Ei (ehkä) koskaan enää

 Olen Instagramissa ihaillut Minki Kimin (@zeriano) pussukoita, rasioita ja muita käsitöitä. Ostin hänen ohjeensa pienen silitysraudan kuljetukseen tai säilytykseen.

 

 Ajattelin, että kyllä tällä ompelukokemuksella pystyn yhden kotelon vääntämään. Se kuuluisa ylpeys ja lankeemus. Ei mennyt ihan niin hyvin kuin kuvittelin. Tai hyvin meni siihen asti, kun päällistä ja pohjaa ryhdyin yhdistämään sivukappaleeseen. Vaikka kuinka olin osaset mitannut tarkasti, niin sivukappale oli liian pitkä pohjan ja päällisen reunoihin. Purin takaosan irti (kaikki päällitikkaukset, siksakit ja muutkin ompeleet. Mittasin reunan ja kavensin takakappaletta. Olisi pitänyt kaventaa enemmän, mutta toista kertaa en lähtenyt ratkomishommiin, kangas alkoi reunoiltaan jo liestyä. Vähän jouduin päätykappaletta survomaan, että sain sen paikoilleen. Siellä on sitten poimuja survominen seurauksena. 

 

 

Ohjeessa olevissa kuvissa näkyy, kuinka vetoketju menee jonkin matkaa takapuolelle, minulla ei mene, vaikka kavensin takakappaletta. Ehkä nämä pikkutarkat piiperrykset eivät vain ole minun juttujani. Tai muutaman vuoden kuluttua en enää muista tätä ja tuskailen taas jonkun työn kanssa. Saa muistuttaa ja varoittaa, jos meinaan haksahtaa uudelleen tällaisiin. 

 Ok, menetteleehän se ja hommansa hoitaa, mutta ei todellakaan ole ompelutaitoni kukkanen. 
Ensiksikin, se on mielestäni hiukan iso raudalleni, vaikka ohjeen kuvassa on ihan samanlainen pikkurauta. En ehkä halua säilyttää rautaani kotona ollessa tässä, koska se vie isomman tilan kuin pelkkä rauta. Eli pussukka tulee olemaan kuljetusversio. (Tämä ei ole minun vikani)
Toiseksi, tuo pitkään säilömäni hopeinen metrivetoketju on tuossa ihan väärässä paikassa. Olisi pitnyt luottaa intuitioon ja unohtaa moinen hienostelu. Sen vaihtaminen olisi kuitenkin sellainen urakka, että olisi nopeampaa tehdä koko pussukka uudelleen ja pienempänä versiona. (hmmm 😏, toivottavasti en siihen ryhdy)

Yksi työvoitto kuitenkin tuli, josta olen ylpeämpi kuin koko tuotoksesta. Käsivammani takia kahden käden yhteistyössä tehtävät hienomotoriset hommat ovat haasteellisia, mutta nyt laitoin elämäni ensimmäisen kerran ihan itse lukot metriketjuun.👏Siihen meni kyllä hurjasti aikaa ja aika monta senttiä vetoketjuakin, mutta onnistuin. 

 

 

. 

Punaista

 Viime kesän Mäntyharjun tilkkukurssin keskeneräisiä yritän vieläkin saatella valmiiksi. Tämä punainen neljän palan heksagon-työ (mistä en ollut ommellessa oikein varma, mikä siitä ehkä isona tulee) on roikkunut seinällä kohta puoli vuotta, nyt sen sitten viimein vapautin keskeneräisyydestä.. 

Tikkasin heksagoneihin ympyröitä, tai oikeammin nuo taitaa olla jonkin sortin spiraaleja. Oli aika nopea homman, kunnes...

 Luotin siihen, että saan kerrokset pysymään paikallaan ilman minkäänlaisia kiinnityksiä, kun kyseessä oli kuitenkin palanen, joka mahtui yhtenä kappaleena levälleen tikkauskoneen pöydälle. Ohuen vanun olin silittänyt kiinni tilkkupintaan, ja ajattelin, että siinähän taustakangaskin pysyy kyydissä mukana. No, ei pysynyt. Sinne se oli nätisti vekittynyt, onneksi huomasin ajoissa. 

