Siitä se ajatus sitten lähti

 Ei kylläkään minulla, vaan pojallani, joka mietti väitöskirjaohjaajalleen lahjaa. 

Sain oheiset kuvat ja kysymyksen, syntyisikö kuvan perusteella kassi. Värien muodot heksagoneja tai pentagoneja. Kyseessä on mikroskooppikuva värjätyistä hiiren (vai seeprakalan?) silmän soluista. Kahdessa muussa kuvassa oli tikkausmallikin jo valmiina. 

 

 Ja mitäpä äiti...

 Ensin suunnittelin käsinompelua heksoista, mutta epäilin ommelteni kestävyyttä kassissa, joten turvauduin koneompeluun ja Hex N More-viivaimeen, ja leikkasin heksojen puolikkaita puolentoista tuuman kaitaleesta. Aloittelin hommaa jo kesäkuun tilkkukurssilla, mutta se jäi muiden kiireiden alle kesän kuluessa.

Luulin, että heksapuolikkaiden ompelussa olisi hirveä homma, mutta aika nopeasti se eteni kuitenkin, etenkin kun pinta ei ollut kovin iso. Alareunan heksat ovat kaikki samasta kankaasta. Mietin, olisiko järkevää tehdä alareuna yhdestä kankaasta, mutta halusin kuitenkin muodon kulkevan koko pinnassa. Pohjaan tulevaan osaan en heksoja kuitenkaan laittanut.  

Kassin toiseen reunaan tuli yksivärinen paksu musta puuvilla. Mustan osuuden piti alunperin olla leveämpi, mutta heksagonit olivat sen verran isoja, että mustan kankaan osuus kaventui. Halusin kuitenkin säilyttää edes jonkinlaisen kuvion, vaikkakin aika satunnaisen, tilkkuosiossa. Tilkkujen alle silitin ohuen tukikankaan ja tikkasin pinnan kiinni Soft&Stable-tyyppiseen materiaaliin. Heksaosion tikkasin saumaan, jolloin heksagonien muoto tuli vähän paremmin esiin. Mustalle osuudelle tuli käyrät, jotka kuvaavat hiiren (tai sen seeprakalan) silmässä olevien solujen mitattuja ionivirtoja (älkää vain kysykö tarkemmin 😂, ainakaan minulta).

 Vuoriin tein kaksi taskua, vetoketjullisen napinläpitaskun ja toiselle puolelle ihan tavallisen paikkataskun, josta erotin ompeleella kapean taskun kynää varten. Paikkataskun reunaan laitoin myös karbiinihaan avaimia varten. 

 Kuvassa näkyy myös kasseissa usein käyttämäni tapa vuorin yläreunan ompelusta. En ompele vuoria suoraan päälliseen, vaan teen vuorin reunaan kapean kaitaleen julkisivun kankaasta tai sen väriä lähellä olevasta kankaasta. Kun käännän vuorin nurjalle, niin ei ole niin millin tarkka, kääntyykö reuna täsmälleen kiinnitysauman kohdalta tai vähän yli, koska vuoren puoli on samaa kangasta. Näin vuori ei pilkota reunasta, koska kaitale nurjalla samasta kankaasta hämää silmää. Etenkin jos vuorin väri poikkeaa päällisestä, tämä toimii hyvin. Koska tässä kassissa yläreunassa oli sekä mustaa kangasta että tilkkupintaa, on mustan kohdalla vuorin yläreunassa mustaa ja tilkkukankaan kohdalla lilaa tilkkukangasta. 

Enpä olisi ikinä osannut kuvitella tekeväni kassin tieteellisten (biotekniikka) kuvaajien perusteella hiiren tai kalan silmän soluista, mutta kaikkea ei voi ennustaa, onneksi. 

Kassin korkeus n. 36 cm, leveys yläreunasta 40 cm ja pohjan leveys n. 11 cm. 

