Sivut

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Poppy Fieldin tarina

 Eräs ihailemani tilkkuilija, tilkkusuunnittelija ja tikkaaja on Claudia Pfeil. Olen ihaillut hänen värikylläisiä ja upeasti tikattuja töitään jo usean vuoden ajan. Birminghamin tilkkufestareilla 2019 näin ihan livenä hänen työnsä Fractal, joka tuli myös voittajaksi omassa sarjassaan. 

Alkuvuodesta löysin hänen mallinsa Poppy Field ja päätin tehdä se huolimatta siitä, ettei minulla olisi sille järkevää paikkaa. Tilasin mallin ja helmikuussa sain tehtyä mallin mukaisen osion. 

Koko oli erikoinen, vajaa 190 pitkä ja n 70 cm leveä. Kaapin täytteeksi en tätä halunnut, mutta en keksinyt, mihin sen voisin sijoittaa. Kaitaliinaksi 90 cm leveälle ruokapöydälle se ei sopinut, koska kantti olisi jäänyt juuri lautasen alle keikuttamaan sitä. Mutta se oli niin kaunis pöydällä, niinpä ompelin toisen "suojatien", mustavalkoisen reunuksen ja lisäsin reunaan tummaa lilaa niin paljon, että sain täysikokoisen pöytäliinan."Suojatietä" minulla oli jo valmiiksi, en ollut lukenut ohjetta tarkkaan ja olin ommellut mustia ja valkeita kaitaleita yhteen täysleveästä kankaasta, kun mallin mukaiseen raitaan olisi riittänyt fat quarterista leikatut.

 

Taustakankaana on valkoinen Ikean Ditte-puuvilla ja vanun virkaa toimittaa flanelli. Totuus valkeni, kun olin rakentanut kerrokset; vanu olisi ollut paksua flanellia kevyempää, mutta pysyypä liina hyvin pöydällä kun on painoa. 


Tikkauksessa käytin useamman väristä lankaa, koska en halunnut tikkauksen pomppaavan kovasti silmiin. 



 
Nurjan puolen kuvassa tikkaukset näkyvät vähän paremmin.


Voi olla, että mustikkasoppaa tai punaviiniä ei tämän liinan päällä tarjoilla, mutta kaappiin tämä ei hautaudu.


perjantai 10. syyskuuta 2021

Suljettu kruunu

 

Kuva: Hanna Meuronen

Oli varmaan viime vuoden loppua, kun Finn Quiltin sivuilla oli tieto eurooppalaisen tilkkuyhdistyksen, EQA:n, kuvanvaihtohaasteesta. Sen verran yllytyshullun vikaa minussa on, että suurempia ajattelematta ilmoittauduin mukaan.
Alkoi kiivas kuvan etsintä. Selasin varmaan tuhansia kuvia netin kuvapalveluissa, lisäksi omat valokuvat ja postikorttikokoelmat. Eikä mikään tuntunut sille, että olisin voinut tehdä siitä tilkkutyön. Eksyin sitten muutaman vuosikymmen takaisen kollegani, lappeenrantalaisen naivistitaiteilija Hanna Meurosen sivuille. Tykkään hänen värimaailmastaan tavattoman paljon. Ja siellä se oli, hänen maalauksensa Suljettu kruunu. Ilman lupaa en halunnut kuvaa käyttää ja aika monta päivää ajattelin, etten kehtaa lupaa kysyä. Mutta kuva ei jättänyt minua rauhaan, otin Hannaan yhteyttä ja sain luvan käyttää sitä. 

Minulla oli mielikuva, että työssäni on tausta tehtynä pienistä paloista ja loistelias kruunu - eikä sitten muuta. Mielikuvat eivät aina vastaa todellisuutta. Tein kruunun, tein taustan ja  jotain jäi puuttumaan. Ajattelin, että työni olisi enemmän abstrakti kuin kopio tai sen yritys kuvasta. Tässä kohtaa ymmärrän, että minun olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa, tehdä luonnoksia, miettiä ja pohtia pitkin prosessia. Hätäiseen tapaan pistin kruunun taustan päälle - enkä ollut tyytyväinen. Oli autiota, ja alkuperäinen mielikuva työstä oli niin kaukana kuin vain voi olla. 


