Viimeinen rutistus

Elokuussa 2020 aloitin english paper piecing -työn, Millerfiori Tarantellan. 
Millefiori- malleista Passacagliaa näytti monet tekevän ainakin somen perusteella, itse ihastuin Tarantellaan. Valmiit paperimallineet tilasin Britanniasta  Sew & Quilt -kaupasta. Annoin itselleni 10 vuotta aikaa tehdä peitto valmiiksi.

 Vuosista on kuusi mennyt ja neljä jäljellä. Tilkkupinta valmistui viime vuoden syyskuussa, joten siihen meni viisi vuotta ja kuukausi.. Ainakin kaksi n. puolen vuoden mittaista taukoa pidin, lisäksi useita lyhyempiä.  Paloja on tikattu käsin yhteen 3021 kpl.

 En juurikaan ommellessani pohtinut taustakangasta tai reunuksia, vaikka olinkin alusta asti sitä mieltä, että reunukset peittoon tulee. Viime syksynä oli muita ompeluksia ja oikeastaan vasta vuodenvaihteessa aloin miettiä tarvittavia kankaita. Katrin Tilkkukaupasta löytyi muutamia mieleisiä vaihtoehtoja, mutta takakankaaksi suunniteltua ei ollut tarpeeksi. Katri sitä yritti tilata, sitä odoteltiin ja kun lopulta näytti siltä, että kankaan saaminen voi olla epävarmaa, niin vaihdoin sitten toiseksi parhaaseen, jota Katri oli jemmannut minulle varuiksi. 

 
 Jo peittoa ommellessani mietin, miten ihmeessä selviän reunoista, sillä ohjeen mukaan ommeltuna ne näyttivät ensimmäisen kuvan mukaisille. Minkäänlaista halua ei ollut ryhtyä sovittelemaan lisäpaloja, että saisin reunan suoraksi. Mutta miten saisin reunukset ommeltua niin, että saisin reunat ja kulmat suoraan? Ystävä ehdotti teipin vetämistä, mikä toimikin sitten todella hyvin. 

Teippasin maalarinteipillä suorat linjat, tarkistin kulmat ja etäisyydet eri kohdilta. Jos jossain vaiheessa ajattelin säilyttäväväni ohjeen mukaiset kokonaiset kuviot reunassa, se oli pakko unohtaa. En olisi saanut suoria linjoja, jos olisin ryhtynyt niitä seurailemaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että teippilinjan ulkopuolelle jäi aika paljon paloja joissakin kohdin ja joissakin kohdin mentiin ihan reunaa pitkin. Tähän pieneen (?) epämääräisyyteen olin tottunut jo ohjeessa muutenkin. 

Sitten ompelin tiheällä tikillä kaksi kierrosta teippien ulkoreunaa pitkin.  Poistin teipin ja asetin reunuksen reunan ompelemaani linjaa vasten ja ompelin kiinni.

Tilkkupinta näytti heti valmiimmalta.  Kehyksen alle jääneitä palasia en ole ainakaan vielä leikannut pois, Todennäköisesti siistin niitä siten, etten joudun katkaisemaan käsinommeltuja saumoja. 
 

 Huolittelin vielä reunan saumurilla, en halunnut rispautuvia langanpätkiä häiritsemään käsin tikkausta. Tämä oli oikeastaan turha toimenpide, sillä kun olin kiinnittänyt takakankaan, vanun ja tilkkupinnan yhteen, niin käänsin ylimääräisen takakankaan vanun yli etupuolelle ja harsin kiinni. Peittoa joutuu tikatessa pyörittelemään sylissä, enkä halunnut puuvillavanun nöyhtää ympäriinsä, siksi piilotin sen. 

 Reteesti kiinnitin työn ompelukehykseen ja ajattelin tikkaavani ihan sääntöjen mukaan. Kehyksen halkaisija on 60 cm, ja vaikka käpäläni ovatkin pitkän sorttiset, niin ei onnistunut, ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. Vaikka kuinka löysäsin työtä kehyksessä, tikkaaminen tuntui hankalalle ja unohdin koko kehyksen.

 Mitään kuvioita en piirtele, vaan hyödynnän tilkkupinnassa olevia kuvioita tikkaamalla ympyröitä. Minulla on kahta erisävyistä turkoosia ja kolmea erisävyistä violettia tikkauslankaa.

  Palelemaan ei tikatessa ainakaan pääse, lämmin peitto sylissä pitää siitä huolen. 
Tämän piti olla kevyt kesäkäsityö 😄

 PS: Otan mielihyvin ja kiitoksella vastaan ison työn käsintikkausvinkkejä kokeneemmilta tilkkuilijoilta.