 

 

Tilkkukurssiterkkuja

 Kesäkuun eka viikko kului perinteisesti Mäntyharjun tilkkukurssilla. Oma kurssini jäi tällä kertaa päivää lyhyemmäksi tärkeän tilaisuuden vuoksi. Mutta neljässäkin päivässä ehtii ja ohjeita jäi vielä kotiinkin tuomiseksi. 

 Ensimmäisenä päivänä tartuin olkalaukun ompeluun. Olin varautunut ja kaivellut Viipurista ostetuista pellavista petroolin värisen paksun pellavan mukaan. 

Minulla on pieni kammo tämän tyyppisiä töitä kohtaan, koska aika usein kohtaan  pienemmän tai suuremman katastrofin jossakin kohtaa. Joku kappale ei istu paikalleen, on liian pieni - suuri- lyhyt - pitkä tai muuten väärän muotoinen. Pellavan elävyyden taltutin silittämällä tukikankaan kankaan taakse ennen kuin edes leikkasin osat. Liekö auttanut se, vai erinomainen kaava. Vaikka odotin sitä katastrofia, ei sitä tullutkaan. Jopa Kankaisen pop-up -puodista ostamani hihna oli sävyltään enemmän kuin sopiva. 

 Kirjava lila kangas on PeeKaalta, siitä tuli tasku sekä läpän vuori. Vieruskaverini kurssilla laittoikin läpän sisäpuolella olevan taskun fiksusti läpän alareunaan. Niin tavarat ei pääse karkaamaan, jos läppää nostaa ylös laukun ollessa olkapäällä. Minä en ollut niin nokkela, ja joudunkin nyt tarkasti miettimään, mitä säilytän läppätaskussa. Laukun sisällä on yksi vetoketjutasku ja yksi tasku ilman vetoketjua. Tukimateriaalina on laminoitu vaahtomuovi (Soft&Stable), joka toimii tässä todella hyvin. Tämä on taas niitä töitä, joita oli kiva tehdä ja tuloskin on hyvä, mutta käytänkö vai jääkö kaappiin koristeeksi? 

 Pieneen pussukkaan sain upotettua osan yhdestä lempikankaastani. Olen sitä säilönyt ja odottanut sopivaa kohdetta. Tässä pussukassa vähän  lintsasin; jätin tekemättä sisään keskelle haitarimaisen lisäosan. 

Sisuksissa on pikkutaskuja sivuilla vaikka huulipunille. Vaikka ei minulla ole koskaan yhtä huulipunaa enemmän mukana. Voihan sinne laittaa vaikka särkylääkkeet tai muuta tarpeellista. 

 En enää muista, mikä tämän blokin nimi oli, mutta opettaja Sanna oli tehnyt siihen kolme eri kokovaihtoehtoa.Tämä on keskimmäinen, koko on vajaa puoli metriä kanttiinsa. Suurimmassa kaitaleet olivat 2,5 tuumaisia, tässä 1,5 tuumaisia. Vähän enemmän olisi voinut eroa olla kahden sisimmän kankaan kohdalla, mutta niistä tehtiin mitä oli, eikä Kankaiseltakaan löytynyt apua. Ompelin blokin saman tien nuppupeitoksi, vain kantin käsin kääntäminen jäi kotitöiksi. Välissä on puuvillavanu ja takakankaana flanelli. 

 Tämän mallin nimi on Pirullinen Jane, mutta ei ollut yhtään pirullinen ommella. Kuvassa on yksi neljäsosa tilkkupinnasta, kolme osaa on vielä tekemättä. En oikein tiedä, mihin tämä päätyy, mutta sainpa sinisiä kankaita käytettyä ihan kiitettävästi. Kaitaleet ovat 2,5 tuumaisia. Muutaman kankaan saatan vaihtaa, jos varastoista löytyy parempia. En tykkää neliön mallisistä peitoista, mutta en vielä keksinyt (en ole kyllä miettinytkään), miten tuota voisi jatkaa suorakaiteeksi. 

