Pikaloma Pietarissa

Pistäydyin D-insinöörin kanssa välipäivälomalla Pietarissa. Allegro vei iloisesti tai nopeasti (kummin vaan, sen mukaan haluaako ymmärtää sen musiikkitermin vai italian kielen mukaan) Venäjän entiseen pääkaupunkiin. Vastassa oli märkä räntäsade ja sohjoiset kadut sekä loistelias jouluvalaistus.

Kaupungin taideaarteet ovat loppumattomat, emmekä edes yrittäneet pikku reissullamme Eremitaasiin. Oma suosikkini, arkkitehtuurinen kummastus, on Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali). Muistan ensitapaamisemme elävästi; en ollut varma, oliko kyseessä tivoli, sirkus vai vitsi. Kirkko on omituinen sekoitus kaikkea, mikä tekee siitä todella mielenkiintoisen.

Sisäpuoli yllättää myös. Kaikki pinnat on päällystetty mosaiikilla, yhteensä yli 7000 neliötä. Pienten mosaiikkipalojen koko on noin 1-2 cm kanttiinsa, joten jokainen voi helposti laskea, miten monta pientä palasta kirkon sisäseinistä löytyy. Aikamoinen tilkkutyö! Kirkon historiaan kuuluu n. 40 vuoden ajanjakso, jolloin se on saanut rapistua rauhassa milloin perunakellarina, ruumishuoneena tai oopperan kulissivarastona. Nyt se on upeasti entisöity, kuvat eivät anna entisöinnille sille kuuluvaa arvoa ja kunniaa.

Palatsiaukio on aina yhtä vaikuttava. Tätä katsoessa ei voi kuitenkaan unohtaa, keiden selkänahasta ja hengellä tämä komeus on saatu aikaan. Hyisessä viimassa värjötteli morsiuspari kuvattavana.

Viimeisenä iltana osuimme sattumalta joulutorille, jossa oli mm. kojuja eri maista ja niissä ko. paikan jouluherkkuja. Etsimme kiivaasti Suomen kojua, joka löytyi aika sivusta. Siellä tarjottiin glögiä (ruotsalaista!) ja kummallisen näköisiä leivonnaisia, joita en suomalaisena suomalaisiksi tunnistanut.

 
Singerin ompelukoneyhtiön rakennuttamassa talossa on valtava kirjakauppa (ja kahvila, jossa on Ihania Leivoksia!). Kirjakaupasta löytyivät tuliaiset!

Mitä siitä, jos en kieltä ymmärrä yhtään, kuviahan minä vain katselen. Hinnat olivat todella vaatimattomia, yhden Suomesta ostetun tilkkukirjan hinnalla sain koko setin. Laatikossa on sadan erilaisen blokin kortisto. Näitä käsityöaiheisia kortistoja näin muitakin, mm. kirjo- ja pitsineuleista.

Uudenvuoden samppanjat kulkivat kotiin pehmeissä pedeissä; tyttären miehelle huovuttamissa Sammal-tohveleissa.

Uudet mosaiikit - ei kun tilkut - muhivat jo otsaluun takana. On taas aika kaivaa kone ja kankaat esille!

Tilkkuisia lahjoja

Joulupukki muisti kahdella tilkkulahjalla. Olen kai ollut edes vähän kiltti.  Ystävältäni, Tilkkutaiturin Tyttäreltä sain jouluisen patakintaan. Hän lienee arvannut (= huomannut) Suutarin Lapset ry -syndroomani. Olen viimeisen vuoden aikana tehnyt näitä kyökkihommissa tarvittavia työsuojeluvälineitä melkein viidenkymmenen patalapun verran, mutta omassa käytössä olevat patalaput ovat surkeuden perikuva. Vanhimmat omista ovat vuodelta 1985, Marimekon siniraitaisesta Jokapoika-kankaasta tehdyt laput, jotka ostin kesälomareissulla Kiteen tehtaanmyymälästä. Laatu on tuolloin ollut aivan toista kuin nyt, mutta alkavat ne väkisinkin olla jo aika kulahtaneen näköisiä. Mutta nyt ei hätää, kaunis kinnas ja tuntuu olevan välissä riittävästi toplinkiakin.  Kiitokset Tilkkutaiturin Tyttärelle!


