Viimeinen rutistus

Elokuussa 2020 aloitin english paper piecing -työn, Millerfiori Tarantellan. 
Millefiori- malleista Passacagliaa näytti monet tekevän ainakin somen perusteella, itse ihastuin Tarantellaan. Valmiit paperimallineet tilasin Britanniasta  Sew & Quilt -kaupasta. Annoin itselleni 10 vuotta aikaa tehdä peitto valmiiksi.

 Vuosista on kuusi mennyt ja neljä jäljellä. Tilkkupinta valmistui viime vuoden syyskuussa, joten siihen meni viisi vuotta ja kuukausi.. Ainakin kaksi n. puolen vuoden mittaista taukoa pidin, lisäksi useita lyhyempiä.  Paloja on tikattu käsin yhteen 3021 kpl.

 En juurikaan ommellessani pohtinut taustakangasta tai reunuksia, vaikka olinkin alusta asti sitä mieltä, että reunukset peittoon tulee. Viime syksynä oli muita ompeluksia ja oikeastaan vasta vuodenvaihteessa aloin miettiä tarvittavia kankaita. Katrin Tilkkukaupasta löytyi muutamia mieleisiä vaihtoehtoja, mutta takakankaaksi suunniteltua ei ollut tarpeeksi. Katri sitä yritti tilata, sitä odoteltiin ja kun lopulta näytti siltä, että kankaan saaminen voi olla epävarmaa, niin vaihdoin sitten toiseksi parhaaseen, jota Katri oli jemmannut minulle varuiksi. 

 
 Jo peittoa ommellessani mietin, miten ihmeessä selviän reunoista, sillä ohjeen mukaan ommeltuna ne näyttivät ensimmäisen kuvan mukaisille. Minkäänlaista halua ei ollut ryhtyä sovittelemaan lisäpaloja, että saisin reunan suoraksi. Mutta miten saisin reunukset ommeltua niin, että saisin reunat ja kulmat suoraan? Ystävä ehdotti teipin vetämistä, mikä toimikin sitten todella hyvin. 

Teippasin maalarinteipillä suorat linjat, tarkistin kulmat ja etäisyydet eri kohdilta. Jos jossain vaiheessa ajattelin säilyttäväväni ohjeen mukaiset kokonaiset kuviot reunassa, se oli pakko unohtaa. En olisi saanut suoria linjoja, jos olisin ryhtynyt niitä seurailemaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että teippilinjan ulkopuolelle jäi aika paljon paloja joissakin kohdin ja joissakin kohdin mentiin ihan reunaa pitkin. Tähän pieneen (?) epämääräisyyteen olin tottunut jo ohjeessa muutenkin. 

Sitten ompelin tiheällä tikillä kaksi kierrosta teippien ulkoreunaa pitkin.  Poistin teipin ja asetin reunuksen reunan ompelemaani linjaa vasten ja ompelin kiinni.

Tilkkupinta näytti heti valmiimmalta.  Kehyksen alle jääneitä palasia en ole ainakaan vielä leikannut pois, Todennäköisesti siistin niitä siten, etten joudun katkaisemaan käsinommeltuja saumoja. 
 

 Huolittelin vielä reunan saumurilla, en halunnut rispautuvia langanpätkiä häiritsemään käsin tikkausta. Tämä oli oikeastaan turha toimenpide, sillä kun olin kiinnittänyt takakankaan, vanun ja tilkkupinnan yhteen, niin käänsin ylimääräisen takakankaan vanun yli etupuolelle ja harsin kiinni. Peittoa joutuu tikatessa pyörittelemään sylissä, enkä halunnut puuvillavanun nöyhtää ympäriinsä, siksi piilotin sen. 

 Reteesti kiinnitin työn ompelukehykseen ja ajattelin tikkaavani ihan sääntöjen mukaan. Kehyksen halkaisija on 60 cm, ja vaikka käpäläni ovatkin pitkän sorttiset, niin ei onnistunut, ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. Vaikka kuinka löysäsin työtä kehyksessä, tikkaaminen tuntui hankalalle ja unohdin koko kehyksen.

 Mitään kuvioita en piirtele, vaan hyödynnän tilkkupinnassa olevia kuvioita tikkaamalla ympyröitä. Minulla on kahta erisävyistä turkoosia ja kolmea erisävyistä violettia tikkauslankaa.

