vuittoneita myydä. Tuskin Prismassa tai Kitumarketissakaan. Junalippu Helsinkiin laukkuostoksille maksaa siinä 80 € (ajatelkaa, miten paljon kankaita sillä saa!), joten tämä ratkaisi lopullisesti Vuittonien hylkäämisen. Sen sijaan suuntasin halpahalliin. Kolme pajukoria maksoivat yhteensä kolmisen kymppiä. Halusin niihin kangasvuorit. Omasta kaapista löytyi vuonna 1991 Viipurista ostettu pellavaliina, josta minun piti tehdä keveät kesähousut. Liinan hinta oli 8 markkaa. Rikos länsivaluutan käytöstä lienee jo vanhentunut, joten uskallan tässä tunnustaa laittoman valuutan käytön. Kepeitä kesähousuja ei siis tule. Liekö kangaskaan enää riittänyt. 

Liinan leveys oli just korin sisuksen ympärysmitta, kahteen koriin ei tarvinnut edes reunaa päärmätä, kun leikkasin kappaleet liinan päistä. Ulkopuolen ympärysmittaan kangas ei riittänyt, joten jouduin jättämään halkion ja turvautumaan rusettiviritykseen. 

Korit majoittuvat sängyn alle sievästi, ja pääsen kopiopaperi- ym. pahvilaatikoista (toivottavasti) eroon. Säilytysongelma on nimenomaan työhuoneessa. Minulla on kyllä kohtuullisesti kaappitilaa kankaille ja muille, mutta kun se on kaukana (6-10 m) ompelukoneesta toisessa huoneessa, niin keskeneräiset projektit jäävät koneen lähettyville. Mutta nyt voin upottaa ne sängyn alle. ( Jos sen näkis, että tuo sänky tyhjenee, tuumasi D-insinööri)

Luisille terveisiä, että Legal Noticen säikäyttämänä minulla on nyt hurjasti rahaa ostaa uusia kankaita näiden korien täytteeksi.

Keskeneräistä, valmista ja yllätyksiä

Se selvisi jo parikymmentä vuotta sitten, että minusta ei ole pistelemään lankoja ristiin. Keskeneräinen lintuperhe on pyörinyt milloin missäkin lanka- tai kangaskopassa. Poiskaan ei voinut heittää ja valmiiksi se ei tullut.  Päätin, että keskeneräisyys kunniaan! Ostin Anttilan puolihintakehyksen, kävin kehysliikkeessä leikkauttamassa siihen paspiksen ja pistin keskeneräiset tipuset raameihin neuloineen päivineen. Kehysliikkeen täti ei millään käsittänyt, etten aio tehdä ristipistoja valmiiksi. Hän halusi ensin leikata aukon valmiina olevan työn mukaan, mutta ilmoitin vain sitkeästi, että aukosta tehdään neliskanttinen. Sovitellessaan paspista ristipistojen päälle hän vielä tuumasi, ettei kovin montaa kerrosta enää tarvitse pistellä ennen kuin työn on valmis. En halunnut järkyttää häntä enempää, ja jätin tunnustamatta, että työ ei todellakaan tule etenemään tästä. 

Minulla on vain kumma mielikuva, että ristipistotöitä olisi ollut kaksi, jo valmiiksi tehty joutsen ja sitten nämä toiset tipuset. Missä tuo joutsen on, siitä minulla ei ole minkään väristä aavistusta. Enkä ole ihan varma, onko se vain mielikuva, että olisin muka pistellyt kaksi lintua?

Jotain valmistuukin. Rantasaunan toinen päiväpeite on vihdoin paikalleen levittämistä vaille. Valmiin peitteen koko on 210x250 cm. Välissä on ihan tavallinen polyesterivanu. Sitä oli jäänyt jostain (keskeneräisestä?) projektista, ja kun peite on vieraspatjojen päälle menossa, ja sen päällä loikoillaan todella harvoin, ajattelin, että käytän vanun pois kuljeksimasta. Kestää kyllä tuossa käytössä. 

Tikkauksen suunnittelussa sain apua Keskimmäiseltä. Avun lisäksi tuli myös pyyhkeitä siitä, etten ollut miettinyt kolmioiden ja neliöiden välisiä suhteita, jolloin tikkauksen suunnittelu olisi ollut helpompaa. Geometria menee minulla kyllä ihan oikeasti yli ymmärryksen, minulle riitti, että sain reunassa olevat kolmiot täsmäämään nätisti. Eikä  tikkauskaan ole mielestäni yhtään hullumpi, vaikka en geometriasta mitään ymmärräkään.

