Spring tiles valmiina

 Aurifilin viime vuoden toukokuun MiniQuilt on täällä jo keskeneräisenä pyörinytkin, mutta nyt viimein sain sen tikkausneulan alle.  Tykkään tästä työstä paljon, ja sen on tehty aikalailla samantyyppisistä kankaista kuin mallityökin oli. Mustavalkoiset neliöt on se juttu. Voisin tällä mallilla tehdä jonkun isommankin työn.

Naapurikylässä ei ole tulipalo, vaan laskeva aurinko ja vähän pieleen menneet kameran säädöt saivat aikaan tulimeren taivaanrantaan.

 Työ lojui työhuoneessani esillä pitkään, kun yritin keksiä sille tikkausmallia. En halunnut kovasti rikkoa tilkkukuviota enkä halunnut tikkausta kovin vahvaan rooliin. Selailin Flickristä Aurifilin ryhmästä valmiita töitä ja sain sieltä vinkin malliin. 

Langan väri on harmaa, sovittelin aika montaa väriä työn päälle, ja "värilliset" karsiutuivat yksi toisensa jälkeen pois. 

Neliöt tikkasin vain ympäriinsä. joten ne nousivat muuten aika tiiviisti tikattusta pinnasta vähän pullukkoina esiin. 

Reunakantin väriä mietin myös pitkään. Olisi houkutellut laittaa jotain mustavalkoista, mutta kun sovittelin sitä reunaan, se ei näyttänytkään hyvälle vaan aika haljulle. Violettia kangasta minulta löytyy aina, ja siinähän se sitten oli. Valmis koko 46 x 46 cm. Mallin on suunnitellut Lynn Harris ja ohje löytyy täältä.

Uusille lukijoilleni lämpimästi tervetuloa!

Uudeksi jouluksi

Ikäihmiset tällä seudulla  puhuvat vanhasta ja uudesta joulusta. Vanha joulu meni jo, mutta uudenvuoden pyhät ovat uutta joulua. Kun en Aurifilin viimeisintä MiniQuiltia ehtinyt vanhaksi jouluksi tehdä, valmistui se uudeksi jouluksi. 

 Ehdin leikata palat ennen vanhaa joulua, ja ne odottelivat piilossa ompelukoneen takana, jos vaikka jossain välissä olisin ehtinyt ompelemaan. En ehtinyt, monta päivää sain nauttia mummuilusta muiden joulutouhujen ohessa. Eihän mummuilusta lähdetä ompelemaan!

Vanhan joulun pyhien jälkeen, nuorison palattua kukin omiin koteihinsa, valmiit palat odottivat yhdistämistä. Pitkään ei kone hurissut eikä nokka tuhissut, kun pääsin jo tikkaamaan. 

Valkoisella valkoiselle tikkaaminen - en edes nähnyt, mihin olin tikannut! Kääntelin valoja yhden ja toisin päin, hain lisävaloa, mutta vasta kun olin pienentänyt koneen oman valon ihan minimiin ja laittanut vierelle pöytävalaisimen, josta sain sivuttaisvaloa, alkoi tikki näkyä. Valkoiset osat tikkasin pienellä kiemuralla, tähdet jätin pullukoiksi ja pieniin punaisiin ruutuihin tein tähtimäisiä poikkitikkauksia. 

Liinan koko on 54 x 54 cm, välissä on ohut puuvillavanu. Taustakankaana on Tartosta halvalla ostamaani Rowanin teekannupuuvillaa. Taustakangas näkyy vähän tikkauskuvassa. Tausta ei ehkä ole yhteensopivin julkisivun kanssa, mutta kangasta oli riittävästi ja toisaalta, sehän on tausta.

MiniQuiltit näyttävät päätyvän yksi toisensa jälkeen eteisessä olevan vanhan Singerin päälle, niin tämäkin.

Hyvää uutta joulua ja tilkkurikasta, värikästä vuotta 2016 lukijoilleni!