Toinen ihana lahja oli Quilttales-blogin Sadulta saamani yllätys. Pieni kaunis Mystery Block-liina, jossa on käytetty samaa orvokkikangasta, jota upotin rantasaunan päiväpeitteisiin. Minulla oli pihajuhlia varten neljä pöytäliinallista orvokkeja, mutta sain niistä kylläkseni (kun kaikki lapset oli jo ripitetty ja ylioppilaistuneet/valmistuneet), joten liinat saivat  kokea muodonmuutoksen päiväpeitoiksi.

Ihailen Sadun huumorintajua, kun hän lisäsi orvokkikuormaani herttaisella tavalla. Liinan sijoituspaikka oli heti selvä: se menee peittämään rantasaunalle tylsää jääkaapin päällistä ihan toisen orvokkipeiton viereen. Ongelma vain on, kummin päin tuota liinaa pidän, molemmat puolet kun ovat niin kauniit! Liina on erittäin huolellista työtä, reunat ja kulmat niin kauniisti tehtyjä, että mieleni teki purkaa pikkuisen nähdäkseni, miten oikeaoppinen kulma tehdään. En kuitenkaan halunnut pilata kaunista työtä. Iso kiitos Sadulle!

Tiille lämpimästi tervetuloa lukijakseni!

Hyvää joulua kaikille lukijoilleni!

Tänä jouluna

 toivon sinulle
kynttilän valoa, lyhdyn lämpöä,
tähtien tuiketta.

Toivon valoa tulevaan, 

iloa sydämeen,
rauhaa mieleen,
levollisuutta ja hyvää oloa.

Toivon joulun tuoksua, 

parhaita muistoja,
leikkimieltä ja
syttyviä säveliä.

Toivon unelmia todeksi,

tähtikaaria,
oikeita polkuja
tunnistaa omaksi.

Toivon aikaa pysähtyä, 

kuulla hiljaisuus,
sisimpäsi voima,
löytää joulu sydämestä.

(Satu Pusa, Sanat joita etsit, 2004)

Viimeisiä viedään

Meni vähän joululahjavalvojaisiksi, vaikka valvominen ei vahva lajini olekaan. Anopin joululahjakassin kanssa jahkasin vielä sunnuntaina - aloitanko vai jätänkö aloittamatta ja haen lahjan joulupuodeista. Lahja oli pakko saada tänään postiin, joten aika oli vähän tiukalla. Jääräpäisyys (vai pakkomielteisyys?) sai voiton ja aloitin. D-insinööri yritti hieroa hartioitani ja totesi ne niin koviksi, ettei niistä edes saa otetta. Siis nämä viimeiset koitokset menevät samaan lihasjumituskuormaan, eli ei tunnu enää missään.

Kassiin tein samalla reseptillä vetoketjun kiinnityksen suhteen kuin aikaisemmin syksyllä tekemäni lintukassiin , eli umpinainen "lipare", joka putoaa kassin sisäpuolelle. Sangat ovat Prymin, ja nostivat tarvikkeiden hinnan kaksinkertaiseksi, mutta sopivat todella hyvin kokonaisuuteen.

Vuorina on murrettu keltainen puuvilla ja sisällä on molemmilla reunoilla taskut. En saanut millään sisäkuvaa onnistumaan yön pimeydessä.  Kiireisen postituksen takia ei ollut enää aikaa odotella päivänvaloa sisuksen kuvaamiseksi.

Viikonloppuna väänsin myös Suomi-sukat tammikuussa ulkomaille muuttavalle työkaverille. Kokosimme hänelle selviytymispakkauksen kaikesta välttämättömästä, salmiakista, hapankorpuista, Risto Jarvan elokuvista, Fazerin sinisestä. Mukaan taisi eksyä pieni pullo sisäistä villasukkaakin. Ihan perinteistä kotimaista, sitä ei minkään väristä.

