Aivovoimistelua

 Törmäsin joskus viime syksynä netissä ohjevideoon, jossa tehtiin pieni avaimenperäpussukka. Laitoin ohjeen heti testiin, kun satuin omistamaan heloja, joilla avainrengas kytkettiin ompelukseen. Kiva ja helppo ohje, ja pussukkakin valmistuu aika nopeasti.

Kaivelin menneellä viikolla vetoketjukoriani ja totesin, että siellä on monta sellaista vetoketjua, jotka eivät kovalla toivomisellakaan lukeudu lempiväreihini tai edes lähelle niitä. Ne on tulleet omistukseeni jonkun vetoketjulajitelman mukaan ja jääneet kuljeksimaan, kun en ole niille järkevää paikaa löytänyt. Päätin aloittaa rumanväristen vetoketjujen tuhoamisviikot ja upottaa ne avaimenperäpussukoihin. 

Tuumasin, että parasta lienee edetä vetoketjulähtöisesti. Otan ruman vetoketjun ja etsin siihen sopivan kankaan toiveena, että vetoketjukin kaunistuisi saadessaan sopivaa seuraa. 

Ja nyt näitä on sitten kolme uutta tuon ensimmäisen lisäksi. Eikä nuo ketjut näytä yhtään niin kamalille kuin yksinään näyttivät. 

Viimeiseksi ompelun jälkeen hela puristetaan pihdeillä kiinni. Liimaan kylläkin helan toisen reunan pussukkaan, että saan helan laitettua suoraan ja pääsen sen asentoa säätämään ennen puristusta. Nahkatilkku väliin ja sitten pihdeillä kiinni. Oranssin kanssa kävi vahinko, vetoketjun lukko oli jäänyt myös pihtien leukojen väliin ja sehän sitten teki pienen lommon helaan. 

Aivovoimisteluksi homma meni, kun en millään keksinyt ompelujärjestystä, jonka hoksasin ekassa pussukassa. Ohjeessa on viimeinen ommeltava kohde koiran (vai kissan-)korvat kulmiin. Ne on ohjeen mukaan ommeltu sisäpuolelta vuori ja päällinen yhdessä niin, että saumavarat jäävät sisäpuolella näkyviin. (Oikeasti ne pitää kaivaa sieltä esiin, jos haluaa nähdä ne) 

Kun ompelin ekaa pussukkaa, löysin keinon, millä saan kaikki saumavarat jäämään päällisen ja vuorin väliin ilman mitään isoa operaatiota. Muistan ihmetelleeni, ettei ohjeen tekijä ollut sitä hoksannut, kun se oli mielestäni niin ilmiselvää. Ja nyt olen kolme pussukkaa ommellut, eikä minulla ole aavistustakaan, miten sen silloin tein. Kolmannessa luulin jo kaivaneeni tekotavan aivosolujeni sopukoista, mutta ei - ei toiminut. Näitä on siis tehtävä lisää, että saan tuon ompelu- ja kääntämistempun palautettua mieleeni. Onneksi vetoketjuja riittää. :D

Korjausaskartelua

 Tilkkutie tarvitsee nyt aukaisua. Edellinen postaus on ollut puoli vuotta sitten, ja olen miettinyt, jatkaako vai haudatako koko Tilkkutie hankeen. Jonkinlaista tekohengitystä yritän nyt antaa, jos blogi jaksaisi vielä hangen alta nousta. 

Tarvitsin pienen tilkkutyön ja silppusin yksivärisiä tuuman kaitaleiksi ja ompelin niistä kalanruotoa - vai miksiköhän tuota sanotaan. Onnistun aina saamaan tähän jonkun optisen harhan: kun tasasin reunat, niin kalanruoto näytti aina vain toisesta päästä leveämmälle vaikka mittanauha kertoi toista. Tälle oli ihan tietty paikka tulossa. 

Mistä kaikki lähti? Tästä törkeän näköisestä kotelosta.

 ADDIn pyöröpuikkosetin säilytyskotelo oli pinnaltaan pahoin kärsinyt. Sen sisäpuoli oli ihan käyttökelpoinen vielä, mutta vinyylipinta oli vuosien kuluessa raapiutunut ja ruhjoutunut rumaksi. Ratkoin sisäpuolen ja ulkopuolen eroon toisistaan ja kiskoin kovikkeena olleet pahvit kaavoiksi uusille kovikkeille.

