Sivut

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Tilkkukurssituotoksia

 Olin kesäkuussa Mäntyharjun ensimmäisellä tilkkuviikolla, ja aikaansaannokset ovat odottaneet sopivaa aikaa postaukselle. Aika paljon keskeneräistä on vielä, ne odottavat syksyn sateisia päiviä, jolloin voi keskittyä ompeluun. Nyt on marjastus, puutarha, lomailu ym. kesäpuuhat. 

Pienen päivänkakkaraliinaan tein tilkkupinnan valmiiksi Mäntyharjulla. Tikkaaminen ja kanttaaminen jäi kotihommiksi. Tämä on ainoa keskeneräisenä kotiin tullut työ, jonka olen tehnyt nyt valmiiksi asti. Tämä tehtiin paperiompeluna.

Pyöreää vetoketjupussukkaa suurensin vähän alkuperäisestä ohjeesta, että sain siitä luutuuttikuulokkeilleni (=luujohdekuulokkeet) säilytys- ja kuljetusvälineen. Tästä tuli varsin näppärä ja on paljon mieleisempi kuin kuulokkeiden mukana tullut musta, kuminen pussi, joka tuntui käteen aika ällöttävälle. 

Kompassi oli myös paperiompelumalli. Tähän käytin yksiväristen laatikostani Marraskuu-peitosta jääneitä resurssipaloja. Näitä kompasseja tein kaksi, jos nämä joskus jalostuisivat kassiksi, niin on sitten kumpikin kylki saman näköinen. Olen aika vähän kaarevia saumoja ommellut, ihan ei mennyt kuin Strömsössä, mutta kuuma rauta ja höyry tekevät ihmeitä pullottaville saumoille. 

Kimalaisiakin syntyi kaksi, näistä ehkä tulee joskus tyynynpäälliset. Tai sitten ei. Raidallisesta tereestä tykkään, mutta mustaa reunaa karsastan. Minulla on keltaista kangasta, jossa on pieniä kimalaisia (tai niiden sukulaisia), josta voisi miettiä uusia reunoja. Ehkä...

Japanilainen puutarha-blokista syntyi kai peittojakin, ainakin jollakin kesän neljästä kurssista. Minä tein neljä blokkia ja niistä joskus toppaan ja tikkaan liinan. Ehkä vähän kummalliset värit minulle?

 Viimeiseksi ensimmäisenä kurssipäivänä (ja vähän toisenakin) tehty reppu. Materiaali on todella pehmeää keinonahkaa. Vegaaniseksi nahaksikin kutsuvat. Tässä oli vääntämistä ja kääntämistä, ja metrivetoketjuakin hain kahteen otteeseen kurssikaupasta, kun en meinannut tajuta, miten paljon sitä tähän upposi. Vähän olen kyllä ylpeä, että sain tämän ihan siististi kasaan. 

Repun suuaukko taittuu piiloon, kun se on selässä tai olkapäällä. 

Selkää vasten tulevassa kyljessä on toinen tasku. Repun hihnat muodostuvat vetoketjusta, joka avataan, jotta saadaan kummallekin olkapäällä hihna. 


Olipa kiva kurssi taas! Yksi kurssin parhaita anteja on ommella yhdessä toisten kanssa. Uusia tilkkututtavuuksiakin syntyi ja ehkä ensi kesänä tavataan taas Mäntyharjulla.

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Päivölä ja uimarityttö

 

 Viime kesänä Päivölässä Hannele Wakkarin kurssilla aloitettu peitto sai vihdoin viimeisen tikkinsä. Tilkkupinnan ompeluun liittyvä postaus löytyy täältä. Blokkihan on valtavan kokoinen, 24 tuumaa kanttiinsa. Kankaiden leikkaamisessa kävi moka, joka taisi vain parantaa lopputulosta.
Minulla oli fat quarter kutakin Kaffe Fassetin kangasta, ja ensimmäisessä blokissa leikkasin jotakin osaa tuplasti, eikä kangasta enää riittänyt suunnikkaisiin, joiden oli tarkoitus olla samaa kangasta. Paikkasin virhettäni ottamalla yksivärisen tumman sinisen noihin suunnikkaisiin. Mielestäni lopputulos on parempi näin, yksiväriset tilkut rauhoittavat ja yhdistävät blokkeja toisiinsa. Hannele oli nimennyt blokin Hullaanukseksi (alkuperäinen on kai Simple Swoon).