Pikkuisia puuhia

Kovin pitkäjänteisiin ja isoihin ompeluprojekteihin ei ole ollut aikaa eikä oikein energiakaan. Mutta sellaisiin sateiden aikana surruteltaviin kyllä. Otin keväällä talteen Aurifilin mini-quiltin ohjeen, se kun kolahti minuun oikein kunnolla. Siinä on väriä, ja sitä kuuluisaa "jotain". Tykkään kovasti pienistä mustavalkoisista tiimalaseista värikkäiden neliöiden välissä.

Kankaat eivät tietenkään ole samaa, mitä mallissa on, mutta samaa ilmettä tavoittelin. Alla suunnittelijan valinnat, kuva on lainattu Aurifilin sivuilta.

 

Yhtenä iltana leikkasin kankaat valmiiksi, siten saatoin pienissäkin väleissä tehdä työtä eteenpäin. Eikä siinä loppujen lopuksi kauan mennyt, pinnan koko on vain n. 45 x 45 cm. Suunnittelija Lynn Carson Harris on antanut tälle nimen Spring Tiles, mutta  minulla nämä kevätkaakelit menivät heinäkuulle. Seuraavaksi on vuorossa tikkaus. Jotain muuta suunnittelen kuin mitä Lynnin työssä on.

Mäntyharjun kurssilla kesäkuussa opin tekemään kehyskukkaroita. Miniä toivoi uutta meikkipussia, ja hän valitsi itse kankaat.

Päälliseksi löytyi tyttären vanhan hameen jämät, kaksiosaiseen sisukseen tuli sitten oma väri kumpaankin osastoon. 

Aika monta isoa projektia odottaa joko aloittamista tai keskeneräisinä eteen päin viemistä, mutta ne joutuvat nyt odottamaan aikaa parempaa. Sitten kun tämä kesä loppuu...

Kateellinen hiustenkuivaaja

Joka kerran kun avasin tyttöjen vessan oven, alkoi se marina: Miulle kans, miulle kans. Hiustenkuivaaja se siellä narisi hyllyllään kateellisena suoristusraudan uudelle koltulle. Ryhdyin jo käyttämään poikien vessaa, koska en jaksanut kuunnella kuivaajan ainaista valitusta. En ollut ensinkään innostunut riisumaan ja pukemaan sitä joka aamu. Ja sitä paitsi, sillähän oli ihan oma, suojaisa hylly, kun kaveri sen sijaan joutui asumaan tason päällä. Sitten alkoi D-insinööri valittaa, että vietän kuulemma poikien vessassa liikaa aikaa: Mikset käytä omaasi? Ja lopulta hellyin hiustenkuivaajan marinalle. Suostuin tekemään sille matka-asun. Päivittäin käytettäväksi arkivaatteeksi tätä ei ole tarkoitettu. 

 Ja jotta hiustenkuivaaja uskoisi, että olen ihan tosissani (ja että saisin sen marinan loppumaan), vein sen potkukelkka-ajelulle. Talon pohjoisella seinämällä on vielä lunta viiden metrin matkalla, ja hiustenkuivaaja oli oikein tyytyväinen päästessään kelkkailemaan. Ensin mentiin toinen kylki edellä, ja sitten toiselle kierrokselle vaihdettiin puolta.

Huimassa vauhdissa se kellahti matka-asuineen selälleenkin, kun ei osannut pitää kurvissa tiukasti kiinni.

 Kolmannella kierroksella se halusi uhkarohkeasti roikkumaan asunsa lenksusta ja siinä se keikkui iloisesti potkuttelun tahdissa. 

Nyt on tyttöjen vessassa ihan hiljaista. Uhkasin viedä kuivaajan uimaan heti kun jäät lähtevät, jos se vielä marisee. Sitä se pelkää kuollakseen ja on nyt hiljaa. Joskus kuulen oven läpi supatusta, kun se leuhkii suoristusraudalle päässeensä matka-asussaan potkuriajelulle. 