Autiutta oli pakko ryhtyä täyttämään jollain. Ensin tuli vaate, sitten hiukset ja sitten huntu. Eikä tämä vieläkään vastaa mielikuvaani. Mutta tässä vaiheessa dead-line oli jo niin lähellä, ettei alusta aloittamiseen ollut enää aikaa. Ei ole näköiseni eikä tyyliseni, mutta se on nyt sellainen - ja paljon tästä prosessista opin. Ainakin sen, että paljon on vielä oppimista eikä pidä luulla taidoistaan liikoja.


Kruunun tein ihan ensimmäiseksi paperiompeluna. Kultakangas on osiinsa puretusta, brokadista tehdystä lahjakassista.


Huntu on organzaa, jonka reunat sulatin, ettei kangas rispaisi. Arvatkaa, monta huntupalaa liekehti näyttävästi tai reunaan suli kummallisia mutkia? Onneksi Eurokangas ei suostunut leikkaamaan palalaarista löytämääni organzanpalaa pienemmäksi, olisin muuten joutunut tekemään uuden reissun sinne, kun mustuneita, mutkareunaisia, mitättömän pieneksi sulaneita organzanpalasia oli roskis täynnä.

Hunnun pintaan liimasin pieniä kullanvärisiä lasihelmiä. Yllättävän hyvin ovat siinä pysyneet, vaikka ensin epäilin niiden rapsahtelevan lattialle, jos työtä vähänkin liikuttaisi. Organzaan en halunnut ryhtyä niitä ompelemaan. 


Hollantilainen Antje oli vaihtoparini ja hän ompeli kuvan toisen puolen.  Helmiä hänelläkin. Kahden rinnakkain asetetun työn koko on 40 x 40 cm.


Toinen parini oli myös hollantilainen. Bernadetten kuvasta ompelin vasemman puolen. Kokonaisuus tästä on EQA:n julkaisemassa viidennessä albumissa. Tämän maisematyön tein ensimmäisenä, se oli paljon helpompi ideoitava kuin kruunukuva.
 

Taisin huokailla prosessin aikana kanssakulkijoille moneen kertaaan, että ikinä en enää moiseen ryhdy. Ja pyysin muistuttamaan tästä projektista, jos kerron suunnittelevani uusintaa. Mutta koskaanhan ei pitäisi sanoa ei koskaan.
Toisaalta, kun ole selannut julkaistuja albumeita, olen iloinen, että lähdin mukaan. En olisi niin tarkkaan tutkinut kuvia töistä, jos olisin vain katselijana. Nyt alkuperäiset kuvat ja niistä tehdyt työt puhuttelevat ihan eri tavalla. Siellä on niin paljon niin huikeita töitä,uskomattomia oivalluksia ja upeita kokonaisuuksia.

lauantai 14. elokuuta 2021

Tikkausta, tyynyjä ja epp-rasia

 

 Bernina Aurorani on edelleen maahantuojalla päivityksessä, mutta tekemistä on ollut siitä huolimatta. Tikkausjonosta purkautui ensin pienemmät työt, kaksi tyynyä, Make Modern-lehden Harvest-malli ja viime kesänä Perheniemessä tehty hirsimökkimuunnelma.

Harvestiin tikkasin lehdyköitä tai tähkiä tai mitä nyt kukakin tässä näkee. 

Keskelle tuli rinkula sekä harmaalla että keltaisella tikkauslangalla. 

Tyynyä suunnitellessa mietin ensin ihan muita värejä, mutta mallin keltainen ja harmaa miellyttivät niin paljon, että taivuin suunnittelijan värivalintaan. Etenkin kun kotoa löytyi paikka tälle väriyhdistelmälle. Eteisessämme on vanhempieni v. 1958 hankkimat nojatuolit, jotka kunnostutin kymmenisen vuotta sitten. Näissä istutaan aika harvoin ja laitoin tyynyyn ohuehkon täytteen, joten vielä mahtuu tyynystä huolimatta istahtamaan tuolin reunalle kenkiä jalkaan laittaessa.

Perheniemen tilkkukurssilla 2020 tehty hirsimökkimuunnelma löysi myös tikkinsä, kylläkin pitkän kaavan kautta. 
Versio 1: Tikkasin (=yritin) vapaalla konetikkauksella käsivaralla muutaman millin sauman viereen, ei onnistunut, tuli kaikkea muuta kuin suoraa. Onneksi ei tarvinnut purkaa kuin kymmenisen senttiä.
 
Versio 2: Tikkasin vanhalla Berninallani suoraa tikkiä samaan kohtaan. Ei näyttänyt hyvälle. Kapeissa kohdissa liikaa saumoja pienessä tilassa. Purin 20 cm.
 