 Olen tikannut suurimman osan peitoistani aika väljästi, nyt halusin kokeilla tiivistä tikkausta. Tähtikuvion väliin jäi iso valkoinen alue, siihen syntyi pitkällisen pohdinnan jälkeen kukkakuvio. Kuvion hahmottelun apuna käytin Cindy Needhamin kehittämiä mallineita, joiden avulla voi suunnitella monenlaisia kuvioita. Kun olin tikannut kukat, löi ihan tyhjää, miten jatkaisin. Peitto odotti tässä vaiheessa aika pitkään, kunnes aloin täyttää kukkien ympäryksiä tiheään tikatuilla viivoilla. Ja loppu peitto täyttyikin sitten kokonaan näistä viivoista, joiden suuntia vaihtelin kuvion mukaan. 

Tulipa harjoiteltua suoraan ompelua vapaalla konetikkauksella. Parhaiten huomasin saavani (kohtalaisen) suoraa tikkaamalla joko itsestäni poispäin tai itseeni päin. Sivusuunnassa linjan pitäminen oli niin haastavaa, että luovuin siitä ensimmäisen yrityksen jälkeen. En tiedä, missä kulkee kuoliaaksi tikatun raja, mutta tykkään peiton ohuesta ja taipuisasta pinnasta.

Takakankaana on rajun kirjavaa batiikkia, jonka löysin kangastukusta, jossa vierailimme Päivölän kurssin aikana. Siellä piti ostaa vähintää viisi metriä, mutta mukaan lähteneessä pakan lopussa taisi olla vähän enemmänkin. Loput kankaasta myin Tilkkutilpehööreissä ja sille löytyi nopeasti ottaja.

Peitto sai nimen Päivölä synnytyspaikkansa mukaan.

Kun pääsimme laiturille, niin nyt on sopiva kohta esitellä uimarityttö. Ompelin tilkkupinnan toukokuussa tilkkulaneissa, mutta tyyny valmistui vasta viime viikolla. Ohjeen saa ilmaiseksi Tilda's World-sivuilta. Aurinkotuoliin tarkoitetun niskatyynyn koko on n. 70 x 30 cm. Tämä lähti jo lahjaksi enkä muistanut mitata sitä. 

Kesäkuun puolivälissä vietin kuusi päivää Mäntyharjulla tilkkukurssilla. Niitä kurssiompeluksia esittelen vähän myöhemmin, kunhan viimeinenkin Mäntyharjun kurssi on pidetty. 

Mustikat alkavat jo kypsyä, mutta vielä uskalsin heittää peiton varpujen päälle.

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Kymmenen vuoden projekti

 

Elokuun alussa 2020 aloitin kymmenen vuoden projektini, english paper piecingillä ommeltavan Millefiori-peiton, La Tarantellan. En vieläkään ole ihan varma, mikä minuun oikein meni. Suurpiirteinen minänikö askartelisi pienten kankaanpalasten ja vielä pienempien paperinpalasten kanssa vuositolkulla. Annoin itselleni kymmenen vuotta aikaa saattaa työ valmiiksi (tai sitten haudata se kaikessa hiljaisuudessa ufojen hautausmaalle). 

Kun ompelin ensimmäisiä tähtiä, toivoin, ettei niitä kovin montaa peitossa olisi. Sakaran pituus on n. 3 cm ja leveys alareunasta sentin verran. Puutteellisella hienomotoriikallani yritin saada kankaanpalaa asettumaan mallineen ympärille, ensimmäiset sakarat (eivät kuvassa) olivat aika mielenkiintoisen näköisiä.
Toivettani ei kuultu. Tähän mennessä olen ommellut yli 90 tähteä (= yli 450 sakaraa), eikä peitto ole vielä edes puolivälissä. Uskallan kehua, että tuolla määrällä taidot on jo vähän kasvaneet eikä miniatyyrityö tunnu enää niin ylivoimaiselle.

