Pistoja ja silmukoita

 

Blogi on ollut ihan hunningolla tämän vuoden aikana. Edellisessä postauksessa, päivälleen kaksi kuukautta sitten, järvessä oli vielä jäät, nyt on jo uimakelit. 

Olen puuhastellut (tai ainakin ajatellut puuhastelevani) paljon EQA kuvanvaihtotyön kanssa. Toisen työn olen saanut jo valmiiksi, toiselle olen laittanut kasaanlaittamisen deadlinen huomiselle. Ajatus on, mutta toteutus puuttuu - eikö se ole silloin jo puoliksi tehty? Näitä töitä saa esitellä vasta myöhemmin kesällä. 

Etätyöaikana kokouksissa ja koulutuksissa ovat puikot kilisseet. Kassillinen kaapissa marinoitunutta lankaa silmukoitui huiviksi. Päätin, että neulon kaiken langan huiviin ja siksi siitä tulikin kokoa XXXXL. 

 

Mitään erityisempää mallia minulla ei ollut Aloitin niskasta ja lisäilin silmukoita keskellä ja reunoissa. Kuviointi syntyi oikeista ja nurjista silmukoista, vähän aina tunnelman mukaan.

Huivin valmistuttua neuloin vielä kahdet sukat, toiset sai eläköitynyt työkaveri, toiset menivät opiskelijalleni, joka saa heinäkuussa vauvan. Saatte itse arvata, kummat on kumman. :D

Kun nämä oli saatu pois puikoilta, päätin, etten aloita uutta neuletta ennen syksyä, vaan keskityn Millefiorin edistämiseen. Telkkaria katsoessa pitää olla käsillä jotain tekemistä, ja hyvin sujuu käsinompelukin neulomisen sijaan. 

Ensimmäisessä tämän postauksen kuvassa on Millefiorin kaksi suurinta rosettea valmiina ja liitetty jo toisiinsakin yhdellä pienellä rosetella. Kun kuvan oikeassa yläreunassa oleva rosette valmistui, tajusin, että tässä on koko työn värit. Olin muutaman pienen roseten tehnyt jo valmiiksi, mutta niistä osa meni uusiksi, kun vaihdoinkin värejä toisiin.

Mustikkarosette on tuorein ja siitä puuttuu vielä kymmenen viisisakaraista tähteä reunasta. Sitten kiinnitän sen vasemman puoleisen roseten jatkoksi, siellä on jo kolot valmiina. 

Auringonvaloa terveyssyistä karttavalle ystävälle ompelin isolierisen hatun Vuokko Nurmesniemen kaavalla ja Marimekon Unikosta. Nyt ei päivä paista nenänpäähän eikä niskaan. 

Uusia välinehankintoja joutuu välillä tekemään. Silitysraudan uusin jo alkuvuodesta, edelliset tehot alkoivat hyytyä, mutta kyllä sillä olikin silitetty! (Ei niinkään vaatteita vaan tilkkuja)

Vanha silityslauta alkoi puolestaan olla ihan kuopalla keskikohdastaan. Tilasin uuden laudan Prisman verkkokaupasta koronarajoitusten aikaan, ja se taisi kiertää maapallon ympäri ennen kuin ehti tänne. Mutta hyvää kannatti odottaa. Lauta on 45 cm leveä ja siinä on vielä ulosvedettävä "laajennus", joka auttaa isojen pintojen silittämisessä.

Odotan kovasti viimeisen EQA-työn valmistumista, koska olen antanut itselleni luvan vasta sitten aloittaa uuden peiton tai jonkun muun tilkkutyön.
Keskeneräisiäkin olisi tarjolla...

Vuoden 2018 eka pussukka!

Voiko oikeasti olla niin, että toukokuu ehti pyörähtää yli puolen välin, ja nyt vasta tein tämän vuoden ensimmäisen pussukan? Ilmankos tuntuu, että olen jauhanut samoja isoja töitä koko alkuvuoden. Blogini mukaan edellinen pussukka on ollut työkaverin puhelinta varten marraskuun lopussa, siis melkein puoli vuotta ilman pussukkaa! Ilmeisesti en olen tehnyt edes joululahjaksi yhtä ainutta!