Kun sain kuivaajan hiljennettyä, minulla oli vihdoin aikaa viimeistellä MiniQuilt.

Matka-asun tarkemmat tiedot: Se on iso! Korkeus 30 cm, leveys 36 cm, pohjan leveys 11 cm. Tein tilkkupinnan pikapikaa hirsimökkien jämistä Päivölän kurssin varalle. Tikkasin pinnan Päivölässä opitulla kaaritikkauksella, pohjan ja yläreunan ihan suoralla tikillä. Sisällä ei ole taskua eikä muitakaan härpäkkeitä. En ole vielä kertonut hiustenkuivaajalle, että matkalle lähtiessä samaan asuun mahdutetaan myös kaksi putelia muotoilutuotteita ja kaksi hiusharjaa. Pitäähän elämässä yllätyksiä olla.

Kun olin saanut matka-asun valmiiksi, niin huomasin, että olin unohtanut tikata vetoketjun reunaan päällitikkauksen. Koska vuori pysyy hyvin paikallaan, en ruvennut enää säätämään tikkausta, koska tiesin, että en sitä saisi enää siististi. Enkä kerro puuttuvasta tikkauksesta hiustenkuivaajalle, ei se kuitenkaan huomaa sitä.

Kauan se kesti

Kauan se kesti ymmärtää, miten hirsimökkiblokki oikeasti ommellaan. Aikaisemmat olin tehnyt kai intuition voimalla. Ja ihmetellyt, kun keskikohta ei aina jäänyt keskelle tai kun saumat ovat olleet enemmän tai vähemmän vänkyrät. Nyt katsoin ihan ohjeesta. Ja taisin onnistuakin. Ainakin opin ompelemaan suurinpiirtein suoraan. Ainakin sen jälkeen, kun olin ratkonut pari vinkuraa saumaa.

Kauan se kesti ymmärtää, miten voin hyödyntää työpöytäni ominaisuuksia. Ompelen vanhalla kokopuisella kirjoituspöydällä,  ei ehkä se ergonomisin vaihtoehto, mutta en vaihda. Se on nimittäin kannettu kolmannesta kerroksesta D-insinöörin kanssa kahdestaan alas, pakko oli, kun ilmaiseksi sain eikä kuljetus kuulunut hintaan.  Käsivarret olivat viikon verran puoli metriä pitemmät ennenkuin hoksasivat palautua takaisin normaalimittoihin, sormet olivat jäykistyneet koukkuun ja kämmenissä oli syvät uurteet. En siis vaihda, eikä nyt edes tarvitse.

Kun ompelin hirsimökkejä, pomppasin joka kaitaleen jälkeen leikkaamaan uutta ja silittämän vasta ommeltua saumaa. Kunnes, salama ja väläys! Pöydässä on molemmin puolin laatikoiden yläpuolella ulosvedettävät aputasot. Pieni leikkausalusta vasemmalle puolelle ja silitysalusta oikealle. Silitysalustan laskin vähän ajan kuluttua auki vedetyn laatikon päälle, ihan vain ergonomisista syistä. Nyt ei tarvitse pomppia ylös, riittää kun kääntyilen puolelta toiselle. Kauan se kesti, se välähdys, mutta tulihan se sieltä. (Siis mistä?)

Ihan niin kauan ei kestänyt Pat Sloanin BOMin ompelu. Aika simppeli, mutta silti tunsin itseni tyhmäksi hanheksi. Keskineliötä lähinnä olevat lentävät hanhet tunnistin hanhiksi, mutta ulompia, joissa värit ovat toisinpäin, ryhdyin ensin rustaamaan kahdesta kahden kolmion neliöstä ennen kuin tajusin, että hanhiahan nekin ovat. Voiko tämän tyhmempää ompelijaa olla?