Aluksi leikkelin kankaanpaloja ihan summassa. Sitten näin kuvia Millefioreista, joissa kankaat oli leikattu fussy cutting-menetelmällä. Kun annat fussy cut-tilkuille pikkusormen, niin se vie koko eukon. Aloin katsella kankaitani ihan uudella silmällä. Juurikaan en etukäteen mallaile millaisia kuvioita syntyy, leikkaan vain samasta kohdasta kuvioita ja katson mitä tulee ommellessa näkyviin. 

 Tämän ensimmäisen ison roseten myötä minulle aukeni, miten käyttää värejä. Tummaa ja vaaleaa niin, että ne nostavat toisensa näkyviin. Pari ekaa pikkurosettea ei pääse tähän mukaan ollenkaan kummallisten värivalintojen takia.

Työ on pituussuunnassa saavuttanut mittansa, nyt levitän sitä kumpaankin suuntaan. Tiedän, että on aikaista miettiä tikkausta, mutta silti pieniä pistoja pistellessä, mietin, miten ihmeessä tämän aikanaan tikkaan. 


Keskiosa ja vasemmalla puolella, keskellä oleva kappale on tehty. Pisteltävää riittää, mutta onhan minulla vielä yli seitsemän vuotta aikaa. Kaavio on paikoitellen epätarkka, suurennuslasista on iso apu kuvioita tiiraillessa. Mallin tekijä on oikaissut joissakin kohdin. Tummien, rosettien välissä olevien palojen muodot joutuu itse pähkäilemään, ne on kaaviossa niin epäselvät (=tasaisen mustaa).

Olen aika paljon ommellut tätä lomilla, tämä työ on helppo kuljettaa mukana. Nyt päätin, etten ota toistaiseksi neulomista telkkarikäsityöksi, vaan pistelen La Tarantellaa kasaan.  Jos projektiaikakin siinä vähän kutistuisi.

Jos joku olisi minulle kymmenen vuotta sitten sanonut, että teen tällaista, nauraisin varmaan vieläkin. Mutta nyt en naura, vaan ompelen.

P.S: Paloja on tällä hetkellä yhteen ommeltuina n. 1200

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Menopaussi ja muita vanhan vuoden kujeita

Pitkä postaustauko, mutta kovin paljon ei tässä välillä ole tapahtunutkaan ompelurintamalla. Olin ensimmäisen adventin aikaan Mäntyharjulla Sanna Parankon viikonloppukurssilla jouluisia ompeluksia tehtailemassa. Erityisen mielelläni menin Mäntyharjulle, kurssipaikka kun on ensimmäinen kotini, ei suinkaan koko talo, vaan keittiö ja kamari talossa. 

Oli kiva (ainahan tilkkukursseilla on!) pieni porukka ja kotoinen koneiden hurina. Pieniä ompeluksia tehtiin pääosin, tosin joku ahkera aloitti hienon, suuren joulukalenterinkin. 

Taiteltu tähti jäi odottamaan paikkaansa, ehkä siitä tulee jotain muuta kuin pannulappu jonain päivänä. Pannulappuna en tätä raaskisi käyttää, siksi se odottaa toista käyttötarkoitusta. 


 

 Paperiompelin kaksi pikkutyötä, lumiukon ja joulukuusen. Nämäkin ovat vasta menossa käyttötarkoitustaan kohti. Ehkä ensi jouluun menessä valkenee, mihin he sijoittuvat.