 Itämainen niskatyyny oli kurssilla suosittu malli, sen tekivät varmaan melkein kaikki kurssilaiset. En löytänyt mieleisiä kankaita omista varastoistani, niinpä käväisin Kankaisen kaupassa ostamassa kankaat. Luulin, että nämä ovat turkooseja, mutta enemmän vihreiltä näyttävät. Tereet tein samasta kankaasta kuin laukun läpän vuorin. Ompelin yhteen saumaan vetoketjun, koska minusta tiukasti täytetyn tyynyn tai pehmolelun käsin sulkeminen on vaikeaa, ja harvoin saan saumasta siistiä. Onneksi ompelin, sillä jouduin aika pian korjaamaan tupsut.

Olin tehnyt tupsut helmilangasta ja ne olivat monikertaisella langasta tehdyllä nyörillä kiinni. Lankanyöri oli ommeltu tyynyyn tiukasti koneella kiinni. Lapsenlapsi pyöritti yhden illan sormissaan toista tupsua ja sai sen osittain irti.  Vetskari auki, täytteet pois ja laitoin tupsut satiininauhaan ja ompelin koneella kiinni. Toinen tupsu oli vielä kunnolla kiinni, mutta kun olin purkanut täytteet pois, tein sille samanlaisen muutoksen kuin rikkoontuneellekin. Ei ehkä ole niin nätti kuin nyöri, mutta kestää. 

 Kirjoitin ompelukoneella tyynyyn sopivan mietelauseen. Se on muistaakseni katalanialainen sanalasku.

Yhdessä ompeleminen, se on aina kivaa ja kurssien suola.  

Kurssista on jo kuukausi, mutta mitään en tyynyn korjausta lukuun ottamatta ole ommellut sen jälkeen. 
Syksyä jo vähän odottelen.  

 

 

Viimeinen rutistus

Elokuussa 2020 aloitin english paper piecing -työn, Millerfiori Tarantellan. 
Millefiori- malleista Passacagliaa näytti monet tekevän ainakin somen perusteella, itse ihastuin Tarantellaan. Valmiit paperimallineet tilasin Britanniasta  Sew & Quilt -kaupasta. Annoin itselleni 10 vuotta aikaa tehdä peitto valmiiksi.

 Vuosista on kuusi mennyt ja neljä jäljellä. Tilkkupinta valmistui viime vuoden syyskuussa, joten siihen meni viisi vuotta ja kuukausi.. Ainakin kaksi n. puolen vuoden mittaista taukoa pidin, lisäksi useita lyhyempiä.  Paloja on tikattu käsin yhteen 3021 kpl.

 En juurikaan ommellessani pohtinut taustakangasta tai reunuksia, vaikka olinkin alusta asti sitä mieltä, että reunukset peittoon tulee. Viime syksynä oli muita ompeluksia ja oikeastaan vasta vuodenvaihteessa aloin miettiä tarvittavia kankaita. Katrin Tilkkukaupasta löytyi muutamia mieleisiä vaihtoehtoja, mutta takakankaaksi suunniteltua ei ollut tarpeeksi. Katri sitä yritti tilata, sitä odoteltiin ja kun lopulta näytti siltä, että kankaan saaminen voi olla epävarmaa, niin vaihdoin sitten toiseksi parhaaseen, jota Katri oli jemmannut minulle varuiksi. 

 
 Jo peittoa ommellessani mietin, miten ihmeessä selviän reunoista, sillä ohjeen mukaan ommeltuna ne näyttivät ensimmäisen kuvan mukaisille. Minkäänlaista halua ei ollut ryhtyä sovittelemaan lisäpaloja, että saisin reunan suoraksi. Mutta miten saisin reunukset ommeltua niin, että saisin reunat ja kulmat suoraan? Ystävä ehdotti teipin vetämistä, mikä toimikin sitten todella hyvin. 

Teippasin maalarinteipillä suorat linjat, tarkistin kulmat ja etäisyydet eri kohdilta. Jos jossain vaiheessa ajattelin säilyttäväväni ohjeen mukaiset kokonaiset kuviot reunassa, se oli pakko unohtaa. En olisi saanut suoria linjoja, jos olisin ryhtynyt niitä seurailemaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että teippilinjan ulkopuolelle jäi aika paljon paloja joissakin kohdin ja joissakin kohdin mentiin ihan reunaa pitkin. Tähän pieneen (?) epämääräisyyteen olin tottunut jo ohjeessa muutenkin. 