 Pinnasta tuli tyyny, ei vain somisteeksi vaan ihan käyttöön. Koko on 31 x 50. Hyväksi on jo niskan alla testattu. Täytteksi survoin littanaksi nukutun tavallisen tyynyn, josta poistin noin kolmasosan täytteestä ja kavensin päällisen kokoiseksi.

Ihan yksin uutukaisen ei tarvitse sohvalla makoilla. Vuonna 2014 tehdyt kolmiotyynyt pitävät sille seuraa. Tykkään näistä tyynyistä edelleen kovasti. Kesän ne saavat huilata, mutta syyssisustuksen vaihtuessa ne palaavat takaisin sohvalle. 

Nyt siivoan ompeluhuoneen, nostan koneen huilamaan työpöydän alle ja ryhdyn joulun viettoon. Ei siihen montaa päivää mene, kun voin nostaa koneen pöydälle takaisin.

Vanhaa uutta

Pari viimeistä viikkoa on mennyt työelämää aloitellessa pitkän tauon jälkeen ja marjojen perässä ryömien. Kun nyt viimeinen (tai ainakin toiseksi viimeinen) mustikka on pakkasessa, nostin ompelukoneen pöydälle. Kun ei  mitään uutta ole ehtinyt syntyä, esittelen korjatun kassin (joka on täällä ollut jo vuosi sitten versiona 1).

Kynäkassihan syntyi Mäntyharjun kurssilla 2017, mutta on ollut käyttämätön, roikkui vain naulakossa tyhjää täynnä. Syy käyttämättömyyteen oli liian pitkät hihnat. Ompelin kassiin alunperin Prymin punotut valmishihnat viiden sentin kiinnikepätkillä. Kassi on itsessään aika korkea, joten kokonaisuudelle tuli mittaa, vaikka ei kantajakaan ihan hukkapätkä ole. Mutta sitä pystyi kantamaan ainoastaan olalla ellei halunnut sen laahaavan maata.

Toinen probleema oli kassin pohja. Kassissa on tilkkupinnan ja vuorin välissä Ullakan laminoitu vaahtomuovi. Toimii sivuissa enemmän kuin hyvin, koska vaahtomuovi jättää kynät hauskasti pullukoiksi, kun tikkaukset kulkevat kynien välistä.  Mutta pohjaksi vaahtomuovi on liian pehmeä, ainakin tähän malliin, jossa pohja on soikion muotoinen kappale. Pohja putosi ikävästi kuopalle, kun kassiin laittoi vaikkapa kirjan.

Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty, eipä puuttunut muuta kuin tekeminen. Ratkoin päällitikkauksen kassin yläreunasta. Mustaa lankaa mustalla pohjalla, onneksi en odottanut marraskuuhun. Vuorin kääntöaukon sauma auki ja kassi nurin. Sitten vuorin ja päällisen kiinnityssaumasta sen verran irti, että sain välistä hihnat irti.

Leikkasin EK:n huopakovikkeesta kaksi pohjan muotoista palasta, ja ompelin ne päällekkäin kiinni pohjan saumavaroihin. Napakasta puuvillaremmistä uudet hihnat, ne paikoilleen ja kassi oikein päin. Päällitikkaus reunaan ja kääntöaukko kiinni. Se oli siinä.

Ja kassi lähtee huomenna mukanani töihin.

Tässä kynäkassi vielä vanhoissa kantimissa.

Muntaipale- blogissa on hauska ompeluelokuu-teema. Linkin takana olevassa postauksessa esitellään jokaisena elokuun päivänä joku ompeluaiheinen blogi. Tilkkutie-blogini pääsi Eino-peiton kanssa eilisen päivän ompelublogiksi. Ihan vähän olen ylpeä, että tilkkuompelija kelpasi vaateompelijoiden joukkoon. Käykääpä kurkkaamassa, monta kivaa tutustumisen arvoista blogia.

Karkulainen

Turkoosi tähtipeitto joutui neulan alle. En halunnut tikata turkoosille valkoiselle langalla enkä valkoiselle turkoosilla, niinpä kaksi lankaa, kummallekin pinnalle omansa. Ihan kaikkia syrjähyppyjäni en halunnut mustana - ei, kun turkoosina - valkoiselle - tai päinvastoin.