Käytin Peltex72F silitettävää kovikemateriaalia pahvin sijaan. Sen silitin tilkkupinnan nurjalle puolelle, tilkkupinnan olin tikannut vanuun kiinni ennen sitä. Kuluneesta päällisestä otin magneettinepparien puoliskot talteen ja siirsin ne uuteen päälliseen. Sitten vanha sisäosa tilkkupinnan kanssa päällekkäin nurjat puolet vastakkain, ja ompelin ympäri ihan reunasta. Kuvittelin jossain vaiheessa pystyväni ompelemaan päällisen ja sisäosan pussiin, mutta aika pian totesin sen mahdottomaksi. 

Kanttasin koko komeuden päällikankaasta leikatullla vinokantilla ja ompelin viimeisen reunan käsin. Minun oli pakko kääntää kantti oikealle puolelle, koska sisäpuoli on mokkanahkaa (tai sen jäljitelmää) ja ajattelin, että menee ikä, terveys, hermot ja sormenpäät, jos yritän sille puolelle kanttia käsin kiinnittää. 

Magneettinepparitkin osuivat melkein kohdalleen. Kovin paljon en tarvitse säätää, että napsahtavat kiinni. Todennäköisesti kun kotelo asettuu muotoonsa, nepparitkin menevät itsestään kohdilleen niikuin tapahtui alkuperäisessä kokoonpanossa. 

 

Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka se ajoittain vaatikin melkoista askartelua ja pähkäilyä. Tilkkupinta oli se helpoin juttu tässä. 

 Ai, mitä kuuluu Shadow Play-peitolle?
Se on valmiina odottamassa tikkausta. Kahden viikon takainen keikkuni jäisellä työpaikan pihalla pisti kaksi kylkiluuta palasiksi. Peiton pyörittämiseen koneen neulan alla tarvitsen kaikki (tai ainakin melkein) ylävartalon lihakset, ja vielä ei pysty. Mutta peitto on tikkausvalmiudessa, ja kunhan tästä tokenen, laitetaan menoksi.

Tilkkukurssituotoksia

 Olin kesäkuussa Mäntyharjun ensimmäisellä tilkkuviikolla, ja aikaansaannokset ovat odottaneet sopivaa aikaa postaukselle. Aika paljon keskeneräistä on vielä, ne odottavat syksyn sateisia päiviä, jolloin voi keskittyä ompeluun. Nyt on marjastus, puutarha, lomailu ym. kesäpuuhat. 

Pienen päivänkakkaraliinaan tein tilkkupinnan valmiiksi Mäntyharjulla. Tikkaaminen ja kanttaaminen jäi kotihommiksi. Tämä on ainoa keskeneräisenä kotiin tullut työ, jonka olen tehnyt nyt valmiiksi asti. Tämä tehtiin paperiompeluna.

Pyöreää vetoketjupussukkaa suurensin vähän alkuperäisestä ohjeesta, että sain siitä luutuuttikuulokkeilleni (=luujohdekuulokkeet) säilytys- ja kuljetusvälineen. Tästä tuli varsin näppärä ja on paljon mieleisempi kuin kuulokkeiden mukana tullut musta, kuminen pussi, joka tuntui käteen aika ällöttävälle. 

Kompassi oli myös paperiompelumalli. Tähän käytin yksiväristen laatikostani Marraskuu-peitosta jääneitä resurssipaloja. Näitä kompasseja tein kaksi, jos nämä joskus jalostuisivat kassiksi, niin on sitten kumpikin kylki saman näköinen. Olen aika vähän kaarevia saumoja ommellut, ihan ei mennyt kuin Strömsössä, mutta kuuma rauta ja höyry tekevät ihmeitä pullottaville saumoille. 

Kimalaisiakin syntyi kaksi, näistä ehkä tulee joskus tyynynpäälliset. Tai sitten ei. Raidallisesta tereestä tykkään, mutta mustaa reunaa karsastan. Minulla on keltaista kangasta, jossa on pieniä kimalaisia (tai niiden sukulaisia), josta voisi miettiä uusia reunoja. Ehkä...

Japanilainen puutarha-blokista syntyi kai peittojakin, ainakin jollakin kesän neljästä kurssista. Minä tein neljä blokkia ja niistä joskus toppaan ja tikkaan liinan. Ehkä vähän kummalliset värit minulle?

