Sivut

tiistai 11. heinäkuuta 2023

Tilkkukurssiterveisiä

 Maaliskuussa aloittamani Tilkkutien tekohengitys on kyllä sujunut todella huonosti. Luulin postanneeni keväällä valmistuneen peiton, mutta ei sitä olekaan täällä. Lienen unta nähnyt.😞 Korjataan unohdus jossain välissä. 

Mutta varsinaiseen asiaan. Jo kymmenen (ehkä?) vuoden ajan kesä on alkanut Mäntyharjun tilkkukurssilla. Muutama välivuosi on ollut, mutta Mäntyharju on mielessäin, ei Mäntsälä.

Ohjeita oli kurssilla, jos oikein muistan, 18, joista tein vain kolme. En ole ihan se sukkelin ompelija enkä toisaalta tykkää viedä kovin paljon keskeneräisiä kotiin. 


Kurssilla kaikki alkaa kahdesta asiasta. Ensin rakennetaan oma ompelupaikka, tarvikkeet ja kankaat paikoilleen. 
 
 
Toiseksi sisustetaan petipaikka, tällä kertaa se oli uskonnon-psykologian-filosofian luokassa, varsin henkevä ympäristö siis. Tyyny oli unohtunut kotiin, mutta täytin tyynyliinan mukana olleilla vanuilla.

Tulin paikalle jo sunnuntai-iltana, että pääsisin heti maanantaina aloittamaan hommat.


Melkein kaksi päivää ähelsin farkkukassin kanssa. Miten siihen upposikin aikaa niin? Tereet ei ole minun juttuni, niiden säätäminen oli pinnaa venyttävää touhua. Huvittavaa on, että olen käyttänyt
kassiin aikaisemmin Konttiin viemäni farkkuhameen, jonka kävin kuukauden päästä ostamassa takaisin, kun tarvitsin kierrätysfarkkumatskua. Punainen Risti kiittää 😄



Seuraavaksi joku pikkutyö? Lehmä!

Mäntyharjulainen ammu paperiompelutekniikalla. Olipas pientä palasta, ihmekös tuo, jos lehmänkin otsa on rutussa. En halunnut ruskeasilmäistä lehmää - sininen ei ollut kovin hyvä valinta kuitenkaan. Lehmän loppusijoituspaikka on vielä auki.

 
Olin jo joitakin vuosia sitten ostanut nipun Tilda-kankaita ja marinoinut niitä ihan riittävästi. Vaikka ne ovat yksitellen tosi kauniita, niin niiden väritys yhdessä on, kurssikumppanin sanoin, vispipuuroa. Tasaista värimössöä. Poimin kurssikaupasta yksivärisen tumman lilan kontrastiksi ja ompelin loppuviikon aikana Edelweiss-peiton tilkkupinnan valmiiksi asti. 

Suunnittelu ei ole vahvin puoleni, roiskaisen vain yleensä menemään ja harmittelen/paikkaan/puran sitten jälkikäteen tekosiani. Vasta kun tilkkupinta oli valmis, hahmotin kuvion kunnolla. 


Se Edelweiss on tuon valkoisen raamin sisällä. Jos olisin tämän tajunnut aikaisemmin, en olisi rakentanut lilan raamin sisäpuolella olevaa osiota samanlaisista kankaista (nämä osat ompelin ihan  tyhmästi ensimmäisinä  ja vain noiden kaarevien saumojen takia), vaan hakenut kankaat symmetrisesti isoon kuvioon. Mutta se on nyt, mikä on, ja olen kuitenkin ihan tyytyväinen.

Ei ole enää pelkkää vispipuuroa. Peiton nimeksi tulee Vispipuuroa ja mustikkasoppaa 😄. Seuraavaksi tikkaan sen. Tämä on 29. peittoni. 


Miehen kysymys, kun teen uutta peittoa: Mihin se tulee? En tiedä, tekeminen tässä on se tärkein juttu. 

Kaikki muut olivat jo lähteneet viimeisenä kurssi-iltapäivänä, minä ompelin yksin (no, oli siellä opettaja ja kaveri kuvaamassa) peiton tilkkupintaa kasaan, ja sain sen valmiiksi! Ne 15 muuta ohjetta, joita en ehtinyt tehdä - ehkä joku päivä teen niistä vielä jonkun. 

Ja ensi kesän kurssille on jo ilmoittauduttu.