Sitten ompelin tiheällä tikillä kaksi kierrosta teippien ulkoreunaa pitkin.  Poistin teipin ja asetin reunuksen reunan ompelemaani linjaa vasten ja ompelin kiinni.

Tilkkupinta näytti heti valmiimmalta.  Kehyksen alle jääneitä palasia en ole ainakaan vielä leikannut pois, Todennäköisesti siistin niitä siten, etten joudun katkaisemaan käsinommeltuja saumoja. 
 

 Huolittelin vielä reunan saumurilla, en halunnut rispautuvia langanpätkiä häiritsemään käsin tikkausta. Tämä oli oikeastaan turha toimenpide, sillä kun olin kiinnittänyt takakankaan, vanun ja tilkkupinnan yhteen, niin käänsin ylimääräisen takakankaan vanun yli etupuolelle ja harsin kiinni. Peittoa joutuu tikatessa pyörittelemään sylissä, enkä halunnut puuvillavanun nöyhtää ympäriinsä, siksi piilotin sen. 

 Reteesti kiinnitin työn ompelukehykseen ja ajattelin tikkaavani ihan sääntöjen mukaan. Kehyksen halkaisija on 60 cm, ja vaikka käpäläni ovatkin pitkän sorttiset, niin ei onnistunut, ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. Vaikka kuinka löysäsin työtä kehyksessä, tikkaaminen tuntui hankalalle ja unohdin koko kehyksen.

 Mitään kuvioita en piirtele, vaan hyödynnän tilkkupinnassa olevia kuvioita tikkaamalla ympyröitä. Minulla on kahta erisävyistä turkoosia ja kolmea erisävyistä violettia tikkauslankaa.

  Palelemaan ei tikatessa ainakaan pääse, lämmin peitto sylissä pitää siitä huolen. 
Tämän piti olla kevyt kesäkäsityö 😄

 PS: Otan mielihyvin ja kiitoksella vastaan ison työn käsintikkausvinkkejä kokeneemmilta tilkkuilijoilta.

PS 2: Moni jo tietääkin, mutta kerron kuitenkin. Kun ensimmäisen kerran näin ommeltavan epp-työtä n. 15 vuotta sitten, niin sanoin, ettei minusta niin hullua tule, että tuollaiseen ryhtyisin. 
Tässä sitä nyt ollaan.  

Kimalaisen lento

 

Jo joitakin vuosia sitten tein Mäntyharjun kurssilla kaksi kimalaisblokkia. Joka kerta, kun ne sattuvat käsiin keskeneräisten laatikossa, korvamatona alkaa soida Nikolai Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento. Nämä jättikimalaiset ainakin kerran tai jopa kolmesti lentelivät lähelle ompelukonetta muotoutuakseen tyynyn päällisiksi. Mutta suunnitelmasta ilmeisen tyytymättöminä palasivat äkäisesti suristen takaisin laatikkoonsa. 

Aloin jo hermostua ainaiseen pörinään ompeluhuoneeni sängyn alla (laatikko on siellä) ja vaihdoin suunnitelmaa. Nämähän sopivat nuppupeitoiksi pienellä korjaamisella ja laajentamisella! Leikkasin mustista reunuksista suurimman osan pois ja jätin vain vajaan tuuman kaitaleen. Ompelin uudet reunukset keltaisesta kankaasta, tikkasin kimalaiset bambuvanulle, eivätkä ne urputtaneet yhtään. Kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä tikkasin vielä väljästi sydämiä niiden ympärille ja keltaiseen reunukseen. 