Mitenköhän kauan kestää, että saan selvitettyä työhuoneeni sängyn päällyksen? Siihen on kasautunut Tilkkupäiviltä ostettuja kankaita (pestyjä, niiden pitäisi alkaa muuttua peitoksi), batiikkeja (jotka myös odottavat peitoksi muuttumista), uusia villasukkia (menossa, en tiedä mihin) Kodin Ykkösen tyhjennysmyynnistä ostettuja lankarullia (1 €/kpl, miksen ostanut enemmän?), käsityölehtiä, neulomattomia villalankoja jne. Pitäisi taas kai perustaa uusia projektikasseja, etten vain ompele villasukkia batiikkipeittoon tai ryhdy neulomaan ompelulangoista sukkia.

Tilkkutie 25 (jotenkin tuntuu tutulle...)

Rauman Tilkkupäivilta (nimeltään Tilkkutie 25) on ollut luettavissa mukavia raportointeja mm. Tilkkureppu- sekä Neula ja puikko-blogeissa. Siksi poimin omiin Tilkkupäivämuistoihini vain muutaman itselleni mieluisan otoksen.

Nämä kaksi peittoa ovat sellaisia, jotka voisin itsekin joskus tehdä. Valitettavasti tekijöiden nimiä ei tullut ikuistettua.

Jos oikein muistan, tämä tikkaus oli yhdessä suomalais-brittiläisistä kangasvaihtotöistä. Tekijä tuntematon. Tämän kuvan nappasin itselleni tikkaustavoitteeksi ja -malliksi. Tikatut lehdet olivat tosi pieniä, ei varmaan senttiä tai kahta pitempiä. Haastetta...

Kävin vain yhdessä työpajassa, napsukukkaroa näpräämässä. Kierrätysmateriaalia viisaasti hyödynnettynä, muovisista karkkilaatikoista oli saatu kovikemateriaali, vuorikangas näytti sairaalan lakanalta. (Tämä EI ole vinkki lähteä lakana kainalossa kotiin, jos on sattunut sairaalaan joutumaan)

Ratkiriemukkaita hetkiä koimme iltajuhlassa; hulvattomat Häplänperän Valittajat saivat meidät nauramaan itsellemme. Tästä ilosta paitsi jääneet voivat käydä kurkkaamassa jo viisitoista vuotta valittaneita täältä. Liekö häplänperäläisten syy, että Tilkkutaiturin Tyttären kellosta oli juhlan jälkeen karannut kaksi tuntia? Puute huomattiin vasta aamulla...

(Jo ennen häplänperäläisten esitystä saimme railakkaat nauruaperitiivit miestenvessassa, mutta jääköön tarkemmat yksityiskohdat/jutut vain mukana olleiden tietoon)

Tilkkupäiviltä palatessa pää oli niin pyörällä, että otin työn alle tarkasti ohjeistetun Aurifilin maaliskuun miniquiltin. Miten tahtoo tuo keltainen väri hiipiä töihin...

Tilkkupinnan koko 41 x 46 cm

Chubby Churn Dash Mini osa 2

Merta edemmäs-reissun jälkeisellä viikolla töissä oli niin haipakkaa, että miniquiltin tikkaaminen eteni vain vähän kerrallaan. Tikkausmallin löysin täältä. Lankana on Aurifilin tikkauslanka, jonka ostin vaaleankeltaisena, mutta se osoittautukin sitten pätkävärjätyksi. Keltaista lankaa saatoi olla metri, sitten parikymmnetä senttiä valkoista, sitten taas keltaista pitempi pätkä. 

Taustalla on Signorinalta tilaamaani kaunista kangasta. Ja tietysti työn se kulma, jonka tikkaus on kaikkein möykkyisin, sattui kuvatessa etualalle.

Suunnittelin työtä eteisessä olevan vanhan Singerin päälle, mutta en olekaan enää varma. Silmä kun on tottunut  isompaan liinaan, joka roikkuu reilummin reunojen yli. Tai sitten pitää  silmä opettaa tähän.