 Tähtiin halusin vähän pyörrettä, mutta ei ne mihinkään pyörähtäneet, vaikka kovasti yritin. Olin aika yllättynyt, että löysin tikeille sellaisen reitin, etten joutunut matkustelemaan edestakaisin jo tehtyjä tikkejä pitkin enkä katkomaan lankaa välillä.

Olin tikannut puolet tähdistä, kun tajusin, että yksi tähden kulmapala oli lähtenyt karkuteille! Mitenkään ei ymmärrykseeni mahdu, miten olin päässyt työssä näin pitkälle ennen kuin sen huomasin? Olen silittänyt pinnan ainakin kahteen kertaan (vajaan vuoden säilytys oli ihan vähän rypistänyt pintaa), olin kuvannut sitä ja rakentanut kerrokset keittiön pöydällä. Pinta on roikkunut auki työhuoneeni sängyllä ja olkkarin sohvan selkämyksellä. Mutta ei pistänyt silmään, ei. Ja sitten kun kerrokset on jo napakasti tikattu kiinni, ja etenkin karkulaisen kotipesä, niin sitten sen huomaan! Tosi pikainen ratkaisu: En pura, tämä on se virhe, joka kertoo, että tämä on käsityö. Ja kun oli vapunaatto, tikkasin "vappuviuhkan", samanlaisen, kuin olin tikannut muihinkin kulmapaloihin. Pikkasen on kyllä perfektionistilla kestämistä...

Tänään aloitin valkoisen osan tikkaamisen. Piti hakea vähän hämärämpää kuvakulmaa, että sain ompeleet näkyviin valkoiselta pinnalta. Näitä kiemuroita saan vielä varmaan jonkun päivän veivailla. Turkoosit neliöt jätän kokonaan tikkaamatta. Vai pitäisiköhän ne laittaa varmuuden vuoksi kiinni, etteivät karkaa nekin?

Vihreänenäinen siili

Eipä mene aina kuin Strömsössä. Kahdeksasta siiliblokista viides ja kuudes jäivät ilman tummaa kuonon päätä. Keltaisten ja vihreiden välissä ompelin painopeittoa, ja näyttää tatsi siileihin hävinneen siinä välissä. Ihmettelin ommellessani, miten silmät tulivat noin alas, mutta mikään kello ei soinut. Reunimmaisia kaitaleita ommellessani kummastelin, kun niiden pituudesta piti pätkäistä tuuman verran pois. Eikä kilkattanut vieläkään.

Ryhtyessäni ompelemaan seitsemättä ja kahdeksatta ihmettelin, miksi minulle jää vielä kaksi tummanruskeaa palasta  No, ne oli vihreiden siilien nenät. 

Ensin ajattelin, että olkoot vihreänenäisiä. Sitten tajusin, että blokki on tuuman verran lyhyempi kuin muut. Tässä vaiheessa en ryhdy kuitenkaan korjaushommiin. Kokoamisvaiheessa katson, voinko häivyttää tuota kokoeroa sijoittelulla ja kapeilla, harmailla kaitaleilla ylä- ja alareunaan. Jos ei onnistu, teen sitten blokit uusiksi. vihreänenäiset kyllä löytävät sitten paikkansa jossain muualla.

Etsi neljä virh-, eikun eroavaisuutta

Muistatteko, kun lehdissä oli kaksi melkein samanlaista kuvaa, ja piti etsiä niistä, missä kuvat eroavat toisistaan? Samanlaisen kisan voisin laittaa pystyyn näillä mysteerikuvillani.

Sain eilen kasattua On Ringo Lake -mysteeripeiton valmiiksi. Tai niinhän luulin. Olin jo ehtinyt innokkaana levitellä kuvaa sekä Instaan että facebookiin, kun vasta kuvasta huomasin virheen. Toisen. Kolmannen. Ja tarkemmin katsottuna neljännen. Siis kokonaista neljä palasta oli ommellessa pyörähtänyt 180 astetta aiotusta. Ja ihan pakko oli korjata samantien, vaikka sainkin fb:ssa lohduttavia kommentteja virheiden tarpeellisuudesta. Mutta ehkä niillä tarkoitetaan pikkuvirheitä, ei niin isoja, että ne ihan hyppäävät silmille ja saavat ompelijansa vaikuttamaan vähintään puoli, ellei jopa seitsemän-kahdeksasosaa sokealle. 

