Pussukkatehtailun jälkeen tuli totaalinen ompelupysäys. Aikakin oli vähän kortilla. Yksi joululahjapussukka odotti jo valmiina palasina, mutta kun ei inspiroinut niin ei. Mieli seikkaili jo Aurifilin uuden MiniQuiltin värien suunnittelussa ja "joko-viimeinkin-sen-tekisin"- päiväpeitossa. Mutta joulupukille oli tullut luvattua, niin jätin mielen seikkailemaan ja kävin töihin.
Kaikkea en voi vielä paljastaa, mutta pienen kurkistuksen kumminkin. Tilkkupinta valmistui viikolla ja tänä aamuna virittelin Ison valmiiksi tikkauksia varten. Malli oli suunniteltu, mutta kun sain tikattavan osan neulan alle, malli vaihtuikin jo ensimmäisessä tikissä. Jaa-a, helpommalla olisin päässyt alkuperäisellä, luovemmalla suunnitelmalla, mutta kun sain päähäni tikata suoraa (!), niin siinähän sitten tikattiin - suoraa ja vähän enemmän väärää. Kun kangasta paininjalan alla ei liikuta kuin omat pikku kätöseni, niin se suora olikin aika muuttuva käsite. Kiemurat kyllä onnistuvat, mutta että pikku tikkien pitäisi olla nätisti samassa linjassa - ei auta merkkaaminen, ei mikään.
Välillä yritin muistella ohjetta, jossa neuvotaan katsomaan sinne, minne on menossa, mutta väkisin katse eksyi aina neulaan takaisin. Muistelen, että em. ohjeen antaja vertasi tikkausta autolla ajamiseen; eihän siinäkään katsota rattiin vaan sitä, minne on matka. Juu, ja älkää sanoko, että suoriltahan nuo tikkaukset näyttävät, se on vain surkealla pokkarilla otettu kuva, joka vääristää tikitkin kuvaajan eduksi. Niistä pahemmista mutkista en uskaltanut edes kuvaa ottaa, kamera kun saattaa tehdä mutkista vielä jyrkempiä. Parempi kamera lähti D-insinöörin mukana reissuun, ehkä minun onnekseni.
En kuitenkaan siirtynyt Berninalla tikkaamaan, jääräpäisenä kun päätin, että Isolla tikataan. Otetaan tämä työ sitten harjoituksena. Sitten kun opin tikkaamaan suoraan, voin verrata tuloksia tähän ja näen miten suunnattomasti olen kehittynyt. Just niin.