Halusin kiittää henkilöä, joka on ollut minulle suureksi avuksi ja tueksi. En kovin hyvin tuntenut hänen värimieltymyksiään, joten käytin värinvalinnassa intuitiomenetelmää, eli ajattelin, mikä väri tulee mieleen, kun ajattelen häntä. Eikä sitä tarvinnut kauan makustella, ilmiselvä punainen ihminen, vaikka en muista koskaan nähneeni hänellä esim. punaisia vaatteita. 

Perkasin siis varastostani kaikki punaiset palaset ja otin varuiksi vielä pitkiäkin kankaita. Yllättäen löysin pusseistani monta valmiiksi leikattua, samankokoista kolmiota, joista sain rakennettua aika monta kahden kolmion neliötä. Muuten etenin taktiikalla, mikä sopii edellisen viereen. Halusin vahvan punaisen ja siksi monet punaiset, mutta valkopohjaiset karsiutuivat pois.

Sisus jäi kiireessä kuvaamatta, mutta siellä on vihreitä ja pinkkejä saappaita ja pinkki tasku. Mitatkin jäi ottamatta, mutta ehkä parisenkymmentä senttiä leveä ja korkeutta on varmaan vähän enemmän.  Pohjan leveys kymmenisen senttiä. Tilkkupinta on tikattu Eurokankaan kovikehuopaan oranssilla langalla, malli krysanteemi (sekin jäi tarkemmin kuvaamattta). Tätä oli ilo tehdä, siksi sen nimi on Ilo.

Ai, kelpasiko punainen. Kelpasihan se, saaja tunnustautui punaisen ystäväksi. Intuitio ei pettänyt nytkään. Ja nyt on varmaan pakko tehdä toinenkin pussukka, kun pääsin taas pussukkavauhtiin.

Neulerintaman uutisia: Nancy-kaarrokevillatakki on edennyt pelottavaan vaiheeseen. Minun pitäisi leikata se halki edestä! Ikinä en ole ennen tehnyt moista, että menisin neuleita leikkelemään. Olen tiheällä siksakilla varmistanut reunat, eikä kai tässä muu auta kuin tarttua saksiin. Ei sitä siksakkia kukaan nimittäin poiskaan pura!

Käsitöitä

Ompelukoneet ovat saaneet levätä pääsiäisen ajan, kun olen keskittynyt käsitöihin sanan varsinaisessa merkityksessä. Mysteeripeitto on tikattu ja tapani mukaan ompelen kantin toisen reunan käsin.

Pelkäsin tiivispintaisen taustakankaan hankaloittavan pistelyä, mutta hyvin on neula sujahtanut siitä sekä lakanakangaskantista läpi. Vähän aikaa suunnittelin, että ompelisin koko kantin koneella, mutta onneksi se meni ohi. En muistanutkaan, miten rauhoittavaa käsinompelu on! Palellakaan ei ole tarvinnut, peitto polvilla on lämmittänyt välillä vähän liikaakin.

Olen käynyt paikallisessa lankakaupassa, Pyöröpuikossa, jo useaan kertaan hypistelemässä Nancy-nimista villatakkia. Pääsiäisen alla sitten riehaannuin ja kävin ostamassa langat. Ihan näin kesää vasten meinasin takin tikutella, jos sillä konstilla saisimme lämpimän kesän. Takki neulotaan norjalaisneuleiden tapaan pyörönä, ja sitten leikataan edestä halki - hui, sitä en ole vielä koskaan tehnyt! Kun pääsin kuvassa näkyvästä helman kirjoneulekuviosta ohitse, nyt saan neuloa ilman suurempaa miettimistä kainaloihin asti. Tämä on ollut todella kivaa villasukkien neulomisen jälkeen. Niitä on tullut väkerrettyä reilu kopiopaperilaatikollinen, kun halusin päästä kaikista kaapissa pyörivistä seiskaveikoista eroon. Eikä ne ole loppu vieläkään. 

Pääsiästunnelmia bomuksena. Kiemuraliinan olen tehnyt vuosia sitten, mutta se ei ole vain löytänyt paikkaansa ennen kuin nyt. Leväytin sen kokeeksi kevätliinamme päälle, ja siihen se sai jäädä. Se on kuin kevätpuro keskellä pöytää.

Kunnon kuvaa ei vastavaloon meinannut saada, vai pitäisikö sanoa vastapyryyn?

Tikkaamista ja hammasharjoja

Mysteeripeitto On Ringo Lake sai tovin odotella tikkaamista harkitessani mallia ja langan väriä. 