Kanttasin peitteen valmiilla vinokantilla, samalla kuin ensimmäisenkin peiton. En näin iltapimeällä uskaltanut lähteä rantaan mörköjen syötiksi peittoa sovittelemaan ja kuvaamaan, joten se on kuvassa heitetty (= aseteltu) neljään osaan taitettuna nojatuolin selkänojalle. (Pimeän ajan valokuvausvinkki: Jos omistat kirkasvalolampun, sillä saa aika luonnollista ja helposti kohdistettavaa lisävaloa, eikä tarvitse turvautua kaiken latistavaan salamaan)

Arja Tilkku ja Tilkku-blogista järjesti mukavan yllätyksen ja lähetti minulle vastalahjaksi Anna hyvän kiertää-haasteen yllätyksestä kauniin kassin. Siitä tuli heti jumppakassini, se nielee sisuksiinsa käsipainot, kengät ja vesipullon. Arjalle vielä iso kiitos!

Juhannusmekko rahille

Iänkaiken vanha rahi on joutunut jo vuosia odottelemaan uutta mekkoa. Näyttää siltä, että uusi ompelukone innostaa aloittamaan myös vähemmän houkuttelevia urakoita. Menneen viikonlopun sateinen ja kylmä sää antoivat luvan pysytellä sisällä, ja ykskaks innostuin vaatettamaan rahia uudelleen. Se on alunperin kotoisin Ikeasta, ja on palvellut hyvin, mutta on saanut kestää samaa kolttua jo vuosia.

Omista varastoista löytyi kangas, ja leikkasin uuden mekon silputtuani vanhan kaavoiksi. Helpommalla olisin päässyt samaa mallia hyödyntämällä, mutta keksin laittaa tähän uuteen tereet saumaan. Teretarpeita jouduin hiukan haeskelemaan. Kotoa ei millään meinannut löytyä nauhan sisään laitettavaa nyöriä, ei uutta eikä vanhaa. Katselin jo kengännauhojakin sillä silmällä, kun en halunnut lähteä ajamaan 15 km pelkän narun takia.

Sitten jemma-nimisestä paikasta löytyi talteen laitettuja (mitään ei todellakaan kannata heittää pois!) sälekaihtimien naruja. D-insinööri kun reippaana miehenä ehti napsaista muutaman ikkunan ylhäällä olevista sälekaihtimista liian pitkänä roikkuneet narut lyhyemmiksi ennen kuin ehdin hätiin. Vaihtoonhan nyörit menivät, kun verhoja ei enää pystynyt laskemaan alas. Laitoin kerrankin viisaasti vanhat köydet talteen, jopa sellaiseen talteen, että ne löytyivät. Ihan kuin olisin aavistanut kolme vuotta sitten, että rahin tereisiin tarvitaan juuri sälekaihtimien naruja. Kolmikertaista narua hiukan kieputin ja se asettui ihan nätisti vinoon leikatun kantin sisään. Narutarinan opetus: osaamme vaihtaa sälekaihtimiin uudet narut ja tereisiin voi hyödyntää kyseistä ylijäämää. Ja jos seuraavan kerran puuttuu tereen sisusta, voin napata sälekaihtimista nyöriä, koska osaamme nyt vaihtaa uudet narut.

Alareunan kanssa oli vähän säätämistä, mutta erinäisillä tarranauharatkaisuilla sekin onnistui kohtuullisesti. Olen lopputulokseen tyytyväinen, etenkään kun en tereiden kanssa ole kauheasti puuhaillut.

Tosi kummallista: Käytin melkoisen tovin koettassani saada kahta viimeistä valokuvaa rinnakkain. Ei mennyt millään, pienensin, suurensin, siirsin edestakaisin, painoin enteriä ja muita namiskoita, yritin raahata hiirellä, muutin blogin leveyksiä - ja luovutin. Bloggerissa kuvat ovat nytkin alekkain, mutta täällä rinnakkain? En ymmärrä yhtään, mitä tapahtui? Ja tietotekniikan pitäisi olla loogista?

Silityslauta tilkuille

Olin kyllästynyt silityslaudan jatkuvaan rehaamiseen. Jos sen joskus jätti kodinhoitohuoneeseen tai työhuoneeseeni levälleen ompelutöiden välissä, heti oli siivottaman näköistä (meillähän ei mitään muuta sotkua ole kuin silityslauta).

Näin Missouri Quiltingin videossa pöydän päälle tehdyn silitysalustan. Bingo! Haluan samanlaisen! Tarvikkeet löytyivät kotoa, D-insinööriä ei tarvittu kuin levyn sahaamiseen ja avuksi pehmusteen kiinnittämiseen.