Onneksi korjausoperaatio ei ollut kovin monimutkainen. Kolmas ja neljäs meni jo ihan rutiinilla. Nyt olen sitten suurinpiirtein suurennuslasin kanssa tuijottanut tuota pintaa ja etsinyt lisää vinksahtaneita paloja. Jos nyt niitä jonkun silmiin osuu, saa ilmoittaa. Tai ei sittenkään :D

Tähdet järjestyksesä

Sain ennen hiihtolomalle lähtöä rustattua tähdet kasaan ja jopa yhdistettyä ne valmiiksi tilkkupinnaksi. Ihan kivutta homma ei luonnistunut, sillä yhdistämisvaiheessa tajusin, että vanhat ja uudet tähdet ovat erikokoisia.

Muistoni vanhojen tähtien synnystä oli väärä. Muistelin tehneeni ne Flying Geese -viivaimella, mutta en ollutkaan, sillä sakarat olikin tehty kahden kolmioin neliöistä. Vanhat tähdet olivat sentin suuntaansa isompia kuin uudet. Eipä tullut mieleen mittailla aikaisemmin. :(

Tuumaustuokion jälkeen purin vanhat tähdet osiin, keskustan tuulimylly, hanhet ja kulmapalat. Pienensin keskipalan samankokoiseksi kuin uusissa tähdissä ja pienellä viilauksella myös hanhet taipuivat uuteen mittaan. Ei kovin kiva homma, mutta kuitenkin nopeampi kuin ommella kokonaan uudet tähdet.

Nyt kun katson valmista tilkkupintaa, niin yhden tähden vaalean keskustan olisin myös voinut vaihtaa, mutta siellä se nyt on. 

Olin eilen jo aloittelemassa tikkausta, mutta muut kerrosten osaset olivat huonosti valmisteltu, eli pesemättä, ja niiden kuivaminen otti aikaa. Mutta nyt laitan tämän Ison neulan alle.

Yksi työvaihe päätöksessä

Mallasin tilkkupeittoa tulevalle paikalleen. Jouduin kiskomaan sitä kuvauspuolelle vähän reilummin kun se vaikutti leveyssuunnassa vähän naftille. Joutuisinko tekemään vielä yhden yhdentoista blokin rivin? Ei huvittanut yhtään. Pitäisi penkoa kankaat takaisin esille, leikata kaitaleita ja miettiä taas, miten se blokki rakennetaankaan. Ajattelin, että eihän sitä kukaan käy tuolta ikkunan vierestä katsomassa, vaikka siellä olisikin vähemmän roikkumisvaraa. Silti harmitti.

Sitten nostellessani työhuoneen sängyltä erinäisiä sinne kertyneitä tavaroita löysin kasan alta  kymmenennen rivin blokit. En siis ollut edes ommellut niitä peittoon! (Siivous silloin tällöin ehkä kannattaisi!) Jälleennäkeminen oli iloinen!

Ei kuin kone käyntiin, blokit yhteen ja rivi kiinni tilkkupintaan.

Nyt on tämä työvaihe valmis!

Kuvauspaikan löytäminen teetti vähän aivotyötä. Kakkosnelonen pyykinkuivaustelineen päälle ja neljällä Spectrumilla peitto lankulle. Korkeus ei riittänyt, mutta onneksi on puhdasta lunta alla. 

Onneksi näillä opuksilla on muutakin käyttöä kuin viedä melkein kokonainen hyllymetri.

Sitten tunnustus: Lienenkö tyhmä vai typerys, jääräpää vai epärealistinen, uhka- vai hullunrohkea, mutta kaikkia hyviä neuvoja vastaan aion (yrittää) tikata pinnan kokonaisena Isolla Pfaffillani. Suurin Isolla tikkaamani pinta on yhden sängyn päiväpeiton kokoinen, ja se sujui ongelmitta. Nyt laitan koneen ja etenkin omat taitoni tiukkaan tarkasteluun, miten urakasta selviän. Perästä kyllä kuuluu.