Versio 3: Tikkasin vapaalla tikkauksella saumojen väliin samantapaista kuviota kuin toiseenkin tyynyyn. Kapeita osuuksia, mutta näytti aluksi ihan kivalle. Sitten alkoi tuntua, että tyynyyn tulee likaa tavaraa ja alkuperäisen pinnan kuviointi katosi. Ratkoja kehiin ja tikkaukset purkuun. Tikattu oli noin kolmannes pinnasta. 
 
Versio 4: Tikkasin vanhalla Berninalla suoraan saumaan. Nyt alkoi kelvata tällekin tekijälle. Viuhkakuvio korostui ja tilkkukuvio pääsi oikeuksiinsa. 
 
Versio 5: Tummaan lilaan reunaan piirsin samanlaisia kuvioita kuin tilkkupinnassa, mutta pienempinä. Yhtä reunaa tikkasin puoliväliin. Oli niin levoton ja vei huomion keskiosasta, että purin pois. Reuna on nyt kokonaan ilman tikkausta.
 
Tilkkupinnan alla on silitettävä, ohut vanu ja taustakangas. Saa luvan kestää. 
Tätä tyynyä on siis enemmän purettu kuin tikattu, mutta lopputulos miellyttää kyllä omaa silmääni näin.
 

Viime syksynä aloitettu english paper piecing-työni Millefiori La Tarantella on kasvanut tästä kesäkuisesta kuvasta pituutta, hitaasti, mutta on kasvanut kuitenkin. Mallineet ja muut tarvikkeet ovat olleet pakasterasioissa, raejuustopurkeissa ja kaikenlaisissa törpöissä. Välillä on purkki hukassa ja neulat väärässä paikassa. 
 
Löysin ihan marketista rasian, johon saan nyt kaikki ompelussa tarvittavat samaan paikkaan. Päätylokeroita jaoin vielä muovisilla pumpulipuikkolaatikoilla pienemmiksi, mahtuivat just tuonne sisään. Langat, neulat, pikkusakset, mallineet, valmiit palaset ja käsillä olevien kuvioiden kankaatkin mahtuvat näppärästi nyt samaan paikkaan. Ja kansi kiinni, niin säilyvät ompelujen välissä pölyttöminäkin.


lauantai 24. heinäkuuta 2021

Tikkausjono

Helle lie pehmittänyt Berninankin aivot, ja se lähtee maahantuojalle päivitettäväksi. Muutama työ oli ompelujonossa, mutta ne jäävät nyt odottamaan. Jos aion tilkkuilla, on tartuttava tikkaamista odottaviin töihin. Lomaa on jäljellä enää x päivää (en halua edes laskea niitä päiviä!), ja urakoin eilen ja tänään  useamman työn tikkausvalmiuteen. Töiden alkaessa voi sitten istahtaa vaikka pieneksikin hetkeksi tikkaamaan.

Claudia Pfeilin Poppies-mallista pöytäliinaksi suurentamani työ on tikkausjonon kärjessä. Kärkipaikka ei suinkaan tule siitä, että se olisi roikkunut jonossa kauimmin, vaan siitä, että tiedän (tai luulen tietäväni), miten tämän tikkaan. Taustakangas on valkoista Ikean Ditteä, ja väliin laitoin flanellin.Tuli muuten aika painava, mutta pysyypä sitten pöydällä. 


Taustakankaaseen piti ommella sauma, ja vanha Berninani, vm. 1983, pääsi hommiin. Hyvä ja toimiva kone, mutta niitä pieniä automaattijuttuja kaipaan.


Tämä on tämän kesän Päivölän kurssin tuotos. Tikkausideat ovat vielä mietinnässä, siksi tämä joutuu ehkä jonon hännille. Pinnassa on mielenkiintoisia muotoja, valkoinen risti ja sakaroiden väliin jäävät neliöt. Näitä kuvioita vielä hauduttelen


Kesän 2020 Perheniemen kurssin hirsimökkimuunnelma. Tämä on odottanut tässä kuosissa nyt reilun vuoden. Ehkä on jo aika päästä neulan alle. Tyyny tästä varmaan tulee, muuta en ainakaan tähän hätään keksi. 


Parin viikon takainen työ, malli on Make Modern-digilehdestä. Oli pakko tehdä melkein heti, kun tämän näin. Suunnittelija on Anke B. Calzada (www.pasacana.com). Värit ovat samat kuin lehden mallissa. Yritin kyllä vääntää tähän muita värejä, mutta kun tämä kokonaisuus kolahti, ei mikään muu oikein tuntunut hyvältä. Tämä saattaa päätyä tikkauspöydälle aika nopeasti, tiedän, miten tämän tikkaan. Tyynyksi tämäkin.