Ylen tyytyäistä hyrinää kuului, kun toiseen peittoon löysin taustakankaaksi sukulaiskangasta. Lajimääritystä en näistä siivekkäistä pystynyt tekemään, mutta sovussa vaikuttavat olevan etupuolen kaverin kanssa. Ehkä jättiläiskimalainen pitää nuo pienemmät aisoissa pelkällä kokoonsa liittyvällä auktoriteetilla. Toisessa peitossa taustalla on hunajankeltaista raitakangasta.

 Ei pörise kiukkuisesti enää. Hiljaista hyrinää vain kuuluu, ihan kuin olisivat tyytyväisiä. 

 

Vanhoista uutta

 Työelämässä  ollessani työnantaja hankkii meille kalenterit ja ne olivat kaikki samanlaisia. Jotkut kollegat liimailivat niihin tarroja tai muita tunnusmerkkejä, minä tein omiini tilkkukansia. 

 Työelämän jättäessäni kalenterit menivät silppuriin, kannet jäivät. Olen niitä pyöritellyt paikasta toiseen, roskiinkaan en niitä halunnut nakata. Kunnes keksin, että voin tehdä niistä patalappuja. Moni tilkkukansi oli reunoistaan kulunut, mutta keskiosat olivat käyttökelpoisia. 

Päätin mennä helpoimman kautta. Leikkasin kaksi niin isoa kappaletta kuin yhdestä kannesta sai. Saksin eristevanusta samankokoisen palasen ja uudesta kankaasta takakappaleen. Ompelin kaikki kolme kerrosta yhdellä ompeleella suoraan pussiin. Yhdelle sivulle jätin kääntöaukon. Pyöräytin ompeluksen oikein päin, tökin kulmat auki syömäpuikolla ja tikkasin kääntöaukon umpeen ja patalapun ympäri samalla ompeleella. 

 

Iso osa näistä ei ole neliöitä, mutta ei ole minun kätenikään. Eikä näissä ole ripustuslenkkejä, koska  patalappuni eivät roiku missään, vaan ovat laatikossa. 

Viisitoista vuotta olen aktiivisesti tilkkuja ommellut. Nämä ovat ensimmäiset itselle tehdyt patalaput. Jonkun lappusen olen muille tehnyt, mutta tässä kohtaa olen ollut suutarin lapsi. Oikeammin kyllä suutarin tyttärentytär. 

 

Ei (ehkä) koskaan enää

 Olen Instagramissa ihaillut Minki Kimin (@zeriano) pussukoita, rasioita ja muita käsitöitä. Ostin hänen ohjeensa pienen silitysraudan kuljetukseen tai säilytykseen.

 

 Ajattelin, että kyllä tällä ompelukokemuksella pystyn yhden kotelon vääntämään. Se kuuluisa ylpeys ja lankeemus. Ei mennyt ihan niin hyvin kuin kuvittelin. Tai hyvin meni siihen asti, kun päällistä ja pohjaa ryhdyin yhdistämään sivukappaleeseen. Vaikka kuinka olin osaset mitannut tarkasti, niin sivukappale oli liian pitkä pohjan ja päällisen reunoihin. Purin takaosan irti (kaikki päällitikkaukset, siksakit ja muutkin ompeleet. Mittasin reunan ja kavensin takakappaletta. Olisi pitänyt kaventaa enemmän, mutta toista kertaa en lähtenyt ratkomishommiin, kangas alkoi reunoiltaan jo liestyä. Vähän jouduin päätykappaletta survomaan, että sain sen paikoilleen. Siellä on sitten poimuja survominen seurauksena. 

 

 

Ohjeessa olevissa kuvissa näkyy, kuinka vetoketju menee jonkin matkaa takapuolelle, minulla ei mene, vaikka kavensin takakappaletta. Ehkä nämä pikkutarkat piiperrykset eivät vain ole minun juttujani. Tai muutaman vuoden kuluttua en enää muista tätä ja tuskailen taas jonkun työn kanssa. Saa muistuttaa ja varoittaa, jos meinaan haksahtaa uudelleen tällaisiin. 