Nyt laitan tämän työn kuitenkin hetkeksi huilaamaan, otan muutaman pikkutyön väliin, ja niiden jälkeen palaan tämän kimppuun.

P.S. En ole ihan varma, tykkäänkö tästä vai en. Lienekö pitkän prosessin aikana kyllästynyt  jo näihin batiikkisuikaleisiin. No, meillä on makuuhuoneen ovi aika usein kiinni, joten ei se kovasti silmää siellä häiritse. Ja meillä nukutaan silmät kiinni. Se seuraus tämän valmistumisella näyttää olevan, että ainakin tapetti makuuhuoneessa menee vaihtoon.

Good Luck Star - jo on tähdellä nimi!

Näin Saijan blogissa upean paper piecing -tekniikalla tehdyn tähden.  Laitoin sen heti mielessäni  todella pitkän to-do -listan viimeiseksi. Sitten koitti tylsä hetki, teki mieli tehdä jotain, jossa olisi vähänaivoillekin töitä. No tässä oli, ihan riittämiin.

Paper piecing on kivaa, minulla se syö vaan kangasta ainakin tuplaten todelliseen tarpeeseen nähden. Lieneekö jonkun sortin hahmotushäiriö, kun minulla on oltava iso lohmare kangasta, että se varmasti kääntyy oikein ja riittävästi sauman ompelun jälkeen. Siksi riemuitsin, kun ohjeessa oli valmiiksi piirretyt kaavat palojen leikkaamista varten. 

Yhden illan leikkelin paloja kaavojen mukaan (97 kpl) , ja koetin ymmärtää, mitkä ovat A, B ja C-osiot ja miten värit menevät. Suurin toivein seuraavana aamuna aloitin. No, ei ne valmiiksi leikatut palat kovin paljon auttaneet. Vaikka sain ne muka kohdalleen ommeltua, niin sitten ne eivät kuitenkaan riittäneet kaavan reunaan asti kun käänsin kankaan. Ratkoin sauman ja yritin uudelleen. Ratkoin sauman ja yritin uudelleen. Ratkoin sauman ja yritin uudelleen. Leikkasin uuden, ison palan kangasta, ompelin viivaa pitkin - ja se oli siinä. Minun logiikkaani ei mennyt mitenkään ensimmäisen kahdenkymmenen neljän osan kanssa, miten päin pala olisi laitettava. 

Olin tehnyt väritystehtävän ennen ompelun aloittamista. Saijan tähtösessä värit kiertyivät kivasti keskikohdan kautta toiselle puolelle. Laskuvirhepaholainen, Saijalla oli kuusi eri väriä, minulla kolme. Ei heittänyt kuin ihan vähän. Mutta toinen virhe oli se, etten mennytkään värieni vähyyden huomattuani katsomaan Saijan tähtöstä, vaan ohjeen. Siellä oli neljä väriä. joten purin pari palaa ja lisäsin neljännen värin. Ja ihmettelin, miksi minun värini eivät kierry. No, ei kiertynyt, kun oli neljä väriä. Se selvisi loppumetreillä, kun vihdoin kävin kurkkaamassa Saijan kuvaa. En purkanut. 

Tulihan se viimein valmiiksi. En kyllä koskaan ole tämän kokoista blokkia tehnyt niin pitkään ja hartaasti, niin paljon ommellen ja purkaen. Siitä tuli kyllä hieno, mutta ei koskaan enää. Tämä päätyy varmaan tyynyyn niin kuin Saijankin tähtönen. Oikea Good Luck Star, se good luck vaan puuttui ompelustani.

Tekniset tiedot: 97 palaa, blokin koko 12 tuumaa kanttiinsa. Aikaa meni kolme iltaa ja yksi melkein kokonainen sunnuntai. Miten sainkin noin paljon aikaa sihen tuhraantumaan?

P:S. Tätä kirjoittaessani olen kaivanut päästäni ja vaatteistani kolme hirvikärpästä, ja edelleen joku juoksee pitkin päätäni ja niskaani. Kävin vain pikaisesti kastelemassa eilen istutettua luumupuuta enkä missään metsässä. En tykkää, siis hirvikärpäsistä.

Toscakakkua paketista?