PS 2: Moni jo tietääkin, mutta kerron kuitenkin. Kun ensimmäisen kerran näin ommeltavan epp-työtä n. 15 vuotta sitten, niin sanoin, ettei minusta niin hullua tule, että tuollaiseen ryhtyisin. 
Tässä sitä nyt ollaan.  

Kimalaisen lento

 

Jo joitakin vuosia sitten tein Mäntyharjun kurssilla kaksi kimalaisblokkia. Joka kerta, kun ne sattuvat käsiin keskeneräisten laatikossa, korvamatona alkaa soida Nikolai Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento. Nämä jättikimalaiset ainakin kerran tai jopa kolmesti lentelivät lähelle ompelukonetta muotoutuakseen tyynyn päällisiksi. Mutta suunnitelmasta ilmeisen tyytymättöminä palasivat äkäisesti suristen takaisin laatikkoonsa. 

Aloin jo hermostua ainaiseen pörinään ompeluhuoneeni sängyn alla (laatikko on siellä) ja vaihdoin suunnitelmaa. Nämähän sopivat nuppupeitoiksi pienellä korjaamisella ja laajentamisella! Leikkasin mustista reunuksista suurimman osan pois ja jätin vain vajaan tuuman kaitaleen. Ompelin uudet reunukset keltaisesta kankaasta, tikkasin kimalaiset bambuvanulle, eivätkä ne urputtaneet yhtään. Kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä tikkasin vielä väljästi sydämiä niiden ympärille ja keltaiseen reunukseen. 

Ylen tyytyäistä hyrinää kuului, kun toiseen peittoon löysin taustakankaaksi sukulaiskangasta. Lajimääritystä en näistä siivekkäistä pystynyt tekemään, mutta sovussa vaikuttavat olevan etupuolen kaverin kanssa. Ehkä jättiläiskimalainen pitää nuo pienemmät aisoissa pelkällä kokoonsa liittyvällä auktoriteetilla. Toisessa peitossa taustalla on hunajankeltaista raitakangasta.

 Ei pörise kiukkuisesti enää. Hiljaista hyrinää vain kuuluu, ihan kuin olisivat tyytyväisiä. 

 

Sirpaleita

 Joskus tilkkuilu-urani alkuaikoina ostin (muka-lopettavan) Craftsyn alesta kaksi peittopakettia. Toisen olen ommellut jo vuosia sitten valmiiksi, ja se alkaa olla jo käytössäkin kulunut, mutta toinen paketti jäi tuolloin ompelematta. Olin jo laittamassa tätä Smithereens (Sirpaleet)-peittopakettia jo myyntiin, kun esikoinen ilmoitti peitontarpeestaan. Hän esitti minulle väripaletin, joita voisi peittossa löytyä. Kaivoin kangaspaketin varastosta, ja kun toiveen mukaiset värit löytyivät kangasrullista, jouduin hylkäämään myyntiajatukset - ihan mielelläni. 

Paketissa oli ompeluohje, värikäs kaitalepaketti, tumma lila taustakangas ja turkoosi kangas kanttausta varten.Vanu ja takakangas jäivät itse hankittaviksi. Värejä oli 33 erilaista. 

Leikattavaa oli runsaasti, onneksi kaitaleista leikkaaminen oli nopeaa, värikkäitä timantin puolikkaita tarvittiin 280 kpl. Taustakankaasta leikkasin ensin 68 kpl kahden ja puolen tuuman kaitaletta, joista sitten 476 palaa ja jämistä vielä reunaan tulevat timanttin neljäsosat. Paloja tuli yhteensä 824.  

Kokoamisohje

Aika pian kangaspinoja kootessani tajusin, että mikäli aion mennä ohjeen mukaan, minun pitää tehdä kankaista jonkinlainen kartta. Esim. lilasävyisiä oli kuusi erilaista, osa aika lähellä toisiaan. Mietin hetken sitäkin, että unohtaisin koko ohjeen, mutta olisiko minulla sitten viimeisillä riveillä saman värisiä tilkkuja roppakaupalla. En ollut myöskään halukas tekemään tuolla tilkkumäärällä uutta suunnittelua. 

 

Niinpä tein pahville sävykartan ja se tuli todella tarpeeseen.

 

 

Tilkkupinta rakennettiin kulmasta alkaen. Kolmiot ommeltiin ensin riveiksi, jotka sitten yhdistettiin pinnaksi. Aluksi rivit olivat lyhyitä ja työ eteni, mutta vähitellen rivit pitenivät ja edistyminen hidastui. Pakko myöntää, että oli välillä aika tylsää. Onneksi rivien lyheminen taas työn edetessä auttoi tylsistymiseen. 
 