 Ok, menetteleehän se ja hommansa hoitaa, mutta ei todellakaan ole ompelutaitoni kukkanen. 
Ensiksikin, se on mielestäni hiukan iso raudalleni, vaikka ohjeen kuvassa on ihan samanlainen pikkurauta. En ehkä halua säilyttää rautaani kotona ollessa tässä, koska se vie isomman tilan kuin pelkkä rauta. Eli pussukka tulee olemaan kuljetusversio. (Tämä ei ole minun vikani)
Toiseksi, tuo pitkään säilömäni hopeinen metrivetoketju on tuossa ihan väärässä paikassa. Olisi pitnyt luottaa intuitioon ja unohtaa moinen hienostelu. Sen vaihtaminen olisi kuitenkin sellainen urakka, että olisi nopeampaa tehdä koko pussukka uudelleen ja pienempänä versiona. (hmmm 😏, toivottavasti en siihen ryhdy)

Yksi työvoitto kuitenkin tuli, josta olen ylpeämpi kuin koko tuotoksesta. Käsivammani takia kahden käden yhteistyössä tehtävät hienomotoriset hommat ovat haasteellisia, mutta nyt laitoin elämäni ensimmäisen kerran ihan itse lukot metriketjuun.👏Siihen meni kyllä hurjasti aikaa ja aika monta senttiä vetoketjuakin, mutta onnistuin. 

 

 

. 

Sirpaleita

 Joskus tilkkuilu-urani alkuaikoina ostin (muka-lopettavan) Craftsyn alesta kaksi peittopakettia. Toisen olen ommellut jo vuosia sitten valmiiksi, ja se alkaa olla jo käytössäkin kulunut, mutta toinen paketti jäi tuolloin ompelematta. Olin jo laittamassa tätä Smithereens (Sirpaleet)-peittopakettia jo myyntiin, kun esikoinen ilmoitti peitontarpeestaan. Hän esitti minulle väripaletin, joita voisi peittossa löytyä. Kaivoin kangaspaketin varastosta, ja kun toiveen mukaiset värit löytyivät kangasrullista, jouduin hylkäämään myyntiajatukset - ihan mielelläni. 

Paketissa oli ompeluohje, värikäs kaitalepaketti, tumma lila taustakangas ja turkoosi kangas kanttausta varten.Vanu ja takakangas jäivät itse hankittaviksi. Värejä oli 33 erilaista. 

Leikattavaa oli runsaasti, onneksi kaitaleista leikkaaminen oli nopeaa, värikkäitä timantin puolikkaita tarvittiin 280 kpl. Taustakankaasta leikkasin ensin 68 kpl kahden ja puolen tuuman kaitaletta, joista sitten 476 palaa ja jämistä vielä reunaan tulevat timanttin neljäsosat. Paloja tuli yhteensä 824.  

Kokoamisohje

Aika pian kangaspinoja kootessani tajusin, että mikäli aion mennä ohjeen mukaan, minun pitää tehdä kankaista jonkinlainen kartta. Esim. lilasävyisiä oli kuusi erilaista, osa aika lähellä toisiaan. Mietin hetken sitäkin, että unohtaisin koko ohjeen, mutta olisiko minulla sitten viimeisillä riveillä saman värisiä tilkkuja roppakaupalla. En ollut myöskään halukas tekemään tuolla tilkkumäärällä uutta suunnittelua. 

 

Niinpä tein pahville sävykartan ja se tuli todella tarpeeseen.

 

 

Tilkkupinta rakennettiin kulmasta alkaen. Kolmiot ommeltiin ensin riveiksi, jotka sitten yhdistettiin pinnaksi. Aluksi rivit olivat lyhyitä ja työ eteni, mutta vähitellen rivit pitenivät ja edistyminen hidastui. Pakko myöntää, että oli välillä aika tylsää. Onneksi rivien lyheminen taas työn edetessä auttoi tylsistymiseen. 
 

Tilkkupinta valmistui kevättalven viimeisillä lumilla, jonka jälkeen se jäi lepäilemään ja odottamaan tikkausta. 