Ostin noin vuosi sitten erään hauskan naisporukan kanssa tilkkuretkellä ollessani Forssan Kankaiselta paketin batiikkisuikaleita. Suunnittelin tekeväni torkkupeiton, yhden suikalepaketin piti riittää  mukavan kokoiseen peittoon. Kotiin palattuani suunnitelma oli muuttunut, voisinkin tehdä päiväpeiton sänkyymme. Tilaus Kankaiselle sisään, ja toinen paketti tuli Imatran Tilkkupäiville. 

Vasta nyt avasin paketit ja käynnistin urakan. 

Yhdeksän blokkia tehty. Mutta vaikka kuinka tuijotan tätä pintaa, en osaa kuvitella tätä sänkymme päälle. Se ei johdu blokista, (onkohan tuolla blokilla joku nimi?) tykkään siitä ja sen muodostamasta kuviopinnasta. Tykkäämättömyys johtuu pinnan kirjavuudesta, oikeastaan noista vaaleista kaitaleista, jotka ovat minusta ihan hirveitä. Paketin perusteella kuvittelin, että pinta olisi selvemmin lilasävyinen, mutta ei ollutkaan. Eikä tuo värisuunnittelu muutenkaan oikein osunut kohdalleen, mutta nyt tiedän, miten saan kulmittain olevan neliön selvemmin näkyviin.

No, purkamaan en näitä ryhdy, mutta pistän homman uusiksi. Kaitaleita on jäljellä vielä reilu puolitoista pakettia. Noukin lilasävyiset ja muutaman muunkin talteen sekä hylkään vaaleat ja ehkä oranssit. Ensi viikolla on loma, ja ehdin batiikkiostoksille vaikka mihin. Nyt ostan kankaat pakalta ja juuri niitä sävyjä, joita sieluni silmin olen sänkymme päällä nähnyt.

Ja eiköhän nuo testiblokitkin paikkansa aikanaan löydä.

PS: Minulla oli valmiita kaitaleita käyttäessäni samanlainen tunne, kuin jos olisin leiponut toscakakkua "lisää vain vesi"-paketista. Vähän epäilin koko ajan, voiko työtä edes itse tehdyksi sanoa, kun vaan hurruttelen toisten leikkaamia ja valitsemia suikaleita yhteen? Mutta nyt pääsin siitäkin ongelmasta.

Edit. 19.2.
Blokin ohje löytyy täältä

Mitä soopaa...

...tai ainakin vähän muunneltua totuutta olin mennyt kirjoittelemaan pari postausta sitten ja vielä vieraalla kielellä! Siis etteikö minulla ole ufoja! Viisaasti selitin, että teen projektit loppuun ennenkuin aloitan uutta. Niin, uskokoon ken haluaa, minä itse ainakin uskon niin. Siksi tämä onkin noloa, siis ihan tosi noloa.

Ryhdyin aamulla perkaamaan työhuoneeni sängyn arkeologisia kerroksia (anoppi tulossa viikonloppuna yökylään). Kaivausten tekeminen vie yleensä ainakin kolme päivää, joten päätin aloittaa hyvissä ajoin. Kyllä minä oikeastaan tiesin, että ne on siellä jossain, mutta kun ne ovat käytännössä ihan valmiit. Siis kahdesta puuttuu vaan reunakantit. Ja tuon tähtipeiton tikkaus on tämän viikon työlistalla, siis melkein valmis sekin. Kunhan vain istun alas, niin siinähän ne suitsaitsukkelaan valmistuvat. Eihän nämä mitään oikeita UFOja ole. Kun olivat jo ensimmäisenä kaivauspäivänä löydettävissä.

Uusia projekteja silti pukkaa. Tämä pussukka valmistui allakan kansien tähteistä. Oli vaan pakko ommella valmiiksi leikatut kolmiot yhteen etteivät ne katoa arkeologisiin kerroksiin.

Ja uusia kolmioita on jo tarjottimellinen.

Kyllä ne kantit vielä tarttuvat peittojen reunoihin kiinni. Mustavalkoisen peiton punainen kanttikangas on jo pesty, anopin joulupeiton (ai, hyvä, että tuli puheeksi, pitääkin piilottaa se viikonlopuksi) kanttikankaat on valittuna. Ja tähtipeitto odottaa vain sitä, että neulaan kerrokset yhteen ja alan tikata. Ehkä selviän tästä nolostumisesta. Kun ei minulla niitä ufoja ole...ehkä.