 
Sannalla oli hauska patakinnasmalli, joihin somisteeksi tuli paperiompelunuolet osoittamaan kumpaan käteen kinnas kuuluu. Olen enemmän patalapputyyppi, mutta kivat nuolet halusin ommella. Niinpä ne joutuivat pussukan kylkeen. Yritin antaa pussukalle nimeksi Meno-paluu, mutta se vääntyi jo Mäntyharjulla Menopaussiksi 😀. Sekin sopii sille, yhtymäkohdat voi jokainen miettiä itse.😅 Tuo nimi jäikin sitten pysyväksi, sillä aina kun näen pussukan, Menopaussi tulee mieleen, alkuperäinen on jo unohtunut.

 Makuuhuoneen komeroiden mitoitus ei suosi valmiita muovikoreja. Minulla on ollut niitä hyllyllä peräkkäin, ja on välillä raivostuttavaa vetää edessä oleva kori pois päästäkseen takimmaiselle. Sanna Parankon kurssilta olen joskus saanut ohjeen kangaskoppaan, johon voi säilöä vaikka resurssipaloja. Muokkasin mittoja kaappiin sopivaksi niin, että saan kaksi koria rinnakkain ja melkein koko hyllyn syvyys tulee hyödynnettyä. 

 Hiukan pelkäsin pitkän sivun löpsähtävän, mutta ei se kovin pahasti sitä tehnytkään, ja kaapissa nämä pysyvät mallissaan toistensa tukemana. Olen tosi tyytyväinen näihin ja kaapin ovi on aina ilo avata. Teen näitä ainakin kaksi vielä lisää.
Tilkkupinta on tikattu parketinalushuopaan ja laitoin vielä pystyasennossa oleviin vuorikappaleisiin tukevan tukikankaan, mutta en ole varma, onko jälkimmäisestä kovin paljon apua asennossa pysymiseen. Etureunan kulmiin ompelin päällitikkaukset, koppa on jämäkämmän näköinen terävien kulmien kanssa. Ehkä ne myös tukevat rakennetta.

Vaikka koti on muistuttanut keuhkoparantolaa joulupyhistä lähtien, niin ikkunankin läpi on voinut nauttia kauniista talvipäivistä. Erityistä iloa tuo lähimetsän kohtalaisen suuri  punatulkkupopulaatio, joka vierailee jatkuvasti lintulaudoillamme.

Terveyttä ja iloa alkaneeseen vuoteen - ainakin tilkkuiloa!

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Synttäriarvonta

Blogini 10 v synttäriarvonta on suoritettu. Numeroin kommentit ja aviomiehen toimiessa virallisena valvojana seuraavien kommentoijien kohdalle osui kangasnippu

Tuula L, Taika Taiga ja Tilkkureppu

(T-kirjaimessa näytti tänään olleen taikaa!)

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!

Pyydän voittajia laittamaan osoitteensa minulle tilkkutie@gmail.com, niin laitan tulevalla viikolla voittonne postiin.

Oli todella  mielenkiintoista lukea, mitkä työt olivat lukijoille mieleen. Eniten ääniä taisi saada Poppy Field-pöytäliina, viimeisimpänä työnäni se oli varmaan monella tuoreessa muistissa. 

Marraskuu- peitto mainittiin myös useammassa kommentissa. 

Erityisesti ilahdutti, että pari lukijaa oli löytänyt tai muistanut Lintupeiton ja nimennyt sen suosikikseen.

Miesten paidoista tehty Einokin sai ainakin yhden äänen.

Metsäläisetkin pääsi listalle

Lisäksi mainittiin joulukuusi, Paved with Purple, Suljettu kruunu, t-paitapeitto ja batiikkipeitto. Kynäkassikin sai yhden maininnan. 

Mikä hauskinta, nämä kaikki ovat myös itselleni tosi mieluisia töitä!

Kiitos kaikille kommentoijille onnitteluista!






tiistai 19. lokakuuta 2021

Tilkkutie 10 v

 Ensimmäisen blogipostaukseni olen julkaissut 30.10.2011. Enkä ollenkaan arvannut, mitä kaikkea Tilkkutie on tuonut tullessaan. Tärkein niistä on ilman muuta monet tilkkuystävät.
Kiitos teille, jotka olette jaksaneet tavata tekstejäni ja kommentoida niitä kaikki nämä vuodet.

