Kahdet edelliset Tilkkupäivät jäivät minulta väliin, ja siksi Kankaanpään opiston Tilkkukampus tuntui ihan juhlalle! Uutta olivat pitemmät kurssit ja siksi päivistä tulikin aika kiireisiä. Osa näyttelyistä jäi aika kevyelle katselmukselle, mutta töistä ottamiani kuviahan voi tutkailla vielä kotonakin.
Osallistuin Katri Eskelisen lomittaiset kolmiot- kurssille ja ehkä vähän pääsin jyvälle kolmioiden sielunelämästä. Kahden tilkkupinnan kanssa tulin kotiin, ja nyt nämä ovat odottamassa jatkojalostusta. Harmaapohjaisesta saattaa tulla pussukan kylki, kelta-vihreästä ehkä pääsiäisliina. Paljon ajatustyötä ja oppimista tämä tekniikka vaatii ainakin minulta ennen kuin juonesta saan kiinni.
Ostoksien kanssa olin maltillinen (ainakin omasta mielestäni!) ja tein pääasiassa etukäteen suunniteltuja täsmäostoksia. Pinkkejä kankaita tarvitsen seuraavassa työssä, joten niitä lähti mukaan. Yksi pinkeistä on vanhaa varastoa, minkä pesemättömänä nakkasin samaan koneeseen uusien kanssa, mutta en enää muista, mikä se noista on. Lankarullan halaajia olin joillain jenkkisivuilla katsonut, nyt niitä oli Ullakalla jopa tarjouksessa. Add-a-Quarter viivaimen ostin, Roosa-nauha versiona, vaikka yksi sellainen on kotonakin. Kotona oleva on vain leveämpi ja mielestäni kompelö käytössä, etenkin kun opin viivaimen käytön tällä hoikemmalla versiolla. (Jos joku kaipaa leveää ko. viivainta, ekaksi ilmoittautunut saa).
Halaajat hommissa. Toimii hyvin! Halaajia kaipasin etenkin liukkaiden viskoosilankojen vahdiksi, ne kun tahtovat suorastaan valahtaa rullan päältä pois.
Iso yllätys ja ilo Tilkkukampuksella oli vanhan (ei kuitenkaan iältään!) kaverin tapaaminen. Edellisen kerran olimme nähneet melkein 40 vuotta sitten, jolloin istuimme Kätilöopiston opiskelija-asuntolan käytävän lattialla maailmaa parantamassa. Vähän se parantamamme maailma oli meitå heitellyt ja kolhinutkin (eli ihan valmiiksi ei sitä silloin saatu), mutta kohtaamisesta jäi todella hyvä mieli pitkäksi aikaa.
Kotona valmistui kalenterin kannet työkaverille. Hän valitsi itse murrettuja ruskeita, vihreitä ja turkoosia. Olin näiden värien kanssa ihan solmussa, ja siksi työ ei tuntunut etenevän. Nämä värit eivät vain ole minun juttuni, minusta nämä yhdessä on aikamoista sekameteliä (koiranoksennusta?). Onneksi kuvan värit eivät ole kohdallaan, tämä on luonnossa ihan oikeasti vähän paremman näköinen. Katsotaan ensi viikolla, kelpaako, vaan tehtailenko uuden. Kalanruodon alle silitin ohuen vanun, ja tikkasin saumoja pitkin. Muuten kansiosa on tikattu flanellin päälle.
Nyt lähden leikkaamaan pinkkejä ja sitten ompelen niitä taas yhteen. :D