Sivut

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Hitaasti etenee


Lila seinävaatteeni etenee nyt aika hitaasti, mutta etenee kuitenkin. Keskiosa on valmiina, ja nyt teen reunuksia. Tähän vaiheeseen pääsin suht sukkelaan, mutta sitten alkoi edelleen jatkuva hidas vaihe. Koko on nyt n. 135 x 135 cm. Pinta on teipattu kuvaa varten komeron oviin, ovenkahvat nostavat kangasta laskoksille, ei se noin paljon aaltoile oikeasti ;)


Seuraava reunus tehdään 1 7/8 tuuman neliöistä. Ensisijainen ohje oli leikata pikkuneliöitä sellaiset viitisen sataa, mutta oikaisin ja ompelin ensin kaitaleita yhteen, jotka sitten leikkasin tarvittaviksi ruuturiveiksi. Vain kymmenisen ruuturiviä tein ohjeen mukaisella tavalla leikattujen kaitaleiden päistä jääneistä paloista.


Saadakseni erilaiset kankaat mahdollisimman hyvin sekoitettua, jaoin samasta kaitalerivistä leikatut palat neljään kasaan, työn jokaiselle sivulle oma kasansa. 


Kahdeksan ensimmäistä ruuturiviä ommeltu yhteen - ja vaikka kuinka yritin sekoitella, ihan ei mennyt kaikilta osin sekaisin. Keskellä kulkeva saman kankaan rivi on ohjeen mukainen. Eikä näitä rivejä tarvitse enää ommella yhteenkuin sata  :D.
Jännitystä lisää, miten saan tämän mosaikkikaitaleen osumaan oikein työn kulmiin. Luulen (ja pelkään), ettei 1/4 tuuman "scant seamini" ole  joka tilkussa ihan niin tarkka.


perjantai 1. toukokuuta 2020

Uusi alku

Makuuhuoneen seinästä poistettiin tapetti, kun sain batiikeista ommellun tilkkupeiton valmiiksi.  Seinä maalattiin, tai oikeastaan pitää sanoa, maalasin seinän, koska pienet (kauneus)virheet maalipinnassa ovat yksin minun aikaansaannostani. Tarkoitus oli silloin, että sängyn taakse seinälle tulee tilkkuseinävaate, jos ei muusta syystä, niin peittämään muutamasta kohdasta epätasaista maalipintaa, mutta se on odottanut tuloaan jo melko kauan.


Minulla oli jo varma näkemys, mitä seinälle haluan, kun pari viikkoa sitten eteeni tupsahtikin ihan toisenlainen ajatus. Nappasin Prisman lehtihyllystä minulle ihan uuden lehden, Today's Quilter. Siinä oli medaljonkityylinen peitto, Kullalla silattu nimeltään. Kulta ei minuun kolahtanut, mutta mallissa oli joku kumma juttu, ja niinpä heitin ensimmäisen suunnitelmani romukoppaan. Tai oikeasti taisin muuttaa sen varasuunnitelmaksi, jos tästä ei tule mielikuvani mukaista. 

Peiton keskiblokkiin on kaavat saumavaroineen ja ohje ommella se käsin. Tein kuitenkin kaavoista mallineet ja toteutin blokin english paper piecingillä, se tuntui helpommalle vaihtoehdolle. Keskellä olevan oktagonin palasten piti olla fussy-cut -tapaan leikattu raidallisesta tms. kankaasta. Minulla ei sellaista ollut, ja niinpä tein raidallisen kankaan itse. 

Vähän näyttää siltä, kuin olisi maitoa kaatunut keskelle blokkia. Kankaassa on vähän vaaleampia kohtia, jotka yllättävästi pomppasivat näkyviksi, kun kangas oli leikattu pieniksi paloiksi. Blokin koko on 16,5 x16,5 tuumaa, ja tästä eteenpäin työtä jatketaan ompelukoneen avustuksella.


Kaivelin lilat kankaani esille, eiköhän niistä yksi tilkkupinta synny. Mallin etu lisäksi on se, että siihen voi käyttää aika pieniä paloja. Niitäkin on.