 Tilkkupinnan tikkaamiseen löysin Aurifilin vaihtuvavärisen lohenpunaisen (kuva ei anna oikeutta värille). Taustakankaana minulla on turkoosia matkiva, mutta vähän liikaa mintunvihreään taittuva melko yksivärinen kangas, johon upotan minulle joutuneen (ei aavistustakaan, mistä ja miten tämä on minulle tullut, vaikka todennäköisesti olen sen itse kyllä ostanut) keltaisen, vaihtuvavärisen Aurifilin. 

Treenipalasta näkyy tikkausidea paremmin kuin peitosta itsessään, samoin paistaa hapuilukin. Ja tämä on todellakin treenipala, yksiväriselle kankaalle oli vaikea saada suoria linjoja, peitossa tilkkujen reunojen avulla suunnat pysyvät paremmin hallinnassa.

 Yli puolet on tikattu. Etenen blokkirivien mukaan reunasta reunaan, ja kun blokit on kulmittain aseteltu, keskellä peittoa rivit ovat pitkiä.Välikaitaleiden päälle olen tikannut joko reilusti yli tai jättänyt vajaaksi, ja seuraavalla rivillä olen sitten tasoittanut välin. Näin siksi, ettei rivittäin tikkaaminen erottuisi lopullisessa jäljessä. Reunan turkoosit osuudet aion tikata turkoosilla langalla, miten, on vielä harkinnassa. 

Tikkailusta puikkoiluun. Jostain internetin ihmeellisestä maailmasta sattui silmään sukkapuikkojen säilytysvinkki, Clas Ohlsonin hammasharjakotelot. Vinkistä vaan ei selvinnyt se, että koteloissa on hammasharjatkin sisällä. Yhdeksän kotelon ja harjan paketti oli kuitenkin sen verran edullinen, että päätin investoida. Nyt on perheen pyöräilijöille ketjunpuhdistusharjoja, sillä nypin harjat koteloista pois ja pistin puikot tilalle. Puikkojen jo risoista myyntipakkauksista nappasin kokomerkinnät koteloihin. Ne puikot, joiden pakkauksia ei enää ole, on vielä koteloimatta. Sen teen, kunhan löydän ensin jostain puikkomittani. Nuo kaksipuolikkaat on kiinni sukassa, eivätkä ole hukassa.

Blokkikakkua ja lahjoja

Mitä minä olen tehnyt kaikki joulun välipäivät loppiaiseen asti?  On Ringo Lake -mysteeriä! Eikä sen tekemiseen loppiaiseen pääty. Sunnittelija Bonnie järjesti oikean yllätyksen ja julkaisi viimeiset vihjeet yhden päivän välien kun ne siihen asti olivat tulleet viikon välein. 

Ai, että ompelisin 50 blokkia päivässä! Ei onnistu ainakaan minulta, eikä se varmaan ollut tarkoituskaan. Tämän vihjeen blokki koottiin aikaisemmin ommelluista pikkublokeista, joten oikeastaan se on ysiblokki. Vaikka kuinka yritin ommella ketjussa ja sarjoina, työssäkäynnin ohella on tämä viikko on näissä mennyt, eikä ole ihan valmista vieläkään..

Sekä Bonnien omassa ja Peekaan facebook-ryhmässä pitemmälle edenneiden kuvia alkoi jo vilahdella kun minä askartelin vielä aikaisempine vihjeiden kanssa. Halusin säilyttää mysteerin mysteerinä mahdollisimman pitkään ja keskeytin kummankin ryhmän seuraamisen. Ihan kokonaan en ole välttynyt kuvilta, mutta olen pikaisesti selannut aina eteenpäin etten näkisi liikaa.

Tästä blokkikakusta puuttuu vielä kuusi kerrosta, sitten pääsen kurkkaamaan seuraavan vihjeen.

Rakas tyttäreni on pitsineuletaitaja, ja sain häneltä ihanan huivin joululahjaksi. Vaikka itse käyttelen puikkoja melkein yhtä ahkerasti kuin ompelukonetta, tällaisiin suorituksiin en yllä. En muistanut kysyä lankamerkkiä, mutta on kevyt eikä kutita yhtään. Lämmittävyys on testattu ja varmistettu vetoisessa luentosalissa perjantaina. Huivin iso koko on etu, siihen voi kietoutua ja se taipuu myöskin kaulaan takin alle, koska on niin kevyt ja ohut. Kyllä äidin taas kelpaa!