 

Takakankaaksi hankin samaa tummaa lilaa kuin tilkkupinnan taustakangas on. Se on aivan upea Kona Cottonin sävy Regal. Kerrokset kiinnitin hakaneuloilla ja sitten tikkaamaan. 

Ensimmäinen suunnitelma oli, että tikkaan koko peiton samalla värillä, lilalla. Mutta ei näyttänyt kivalle värikkäiden kankaiden päällä. Kokeilin väritöntä siimaakin, mutta se tuntui kovin muoviselle. 

 

 Lopputulos oli se, että käytin kuuttatoista eri väriä tikkaamiseen, eli pyrin tikkaamaan joka värin mahdollisimman lähellä olevalla sävyllä. Alalankana oli koko ajan tumma lila. 

 

Tikkaukset toistavat pääosin timantin muotoja, isompiin taustakankaan pintoihin tein välillä muitakin kuvioita.  

 

Kantin viimeisen reunan ompelen aina käsin. Peitto on iso (180 x220 cm), joten ommeltavaa riitti. Tykkään kuitenkin käsinompelusta, ja minusta reunasta tulee pehmeämpi käsin ommellen. 

 

 Valmistuihan se viimein. Kuvauspäiväksi sattui todella sumuinen päivä, mutta peiton värin toistuvat oikeanlaisina. 

 

 Olisin kyllä voinut pitää tämän itsekin, niin paljon tykkään tästä, mutta hyvä kodin se sai esikoisen luona.

 

 Tämä jää joka tapauksessa viimeiseksi valmis-paketti -peitoksi. Ompeleminen oli todellakin välillä puuduttavaa, koska kaikki oli niin valmiiksi mietitty. Oma hommani oli vain leikkaajan ja koneenkäyttäjän virka, vaikka nautinkin ihanista väreistä ommellessani. 

 

 Peiton virallinen luovutus tapahtui esikoisen tohtorinkaron-
kassa juuri joulun alla. 
Juuri väitellyt FM piileksii peiton takana. 

Kun rakastuin hirsimökkiin, mutta...

 Olen ommellut hirsimökkejä tilkku-urani aikana vaihtelevalla menestyksellä. Välillä niistä on tullut ihan kelvollisia, välillä kummallisia vinkuroita, joita olen sitten joutunut trimmaamaan niin, että reunimmaiset kaitaleet olivatkin sitten omituisen kapeita tai muuten outoja. Tekniikkani on ollut se, että olen leikannut kapeita kaistaleita, jotka olen ommellut suoraan ommeltavaan reunaan ja sitten poikkaissut kaitaleen. Ja ihmetellyt, kun joku on sanonut hirsimökin ompelua helpoksi. Minusta tuntui, että ompelu on kyllä helppoa, mutta lopputulos oli välillä mitä sattui.

Päätin sitten antaa itselleni vielä mahdollisuuden, etenkin kun löysin varastoistani ehkä hyödyllisen apuvälineen. Ihmettelen vain, milloinkohan olen sellaisen hankkinut? Katsoin myös siihen liittyvän videon ja päätin tehdä kaikki täsmälleen ohjeen mukaan. Ei ihan helppo juttu minulle.  

 Ensimmäinen ohje oli leikata kaistaleet kankaasta hulpion suuntaisesti, koska kangas venyy siinä suunnassa vähemmän. Tämä ohje antoi ekan vinkin siitä, mikä oli aikaisemmin mennyt pieleen. Toinen ohje oli käyttää apuvälineeseen, eli viivaimeen merkittyjä mittoja ja leikata palaset valmiiksi mittoihinsa. Tein työtä käskettyä. 

 Viivaimessa on mitat kahteen eri kokoon, ja laiskuuttani valitsin suuremman. Ompelin kolme blokkia ja vähän neljättä, mutta ne eivät näyttäneet yhtään kivoilta tai sitten minulla oli siihen mittakaavaan väärät kankaat. Leikkelin sitten valmiiksi leikattujen kasoista uusia soiroja pienempien mittojen mukaisesti. 

