Tytär on toiminut kansainvälisessä lasten ja nuorten kansainvälisyyskasvatusjärjestössä CISVissä pikkutytöstä alkaen. Tapahtumista ja leireiltä oli kertynyt t-paitoja iso kassillinen. Ehdotin, että voisin ommella niistä peiton, näin muistot jäisivät talteen eivätkä katoaisi kierrätykseen. Paidat olivat hyväkuntoisia, osaa ei oltu montaa kertaa käytetty. N. 40 paidasta tehtiin karsintaa sen perusteella, miten hyvin printit olisivat hyödynnettävissä.
T-paidoista leikattujen palojen taakse silitin ohuen tukikankaan estämään venymistä. Kokosin paloista pinnan ompelemalla niiden väliin puuvillasta kaitaleet. Sommittelu oli haastavaa erikokoisten palojen kanssa - ja nyt kun näen peiton valmiina, muutaman kohdan olisi voinut tehdä toisin.
Tilkkupinnan silittäminen olikin temppu! Paitojen painatukset eivät kestäneet silitystä, joten 2-3 liinan kanssa peitin kuviokohdat, että pääsin silittämään ommellut saumat ja kaitaleet. Silti sain parista paidasta vähän värin siirtymää, kun raudan reuna olikin ottanut painatukseen kiinni.
Kerrosten rakentamiseen käytin ensimmäistä kertaa Biltemasta hankkimiani puristimia. Homma sujui näiden avulla sukkelaan eikä tarvinnut teippailla. Ainoa haaste oli se, että puristimet olivat niin tiukkoja, että jouduin kaksin käsin puristamaan ne paikoilleen.Tuli käsien puristuvoimatreenit samalla. Idea puristimien käyttöön löytyi täältä
Tikkasin kaitaleisiin ja reunoihin kahdeksikon muotoista kiemuraa. Tätä en sitten vähään aikaa kyllä tee, muuttui puolivälissä niin tylsäksi, vaikka olikin nopeaa tehdä.
Tikatessa paljastui nolo moka. Olin noudattanut em. videon ohjeita kirjaimellisesti ja merkinnyt tilkkupinnan paikan vanuun nuppineuloilla. Ei olisi pitänyt. Sillä en muistanut ottaa niitä pois (tästä kyllä varoiteltiin videolla). Osan neuloista sain pois irroittamalla muutaman hakaneulan ja pujottamalla käden tilkkupinnan ja vanun väliin. Osa ilmoitti itsestään vasta tikkausvaiheessa, vaikka olin ennen tikkaamisen aloittamista käännellyt ja väännellyt pintaa niistä kohdista, joihin tiesin neuloja laittaneeni. Onneksi ne olivat lituskapäisiä neuloja. Pakotin neulan kärjen näkyviin, otin pihdeillä otteen neulasta, toisella kädellä pidin kiinni peiton sisällä olevasta neulan päästä ja kiskoin neulan irti muovilituskasta. Peiton sisällä on nyt ainakin kolme pientä muovinpalaa. Tämän operaation jälkeen luin jostain vinkin käyttää hammastikkuja, koska ne tuntuu käteen, kun pintoja siloittelee yhteen. Totta, mutta nepä olisi vielä vaikeampi saada sieltä pois, jos ne sinne unohtuu. Käytän haihtuvaa merkkauskynää seuraavan kerran.
Peiton tyhjäksi jääneeseen kulmaan tikkasin tyttären käden. Yksi kiemura karkasi kädenselällekin. En aluksi tykännyt tästä, se kun mielestäni muistutti tilkkupinnalle lätkäistyä muovihanskaa, mutta kyllä tuohon silmä sitten tottui.
Kun tikkauksen edetessä irroittelin hakaneuloja, meinasin ssaada sätkyn kurkistaessani taustapuolelle. Hakaneulat ovat jättäneet likaiset pisteet! Ja niitä on vaikka kuinka monta.
Reunakanttiin hain samoja värejä kuin t-paidoissa. jotta reunaan tulisi edes jotakin eloa.
Joitakin palojen yhdistämisiä tein, koska yhteenkuuluvat tekstit olivat paidan eri puolilla, ja ajatus olisi hävinnyt, jos ne olisivat olleet erikseen.
Nyt peitto lennähtää paitojen omistajalle!