Tilkkupinta valmistui kevättalven viimeisillä lumilla, jonka jälkeen se jäi lepäilemään ja odottamaan tikkausta. 

 

Takakankaaksi hankin samaa tummaa lilaa kuin tilkkupinnan taustakangas on. Se on aivan upea Kona Cottonin sävy Regal. Kerrokset kiinnitin hakaneuloilla ja sitten tikkaamaan. 

Ensimmäinen suunnitelma oli, että tikkaan koko peiton samalla värillä, lilalla. Mutta ei näyttänyt kivalle värikkäiden kankaiden päällä. Kokeilin väritöntä siimaakin, mutta se tuntui kovin muoviselle. 

 

 Lopputulos oli se, että käytin kuuttatoista eri väriä tikkaamiseen, eli pyrin tikkaamaan joka värin mahdollisimman lähellä olevalla sävyllä. Alalankana oli koko ajan tumma lila. 

 

Tikkaukset toistavat pääosin timantin muotoja, isompiin taustakankaan pintoihin tein välillä muitakin kuvioita.  

 

Kantin viimeisen reunan ompelen aina käsin. Peitto on iso (180 x220 cm), joten ommeltavaa riitti. Tykkään kuitenkin käsinompelusta, ja minusta reunasta tulee pehmeämpi käsin ommellen. 

 

 Valmistuihan se viimein. Kuvauspäiväksi sattui todella sumuinen päivä, mutta peiton värin toistuvat oikeanlaisina. 

 

 Olisin kyllä voinut pitää tämän itsekin, niin paljon tykkään tästä, mutta hyvä kodin se sai esikoisen luona.

 

 Tämä jää joka tapauksessa viimeiseksi valmis-paketti -peitoksi. Ompeleminen oli todellakin välillä puuduttavaa, koska kaikki oli niin valmiiksi mietitty. Oma hommani oli vain leikkaajan ja koneenkäyttäjän virka, vaikka nautinkin ihanista väreistä ommellessani. 

 

 Peiton virallinen luovutus tapahtui esikoisen tohtorinkaron-
kassa juuri joulun alla. 
Juuri väitellyt FM piileksii peiton takana. 

Isomummon helmat

 Ystäväni toi minulle kassillisen edesmenneen äitinsä Marimekkoja: kaksi Iloista takkia, Pippurikerä-kankaasta tehdyn mekon ja pinkin pilkullisen, josta oli jo otettu kangasta johonkin muuhun tarkoitukseen. Isomummolle oli syntynyt kaksi lastenlastenlasta hänen poismenonsa aikoihin. Ystäväni toivoi, että tekisin mekoista kummallekin vauvalle kollöttelyalustat. Tehtävä oli minulle mieluinen ja kangasta mekoissa oli runsaasti, sitä vanhaa ja vahvaa Marimekkoa. 

Iloisten takkien harmaata kangasta oli eniten, mutta halusin väriä pintaan. Tumma harmaa tuntui synkältä vauvan alustaksi. Leikkelin ensin mekosta 6,5 tuuman neliöitä niin, että taskut jäivät niiden keskelle. Jotkut taskut olivat niin lähekkäin, että ratkoin ne irti ja ompelin uudelleen taskuttomasta kohdasta leikkaamilleni neliöille. 

Reunaan tein Asterisk-blokkeja, sain näin upotettua harmaata etupuolelle ilman että se näytti kovin tummalle. Kirjava kangas on omista varastoistani, eikä ole Marimekkoa, mutta siinä sattui kivasti punaisen ja turkoosin sävyt kohdalleen. 

Väliin laitoin puuvillavanun ja tikkasin kokonaiset blokit kukkakuviolla, taskujen ympärille tein silmukallisia kiemuroita ja Asteriskeihin sakaroiden väliin myös kiemuroita. Ylälangan väriä vaihdoin alla olevan blokin mukaan, alalankana harmaa. 

Taustan sain mekkojen harmaista osista, palojen väleihin riitti pinkistä mekosta ohuet kaitaleet. Yksi pieni taskukin pääsi takapuolelle. Reunakantti on omista varastoista. 

Toisen peiton tilkkupinnan tein samaan tahtiin ensimmäisen kanssa, lähinnä varmistaakseni, että blokkeihin riittää tasapuolisesti kangasta. Pinta on muuten samanlainen, mutta kirjava kangas on kissakangasta omista varastoista. Tähän taustan rakennan Pippurikerä-mekosta. Se ei tule kokonaan riittämään, mutta enköhän keksi jotain täydennystä siihen. Peittojen koko on n. metri x metri.