  Palelemaan ei tikatessa ainakaan pääse, lämmin peitto sylissä pitää siitä huolen. 
Tämän piti olla kevyt kesäkäsityö 😄

 PS: Otan mielihyvin ja kiitoksella vastaan ison työn käsintikkausvinkkejä kokeneemmilta tilkkuilijoilta.

PS 2: Moni jo tietääkin, mutta kerron kuitenkin. Kun ensimmäisen kerran näin ommeltavan epp-työtä n. 15 vuotta sitten, niin sanoin, ettei minusta niin hullua tule, että tuollaiseen ryhtyisin. 
Tässä sitä nyt ollaan.  

Kimalaisen lento

 

Jo joitakin vuosia sitten tein Mäntyharjun kurssilla kaksi kimalaisblokkia. Joka kerta, kun ne sattuvat käsiin keskeneräisten laatikossa, korvamatona alkaa soida Nikolai Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento. Nämä jättikimalaiset ainakin kerran tai jopa kolmesti lentelivät lähelle ompelukonetta muotoutuakseen tyynyn päällisiksi. Mutta suunnitelmasta ilmeisen tyytymättöminä palasivat äkäisesti suristen takaisin laatikkoonsa. 

Aloin jo hermostua ainaiseen pörinään ompeluhuoneeni sängyn alla (laatikko on siellä) ja vaihdoin suunnitelmaa. Nämähän sopivat nuppupeitoiksi pienellä korjaamisella ja laajentamisella! Leikkasin mustista reunuksista suurimman osan pois ja jätin vain vajaan tuuman kaitaleen. Ompelin uudet reunukset keltaisesta kankaasta, tikkasin kimalaiset bambuvanulle, eivätkä ne urputtaneet yhtään. Kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä tikkasin vielä väljästi sydämiä niiden ympärille ja keltaiseen reunukseen. 

Ylen tyytyäistä hyrinää kuului, kun toiseen peittoon löysin taustakankaaksi sukulaiskangasta. Lajimääritystä en näistä siivekkäistä pystynyt tekemään, mutta sovussa vaikuttavat olevan etupuolen kaverin kanssa. Ehkä jättiläiskimalainen pitää nuo pienemmät aisoissa pelkällä kokoonsa liittyvällä auktoriteetilla. Toisessa peitossa taustalla on hunajankeltaista raitakangasta.

 Ei pörise kiukkuisesti enää. Hiljaista hyrinää vain kuuluu, ihan kuin olisivat tyytyväisiä. 

 

Vanhoista uutta

 Työelämässä  ollessani työnantaja hankkii meille kalenterit ja ne olivat kaikki samanlaisia. Jotkut kollegat liimailivat niihin tarroja tai muita tunnusmerkkejä, minä tein omiini tilkkukansia. 

 Työelämän jättäessäni kalenterit menivät silppuriin, kannet jäivät. Olen niitä pyöritellyt paikasta toiseen, roskiinkaan en niitä halunnut nakata. Kunnes keksin, että voin tehdä niistä patalappuja. Moni tilkkukansi oli reunoistaan kulunut, mutta keskiosat olivat käyttökelpoisia. 

Päätin mennä helpoimman kautta. Leikkasin kaksi niin isoa kappaletta kuin yhdestä kannesta sai. Saksin eristevanusta samankokoisen palasen ja uudesta kankaasta takakappaleen. Ompelin kaikki kolme kerrosta yhdellä ompeleella suoraan pussiin. Yhdelle sivulle jätin kääntöaukon. Pyöräytin ompeluksen oikein päin, tökin kulmat auki syömäpuikolla ja tikkasin kääntöaukon umpeen ja patalapun ympäri samalla ompeleella. 

 

Iso osa näistä ei ole neliöitä, mutta ei ole minun kätenikään. Eikä näissä ole ripustuslenkkejä, koska  patalappuni eivät roiku missään, vaan ovat laatikossa. 

Viisitoista vuotta olen aktiivisesti tilkkuja ommellut. Nämä ovat ensimmäiset itselle tehdyt patalaput. Jonkun lappusen olen muille tehnyt, mutta tässä kohtaa olen ollut suutarin lapsi. Oikeammin kyllä suutarin tyttärentytär. 

 

Ei (ehkä) koskaan enää

 Olen Instagramissa ihaillut Minki Kimin (@zeriano) pussukoita, rasioita ja muita käsitöitä. Ostin hänen ohjeensa pienen silitysraudan kuljetukseen tai säilytykseen.