Pohjana on 15 mm liimapuulevy, koko noin 30x50 cm. Levyn reunat pyöristin puuviilalla pyöreiksi. Leikkasin kaksi palaa paksusta froteesta, toinen n. ½ cm puulevyä suurempi, toinen n. 10 cm suurempi. Pienemmän tikkasin reunoistaan keskelle isompaa siksakilla. Toimenpiteen tarkoitus oli saada laudan päälle kaksinkertainen frotee, reunoilla taas paksun kerroksen kääntämisestä tulee ongelmia. Froteekerrosten päälle levitin palan vanhaa puolipellavalakanaa, jonka kiinnitin reunoistaan siksakilla isomman froteen reunaan. Pehmuste alle froteepuoli ylöspäin, levy päälle, ja reunat taitoin levyn päälle ja kiristin. Kiinnitys tapahtui sinkilänaulaimella.

Koko komeuden päälle ompelin vanhasta ikkunaverhosta pussin, jonka saa tarvittaessa helposti pesuun. Pussi on n. 20 cm pitempi kuin lauta. Ensimmäinen versio oli hiukan liian tiukka, en saanut pujotettua sitä levyn päälle. Toisen version jätin aavistuksen löysäksi, ja pussin avoimen pään taittelin alapuolelle pussin sisään (samalla tavalla kuin tyynyliina). Ajattelin ensin ompelevani sinne tarranauhan pätkän, mutta näyttää pysyvän laudan painon alla ihan itsekseenkin.

MQ:n videossa alusta oli huomattavasti isompi, mutta halusin näppärästi siirrettävän laudan, jonka kanssa ei tule säilytysongelmia. Saumojen aukisilitykset pystyy tekemään tässä hyvin. Lauta mahtuu ompelupöydälleni, kodinhoitohuoneen pöydälle tai jopa tuolille. Tavallista silityslautaa rehaan enää vain isompiin töihin.

PS.1: Olen lähdössä työhön liittyvälle matkalle Brysseliin. Viiden päivän matkaohjelma on aika väljä: onko kokemusta, löytyykö joitain tilkkuilijan must-paikkoja siellä?
PS.2. Onko kokemusta sprayliimasta, jolla voi kiinnittää peiton kerrokset toisiinsa ennen tikkaamista?

Kukkuu!

Kukkuuta olemme kuunnelleet tänä keväänä jo ihan kyllästymiseen asti.   Pihaamme on majoittunut jo parin vuoden ajan käki, nimitämme sitä kaikessa ystävyydessä Hulluksi Käeksi. Nimensä se on saanut siitä, että se kukkuu miltei tauotta. Jos se todellakin ennustaisi kukunnallaan tulevien elinvuosien määrää, niin ikuinen elämä olisi  tiedossa. Kirvesmiehemme ihmetteli kaksi kesää sitten, eikö kukkujalla tule jo kurkku kipeäksi tuollaisella hihkumisella. Vaikka olemme koko pitkän viikonlopun puuhaileet pihamaalla ja välillä kukkuneet mekin, niin Hullu Käki ei siitä yhtään häiriinny. Se lentelee vain puusta puuhun. Ja kukkuu. Siellä se moikaa parhaillaankin pihapuussa.

Käki on kukkunut, minä olen huhkinut kasvimaalla ja saanut siemenet multiin sekä kiskottua maasta uskomattomat määrät vihreitä heiniä, joilla ei pitäisi olla mitään asiaa viljelysmailleni. Ompelukone on siksi saanut pääasiassa odotella ompelijaansa. Lepotauoilla (huom. lepotauoilla! Miesväki ottaa tauoilla lehden ja torkut) olen vähän hurautellut patalappupinoa korkeammaksi, mutta niitä ei juuri enää viitsi täällä mainostaa, kun se alkaa olla jo niin vanha juttu. 

Jo kauan sitten aloittamani tuolinmaalausoperaatio etenee mukavasti, säät ovat suosineet autokatoksessa maalausta. Kolme tuolia on kokonaan valmiita, kaksi kohta, ja kolme + keittiöjakkara vielä odottaa. Muutamien tuskaisten hetkien jälkeen olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ei näitä kuitenkaan meillä tavallisesti pihalla säilytetä, nostin ne vain  ulos hioakseni (tuota sanaa piti hioa aika kauan ennen kuin se taipui tuohon muotoon, onko se sitten suomea, onkin toinen juttu) viimeiset maalinräyskät pois. Näyttivät  lystikkäiltä tummaa sepeliä vasten, olihan ne saatava potrettiin nekin jos kerran Hullu Käkikin. Kuvassa vain suurin lystikkyys hävisi, taas kerran.