Vaikka koneen rikkoutuminen vähän harmittaakin, voi olla, että minulla riittää puuhaa jonon purkamisessa. Ja jos todella tiukka paikka tulee, kaivan vanhan koneen esille.

(Laitoin kommentointiin hyväksynnän päälle ainakin joksikin aikaa, sillä joku lähettelee tiuhaan tahtiin arabiankielisiä hävyttömyyksiä kommentteihini)

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kurssiompeluksia

 

Kesäkuun keskimmäinen viikko kului rattoisasti Päivölän opiston tilkkukurssilla, opettajana oli Hannele Wakkari. Helteestä huolimatta ompelutila pysyi onneksi viileänä koko viikon, mahdollinen hikoilu ei johtunut säästä. 

Oma tavoitteeni oli ommella, mutta tulla kotiin mahdollisimman vähän keskeneräisten kanssa. Tästä johtuen kävikin sitten niin, että minulla oli yksi täysin valmis pussukka ja tilkkupintavalmiudessa oleva peitto. 

(Kamukassista on kyllä päällikankaat leikattu, mutta valmistuneeko koskaan?)

Tämän nimi oli helppo pussukka, mutta kyllä se jonkun verran taisi kirvoittaa painokelvottomia ajatuksia. Omastani tuli vähän vänkyrä, ei taineet kulmat osua ihan niin kohdalleen kuin oli tarkoitus. Kuvassa pussukka on pakattu täyteen pyyhkeitä, että se näyttäisi edes vähän säälliselle.

Tilkkuvoileipä pussukkaa varten tikattiin ensimmäisenä, josta sitten leikattiin pussukan osat. Minulle tuli tuota tikattua pintaa kotiin viemisiksikin, kun meni tuumat ja sentit ihan vähän vaan sekaisin. Onneksi oikein päin sekaisin. 


 Tikkaamista vaille valmis tilkkupinta. Blokin nimi on Hullaanus (Simple Swoon) ja se on iso, 24 tuumaa kanttiinsa. Ajattelin, että kuudesta tulisi torkkupeitto, mutta tulikin vähän isompi.

Tähän olin varannut kaksi Kaffe Fassetin fat quarter -nippua. Ajatuksena oli hyödyntää kohtalaisen isoissa paloissa isokuvioinen kangas. 

 
Hannelen ohjeessa oli kankaiden asettelu oli niin, että keskitähden kankaasta tulisi myös suunnikkaat, jotka tilkkupinnassani ovat tummansiniset. Sattuipa sitten niin, että leikkasin ensimmäiseen blokkiin liikaa vääriä paloja, joten fat quarterista ei enää riittänytkään suunnikkaisiin.


 Mutta onni onnettomuudessa, näin kirjavat kankaat tykkäävät rauhoittavasta tummasta sinisestä, ja se myös yhdistää kaikenkirjavat blokit aika tehokkaasti.

Kankaat valitsin kahdesta nipusta kauneuskriteerillä. Reunukseen poimin sitten jäljelle jääneistä kankaista punasävyiset, kun en enää keltaista tai vihreää halunnut sotkea tähän. Leikkasin kankaat paloiksi, jotka sekoittelin sitten peräkkäin reunukseksi. Ompelin reunuksen neljännen kurssipäivän iltana suoraan kiinni yhteen ommeltuihin blokkeihin. Mietin yön yli ja ratkoin sen aamulla auki ja lisäsin väliin kaksi tuumaa valkoista. Vähän tuli ilmavamman oloinen näin.  

Tilkkupinta on nyt tikkausjonossa, pari kolme työtä on vielä sen edellä, mutta onhan minulla nyt kaikessa rauhassa aikaa suunnitella tikkausta. 

Kurssiohjelmaan kuului myös vierailu (lue:ostosmatka) kangastukku Tekstiilipalveluun. Enpä ole samaan aikaan kovin montaa kertaa nähnyt sellaisia määriä kankaita. Tilkkupintaan löysin sieltä taustakankaan, todella värikkään batiikin. Monenlaista vanua ja huopaa lähti myös matkaan. Varsinaisia tilkkupuuvilloja ei juurikaan ollut, mutta muuta katseltavaa yllin kyllin. Minimiostosmäärä kankaissa oli viisi metriä, se vähän jarrutti ostohaluja.