Chubby Churn Dash Mini

Aurifin MiniQuilt eli Chubby Churn Dash. Koko on tikkaamattomana n. 61 x 61 cm, yhden blokin koko  n. 14 x 14 cm. Tämä on nyt vähän sellainen no-joo-tulipahan-tehtyä -työ. Kuvakin on hämärässä kuvattu ja huono sekä työ roikkuu miten sattuu, kun en laiskuuttani teipannut sitä komeron oveen kuin yläreunasta. En ole oikein itsekään varma, mitä tästä ajattelen. Yritän nyt roikottaa sitä erilaisissa paikoissa, jotta löytäisin sille paikan ja käyttötarkoituksen. (vrt. edellinen mini). Jonkun aikaa se saa kyllä olla ihan itsekseen, koska lähden huomenna etsimään batiikkeja.
Toivottavasti en mene merta edemmäs kalaan?

Varpaat hiekassa

Kiitos kommenteistanne batiikkisuikalepostaukseen. Kommenteissa oli paljon hyviä ajatuksia jatkosuunnitteluun. Batiikit jäivät nyt hautumaan ja odottelemaan kangaskauppareissua. Jos peitosta olisi tullut alkuperäisen suunnitelman mukainen torkkupeitto, en olisi ruvennut kitisemään vaaleista suikaleista ja pinnan kirjavuudesta. Mutta meillä on makuuhuoneessa sen verran levoton tapetti, että sen pariksi pitää olla hiukan rauhallisempaa pintaa. 

Batiikkeja haudutellessa ja kauppareissua odotellessa pyöräytin Pat Sloanin helmikuun blokin, Toes in the Sand. Pyöräyttäminen kuvaa tekemistä hyvin, blokin kanssa ei kauan nokka tuhissut eikä kone surissut.

Blokin helppoudesta innostuneena aloittelin saman tien Aurifilin uutta MiniQuiltia.  Leikattuani pohjakankaan suikaleet, kangasta jäi kuvan mukainen määrä.

Mielenkiintoiseksi jäännöksen tekee se, että minulla oli tuota harmaata kangasta n. puoli metriä, eli n. 19 tuumaa. MiniQuiltin ohjeessa kangasta mainitaan kuitenkin tarvittavan 1 jaardi (=36 tuumaa), n. 91cm . Ja vaikka olen lukenut ohjetta etuperin ja takaperin, niin en ymmärrä, mihin se loput 40 senttiä oikein olisi upotettu?

Siitä se sitten lähti - ja siihen jäi

 

Aurifilin MiniQuilt roikkui eräänä päivänä työhuoneeni tuolin selkämyksellä. Siitä se sitten lähti. 

Kaksi kerrosta paksuhkoa vanua tekee työstä pönäkän. Työ pysyy paikallaan takapintaan ommelluilla nauhoilla, jotka menevät selkänojan säleiden ympäri ja kiinnittyvät tarranauhoilla. Koska työ melkein seisoo itsekseen, minun ei tarvinnut tehdä ripustusnauhoja tuolin yläpienan yli.Alimmat kiinnitysnauhat estävät työtä valahtamasta alas. Nojailen aika harvoin selkänojaan, koska tuoli on työopöytäni vieressä ja olen yleensä siinä istuessani kumartunut ompelukonetta tai tietokonetta kohti, joten en ole huolissani työn nuhraantumisesta tms. Pikemminkin olen iloinen, että sain työn järkikäyttöön. Paria tarranauhaa vähän vielä lyhennän, että saan niiden päät piiloon. 

Aika hyvä, eikö?

Aika paketissa

Nyt on tämän vuoden päivät laitettu pakettiin. Kalenterin kannet vuodelle 2015  ja ehkä vielä ensi vuodellekin on viritetty paikalleen. Edellisillä kansilla menin kaksi vuotta, sitten alkoi kulmista pilkottaa alusvaatteena ollut vaaleanpunainen flanelli.