PS: Tietääkö joku, milloin pojektista tulee oikeasti UFO? Kauan sitä pitää säilyttää keskeneräisenä, että saa työlleen tuon (kyseenalaisen?) arvomerkinnän? Eikö toisaalta voida ajatella, että luova työ vaatii aikaa eivätkä hyvät ideat synny kiireessä? Onko Barcelonan Sagrada Familia UFO, se sentään aloitettiin 1882 eikä ole vieläkään valmis?

Tuskien taival

Hyvin meni siihen asti, kun piti ryhtyä sovittelemaan kansia kalenterin päälle. Sen jälkeen ei enää mennytkään hyvin. Edellisessä postauksessa kerroin, että mitat olivat just. Tilkkupinnan tikkaamisen jälkeen olivat just liian pienet. Ei mennyt paljon kasaan, mutta sen verran, että tiukkaa oli. Korkeussuunnan sain toimimaan minimaalisilla saumavaroilla, jotka on huoliteltu varmistukseksi vielä tiiviillä siksakilla .

Etupuoli

 Mutta leveys ei sitten riittänytkään. Tai siis riitti, mutta kun ahdoin kannet paikalleen, niin sauma oli sen näköinen, että ratkeaa hetkellä millä hyvänsä. Purin, ompelin vielä kapeammilla saumavaroilla. Ja sitten seuraavassa sovituksessa sauma ratkesikin. Onneksi ei kukaan sillä hetkellä ollut kuulemassa lempeäluontoisen ompelijattaren sanailua.

Takapuoli

 Ja kun saumoista ei enää ollut ottamista, tein jatkon. Raidallisesta Kaffe Fassetin kankaansta leikkasin täsmäpalan, ja ompelin sen etukannen reunaan. Vähän pistää omaan silmään, mutta totuttelen. Voihan lohduttaa itseäni, että se näyttää melkein suunnitellulle.

Kansien sisäpuolella ompelin taskut. Etukannen tasku on kaksiosainen, toinen osa on sovitettu nimikortille ja toinen muistitikullle.  Taskuun tikkasin vielä kalenterin omistajan nimen. Takakannen taskuun mahtuu kaksi kynää. 

Tekniset tiedot:

Tilkkupinnan alla on flanelli, joka on tikattu tilkkupintaan kiinni kiemuratikkauksella. Tikkauksen tein ihanan näppärästi Pfaffin tikkauskoneella, joka edelleen majailee  työhuoneessani, mutta ei ole edelleenkään minun. (En ole ehtinyt konetta juuri käyttää moneen viikkoon, olin jo unohtanut, kuinka mukavaa sillä tikkaaminen on!) Tikkaamiseen käytin vaihtuvaväristä Gutermanin Sulkya, jonka sain vihdoin pelittämään koneessa. Aikaisemmat kokeiluni ovat katkoneet langan kesken tikkauksen, mutta nyt löysäsin ylälangan kiristyksen melkein olemattomiin, ja lanka juoksi katkeamatta ja tikki oli tasaista. Kansien sisävaroissa on yksinkertainen kangas, taskut teen aina kaksikertaisesta kankaasta.

Maanantaina tiedän, kelpaavatko nämä. Taitaa olla purettuja saumoja enemmän kuin ommeltuja. Ja ikkunat jäi tänään pesemättä.

Barcelona BOM ja Kiero BOM

Tähtipeiton taustakangasta odotellessa ehdin kursia kokoon syyskuun BOMit. Maailmanmatkaajan kohteena tässä kuussa on Barcelona. Melko helppo blokki, ratkojaa pääsin kuitenkin tässäkin käyttämään.

Aurifilin BOMista tuli kiero. En tiedä miksi. Mallihan on periaatteessa hirsimökkimuunnelma, ja kieroon meni tämä tupa. Todennäköisesti tulen sen purkaamaan ja tekemään uuden yrityksen.

 

Kun näin tämän blokin ohjeen (The Stars of My Life), en tykännyt siitä yhtään. Kankaiden valinta oli vaikeaa, ja vaalean turkoosi kangas piti mitata moneen kertaan, että sain sen riittämään. Mutta olenkin lopputulokseen tosi tyytyväinen, jos ei oteta kieroutta huomioon. 