 

Pienet tytöt pääsevät isomummonsa helmoihin, vaikka eivät ehtineetkään häneen tutustua.

Varjoleikki ja Harjutähti

 Tämän vuoden aikana on valmistunut kaksi tilkkupeittoa, Varjoleikki (Shadow Play), jonka on tehty Claudia Pfeilin mallin mukaan. Toinen on Edelweiss, jonka tilkkupinnan tein kesäkuussa Mäntyharjun kurssilla. Pistin nämä samaan postaukseen kahden erilaisen tikkaustavan takia.

 

Varjoleikki-pinta on kolmiulotteinen ja voimakasvärinen enkä halunnut tikkauksella nostaa blokkien muotoja vahvemmin esiin. Siksi pääsyin ensimmäistä kertaa all-over -tikkaukseen, jossa koko pinta tikataan samanlaisena toistuvalla kuviolla.

Selasin ison määrän erilaisia malleja kirjoista ja netistä, kunnes päädyin kuvan mukaiseen koukerooon. Ennen tikkauksen aloittamista koulutin aivojani kuvioon piirtämällä kymmeniä kertoja pienelle valkotaululle tuota kuviota. Ja se oli todella hyödyllinen harjoitus, kuvio alkoi tikatessa tulla melkein jo selkärangasta isompia miettimättä. 

 Tikkauslangan värin valinta tuotti päänvaivaa. Tikkasin ensin aivan vaalean harmaalla, joka pomppasti värillisten osien päältä liian vahvasti näkyviin. Purkuun. Sitten otin tummanhkon lilan, joka taas hyppäsi valkeasta osasta ikävästi näkyviin. Purkuun. Lopulta löysin keskiharmaan, joka uppoaa hyvin väreihin, mutta ei häiritse valkeassa osassa.

Harmaa näyttää valkoisessa kevyeltä varjolta. 

 Olen tyytyväinen tähän ensimmäiseen all-over -kokeiluuni, vaikka tästä tikkaustavasta ei lemppariani tullutkaan. Mutta nyt kuitenkin tiedän, että voin tehdä sitä toistekin, jos se toimii tilkkupinnalla hyvin.

Kesäkuisella Mäntyharjun tilkkukurssilla tein tilkkupinnan valmiiksi asti Edelweiss-blokeilla. Se on odottanut tikkausta ja nyt vihdoin sain sen valmiiksi asti. Peiton kuviokankaat ovat Tildan. Olin säilyttänyt Tilda-nippua pitkään, mutta kankaat olivat niin tasavärisiä, ettei niitä syntynyt mitään ilman voimakkaan väristä lisää.

Tavallisin tapani suunnitella tikkausta on miettiä blokin muotoja ja miten voisin niitä tikkauksella joko korostaa tai häivyttää. Edelweiss-blokissa on monesta palasta koostuva kukkamuoto, jota halusin korostaa vielä tikkauksellakin. Tikkaisin terälehtiin "suonet", pitkiä kaarevia linjoja. Niitä tikatessa en vielä tiennyt, mitä laitan kukkien väliin yksivärisiin paloihin. 

 Pari palaa ehdin jo tikata aika suorilla linjoilla nekin, mutta sitten taas kaappasin ratkojan, kun hoksasin, miten palan muotoa voi hyödyntää. Oikeaoppisia höyheniä ne eivät ole, ehkä jotain muunnelmia. Kaiken kukkuraksi en edes ole tikattujen höyhenten ystävä, mutta siinä ne nyt ovat 😁

Peiton koko on 148x198 cm. Välissä on puuvillavanu. Omista varastoista löytyi takakankaat, jotka tuuli avuliaana vilautti näkyviinkin. 

Kanttikin löytyi omista varastoista. Olisin tehnyt sen pätkissä peiton kuviokankaista, mutta niitä ei enää ollut tarpeeksi. Ja ompelen kantin viimeisen reunan aina käsin.

 Edelweiss (alppitähti) -nimi muuttui Harjutähdeksi, kun tämä on saanut alkunsa Mäntyharjulla. 

Summa summarum
Tikkaan mielummin blokin kuvionnin huomioiden. Suunnittelu on silloin mielenkiintoisempaa ja voi miettiä, mitä haluaa korostaa. Mutta en enää arastele all-over-tikkaustakaan, vaikka sen tekeminen on paljon tylsempää kuin blokkeihin kustomoidut kuviot.
Tikkaaminen on joka tapauksessa kivaa. Ja aika monta tuntia olen kuunnellut äänikirjoja tikatessani.