 

Ja tilkkupintaa alkoi valmistua. Väkisin niistä alkoi tulla selkeäsi kaksivärisiä, enkä tiennyt, miten tämä asettelu toimisi lopullisessa työssä. 

Joku on joskus sanonut, että tämä olisi joku Peggy Danska-kassi, mutta en tiedä, muistanko väärin, muistaako sanoja väärin tai onko huhupuhetta koko juttu. Joka tapauksessa asettelin blokit (16 kpl) kassin aihioksi ja yritin ymmärtää, mitkä tulevat vierekkäin, kun kassi ommellaan kasaan. 

 Tikkasin saumaan, tai ainakin yritin. Halusin, että hirret ovat pullukoita, niinpä virittelin materiaalit sen mukaan. Tilkkupinnan alla on Soft &Stable'a ja sen alla uudempaa (ja lötrympää) Eurokankaan kovikehuopaa. Halusin, että kassi pysyy itsestään pystyssä, siksi näin järeät toplingit. 

 Pystyssä pysyy, eikä silti ole painava tai jäykkä. Blokit asettuivat vähän mielenkiintoisesti. 

 Vuorin ompelin samalla kaavalla, ja taskuksi pääsi yksi epäonnisista isoista blokeista. 

 Valmis kassi. Hantaakit tein valmiista nauhasta, kun sitä oli. Olisin voinut kyllä tehdä toisen keltaisesta, kun sitäkin on, mutta hoksasin sen niin myöhään, etten enää lähtenyt purkuhommiin. 

 Tämän mallin ehdoton etu on neliön muotoinen pohja. Se helpottaa kassin käytettävyyttä, ja tilaa on reilusti. 

Leikatun kaitaleen leveys on 1 1/8 tuumaa. Valmiin blokin koko on n. 16 x16 cm. Pohja on 22x22 cm ja kassin korkeus on n. 32 cm. Tähteeksi jäi puolikkaat (kolmiot) neljästä blokista, jotka leikataan pois, kun kassia kootaan. Tai voi leikkaamisen tehdä aikaisemminkin, jos on varma, mihin suuntaan kolmiot poistetaan. Minä en ole, ja siksi teen sen vasta, kun kassi on kasattu.  

Se otsikon "mutta":  Olen tehnyt tällä mallilla useamman kassin, mutta en koskaan enää tällä hirsimökkiasettelulla. Sekoitan kankaat seuraavassa kassissa, koska tämä säntillisyys ei mielestäni toimi niin hyvin kuin olin etukäteen ajatellut.  

 

Ensimmäinen tällä mallilla tehty kassini vetelee viimeisiään. Tässä hirsimökki on muunnelma, kulmasta aloitettu ja kankaat ovat ihan satunnaisesssa järjestyksessä. Värit eivät valitettavasti toistu kuvassa ihan oikein, mutta pidän enemmän tällaisesta elävästä pinnasta kuin säntillisesta. 

Miksi sitten rakastuin hirsimökkiin vasta nyt? Se on ihan tuon viivaimen ansiota. Tekniikkana ei ehkä niin nopea kuin aiemmin käyttämäni "ompele ja pätkäise", mutta lopputulos, ainakin aikaisempiin verrattuna priimaa. Belgialaisesta kaupasta löysin vielä toisen, vielä pienemmille mitoille, mutta tällä tuotemerkillä valmistettujen viivainten valmistus on ainakin yhden kauppiaan mukaan lopetettu. Hän säästi itsellään myynnissä olleet viivaimet kurssilaisilleen, mutta ohjasi minut toisen kauppiaan luokse, jolta näitä vielä löytyi. 

Mitä tapahtui ensiksi leikkaamilleni suiruille? Osan leikkasin uuteen kassiin, mutta kun olin tapani mukaan leikannut niitäkin reilusti yli tarpeen, enkä halunnut niistä hirsimökkejä tehdä, niin ompelin ne kaikki yhteen pitkäksi nauhaksi. Mitä siitä joskus syntyy, en vielä tiedä, mutta eivät ainakaan ole sellaisenaan kuljeksimassa.