 

 Ajattelin, että kyllä tällä ompelukokemuksella pystyn yhden kotelon vääntämään. Se kuuluisa ylpeys ja lankeemus. Ei mennyt ihan niin hyvin kuin kuvittelin. Tai hyvin meni siihen asti, kun päällistä ja pohjaa ryhdyin yhdistämään sivukappaleeseen. Vaikka kuinka olin osaset mitannut tarkasti, niin sivukappale oli liian pitkä pohjan ja päällisen reunoihin. Purin takaosan irti (kaikki päällitikkaukset, siksakit ja muutkin ompeleet. Mittasin reunan ja kavensin takakappaletta. Olisi pitänyt kaventaa enemmän, mutta toista kertaa en lähtenyt ratkomishommiin, kangas alkoi reunoiltaan jo liestyä. Vähän jouduin päätykappaletta survomaan, että sain sen paikoilleen. Siellä on sitten poimuja survominen seurauksena. 

 

 

Ohjeessa olevissa kuvissa näkyy, kuinka vetoketju menee jonkin matkaa takapuolelle, minulla ei mene, vaikka kavensin takakappaletta. Ehkä nämä pikkutarkat piiperrykset eivät vain ole minun juttujani. Tai muutaman vuoden kuluttua en enää muista tätä ja tuskailen taas jonkun työn kanssa. Saa muistuttaa ja varoittaa, jos meinaan haksahtaa uudelleen tällaisiin. 

 Ok, menetteleehän se ja hommansa hoitaa, mutta ei todellakaan ole ompelutaitoni kukkanen. 
Ensiksikin, se on mielestäni hiukan iso raudalleni, vaikka ohjeen kuvassa on ihan samanlainen pikkurauta. En ehkä halua säilyttää rautaani kotona ollessa tässä, koska se vie isomman tilan kuin pelkkä rauta. Eli pussukka tulee olemaan kuljetusversio. (Tämä ei ole minun vikani)
Toiseksi, tuo pitkään säilömäni hopeinen metrivetoketju on tuossa ihan väärässä paikassa. Olisi pitnyt luottaa intuitioon ja unohtaa moinen hienostelu. Sen vaihtaminen olisi kuitenkin sellainen urakka, että olisi nopeampaa tehdä koko pussukka uudelleen ja pienempänä versiona. (hmmm 😏, toivottavasti en siihen ryhdy)

Yksi työvoitto kuitenkin tuli, josta olen ylpeämpi kuin koko tuotoksesta. Käsivammani takia kahden käden yhteistyössä tehtävät hienomotoriset hommat ovat haasteellisia, mutta nyt laitoin elämäni ensimmäisen kerran ihan itse lukot metriketjuun.👏Siihen meni kyllä hurjasti aikaa ja aika monta senttiä vetoketjuakin, mutta onnistuin. 

 

 

. 

Sirpaleita

 Joskus tilkkuilu-urani alkuaikoina ostin (muka-lopettavan) Craftsyn alesta kaksi peittopakettia. Toisen olen ommellut jo vuosia sitten valmiiksi, ja se alkaa olla jo käytössäkin kulunut, mutta toinen paketti jäi tuolloin ompelematta. Olin jo laittamassa tätä Smithereens (Sirpaleet)-peittopakettia jo myyntiin, kun esikoinen ilmoitti peitontarpeestaan. Hän esitti minulle väripaletin, joita voisi peittossa löytyä. Kaivoin kangaspaketin varastosta, ja kun toiveen mukaiset värit löytyivät kangasrullista, jouduin hylkäämään myyntiajatukset - ihan mielelläni. 

Paketissa oli ompeluohje, värikäs kaitalepaketti, tumma lila taustakangas ja turkoosi kangas kanttausta varten.Vanu ja takakangas jäivät itse hankittaviksi. Värejä oli 33 erilaista. 

Leikattavaa oli runsaasti, onneksi kaitaleista leikkaaminen oli nopeaa, värikkäitä timantin puolikkaita tarvittiin 280 kpl. Taustakankaasta leikkasin ensin 68 kpl kahden ja puolen tuuman kaitaletta, joista sitten 476 palaa ja jämistä vielä reunaan tulevat timanttin neljäsosat. Paloja tuli yhteensä 824.  