Joulusukkia

Joululahjoiksi tikuttelin jälkikasvulle sukkia. Jos se on minusta kiinni, ei pitäisi varpaiden palella tänä talvena.

Pyöräilyn harrastaja sai polkupyöräsukat, tyttöystävänsä Nina Laitisen suunnittelemista joulukalenterisukista parhaat palat. Hauska sattuma oli, että tytär oli neulonut isälleen kirjoneulesukat samoilla väreillä, ja kun ne sukat paljastuivat paketista, niin olin aattoillan tunnelmavalaistuksessa ihan häpsingilläni, että neulomani sukat menivät väärälle ihmiselle, ja että olin kirjoittanut paketin päälle väärän nimen 😅

Koiraharrastaja sai tassusukat, sienitutkija Nina Laitisen Sadepäivän sukat (teräosasta jätin kirjoneuleet pois) , pikkumiehet oravia ja siilejä. 

Vuoden kirjoneulekiintiö tuli täyteen näillä. Vuosihan taitaa kyllä loppua aika pian...

Pikku kassi

Tein ensimmäisen Fancy Forest kettu-blokin viime kesänä Mäntyharjun tilkkukurssilla. Se ei mahtunut nyt tekeillä olevaan peittoon, koska sen taustakangasta minulla oli vain tuohon yhteen blokkiin. Nyt Fancy Forestin kaikki ketut ja puput on tehty, pupusia oli yksi ylimääräinenkin, sitä voisi kutsua testiblokiksi. Siitä tuli kummallisen muotoinen, yläreunastaan kapeampi kuin alareunasta. Jos olisin yrittänyt trimmata sitä suorakaiteeksi, olisi pupulta hävinnyt puolet poskista. Niinpä näille kahdelle yksinäiselle oli löydettävä paikka, mielellään niin, ettei kettu pääse pistämään pupua poskeensa. 

Syntyi pikkukassi. Synnytystuskia oli. Laitoin ensin blokin ympärille reunat vihreästä, keltapilkullisesta kankaasta. Sitten löysin kivaa kangasta, jossa kotieläimet viettivät iloista elämää harmaalla pellolla. Ompelin uudet reunat. Oli pliisu ja harmaa lopputulos. Ratkoin. Rakensin reunan erivärisistä paloista. Tämä on se, mitä hain. 

Eivät pääse elikot toisensa kimppuun, kun ovat eri puolella kassia. Pupulla on niin mahtavat posket, että se joutuu nojaamaan niitä alustaa vasten. 

Elikoiden ja vuorikankaan välissä on kovikehuopa. Tilkkureunat tikkasin suoralla tikillä, pupun ja ketun ääriviivat on tikattu ojaan (tai ainakin melkein). Kassin korkeus on 29 cm, leveys yläreunasta saumasta saumaan mitattuna myös 29 cm ja pohjan leveys 10 cm.

Fancy Forestissa olen edennyt pöllöihin. Kaksi keltaista ja kaksi vihreää ovat valmiina, tästä jatketaan. Näissä menee eniten aikaa silmien kanssa, loppu onkin sitten aika nopeaa. Kuka huomaa, mikä virhe toisessa pöllössä on?

Edellisen neuleufopostauksen huivi vielä poseerauskuvassa.

Tunnustus - neuleufoni

Tilkkutöissä saan aika usein työt valmiiksi, joskus hitaammalla, joskus nopeammalla aikataululla. Tietääkseni (?) minulla ei tällä hetkellä ole yhtään sellaista kesken olevaa tilkkutyötä, jolla ei olisi vakavasti otettavaa suunnitelmaa valmistua. 

Neuleiden kanssa en ole yhtä tavoitteellinen. Tykkään tolkuttomasti neuloa, se on iltaisin ainoa keino katsoa haluamani telkkariohjelmat loppuun nukahtamatta. Mutta neulomiseen se sitten jääkin. Viimeistelemättömiä neulemyttyjä löytyy. Pääsiäisen urakaksi otin laittaa niitä edes vähän eteenpäin kohti valmistumista. 

Koska pääsiäisvieraita ei ollut tulossa, levitin  pingotusalustat eteiseen, jossa niille on sopiva kolo. Kaikki neulomukset eivät kuitenkaan mahtuneet kerralla alustoille, kahdessä erässä ehdin pingottaa, yksi erä on vielä käsittelemättä. Dropsin Fabelista neulotun Sweet Victoria-villatakin kappaleen saivat ekan vuoron muutaman sukkaparin kanssa.