Ensimmäisinä blogivuosina arvonnat blogeissa olivat aika yleisiä. Nyt en ole enää pitkään aikaan nähnyt niitä, joten laitanpa blogin 10-vuotissynttäreiden kunniaksi arvonnan pystyyn!


 Arvon kolme neljän fat quaterin Kaffe Fasset-nippua tähän postaukseen kommentoineiden kesken (1 arpa/osallistuja). Arvan saat, kun kerrot kommentissasi, mikä 10 vuoden aikana tekemistäni tilkkutöistäni on mielestäsi kaunein/mielenkiintoisin/kummallisin tai mitä määrettä haluatkaan käyttää. 

Jätä kommenttisi viimeistään lauantaina 30.10 klo 24 mennessä, niin olet mukana arvonnassa. 

Jään mielenkiinnolla odottamaan kommenttejanne!

Onnea arvontaan!

 

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Poppy Fieldin tarina

 Eräs ihailemani tilkkuilija, tilkkusuunnittelija ja tikkaaja on Claudia Pfeil. Olen ihaillut hänen värikylläisiä ja upeasti tikattuja töitään jo usean vuoden ajan. Birminghamin tilkkufestareilla 2019 näin ihan livenä hänen työnsä Fractal, joka tuli myös voittajaksi omassa sarjassaan. 

Alkuvuodesta löysin hänen mallinsa Poppy Field ja päätin tehdä se huolimatta siitä, ettei minulla olisi sille järkevää paikkaa. Tilasin mallin ja helmikuussa sain tehtyä mallin mukaisen osion. 

Koko oli erikoinen, vajaa 190 pitkä ja n 70 cm leveä. Kaapin täytteeksi en tätä halunnut, mutta en keksinyt, mihin sen voisin sijoittaa. Kaitaliinaksi 90 cm leveälle ruokapöydälle se ei sopinut, koska kantti olisi jäänyt juuri lautasen alle keikuttamaan sitä. Mutta se oli niin kaunis pöydällä, niinpä ompelin toisen "suojatien", mustavalkoisen reunuksen ja lisäsin reunaan tummaa lilaa niin paljon, että sain täysikokoisen pöytäliinan."Suojatietä" minulla oli jo valmiiksi, en ollut lukenut ohjetta tarkkaan ja olin ommellut mustia ja valkeita kaitaleita yhteen täysleveästä kankaasta, kun mallin mukaiseen raitaan olisi riittänyt fat quarterista leikatut.

 

Taustakankaana on valkoinen Ikean Ditte-puuvilla ja vanun virkaa toimittaa flanelli. Totuus valkeni, kun olin rakentanut kerrokset; vanu olisi ollut paksua flanellia kevyempää, mutta pysyypä liina hyvin pöydällä kun on painoa. 


Tikkauksessa käytin useamman väristä lankaa, koska en halunnut tikkauksen pomppaavan kovasti silmiin. 



 
Nurjan puolen kuvassa tikkaukset näkyvät vähän paremmin.


Voi olla, että mustikkasoppaa tai punaviiniä ei tämän liinan päällä tarjoilla, mutta kaappiin tämä ei hautaudu.


perjantai 10. syyskuuta 2021

Suljettu kruunu

 

Kuva: Hanna Meuronen

Oli varmaan viime vuoden loppua, kun Finn Quiltin sivuilla oli tieto eurooppalaisen tilkkuyhdistyksen, EQA:n, kuvanvaihtohaasteesta. Sen verran yllytyshullun vikaa minussa on, että suurempia ajattelematta ilmoittauduin mukaan.
Alkoi kiivas kuvan etsintä. Selasin varmaan tuhansia kuvia netin kuvapalveluissa, lisäksi omat valokuvat ja postikorttikokoelmat. Eikä mikään tuntunut sille, että olisin voinut tehdä siitä tilkkutyön. Eksyin sitten muutaman vuosikymmen takaisen kollegani, lappeenrantalaisen naivistitaiteilija Hanna Meurosen sivuille. Tykkään hänen värimaailmastaan tavattoman paljon. Ja siellä se oli, hänen maalauksensa Suljettu kruunu. Ilman lupaa en halunnut kuvaa käyttää ja aika monta päivää ajattelin, etten kehtaa lupaa kysyä. Mutta kuva ei jättänyt minua rauhaan, otin Hannaan yhteyttä ja sain luvan käyttää sitä. 