Kokoamisohje

Aika pian kangaspinoja kootessani tajusin, että mikäli aion mennä ohjeen mukaan, minun pitää tehdä kankaista jonkinlainen kartta. Esim. lilasävyisiä oli kuusi erilaista, osa aika lähellä toisiaan. Mietin hetken sitäkin, että unohtaisin koko ohjeen, mutta olisiko minulla sitten viimeisillä riveillä saman värisiä tilkkuja roppakaupalla. En ollut myöskään halukas tekemään tuolla tilkkumäärällä uutta suunnittelua. 

 

Niinpä tein pahville sävykartan ja se tuli todella tarpeeseen.

 

 

Tilkkupinta rakennettiin kulmasta alkaen. Kolmiot ommeltiin ensin riveiksi, jotka sitten yhdistettiin pinnaksi. Aluksi rivit olivat lyhyitä ja työ eteni, mutta vähitellen rivit pitenivät ja edistyminen hidastui. Pakko myöntää, että oli välillä aika tylsää. Onneksi rivien lyheminen taas työn edetessä auttoi tylsistymiseen. 
 

Tilkkupinta valmistui kevättalven viimeisillä lumilla, jonka jälkeen se jäi lepäilemään ja odottamaan tikkausta. 

 

Takakankaaksi hankin samaa tummaa lilaa kuin tilkkupinnan taustakangas on. Se on aivan upea Kona Cottonin sävy Regal. Kerrokset kiinnitin hakaneuloilla ja sitten tikkaamaan. 

Ensimmäinen suunnitelma oli, että tikkaan koko peiton samalla värillä, lilalla. Mutta ei näyttänyt kivalle värikkäiden kankaiden päällä. Kokeilin väritöntä siimaakin, mutta se tuntui kovin muoviselle. 

 

 Lopputulos oli se, että käytin kuuttatoista eri väriä tikkaamiseen, eli pyrin tikkaamaan joka värin mahdollisimman lähellä olevalla sävyllä. Alalankana oli koko ajan tumma lila. 

 

Tikkaukset toistavat pääosin timantin muotoja, isompiin taustakankaan pintoihin tein välillä muitakin kuvioita.  

 

Kantin viimeisen reunan ompelen aina käsin. Peitto on iso (180 x220 cm), joten ommeltavaa riitti. Tykkään kuitenkin käsinompelusta, ja minusta reunasta tulee pehmeämpi käsin ommellen. 

 

 Valmistuihan se viimein. Kuvauspäiväksi sattui todella sumuinen päivä, mutta peiton värin toistuvat oikeanlaisina. 

 

 Olisin kyllä voinut pitää tämän itsekin, niin paljon tykkään tästä, mutta hyvä kodin se sai esikoisen luona.

 

 Tämä jää joka tapauksessa viimeiseksi valmis-paketti -peitoksi. Ompeleminen oli todellakin välillä puuduttavaa, koska kaikki oli niin valmiiksi mietitty. Oma hommani oli vain leikkaajan ja koneenkäyttäjän virka, vaikka nautinkin ihanista väreistä ommellessani. 

 

 Peiton virallinen luovutus tapahtui esikoisen tohtorinkaron-
kassa juuri joulun alla. 
Juuri väitellyt FM piileksii peiton takana. 

Kun rakastuin hirsimökkiin, mutta...

 Olen ommellut hirsimökkejä tilkku-urani aikana vaihtelevalla menestyksellä. Välillä niistä on tullut ihan kelvollisia, välillä kummallisia vinkuroita, joita olen sitten joutunut trimmaamaan niin, että reunimmaiset kaitaleet olivatkin sitten omituisen kapeita tai muuten outoja. Tekniikkani on ollut se, että olen leikannut kapeita kaistaleita, jotka olen ommellut suoraan ommeltavaan reunaan ja sitten poikkaissut kaitaleen. Ja ihmetellyt, kun joku on sanonut hirsimökin ompelua helpoksi. Minusta tuntui, että ompelu on kyllä helppoa, mutta lopputulos oli välillä mitä sattui.

Päätin sitten antaa itselleni vielä mahdollisuuden, etenkin kun löysin varastoistani ehkä hyödyllisen apuvälineen. Ihmettelen vain, milloinkohan olen sellaisen hankkinut? Katsoin myös siihen liittyvän videon ja päätin tehdä kaikki täsmälleen ohjeen mukaan. Ei ihan helppo juttu minulle.  