 Viimeiseksi ensimmäisenä kurssipäivänä (ja vähän toisenakin) tehty reppu. Materiaali on todella pehmeää keinonahkaa. Vegaaniseksi nahaksikin kutsuvat. Tässä oli vääntämistä ja kääntämistä, ja metrivetoketjuakin hain kahteen otteeseen kurssikaupasta, kun en meinannut tajuta, miten paljon sitä tähän upposi. Vähän olen kyllä ylpeä, että sain tämän ihan siististi kasaan. 

Repun suuaukko taittuu piiloon, kun se on selässä tai olkapäällä. 

Selkää vasten tulevassa kyljessä on toinen tasku. Repun hihnat muodostuvat vetoketjusta, joka avataan, jotta saadaan kummallekin olkapäällä hihna. 

Olipa kiva kurssi taas! Yksi kurssin parhaita anteja on ommella yhdessä toisten kanssa. Uusia tilkkututtavuuksiakin syntyi ja ehkä ensi kesänä tavataan taas Mäntyharjulla.

Päivölä ja uimarityttö

 

 Viime kesänä Päivölässä Hannele Wakkarin kurssilla aloitettu peitto sai vihdoin viimeisen tikkinsä. Tilkkupinnan ompeluun liittyvä postaus löytyy täältä. Blokkihan on valtavan kokoinen, 24 tuumaa kanttiinsa. Kankaiden leikkaamisessa kävi moka, joka taisi vain parantaa lopputulosta.
Minulla oli fat quarter kutakin Kaffe Fassetin kangasta, ja ensimmäisessä blokissa leikkasin jotakin osaa tuplasti, eikä kangasta enää riittänyt suunnikkaisiin, joiden oli tarkoitus olla samaa kangasta. Paikkasin virhettäni ottamalla yksivärisen tumman sinisen noihin suunnikkaisiin. Mielestäni lopputulos on parempi näin, yksiväriset tilkut rauhoittavat ja yhdistävät blokkeja toisiinsa. Hannele oli nimennyt blokin Hullaanukseksi (alkuperäinen on kai Simple Swoon).

 Olen tikannut suurimman osan peitoistani aika väljästi, nyt halusin kokeilla tiivistä tikkausta. Tähtikuvion väliin jäi iso valkoinen alue, siihen syntyi pitkällisen pohdinnan jälkeen kukkakuvio. Kuvion hahmottelun apuna käytin Cindy Needhamin kehittämiä mallineita, joiden avulla voi suunnitella monenlaisia kuvioita. Kun olin tikannut kukat, löi ihan tyhjää, miten jatkaisin. Peitto odotti tässä vaiheessa aika pitkään, kunnes aloin täyttää kukkien ympäryksiä tiheään tikatuilla viivoilla. Ja loppu peitto täyttyikin sitten kokonaan näistä viivoista, joiden suuntia vaihtelin kuvion mukaan. 

Tulipa harjoiteltua suoraan ompelua vapaalla konetikkauksella. Parhaiten huomasin saavani (kohtalaisen) suoraa tikkaamalla joko itsestäni poispäin tai itseeni päin. Sivusuunnassa linjan pitäminen oli niin haastavaa, että luovuin siitä ensimmäisen yrityksen jälkeen. En tiedä, missä kulkee kuoliaaksi tikatun raja, mutta tykkään peiton ohuesta ja taipuisasta pinnasta.

Takakankaana on rajun kirjavaa batiikkia, jonka löysin kangastukusta, jossa vierailimme Päivölän kurssin aikana. Siellä piti ostaa vähintää viisi metriä, mutta mukaan lähteneessä pakan lopussa taisi olla vähän enemmänkin. Loput kankaasta myin Tilkkutilpehööreissä ja sille löytyi nopeasti ottaja.

Peitto sai nimen Päivölä synnytyspaikkansa mukaan.

Kun pääsimme laiturille, niin nyt on sopiva kohta esitellä uimarityttö. Ompelin tilkkupinnan toukokuussa tilkkulaneissa, mutta tyyny valmistui vasta viime viikolla. Ohjeen saa ilmaiseksi Tilda's World-sivuilta. Aurinkotuoliin tarkoitetun niskatyynyn koko on n. 70 x 30 cm. Tämä lähti jo lahjaksi enkä muistanut mitata sitä. 

Kesäkuun puolivälissä vietin kuusi päivää Mäntyharjulla tilkkukurssilla. Niitä kurssiompeluksia esittelen vähän myöhemmin, kunhan viimeinenkin Mäntyharjun kurssi on pidetty. 

