Mallasin tilkkupeittoa tulevalle paikalleen. Jouduin kiskomaan sitä kuvauspuolelle vähän reilummin kun se vaikutti leveyssuunnassa vähän naftille. Joutuisinko tekemään vielä yhden yhdentoista blokin rivin? Ei huvittanut yhtään. Pitäisi penkoa kankaat takaisin esille, leikata kaitaleita ja miettiä taas, miten se blokki rakennetaankaan. Ajattelin, että eihän sitä kukaan käy tuolta ikkunan vierestä katsomassa, vaikka siellä olisikin vähemmän roikkumisvaraa. Silti harmitti.
Sitten nostellessani työhuoneen sängyltä erinäisiä sinne kertyneitä tavaroita löysin kasan alta kymmenennen rivin blokit. En siis ollut edes ommellut niitä peittoon! (Siivous silloin tällöin ehkä kannattaisi!) Jälleennäkeminen oli iloinen!
Ei kuin kone käyntiin, blokit yhteen ja rivi kiinni tilkkupintaan.
Nyt on tämä työvaihe valmis!
Kuvauspaikan löytäminen teetti vähän aivotyötä. Kakkosnelonen pyykinkuivaustelineen päälle ja neljällä Spectrumilla peitto lankulle. Korkeus ei riittänyt, mutta onneksi on puhdasta lunta alla.
Onneksi näillä opuksilla on muutakin käyttöä kuin viedä melkein kokonainen hyllymetri.
Sitten tunnustus: Lienenkö tyhmä vai typerys, jääräpää vai epärealistinen, uhka- vai hullunrohkea, mutta kaikkia hyviä neuvoja vastaan aion (yrittää) tikata pinnan kokonaisena Isolla Pfaffillani. Suurin Isolla tikkaamani pinta on yhden sängyn päiväpeiton kokoinen, ja se sujui ongelmitta. Nyt laitan koneen ja etenkin omat taitoni tiukkaan tarkasteluun, miten urakasta selviän. Perästä kyllä kuuluu.
Nyt laitan tämän työn kuitenkin hetkeksi huilaamaan, otan muutaman pikkutyön väliin, ja niiden jälkeen palaan tämän kimppuun.
P.S. En ole ihan varma, tykkäänkö tästä vai en. Lienekö pitkän prosessin aikana kyllästynyt jo näihin batiikkisuikaleisiin. No, meillä on makuuhuoneen ovi aika usein kiinni, joten ei se kovasti silmää siellä häiritse. Ja meillä nukutaan silmät kiinni. Se seuraus tämän valmistumisella näyttää olevan, että ainakin tapetti makuuhuoneessa menee vaihtoon.