EDIT 21.10
Mielelläni vastaisin kommentteihinne, mutta blogger on eri mieltä asiasta. Vaikka mitkä temput tekisin, niin aina tulee ilmoitus "Virhe kommenttiasi julkaistaessa"

Tilkkukurssiterveisiä

 Maaliskuussa aloittamani Tilkkutien tekohengitys on kyllä sujunut todella huonosti. Luulin postanneeni keväällä valmistuneen peiton, mutta ei sitä olekaan täällä. Lienen unta nähnyt.😞 Korjataan unohdus jossain välissä. 

Mutta varsinaiseen asiaan. Jo kymmenen (ehkä?) vuoden ajan kesä on alkanut Mäntyharjun tilkkukurssilla. Muutama välivuosi on ollut, mutta Mäntyharju on mielessäin, ei Mäntsälä.

Ohjeita oli kurssilla, jos oikein muistan, 18, joista tein vain kolme. En ole ihan se sukkelin ompelija enkä toisaalta tykkää viedä kovin paljon keskeneräisiä kotiin. 

Kurssilla kaikki alkaa kahdesta asiasta. Ensin rakennetaan oma ompelupaikka, tarvikkeet ja kankaat paikoilleen. 

 

 

Toiseksi sisustetaan petipaikka, tällä kertaa se oli uskonnon-psykologian-filosofian luokassa, varsin henkevä ympäristö siis. Tyyny oli unohtunut kotiin, mutta täytin tyynyliinan mukana olleilla vanuilla.

Tulin paikalle jo sunnuntai-iltana, että pääsisin heti maanantaina aloittamaan hommat.

Melkein kaksi päivää ähelsin farkkukassin kanssa. Miten siihen upposikin aikaa niin? Tereet ei ole minun juttuni, niiden säätäminen oli pinnaa venyttävää touhua. Huvittavaa on, että olen käyttänyt
kassiin aikaisemmin Konttiin viemäni farkkuhameen, jonka kävin kuukauden päästä ostamassa takaisin, kun tarvitsin kierrätysfarkkumatskua. Punainen Risti kiittää 😄

Seuraavaksi joku pikkutyö? Lehmä!

Mäntyharjulainen ammu paperiompelutekniikalla. Olipas pientä palasta, ihmekös tuo, jos lehmänkin otsa on rutussa. En halunnut ruskeasilmäistä lehmää - sininen ei ollut kovin hyvä valinta kuitenkaan. Lehmän loppusijoituspaikka on vielä auki.

 

Olin jo joitakin vuosia sitten ostanut nipun Tilda-kankaita ja marinoinut niitä ihan riittävästi. Vaikka ne ovat yksitellen tosi kauniita, niin niiden väritys yhdessä on, kurssikumppanin sanoin, vispipuuroa. Tasaista värimössöä. Poimin kurssikaupasta yksivärisen tumman lilan kontrastiksi ja ompelin loppuviikon aikana Edelweiss-peiton tilkkupinnan valmiiksi asti. 

Suunnittelu ei ole vahvin puoleni, roiskaisen vain yleensä menemään ja harmittelen/paikkaan/puran sitten jälkikäteen tekosiani. Vasta kun tilkkupinta oli valmis, hahmotin kuvion kunnolla. 

Se Edelweiss on tuon valkoisen raamin sisällä. Jos olisin tämän tajunnut aikaisemmin, en olisi rakentanut lilan raamin sisäpuolella olevaa osiota samanlaisista kankaista (nämä osat ompelin ihan  tyhmästi ensimmäisinä  ja vain noiden kaarevien saumojen takia), vaan hakenut kankaat symmetrisesti isoon kuvioon. Mutta se on nyt, mikä on, ja olen kuitenkin ihan tyytyväinen.

Ei ole enää pelkkää vispipuuroa. Peiton nimeksi tulee Vispipuuroa ja mustikkasoppaa 😄. Seuraavaksi tikkaan sen. Tämä on 29. peittoni. 

Miehen kysymys, kun teen uutta peittoa: Mihin se tulee? En tiedä, tekeminen tässä on se tärkein juttu. 

Kaikki muut olivat jo lähteneet viimeisenä kurssi-iltapäivänä, minä ompelin yksin (no, oli siellä opettaja ja kaveri kuvaamassa) peiton tilkkupintaa kasaan, ja sain sen valmiiksi! Ne 15 muuta ohjetta, joita en ehtinyt tehdä - ehkä joku päivä teen niistä vielä jonkun. 

Ja ensi kesän kurssille on jo ilmoittauduttu.