 Ensimmäinen ohje oli leikata kaistaleet kankaasta hulpion suuntaisesti, koska kangas venyy siinä suunnassa vähemmän. Tämä ohje antoi ekan vinkin siitä, mikä oli aikaisemmin mennyt pieleen. Toinen ohje oli käyttää apuvälineeseen, eli viivaimeen merkittyjä mittoja ja leikata palaset valmiiksi mittoihinsa. Tein työtä käskettyä. 

 Viivaimessa on mitat kahteen eri kokoon, ja laiskuuttani valitsin suuremman. Ompelin kolme blokkia ja vähän neljättä, mutta ne eivät näyttäneet yhtään kivoilta tai sitten minulla oli siihen mittakaavaan väärät kankaat. Leikkelin sitten valmiiksi leikattujen kasoista uusia soiroja pienempien mittojen mukaisesti. 

 

Ja tilkkupintaa alkoi valmistua. Väkisin niistä alkoi tulla selkeäsi kaksivärisiä, enkä tiennyt, miten tämä asettelu toimisi lopullisessa työssä. 

Joku on joskus sanonut, että tämä olisi joku Peggy Danska-kassi, mutta en tiedä, muistanko väärin, muistaako sanoja väärin tai onko huhupuhetta koko juttu. Joka tapauksessa asettelin blokit (16 kpl) kassin aihioksi ja yritin ymmärtää, mitkä tulevat vierekkäin, kun kassi ommellaan kasaan. 

 Tikkasin saumaan, tai ainakin yritin. Halusin, että hirret ovat pullukoita, niinpä virittelin materiaalit sen mukaan. Tilkkupinnan alla on Soft &Stable'a ja sen alla uudempaa (ja lötrympää) Eurokankaan kovikehuopaa. Halusin, että kassi pysyy itsestään pystyssä, siksi näin järeät toplingit. 

 Pystyssä pysyy, eikä silti ole painava tai jäykkä. Blokit asettuivat vähän mielenkiintoisesti. 

 Vuorin ompelin samalla kaavalla, ja taskuksi pääsi yksi epäonnisista isoista blokeista. 

 Valmis kassi. Hantaakit tein valmiista nauhasta, kun sitä oli. Olisin voinut kyllä tehdä toisen keltaisesta, kun sitäkin on, mutta hoksasin sen niin myöhään, etten enää lähtenyt purkuhommiin. 

 Tämän mallin ehdoton etu on neliön muotoinen pohja. Se helpottaa kassin käytettävyyttä, ja tilaa on reilusti. 

Leikatun kaitaleen leveys on 1 1/8 tuumaa. Valmiin blokin koko on n. 16 x16 cm. Pohja on 22x22 cm ja kassin korkeus on n. 32 cm. Tähteeksi jäi puolikkaat (kolmiot) neljästä blokista, jotka leikataan pois, kun kassia kootaan. Tai voi leikkaamisen tehdä aikaisemminkin, jos on varma, mihin suuntaan kolmiot poistetaan. Minä en ole, ja siksi teen sen vasta, kun kassi on kasattu.  

Se otsikon "mutta":  Olen tehnyt tällä mallilla useamman kassin, mutta en koskaan enää tällä hirsimökkiasettelulla. Sekoitan kankaat seuraavassa kassissa, koska tämä säntillisyys ei mielestäni toimi niin hyvin kuin olin etukäteen ajatellut.  

 

Ensimmäinen tällä mallilla tehty kassini vetelee viimeisiään. Tässä hirsimökki on muunnelma, kulmasta aloitettu ja kankaat ovat ihan satunnaisesssa järjestyksessä. Värit eivät valitettavasti toistu kuvassa ihan oikein, mutta pidän enemmän tällaisesta elävästä pinnasta kuin säntillisesta. 

Miksi sitten rakastuin hirsimökkiin vasta nyt? Se on ihan tuon viivaimen ansiota. Tekniikkana ei ehkä niin nopea kuin aiemmin käyttämäni "ompele ja pätkäise", mutta lopputulos, ainakin aikaisempiin verrattuna priimaa. Belgialaisesta kaupasta löysin vielä toisen, vielä pienemmille mitoille, mutta tällä tuotemerkillä valmistettujen viivainten valmistus on ainakin yhden kauppiaan mukaan lopetettu. Hän säästi itsellään myynnissä olleet viivaimet kurssilaisilleen, mutta ohjasi minut toisen kauppiaan luokse, jolta näitä vielä löytyi. 