Nyt pakkaan ompelukoneen joululomalle, siivoan työhuoneeni uskomattomasta määrästä punaisia kankaanpaloja, langanpätkiä ym. ompelun jälkiä. Pakkaan kankaat kaappiin ja muut tarvikkeet omille paikoilleen - odottamaan uutta vuotta ja uusia ompeluksia.

Päivän ilo oli yllätyspaketti Quilttales-blogin Sadulta. Mieli teki kovasti avata kaunis pakkaus, mutta jätin kuitenkin odottelemaan joulua. Kiitokset Sadulle!

HanneLiselle lämpimästi tervetuloa lukijakseni!

Resepti kulmarenksulle

Moni osoitti kiinnostusta kulmarenksulleni kommenteissa (kiitos niistä!). Joten tässä tulee resepti sille. Kuten muutkin kunnon kokit, jokainen voi soveltaa ja säveltää tätä vain paremmaksi. Itse tykkään tästä, koska se valmistuu aika helposti lapun kanttauksen ohessa, eikä tarvitse taistella irrallisen lenkin paksujen päiden kanssa.

Siispä,  otetaan reunusta vaille valmis patalappu ja reunuskaitaletta. Omani leikkaan 5 cm levyiseksi ja käännän sen vinonauhankääntäjällä. Leikkaan kuitenkin kangasta säästääkseni kantin suorasta kankaasta, koska en tee mutkia, vaan katkaisen kantin patalapun kulmassa.

Ensimmäiseksi kanttaan alakulman molemmin puolin olevat sivut.

Päällimmäiseksi kulmaan tulevan kantinosan "ohennan" nurjalta puolelta leikkaamalla nurjalle kääntyvistä reunoista pienet kolmiot pois, käännän pään kolmioksi nurjalle samanpituiseksi lapun reunan kanssa.

Sitten saksin yläkulmasta palan pois ja kanttaan sen reunan.

Viimeinen kantti ulottuu  vasemmasta sivukulmasta ylös, yläkulmasta jatketaan 8-10 cm renksun osuutta ja palataan sitten takaisin lapun reunaan ja oikeaan sivukulmaan. Päät teen kulmissa samoin kuin yllä on kuvattu.

Ta-daa, se on siinä!

Tässä vielä parhaaksi kokemani marssijärjestys

PS: Ohjeiden kirjoittaminen on tosi vaikeaa!

Lappuja - punaisia ja sukkia - raitaisia

Punaista ompelulankaa on kulunut viime aikoina rullatolkulla. Punaiset ompelukset jatkuvat edelleen, ehkä kuitenkin viimeisiä jo viedään. Näitä patalappuja on syntynyt kolme kertaa kuvan määrä, kaikki samalla mallilla ja suurinpiirtein samoista kankaista. Tykkään tehdä tuota hirsimökkimallia. Renksun ompelun ratkaisin tutulla konstilla: yksi kulma pois, ja reunuskaitaleesta saa suoraan ommeltua ripustuslenkin. Nämä ovat menossa pikkulahjoiksi ystäville ja naapureille. Kuvan kolme lappua tein yksitellen alusta loppuun. Seuraavat kuusi sarjatyönä - ei koskaan enää niin. Sillä konstilla saa itsensä aika puuduksiin. On tylsää ommella kaitaleita tuntitokulla, tikata ja reunustaa. Työ on huomattavasti mukavampaa kun erilaiset työvaiheet vaihtelevat.

Tämä sukkapari vielä ehtii pukinkonttiin. Ystävä saa raitasukat varpaidensa lämmittimiksi. En ole ennen tehnyt varsia sileänä neuleena Jotenkin on epäilyttänyt, että pysyvätkö ylhäällä. Nythän se tulee testattua. 
Vähän pitää vielä puikkoja kilisytellä ja konetta surrutella ennen joulua...