Täällä ei mittakepeillä pelattu, vaan koneet mittasivat ja rullasivat kankaat koneenkäyttäjän käskyjen mukaan. 


Koko alkukesän tilkkuilun jarruna on ollut EQA:n kuvanvaihtotyö. Vaikka se on pieni (20x40 cm), sen tekeminen on maistunut tervalle. Toisen työn tein melko nopeasti jo kevättalvella, mutta oma kuvavalintani, jonka käyttölupaan jouduin vielä näkemään vähän vaivaa, on tuntunut liian isolta palalta haukattavaksi. Jouduin laittamaan itselleni rajoituksen, ettei uusia töitä (kurssia lukuunottamatta) saa aloittaa ennen työ on valmis.  Nyt, kun deadline painaa päälle, se on vihdoin viimeistelty ja kuvattu, ja voin viimein alkaa tehdä jotain muuta tai ainakin tikata.


lauantai 5. kesäkuuta 2021

Pistoja ja silmukoita

 

Blogi on ollut ihan hunningolla tämän vuoden aikana. Edellisessä postauksessa, päivälleen kaksi kuukautta sitten, järvessä oli vielä jäät, nyt on jo uimakelit. 

Olen puuhastellut (tai ainakin ajatellut puuhastelevani) paljon EQA kuvanvaihtotyön kanssa. Toisen työn olen saanut jo valmiiksi, toiselle olen laittanut kasaanlaittamisen deadlinen huomiselle. Ajatus on, mutta toteutus puuttuu - eikö se ole silloin jo puoliksi tehty? Näitä töitä saa esitellä vasta myöhemmin kesällä. 

Etätyöaikana kokouksissa ja koulutuksissa ovat puikot kilisseet. Kassillinen kaapissa marinoitunutta lankaa silmukoitui huiviksi. Päätin, että neulon kaiken langan huiviin ja siksi siitä tulikin kokoa XXXXL. 

 
Mitään erityisempää mallia minulla ei ollut Aloitin niskasta ja lisäilin silmukoita keskellä ja reunoissa. Kuviointi syntyi oikeista ja nurjista silmukoista, vähän aina tunnelman mukaan.

Huivin valmistuttua neuloin vielä kahdet sukat, toiset sai eläköitynyt työkaveri, toiset menivät opiskelijalleni, joka saa heinäkuussa vauvan. Saatte itse arvata, kummat on kumman. :D

Kun nämä oli saatu pois puikoilta, päätin, etten aloita uutta neuletta ennen syksyä, vaan keskityn Millefiorin edistämiseen. Telkkaria katsoessa pitää olla käsillä jotain tekemistä, ja hyvin sujuu käsinompelukin neulomisen sijaan. 

Ensimmäisessä tämän postauksen kuvassa on Millefiorin kaksi suurinta rosettea valmiina ja liitetty jo toisiinsakin yhdellä pienellä rosetella. Kun kuvan oikeassa yläreunassa oleva rosette valmistui, tajusin, että tässä on koko työn värit. Olin muutaman pienen roseten tehnyt jo valmiiksi, mutta niistä osa meni uusiksi, kun vaihdoinkin värejä toisiin.

Mustikkarosette on tuorein ja siitä puuttuu vielä kymmenen viisisakaraista tähteä reunasta. Sitten kiinnitän sen vasemman puoleisen roseten jatkoksi, siellä on jo kolot valmiina. 

Auringonvaloa terveyssyistä karttavalle ystävälle ompelin isolierisen hatun Vuokko Nurmesniemen kaavalla ja Marimekon Unikosta. Nyt ei päivä paista nenänpäähän eikä niskaan. 

Uusia välinehankintoja joutuu välillä tekemään. Silitysraudan uusin jo alkuvuodesta, edelliset tehot alkoivat hyytyä, mutta kyllä sillä olikin silitetty! (Ei niinkään vaatteita vaan tilkkuja)

Vanha silityslauta alkoi puolestaan olla ihan kuopalla keskikohdastaan. Tilasin uuden laudan Prisman verkkokaupasta koronarajoitusten aikaan, ja se taisi kiertää maapallon ympäri ennen kuin ehti tänne. Mutta hyvää kannatti odottaa. Lauta on 45 cm leveä ja siinä on vielä ulosvedettävä "laajennus", joka auttaa isojen pintojen silittämisessä.


Odotan kovasti viimeisen EQA-työn valmistumista, koska olen antanut itselleni luvan vasta sitten aloittaa uuden peiton tai jonkun muun tilkkutyön.
Keskeneräisiäkin olisi tarjolla...