Mitä tekisin sitten seuraavaksi?

Luonnonvoimien myllerrystä

Sain vihdoin viimein kaikki blokit ommeltua mustavalkoiseen peittoon. Virittelin kirjahyllyyn väliaikaisen suunnitteluseinän: Teippasin vanulevyn hyllyyn kiinni ja sommittelin blokkien järjestystä siihen. Hyvin meni siihen asti, kun kolme blokkia vielä etsi paikkaansa. Sitten koko komeus rojahti kerralla alas. Painovoima pahalainen! Siirsin sitten vanun terassille, ja työskentelyasento vaihtui pystysuorasta vaakasuoraan. Vanun jätin alle, kun ajattelin, että se pitelee blokkeja edes vähän kiinni, jos sattuisi tuulemaan, vaikka mielestäni oli kohtaisen tyyntä. Hiki valui pitkin selkärankaa kontatessasi lattialla. Poikkesin sisälle hakemaan vesipullon. Tuuli tarttuikin vanun reunaan ja heitti asetelmani uuteen järjestykseen. Hallitsemattomat luonnonvoimat!

Lisää hikivirtoja selkäuomassa ja vihdoin näin pitkällä! Blokkirivit on asetettu kasoihin, ne on nipistetty toisiinsa paperiliittimillä, kasat on numeroitu ja kaikesta on vielä piirretty kartta. 

Jos tästä alkaisi lopultakin tulla vähän valmiimpaa.

PS.
Pyydän anteeksi, mutta kärsivällisyys loppui nyt! Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa sanavahvistus kommentointiin. Olen ollut varsinaisen roskapostihyökkäyksen kohteena. Toivon ettei sanavahvistus heikennä kommentointi-halujanne.

Hempeää hölmöilyä

Kirjoitin edellisessä postauksessa Globetrotting BOMista oppimiani asioita. Lisää oppia oli tiedossa toisen BOMin kanssa, elinikäisen oppimisen poluilla siis ollaan. 

Aurifilin huhtikuun BOM on Bear Paw -blokki, jonka on suunnitellut Angela Yosten. 

Ompeluvirhe 2. Meni karhunkynnet väärälle reunalle, miten lie päässyt näin käymään. Ratkoja esiin. Opetus: tarkista ainakin pariin kertaan, että ompelet juuri ne reunat vastakkain, mitkä on tarkoituskin.

 

Valmis karhunkäpälä ...

... ja tämän vuoden valmiit blokit. Vähän sekalainen seurakunta, ei oikein istu omaan silmään. Mutta keskeneräinenhän tuo vielä on. 

Ompeluvirhe 1: Ompelin blokin (taas!) ihan vääristä kankaista. Maaliskuun blokkiinhan vaihdoin kankaat, se vasta sekalainen ripokirjavuus olikin.  Huhtikuun ensimmäisessä versiossa tuon vaaleanpunaisen paikalla oli kirkkaampaa punaista, mutta ei se suostunut siinä olemaan, vaan vaati kovasti kiljuen päästä pois. Ja armollinen ompelija kun olen, niin päästin kangasparan pälkähästä (=blokista). Pari kynsiriviä jäi muistoksi. 

Opetus: Älä tartu ensimmäiseen kohtalaisen sopivaan kankaaseen, vaan pengo lootasi pohjia myöten, etsi kaikki kangaskätköt, ja mallaa kankaita keskenään. Nuku yön yli (ellei ole Ihan Pakko päästä hommiin välittömästi) ja katso aamulla uudelleen.  Jos vähänkin epäröit, unohda kangas. Ja vaikka olet löytänytkin sen täydellisen, varaudu silti ratkomiseen ja kankaan vaihtamiseen.

Huhtikuun pakolliset opinnot on nyt suoritettu, ja voin siirtyä vapaasti valittaviin kursseihin. Vuorossa on Jersey Girlin tikkaus, esi- ja alkuopetus siitä on jo suoritettuna, jatkoluokilla mennään. Ehkä se tutkinnonosa jopa valmistuu viikonlopun aikana.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!