Toisella kierroksella Schachenmayrin Ombrè Lacesta neulottu huivi (ohje lankavalmistajan, sain lankaliikkeestä) ja taas sukkia.  Huivia en pingottanut sanan varsinaisessa merkityksessä, kastelin ja asettelin muotoonsa.

Nyt pitäisi sitten villatakki ommella kasaan ja neuloa nappilistat, lupaan tehdä sen tämän vuoden loppuun mennessä :D

Tämä kasa odottaa vielä käsittelyvuoroaan. Päällimmäinen, räsymaton näköinen huivi menee ehkä seuraavaksi pingotettavaksi, sen alla oleva Nurmilintu purkuun, valitsin malliin liian tuhdin langan. Alimmainen, Veera Välimäen suunnittelema Colour Affection-huivi menee purkuun, oli kiva malli, mutta ei kuitenkaan kolahtanut valmiina. Saanpahan puikotella jatkossakin, kun näistä vapautuu lankoja.

Puikoilta

En ihan koko aikaa surruta ompelukonetta, vaan neulomuksiakin valmistuu koko ajan (pitämässä minua hereillä telkkaria katsoessa). Ihan joka sukkaa (niitä neulon eniten) en viitsi tänne postata, mutta kun saavuttaa  jotain ennen kokematonta, ylittää se julkaisukynnyksen. 

Myöhäisheranneenä tartuin Novitan joulukalenterisukkiin muistaakseni vasta itsenäisyyspäivän aikoihin. Neuloin oikeaa ja vasenta rintarinnan. Epäilin viitsimistäni, tulisiko toinen sukka koskaan tehtyä, kun ensimmäinen valmistuisi. Ikinä en ole kokonaan kirjoneuleisia sukkia tehnyt, ja jossain vaiheessa olin sitä mieltä, etten tee tämän jälkeenkään. 

Mutta näistä tuli niin kivat, eikä tekeminenkään loppujen lopuksi hullumpaa ollut, joten ehkä joskus vielä. Mistään lankadominansseista tai muista hienouksista en ollut ennen näitä sukkia kuullutkaan, mutta tuli nämä silti tehtyä. Ehkä seuraaviin sukkiin opiskelen sitten asiaa tarkemmin. 

Ihan jouluksi eivät valmistuneet, mutta loppiaiseksi kyllä. Terään jouduin säveltämään vähän lisäkuvioita, että olisivat mahtuneet jalkaani. Nyt katsellen varsikin olisi voinut olla vähän pitempi. Jos vielä vastaaviin repsahdan, niin vartta pitänee myös kasvattaa pitemmäksi. Pitkäsäärisyyden haittoja. Ohje Novitan, lankana Nalle. Sukkakuvat on D-insinöörin ottamia.

Nyt puikoilla on lastenpeitto lastensairaalaan, Marttojen operoima projekti. Tiedän, että kaikki vanhemmat eivät tykkää pastellisävyistä, joten valitsin väriksi tumman turkoosin. Lankana Teeteen Salla. 

Tämä huivi ei ole minun tekemäni, mutta kun tekijän olen tehnyt (tai ainakin jotenkin vaikuttanut siihen), on tämäkin pakko esitellä täällä. Tytär on pitsihuivifriikki ja näitä syntyy kuin tehtaassa. Lankana joku ihana käsinvärjätty merinovilla. Ostin tämän huivin innoittamana itsellenikin huivilangat, mutta valmistuksen ulkoistan sille, joka sen osaa. Minulla tuollaisen tekeminen loppuisi siihen, kun ensimmäinen silmukka karkaisi puikolta.

Tilastoista huomaan, että täällä lappaa välillä väkeä ihan ruuhkaksi asti: ilahtuisin niidenkin kävijöiden kommenteista, jotka eivät koskaan aikaisemmin kommentoineet. Ja sanasen voi jättää nimettömänäkin, jos muuten ujostuttaa.

Joulukiireitäkö?

Ei taida olla, kun otin vielä työn alle Novitan joulukalenterisukat, vaikka yksi keskeneräinen villatakkikin roikkuu neulekorissa. Kalenterisukistahan menee maku, jos niitä vasta tammikuussa  neuloisi ja näkisi ohjeessa koko sukan valmiina. Ja sitten voi olla, ettei niistä tykkääkään ja sitten ei neulokaan. Myöhästyin aloituksesta viisi päivää ja nyt olen tällä viikolla yrittänyt kiriä kiinni. Pari päivää olen vielä jäljessä. 