Mustikat alkavat jo kypsyä, mutta vielä uskalsin heittää peiton varpujen päälle.

Kymmenen vuoden projekti

 

Elokuun alussa 2020 aloitin kymmenen vuoden projektini, english paper piecingillä ommeltavan Millefiori-peiton, La Tarantellan. En vieläkään ole ihan varma, mikä minuun oikein meni. Suurpiirteinen minänikö askartelisi pienten kankaanpalasten ja vielä pienempien paperinpalasten kanssa vuositolkulla. Annoin itselleni kymmenen vuotta aikaa saattaa työ valmiiksi (tai sitten haudata se kaikessa hiljaisuudessa ufojen hautausmaalle). 

Kun ompelin ensimmäisiä tähtiä, toivoin, ettei niitä kovin montaa peitossa olisi. Sakaran pituus on n. 3 cm ja leveys alareunasta sentin verran. Puutteellisella hienomotoriikallani yritin saada kankaanpalaa asettumaan mallineen ympärille, ensimmäiset sakarat (eivät kuvassa) olivat aika mielenkiintoisen näköisiä.
Toivettani ei kuultu. Tähän mennessä olen ommellut yli 90 tähteä (= yli 450 sakaraa), eikä peitto ole vielä edes puolivälissä. Uskallan kehua, että tuolla määrällä taidot on jo vähän kasvaneet eikä miniatyyrityö tunnu enää niin ylivoimaiselle.

Aluksi leikkelin kankaanpaloja ihan summassa. Sitten näin kuvia Millefioreista, joissa kankaat oli leikattu fussy cutting-menetelmällä. Kun annat fussy cut-tilkuille pikkusormen, niin se vie koko eukon. Aloin katsella kankaitani ihan uudella silmällä. Juurikaan en etukäteen mallaile millaisia kuvioita syntyy, leikkaan vain samasta kohdasta kuvioita ja katson mitä tulee ommellessa näkyviin. 

 Tämän ensimmäisen ison roseten myötä minulle aukeni, miten käyttää värejä. Tummaa ja vaaleaa niin, että ne nostavat toisensa näkyviin. Pari ekaa pikkurosettea ei pääse tähän mukaan ollenkaan kummallisten värivalintojen takia.

Työ on pituussuunnassa saavuttanut mittansa, nyt levitän sitä kumpaankin suuntaan. Tiedän, että on aikaista miettiä tikkausta, mutta silti pieniä pistoja pistellessä, mietin, miten ihmeessä tämän aikanaan tikkaan. 

Keskiosa ja vasemmalla puolella, keskellä oleva kappale on tehty. Pisteltävää riittää, mutta onhan minulla vielä yli seitsemän vuotta aikaa. Kaavio on paikoitellen epätarkka, suurennuslasista on iso apu kuvioita tiiraillessa. Mallin tekijä on oikaissut joissakin kohdin. Tummien, rosettien välissä olevien palojen muodot joutuu itse pähkäilemään, ne on kaaviossa niin epäselvät (=tasaisen mustaa).

Olen aika paljon ommellut tätä lomilla, tämä työ on helppo kuljettaa mukana. Nyt päätin, etten ota toistaiseksi neulomista telkkarikäsityöksi, vaan pistelen La Tarantellaa kasaan.  Jos projektiaikakin siinä vähän kutistuisi.

Jos joku olisi minulle kymmenen vuotta sitten sanonut, että teen tällaista, nauraisin varmaan vieläkin. Mutta nyt en naura, vaan ompelen.

P.S: Paloja on tällä hetkellä yhteen ommeltuina n. 1200

Menopaussi ja muita vanhan vuoden kujeita

Pitkä postaustauko, mutta kovin paljon ei tässä välillä ole tapahtunutkaan ompelurintamalla. Olin ensimmäisen adventin aikaan Mäntyharjulla Sanna Parankon viikonloppukurssilla jouluisia ompeluksia tehtailemassa. Erityisen mielelläni menin Mäntyharjulle, kurssipaikka kun on ensimmäinen kotini, ei suinkaan koko talo, vaan keittiö ja kamari talossa. 

Oli kiva (ainahan tilkkukursseilla on!) pieni porukka ja kotoinen koneiden hurina. Pieniä ompeluksia tehtiin pääosin, tosin joku ahkera aloitti hienon, suuren joulukalenterinkin. 