Etukannen sisäpuolelta löytyy tasku, johon voi sujauttaa vaikka työkännykän (tai Sisupastillit, jos kuusitoistavuotiaat alkavat käydä opettajansa hermoille). Takakannesta löytyy tasku kahdelle kynälle. Kalenterissa on alunperin yksi kapea lenksu kalenterin mukana tulleen kynän säilytykseen, mutta lyijykynän kaverina tarvitaan myös mustekynää. (Joku kumma langanpätkä on jäänyt näköjään tuonne kuvaan roikkumaan.)

Marisin melkein koko viime vuoden Aurifilin BOMien kummallisuudesta (hei haloo, Tiinatei, kuka niitä käski tehdä!) ja ajattelin unohtaa koko Aurifilin tälle vuodelle. Mutta mikä koukku, olivatkin muuttaneet blokit Mini Quilts 2015-teemalle. Tajusin tämän vasta viime viikolla, ja olihan se sitten kokeiltava. Ohjeen mallikappale on punavalkoinen, ja kunnianhimoisesti ajattelin tehdä blokin, jossa tumman sininen keskusta vaalenisi hallitusti ja asteittan kohti reunoja. Ehkä hiukan hallittua on, mutta asteettaisuutta ei. Mutta tulipahan tällainen. Koko on n. 40 x 40 cm. Luulen, että tämä menee tikattuna ja kantattuna jonain päivänä saunakamarin tyhjien seinien somistukseksi.

Kuitenkin

Vaikka olin viime syksynä aika kyllästynyt BOMeihin, etenkin Aurifilin kummallisiin, tein kuitenkin ensimmäisen Pat Sloanin Mystery-blokin. Saman suunnittelijan Globetrotting-peitto oli mielestäni ihan kohtuullinen, vaikka se ei edustakaan minulle varsinaista käsitystäni Tilkkupeitosta.

Olin jo menossa kangaskauppaan Patin ostoslistan kanssa (tai oikeastaan kävinkin, mutten löytänyt mitään - tai jos totta puhutaan, niin löysin, mutten tähän työhön - ehkä), mutta sitten kun vilkaisin kangasvarastojani, päätin, että jokaisen - tai ainakin melkein jokaisen - kankaanpalan on löydyttävä kotoa. 

Down by the Boardwalk

Koskaan ennen en ole vielä tehnyt Lentävää hanhea tällä tekniikalla, mutta näyttää se sujuvan näinkin.

Ensimmäisistä työvaiheista en ehtinyt ottaa kuvaa. Onkohan tällä tekniikalla joku nimi?

Kesä talven keskellä

Ruusupuskapeittoni on pitkään odottanut vain kanttaamista. Blokit ovat vuoden 2013 Aurifilin kuukauden blokkeja.  Pitkään minua etoi tilkkupinnan imelyys, mutta kun löysin tummanvihreän kankaan välikaitaleiksi, se onneksi söi turhaa makeutta. Joulu on hyvä vauhdittaja, ja koska tämä Ruusupuska on menossa anopille joululahjaksi, sain vihdoin ommeltua reunakantin. 

Kanttiin käytin samaa vihreää, mitä on välikaitaleissakin. Kantti on ommeltu ensin oikealle puolelle ja kiinnitetty sitten nurjalle puolelle käsin ommellen

Uusi lumi oli mukavan puhdas kuvausalusta. 

Taustakangas on Eurokankaan poistoista. Jos olisin peittoa nyt kokoamassa, en laittaisi tuota kangasta taustalle. Se on ikävän kovapintainen, vaikka pesin sen kahdesti.

Peiton tikkasin minulla koekäytössä olleella Pfaffin tikkauskoneella.

Yksi pussukka-aihio odottaa vielä kasaamista. Se saa ehkä nimensä yhden merkittävän suomalaisen kirjailijan teoksen mukaan.