Mitä tapahtui ensiksi leikkaamilleni suiruille? Osan leikkasin uuteen kassiin, mutta kun olin tapani mukaan leikannut niitäkin reilusti yli tarpeen, enkä halunnut niistä hirsimökkejä tehdä, niin ompelin ne kaikki yhteen pitkäksi nauhaksi. Mitä siitä joskus syntyy, en vielä tiedä, mutta eivät ainakaan ole sellaisenaan kuljeksimassa. 

 

 

Farkkuja lattialle

 Ihan ei ehtinyt vuotta mennä edellisestä postauksesta. Eli edelleen blogi on henkitoreissaan, mutta yritän taas tekohengitellä. 

Kävin keväällä Virossa tilkkutaiteilija Marja Matiisenin Tilkkutaidetalossa, Vierailun, ja jo pari vuotta aikaisemmin hankkimani Marjan Teksased lapitöös -kirjan innoittamana päätin kokeilla farkkuompelua minäkin. Kokeilulle oli selkeä kohdekin, kaipasin keittiöön tiskipöydän edustalle mattoa, joka suojaisi lattiaa vesiroiskeilta. 

Kotoa löytyvät farkut ovat pääosin elastaanilla höystettyjä, mutta löysin Goodwillin kirpparilta kahden euron tangosta kolmet joko kokonaan puuvillaiset tai vain parilla elastaaniprosentilla maustetut pöksyt. Kotoa löytyi uutta farkkukangasta pala, jonka tungin käytettyjen seuraksi saadakseni tummaa sävyä mukaan. 

Värit eivät tässä ole oikein kohdallaan säätämisesta huolimatta.
Seuraava sisällä otettu kuva on väreiltään todenmukaisempi. 

 Minulla on ollut monta vuotta French Braid Quilts- kirja, jota olen tähän asti tyytynyt vain katselemaan, mutta nyt päätin ottaa ohjeet käyttöön. Leikkasin farkut 2,5 tuuman kaitaleiksi ja lajittelin tummusasteen mukaan. Keskelle aloitukseen tuli jotain hirsimökin tapaista, koska en halunnut tehdö siihen isoa neliötä. Yritin vaihdella sävyjä sen, mitä materiaalivarastoni antoi myöten. Yhdet puolison farkut olivat varalla, jos materiaali ei riittäisi, mutta ne jäivät ehjiksi. 

 Tilkkupinnan tikkasin parkettihuovan päälle saumoja pitkin, taustakankaaksi laitoin jostain varastooni päätynyttä jokamiehen lakanakangasta. Kanttia en halunnut perinteisesti, koska ajattelin reunasta tulevan tosi paksun. Suunnittelin ensin tekeväni farkusta kokonaan nurjalle kääntyvän kantin, mutta totesin, että paksu tulee siitäkin. Ostin valmista kolmesenttistä vinokanttia, jonka käänsin kokonaan takapuolelle ja ompelin viimeisen reunan käsin. Kantin ompelukoneella tehty kiinnitysommel kulkee himpun verran huovan ulkopuolella, joten huopa ei käänny. Pohjaan pistelen vielä harvoilla pistoilla liukuesteen kiinni, ettei mattoni lähden ihan oimille teilleen. 

Miten toimii käytössä, en vielä tiedä, aika kertonee sen. Mutta vaikka itse sanonkin, onhan tuo silmänkin ilo.  

 Kokemukseni farkkuompelusta: 

Pölisee. En arvannut, että pölisisi niin paljon. Vastasairastetun flunssan herkistämät hengitystieni reagoivat aika voimakkaasti pölyyn. 

Minimittaisia langanpätkiä on joka paikassa. 

Sain kerrankin neulapaketeissa olevat ysikymppiset neulat käyttöön. En kuitenkaan katkaissut yhtään, joten niitä on vielä riittävästi varalla.

Farkku-huopa-jokamiehen lakanakangas -yhdistelmän tikkaaminen  oli aika vääntöä, etenkin kun tikkaukset kulkevat vinosti keskeltä reunaa. Jatkuvasta tikkausompeleesta saattoi vain haaveilla, jokainen ommel on aloitettu keskeltä ja päätetty reunaan. 