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Peitto t-paidoista

 

Tytär on toiminut kansainvälisessä lasten ja nuorten kansainvälisyyskasvatusjärjestössä CISVissä pikkutytöstä alkaen. Tapahtumista ja leireiltä oli kertynyt t-paitoja iso kassillinen. Ehdotin, että voisin ommella niistä peiton, näin muistot jäisivät talteen eivätkä katoaisi kierrätykseen. Paidat olivat hyväkuntoisia, osaa ei oltu montaa kertaa käytetty. N. 40 paidasta tehtiin karsintaa sen perusteella, miten hyvin printit olisivat hyödynnettävissä.

T-paidoista leikattujen palojen taakse silitin ohuen tukikankaan estämään venymistä. Kokosin paloista pinnan ompelemalla niiden väliin puuvillasta kaitaleet. Sommittelu oli haastavaa erikokoisten palojen kanssa - ja nyt kun näen peiton valmiina, muutaman kohdan olisi voinut tehdä toisin.

Tilkkupinnan silittäminen olikin temppu! Paitojen painatukset eivät kestäneet silitystä, joten 2-3 liinan kanssa peitin kuviokohdat, että pääsin silittämään ommellut saumat ja kaitaleet. Silti sain parista paidasta vähän värin siirtymää, kun raudan reuna olikin ottanut painatukseen kiinni.

Kerrosten rakentamiseen käytin ensimmäistä kertaa Biltemasta hankkimiani puristimia. Homma sujui näiden avulla sukkelaan eikä tarvinnut teippailla. Ainoa haaste oli se, että puristimet olivat niin tiukkoja, että jouduin kaksin käsin puristamaan ne paikoilleen.Tuli käsien puristuvoimatreenit samalla. Idea puristimien käyttöön löytyi täältä

Tikkasin kaitaleisiin ja reunoihin kahdeksikon muotoista kiemuraa. Tätä en sitten vähään aikaa kyllä tee, muuttui puolivälissä niin tylsäksi, vaikka olikin nopeaa tehdä. 

Tikatessa paljastui nolo moka. Olin noudattanut em. videon ohjeita kirjaimellisesti ja merkinnyt tilkkupinnan paikan vanuun nuppineuloilla. Ei olisi pitänyt. Sillä en muistanut ottaa niitä pois (tästä kyllä varoiteltiin videolla). Osan neuloista sain pois irroittamalla muutaman hakaneulan ja pujottamalla käden tilkkupinnan ja vanun väliin. Osa ilmoitti itsestään vasta tikkausvaiheessa, vaikka olin ennen tikkaamisen aloittamista käännellyt ja väännellyt pintaa niistä kohdista, joihin tiesin neuloja laittaneeni. Onneksi ne olivat lituskapäisiä neuloja. Pakotin neulan kärjen näkyviin, otin pihdeillä otteen neulasta, toisella kädellä pidin kiinni peiton sisällä olevasta neulan päästä ja kiskoin neulan irti muovilituskasta. Peiton sisällä on nyt ainakin kolme pientä muovinpalaa. Tämän operaation jälkeen luin jostain vinkin käyttää hammastikkuja, koska ne tuntuu käteen, kun pintoja siloittelee yhteen. Totta, mutta nepä olisi vielä vaikeampi saada sieltä pois, jos ne sinne unohtuu. Käytän haihtuvaa merkkauskynää seuraavan kerran.

Peiton tyhjäksi jääneeseen kulmaan tikkasin tyttären käden. Yksi kiemura karkasi kädenselällekin. En aluksi tykännyt tästä, se kun mielestäni muistutti tilkkupinnalle lätkäistyä muovihanskaa, mutta kyllä tuohon silmä sitten tottui.

Kun tikkauksen edetessä irroittelin hakaneuloja, meinasin ssaada sätkyn kurkistaessani taustapuolelle. Hakaneulat ovat jättäneet likaiset pisteet! Ja niitä on vaikka kuinka monta.


No, onneksi ei ollut niin, vaan ne olivatkin taustakankaan hippojen silmät :D

 
Reunakanttiin hain samoja värejä kuin t-paidoissa. jotta reunaan tulisi edes jotakin eloa.

Joitakin palojen yhdistämisiä tein, koska yhteenkuuluvat tekstit olivat paidan eri puolilla, ja ajatus olisi hävinnyt, jos ne olisivat olleet erikseen.

Nyt peitto lennähtää paitojen omistajalle!