Näen vieläkin punaista

Näen vieläkin punaista. Joulupeiton tähteet (laskuvirheen takia tein blokkeja liikaa tai teinkin alkuperäissuunnitelmaa pienemmän peiton - ihan miten päin vaan) surruttelin viideksi liinaksi. Kolme on reilun metrin mittaista, yksi kapeampi kahdeksankymmensenttinen ja pikkuliina 35 cm kanttiinsa. Välivanuksi laitoin flanellia ja tikkasin ommelviivoja pitkin. Haluan säästellä punaisia kankaitani vielä puuttuviin jouluompeluksiin, joten en raaskinut tuhlata niitä liinojen reunakaitaleisiin, vaan käänsin reunan vinokantin kanssa nurjalle. (Lieneekö pahakin virhe oikeaoppisten tilkkuilijoiden mielestä?)  Reunasta tuli napakka ja ehkä rauhallisempi kuin kirjavalla kaitaleella reunustettu. Kaksi liinaa lähtee Korvatunturin kautta maailmalle, muut jäävät odottelemaan myöhempää tarvetta.

Olin jo viemässä liinoja pihalle kuvaussessiota varten, mutta ankara pyry tuhosi suunnitelmat. (Jessss, nyt näyttää siltä, että saamme  valkoisen joulun, kun useana päivänä on tullut lunta aina vain lisää.) Onneksi puolilta päivin vielä riittää kuvausvaloa sisälläkin. 

Ystäväni jokasyksyinen sukkatilaus on valmistunut inhokkihommaa lukuunottamatta. Kukahan päättelisi nuo kaikki langanpätkät?

Niin, piti vielä kauniisti kiitellä ja kumarrella kommenteista, joita sain joulupeittopostaukseeni. Kovasti lämmittivät mieltä!

Väri-ilottelua

Työpöydälläni on parin viikon ajan ollut äskettäin ilmestynyt oppikirja. Olen tietoisesti estänyt kirjaa hautautumasta kirja- ja paperipinoihin, koska sen kansi on riemukasta väri-ilottelua, ja suorastaan terapeuttinen loppuvuoden pimeydessä. Voi, kunpa saisi jotenkin tuon saman tunnelman tilkkutöihin! Värit kuvassa eivät ole ihan kohdallaan, edes säätämisellä en saanut niitä vastaamaan alkuperäistä, mutta jonkinlaisen käsityksen värien ilotulituksesta kuitenkin saa. Kansi on Anu Mikkosen käsialaa.

Joulupeitto pyryssä

Sain joulupeiton eilen illalla valmiiksi. Reunan ratkaisin niin, että käänsin taustakankaan värisen kantin kokonaan nurjalle. En halunnut rikkoa peitteen reunaa enää uudella kankaalla, vaihtelua on siinä jo nyt riittämiin.

Tikkauksen tein kuvioiden mukaan ommelsaumaan. Alku oli etanavauhtista, mutta kun opin koneen linjan, niin loppu etenikin huomattavasti nopeammin. Taustakankaana on Anttilan lakanaa.

Pahimman pyryn laannuttua ryntäsin ulos kuvaamaan ennenkuin uusi lumisaderintama ehtii tänne. Seuraavaksi ohjelmassa onkin niska-hartiajumppaa lumitöiden muodossa, sitten jaksaa taas ommella.

Aloitin peitteen ajauksella lähettää se  Korvatunturin kautta mummille ja ukille torkkupeitoksi. Olen niin tyytyväinen siihen, että en nyt raaskisi millään luopua siitä. Vasta tässä työssä opin jotain kankaiden tummuuserojen hyödyntämisestä, ja sain mielestäni aikaan aika hienon kolmiulotteisen vaikutelman. Luopumista kyllä helpottaa se, ettei kotona ole oikein sopivaa paikkaa peitolle. Ehkä työni peittyy kuitenkin kääröihin...