Kustannukset: Maton materiaaleille tuli hintaa alle 10 euroa. Kirpparifarkut 6 €, kotoa löytynyt farkunpala euro tai kaksi, parkettihuopa samoin, taustakankaasta en ole maksanut mitään. 

Lepuuttelin keskeneräistä työtä nojatuolin selkänojalla ja hoksasin, että parkettihuopa voisi toimia tukimateriaalinen hyvin myös esim. keinutuolin tms. matossakin. 

Ompelenko vielä farkuista? Ehkä kesällä, kun pääsen terassille ompelemaan, mutta keuhkojani säästääkseni en ehkä isompia töitä sisätiloissa. Tulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, farkun elävä pinta tuo oman kivan lisänsä. 

 

 

 

Pieniä ja isoja

 Ranskan matkan jälkeen ei ole tullut ommeltua kuin pussukoita, vaikka yhden peiton kankaatkin ovat odottamassa. 

Pieniä avaimenperäkukkaroita olen ommellut melkein sarjassa. Näitä on kiva tehdä, ja ovat aika sukkeliakin ommella. 

Samalla näihin saa upotettua paikkaansa löytämättömiä vetoketjuja, myös niitä lyhyitä pätkiä. Pikkupussukan korkeus on n. 10 cm. Päällikankaassa on silitettävä tukikangas, vuorissa ei. Ohjeita näihin löytyy useita, itse olen hyödyntänyt Wandee easy sewingin videota (https://www.youtube.com/watch?v=ad_aJYzWawQ&t=104s), koska siinä on ohje kaavan tekoon.

Vetoketjun ompelen videosta poiketen päällisen ja vuorin väliin, on vähän siistimpi sisäpuolelta niin, vaikka sinne ei kovin paljon mahdukaan kurkkimaan. 

Vaikka kolikoita ei nykyisin juuri mukana kuljetetakaan, muutama huulirasvariippuvainen ystävä on ottanut tämän mielihyvin vastaan. 

Aiemmin syksyllä ompelin ystävän lapsenlapselle Överipinkki-pussukan. Ja kävi, niin kuin minulle usein käy, että leikkasin 1½ tuuman kaitaleita yli yhden pussukan tarpeen, ja kun mekkokuvia oli vielä jäljellä, niin ompelin sitten toisenkin. 

Korkeus 23 cm, leveys yläreunasta mitattuna 30 cm ja pohja 13cm.

Harmittaa vain hirmuisesti, että Eurokankaassa aiemmin myytävänä ollutta tukihuopaa ei enää saa, vaan tilalla on letrumpi versio. Ei ehkä kuvasta näy, mutta minusta nämä näyttävät vähän lysähtäneiltä. Jos joku tietää, mistä voisi saada EK:n huovan kanssa vastaavaa, niin otan vinkkejä mielelläni vastaan. Tykkään liimattomasta tukihuovasta, koska tikkaan sen kuitenkin tilkkupintoihin kiinni, liima on ihan turha kemikaalien ja hinnan lisä. 

Liinavaatekaapissa toimettomana pyörinyt keittiöpyyhe siirtyi kangaslaatikkoon. Pyyhe oli todella kovaa ja tiukkaa kangasta, eikä pehmennyt pesuissakaan. Lisäksi siinä oli taustapuolella tumma, lähtemätön  tahra, joka oli siinä jo uutuuttaan, ehkä jotain kone- tms. öljyä. 

Aluksi suunnittelin leikkeleväni pyyhkeen palasiksi, kukkia ja lintuja, sekä käyttäväni kankaan niin. Mutta kun aloin mallailla leikeltäviä paloja, totesin, että paljon kaunista menee hukkaan. Alaosaan ja pohjaan lisäsin sinistä kangasta, ettei mikään kaunis vain joutuisi pohjaan piiloon. Pyyheosion tikkasin vaaleista kohdista pienellä kiemuratikkauksella tukihuopaan kiinni, pohjan vaakasuoralla tikillä.

Tässä pussukassa em. tukihuopa toimii kohtalaisesti, koska kangas on niin topakkaa itsessään. Vetoketjun kiinnitysidea on Noodleheadin Open wide zippered pouch- ohjeesta, siksi tämä aukeaa vähän isommaksi kuin överipinkki. 

Korkeus 23 cm. leveys yläreunasta mitattuna 28cm ja pohjan leveys11cm.

Minusta tämä kangas on kauniimpi pussukkana kuin pyyhkeenä 😊