Taiteltu tähti jäi odottamaan paikkaansa, ehkä siitä tulee jotain muuta kuin pannulappu jonain päivänä. Pannulappuna en tätä raaskisi käyttää, siksi se odottaa toista käyttötarkoitusta. 

 

 Paperiompelin kaksi pikkutyötä, lumiukon ja joulukuusen. Nämäkin ovat vasta menossa käyttötarkoitustaan kohti. Ehkä ensi jouluun menessä valkenee, mihin he sijoittuvat.

 
Sannalla oli hauska patakinnasmalli, joihin somisteeksi tuli paperiompelunuolet osoittamaan kumpaan käteen kinnas kuuluu. Olen enemmän patalapputyyppi, mutta kivat nuolet halusin ommella. Niinpä ne joutuivat pussukan kylkeen. Yritin antaa pussukalle nimeksi Meno-paluu, mutta se vääntyi jo Mäntyharjulla Menopaussiksi 😀. Sekin sopii sille, yhtymäkohdat voi jokainen miettiä itse.😅 Tuo nimi jäikin sitten pysyväksi, sillä aina kun näen pussukan, Menopaussi tulee mieleen, alkuperäinen on jo unohtunut.

 Makuuhuoneen komeroiden mitoitus ei suosi valmiita muovikoreja. Minulla on ollut niitä hyllyllä peräkkäin, ja on välillä raivostuttavaa vetää edessä oleva kori pois päästäkseen takimmaiselle. Sanna Parankon kurssilta olen joskus saanut ohjeen kangaskoppaan, johon voi säilöä vaikka resurssipaloja. Muokkasin mittoja kaappiin sopivaksi niin, että saan kaksi koria rinnakkain ja melkein koko hyllyn syvyys tulee hyödynnettyä. 

 Hiukan pelkäsin pitkän sivun löpsähtävän, mutta ei se kovin pahasti sitä tehnytkään, ja kaapissa nämä pysyvät mallissaan toistensa tukemana. Olen tosi tyytyväinen näihin ja kaapin ovi on aina ilo avata. Teen näitä ainakin kaksi vielä lisää.
Tilkkupinta on tikattu parketinalushuopaan ja laitoin vielä pystyasennossa oleviin vuorikappaleisiin tukevan tukikankaan, mutta en ole varma, onko jälkimmäisestä kovin paljon apua asennossa pysymiseen. Etureunan kulmiin ompelin päällitikkaukset, koppa on jämäkämmän näköinen terävien kulmien kanssa. Ehkä ne myös tukevat rakennetta.

Vaikka koti on muistuttanut keuhkoparantolaa joulupyhistä lähtien, niin ikkunankin läpi on voinut nauttia kauniista talvipäivistä. Erityistä iloa tuo lähimetsän kohtalaisen suuri  punatulkkupopulaatio, joka vierailee jatkuvasti lintulaudoillamme.

Terveyttä ja iloa alkaneeseen vuoteen - ainakin tilkkuiloa!

Synttäriarvonta

Blogini 10 v synttäriarvonta on suoritettu. Numeroin kommentit ja aviomiehen toimiessa virallisena valvojana seuraavien kommentoijien kohdalle osui kangasnippu

Tuula L, Taika Taiga ja Tilkkureppu

(T-kirjaimessa näytti tänään olleen taikaa!)

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!

Pyydän voittajia laittamaan osoitteensa minulle tilkkutie@gmail.com, niin laitan tulevalla viikolla voittonne postiin.

Oli todella  mielenkiintoista lukea, mitkä työt olivat lukijoille mieleen. Eniten ääniä taisi saada Poppy Field-pöytäliina, viimeisimpänä työnäni se oli varmaan monella tuoreessa muistissa. 

Marraskuu- peitto mainittiin myös useammassa kommentissa. 

Erityisesti ilahdutti, että pari lukijaa oli löytänyt tai muistanut Lintupeiton ja nimennyt sen suosikikseen.

Miesten paidoista tehty Einokin sai ainakin yhden äänen.

Metsäläisetkin pääsi listalle

Lisäksi mainittiin joulukuusi, Paved with Purple, Suljettu kruunu, t-paitapeitto ja batiikkipeitto. Kynäkassikin sai yhden maininnan. 

Mikä hauskinta, nämä kaikki ovat myös itselleni tosi mieluisia töitä!

Kiitos kaikille kommentoijille onnitteluista!