Minulla oli mielikuva, että työssäni on tausta tehtynä pienistä paloista ja loistelias kruunu - eikä sitten muuta. Mielikuvat eivät aina vastaa todellisuutta. Tein kruunun, tein taustan ja  jotain jäi puuttumaan. Ajattelin, että työni olisi enemmän abstrakti kuin kopio tai sen yritys kuvasta. Tässä kohtaa ymmärrän, että minun olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa, tehdä luonnoksia, miettiä ja pohtia pitkin prosessia. Hätäiseen tapaan pistin kruunun taustan päälle - enkä ollut tyytyväinen. Oli autiota, ja alkuperäinen mielikuva työstä oli niin kaukana kuin vain voi olla. 


Autiutta oli pakko ryhtyä täyttämään jollain. Ensin tuli vaate, sitten hiukset ja sitten huntu. Eikä tämä vieläkään vastaa mielikuvaani. Mutta tässä vaiheessa dead-line oli jo niin lähellä, ettei alusta aloittamiseen ollut enää aikaa. Ei ole näköiseni eikä tyyliseni, mutta se on nyt sellainen - ja paljon tästä prosessista opin. Ainakin sen, että paljon on vielä oppimista eikä pidä luulla taidoistaan liikoja.


Kruunun tein ihan ensimmäiseksi paperiompeluna. Kultakangas on osiinsa puretusta, brokadista tehdystä lahjakassista.


Huntu on organzaa, jonka reunat sulatin, ettei kangas rispaisi. Arvatkaa, monta huntupalaa liekehti näyttävästi tai reunaan suli kummallisia mutkia? Onneksi Eurokangas ei suostunut leikkaamaan palalaarista löytämääni organzanpalaa pienemmäksi, olisin muuten joutunut tekemään uuden reissun sinne, kun mustuneita, mutkareunaisia, mitättömän pieneksi sulaneita organzanpalasia oli roskis täynnä.

Hunnun pintaan liimasin pieniä kullanvärisiä lasihelmiä. Yllättävän hyvin ovat siinä pysyneet, vaikka ensin epäilin niiden rapsahtelevan lattialle, jos työtä vähänkin liikuttaisi. Organzaan en halunnut ryhtyä niitä ompelemaan. 


Hollantilainen Antje oli vaihtoparini ja hän ompeli kuvan toisen puolen.  Helmiä hänelläkin. Kahden rinnakkain asetetun työn koko on 40 x 40 cm.


Toinen parini oli myös hollantilainen. Bernadetten kuvasta ompelin vasemman puolen. Kokonaisuus tästä on EQA:n julkaisemassa viidennessä albumissa. Tämän maisematyön tein ensimmäisenä, se oli paljon helpompi ideoitava kuin kruunukuva.
 

Taisin huokailla prosessin aikana kanssakulkijoille moneen kertaaan, että ikinä en enää moiseen ryhdy. Ja pyysin muistuttamaan tästä projektista, jos kerron suunnittelevani uusintaa. Mutta koskaanhan ei pitäisi sanoa ei koskaan.
Toisaalta, kun ole selannut julkaistuja albumeita, olen iloinen, että lähdin mukaan. En olisi niin tarkkaan tutkinut kuvia töistä, jos olisin vain katselijana. Nyt alkuperäiset kuvat ja niistä tehdyt työt puhuttelevat ihan eri tavalla. Siellä on niin paljon niin huikeita töitä,uskomattomia oivalluksia ja upeita kokonaisuuksia.