Sivut

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Kymmenen vuoden projekti

 

Elokuun alussa 2020 aloitin kymmenen vuoden projektini, english paper piecingillä ommeltavan Millefiori-peiton, La Tarantellan. En vieläkään ole ihan varma, mikä minuun oikein meni. Suurpiirteinen minänikö askartelisi pienten kankaanpalasten ja vielä pienempien paperinpalasten kanssa vuositolkulla. Annoin itselleni kymmenen vuotta aikaa saattaa työ valmiiksi (tai sitten haudata se kaikessa hiljaisuudessa ufojen hautausmaalle). 

Kun ompelin ensimmäisiä tähtiä, toivoin, ettei niitä kovin montaa peitossa olisi. Sakaran pituus on n. 3 cm ja leveys alareunasta sentin verran. Puutteellisella hienomotoriikallani yritin saada kankaanpalaa asettumaan mallineen ympärille, ensimmäiset sakarat (eivät kuvassa) olivat aika mielenkiintoisen näköisiä.
Toivettani ei kuultu. Tähän mennessä olen ommellut yli 90 tähteä (= yli 450 sakaraa), eikä peitto ole vielä edes puolivälissä. Uskallan kehua, että tuolla määrällä taidot on jo vähän kasvaneet eikä miniatyyrityö tunnu enää niin ylivoimaiselle.

Aluksi leikkelin kankaanpaloja ihan summassa. Sitten näin kuvia Millefioreista, joissa kankaat oli leikattu fussy cutting-menetelmällä. Kun annat fussy cut-tilkuille pikkusormen, niin se vie koko eukon. Aloin katsella kankaitani ihan uudella silmällä. Juurikaan en etukäteen mallaile millaisia kuvioita syntyy, leikkaan vain samasta kohdasta kuvioita ja katson mitä tulee ommellessa näkyviin. 

 Tämän ensimmäisen ison roseten myötä minulle aukeni, miten käyttää värejä. Tummaa ja vaaleaa niin, että ne nostavat toisensa näkyviin. Pari ekaa pikkurosettea ei pääse tähän mukaan ollenkaan kummallisten värivalintojen takia.

Työ on pituussuunnassa saavuttanut mittansa, nyt levitän sitä kumpaankin suuntaan. Tiedän, että on aikaista miettiä tikkausta, mutta silti pieniä pistoja pistellessä, mietin, miten ihmeessä tämän aikanaan tikkaan. 


Keskiosa ja vasemmalla puolella, keskellä oleva kappale on tehty. Pisteltävää riittää, mutta onhan minulla vielä yli seitsemän vuotta aikaa. Kaavio on paikoitellen epätarkka, suurennuslasista on iso apu kuvioita tiiraillessa. Mallin tekijä on oikaissut joissakin kohdin. Tummien, rosettien välissä olevien palojen muodot joutuu itse pähkäilemään, ne on kaaviossa niin epäselvät (=tasaisen mustaa).

Olen aika paljon ommellut tätä lomilla, tämä työ on helppo kuljettaa mukana. Nyt päätin, etten ota toistaiseksi neulomista telkkarikäsityöksi, vaan pistelen La Tarantellaa kasaan.  Jos projektiaikakin siinä vähän kutistuisi.

Jos joku olisi minulle kymmenen vuotta sitten sanonut, että teen tällaista, nauraisin varmaan vieläkin. Mutta nyt en naura, vaan ompelen.

P.S: Paloja on tällä hetkellä yhteen ommeltuina n. 1200

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Menopaussi ja muita vanhan vuoden kujeita

Pitkä postaustauko, mutta kovin paljon ei tässä välillä ole tapahtunutkaan ompelurintamalla. Olin ensimmäisen adventin aikaan Mäntyharjulla Sanna Parankon viikonloppukurssilla jouluisia ompeluksia tehtailemassa. Erityisen mielelläni menin Mäntyharjulle, kurssipaikka kun on ensimmäinen kotini, ei suinkaan koko talo, vaan keittiö ja kamari talossa. 

Oli kiva (ainahan tilkkukursseilla on!) pieni porukka ja kotoinen koneiden hurina. Pieniä ompeluksia tehtiin pääosin, tosin joku ahkera aloitti hienon, suuren joulukalenterinkin. 

Taiteltu tähti jäi odottamaan paikkaansa, ehkä siitä tulee jotain muuta kuin pannulappu jonain päivänä. Pannulappuna en tätä raaskisi käyttää, siksi se odottaa toista käyttötarkoitusta. 


 

 Paperiompelin kaksi pikkutyötä, lumiukon ja joulukuusen. Nämäkin ovat vasta menossa käyttötarkoitustaan kohti. Ehkä ensi jouluun menessä valkenee, mihin he sijoittuvat.

 
Sannalla oli hauska patakinnasmalli, joihin somisteeksi tuli paperiompelunuolet osoittamaan kumpaan käteen kinnas kuuluu. Olen enemmän patalapputyyppi, mutta kivat nuolet halusin ommella. Niinpä ne joutuivat pussukan kylkeen. Yritin antaa pussukalle nimeksi Meno-paluu, mutta se vääntyi jo Mäntyharjulla Menopaussiksi 😀. Sekin sopii sille, yhtymäkohdat voi jokainen miettiä itse.😅 Tuo nimi jäikin sitten pysyväksi, sillä aina kun näen pussukan, Menopaussi tulee mieleen, alkuperäinen on jo unohtunut.

 Makuuhuoneen komeroiden mitoitus ei suosi valmiita muovikoreja. Minulla on ollut niitä hyllyllä peräkkäin, ja on välillä raivostuttavaa vetää edessä oleva kori pois päästäkseen takimmaiselle. Sanna Parankon kurssilta olen joskus saanut ohjeen kangaskoppaan, johon voi säilöä vaikka resurssipaloja. Muokkasin mittoja kaappiin sopivaksi niin, että saan kaksi koria rinnakkain ja melkein koko hyllyn syvyys tulee hyödynnettyä. 

 Hiukan pelkäsin pitkän sivun löpsähtävän, mutta ei se kovin pahasti sitä tehnytkään, ja kaapissa nämä pysyvät mallissaan toistensa tukemana. Olen tosi tyytyväinen näihin ja kaapin ovi on aina ilo avata. Teen näitä ainakin kaksi vielä lisää.
Tilkkupinta on tikattu parketinalushuopaan ja laitoin vielä pystyasennossa oleviin vuorikappaleisiin tukevan tukikankaan, mutta en ole varma, onko jälkimmäisestä kovin paljon apua asennossa pysymiseen. Etureunan kulmiin ompelin päällitikkaukset, koppa on jämäkämmän näköinen terävien kulmien kanssa. Ehkä ne myös tukevat rakennetta.

Vaikka koti on muistuttanut keuhkoparantolaa joulupyhistä lähtien, niin ikkunankin läpi on voinut nauttia kauniista talvipäivistä. Erityistä iloa tuo lähimetsän kohtalaisen suuri  punatulkkupopulaatio, joka vierailee jatkuvasti lintulaudoillamme.

Terveyttä ja iloa alkaneeseen vuoteen - ainakin tilkkuiloa!