En ole kovin nopea kirjoneuleen tekijä ja olen viimeisiä vuosina tehnyt sitä tosi vähän. Otin molemmat sukat samanaikaisesti työn alle ja neulon niitä kerros kerrallaan. Toisen sukan kohdalla kirjoneulekerros menee sitten jo vanhasta muistista. Ja jos tekisin nyt yhden sukan, niin todennäköisesti toinen ei valmistuisi tällä vuosisadalla. (Neulekorissa on yksi varpaista varteen-sukka ilman paria ja on ollut jo kauan).Toisen sukan viimeisessä kirjoneuleraidassa on joku vika. Lienen katsonut siinä kohtaa jotain jännittävää ohjelmaa ja muutama silmukka on saanut väärän värin. Mutta virhettähän ei oteta huomioon, eihän? Sehän vain todistaa, että nämä ovat käsityötä.

Purkuhommia

Pää on ollut toista viikkoa pensaassa eikä tilkkuiluun ole ollut aikaa kuin ajatuksissa. Mustikoita, vaapukoita ja herukoita napsiessa talteen ehtii kyllä suunnitella vaikka millaisia tilkkutöitä - odottakaahan vain valmista! Sitä voi kyllä ihan oikeasti joutua odottamaankin.

Jotain yksikertaista käsityötä täytyy kuitekin vähän harrastaa, sellaista, missä ei juuri tarvitse ajatella mitään. Vaatekaapissa ison tilan vienyt, yhden kerran käytössä ollut iso villaviitta sai purkutuomion. Olen neulonut sen vajaa kymmenen vuotta sitten työpaikkani ollessa kylmässä ja vetoisessa talossa. Käytännössä vaate osoittautui kuitenkin hankalaksi enkä oppinut sitä käyttämään. En kyllä paljon harjoitellutkaan. Ei muuta kuin langoiksi takaisin.

On oikeastaan aika hurjaa, että purkaminen sujuu paljon nopeammin kuin tekeminen. Tämä ei taida kyllä koskea tilkkutöitä.

 

Purin langat ensin kerälle ja sitten kieputtelin kikkarat säikeet vyyhdeille, että sain ne kasteltua ja mutkat oiottua.

Kevyessä kesätuulessa Uuden tietosanakirjan painavat sanat pitivät vyyhdit paikoillaan.

Reilu kilo seiskaveikkaa on taas käytössä! Ja vaatekaapissa iso kolo - mitähän siihen keksisi tilalle?

Minejä

Työpaikkani lastenhoitoluokan harjoitusvauvat ovat olleet pitkään paljain varpain, koska niille sopivia (siis riittävän pieniä) vauvasukkia ei kaupoista löytynyt. Siis puikot heilumaan, ja yhdeksän paria minisukkia valmistui sukkelasti. Lankana on Novitan Ipana (100 %:nen vauvalanka, sanoo Novitan tiedote, siis 100 % akryyli). Silmukoita yhdella puikolla kuusi, puikot 2,5.

Nyt ei varpaat enää palele!

Joulustressin torjuntaa

Päätin torjua joulustressiä ottamalla puikoille, en suinkaan joululahjoja, vaan ihan omaan käyttöön tulevan neulomuksen. Sain kesällä Englannin tuliaisina kauniit merinovillalangat, jotka olivat vyötteen mukaan käsinmaalattuja.

Langat jäivät odottamaan sitä suurta ideaa, ja vihdoin koitti niiden aika.

Kauniit, pehmeät langat kiertyivät kerille.

Oranssi ei ole koskaan ollut minun vaatetusvärini. Ainoa oranssi vaate on kai ollut lapsuudessani kummitätini neuloma, oranssi villapusero, joka päällä istuin oppikoulun ekaluokan luokkakuvassa. Mutta miten kauniisti oranssi asettuukaan neuleessa sinisen rinnalle!

Aina oikein neule on oikein sopivaa stressin torjuntaan, ei tarvitse paljon ajatella, sen kuin vain antaa mennä. Tästä on tulossa Veera Välimäen suunnittelema Color Affection huivi. Olen tehnyt jo yhden huivin tällä samalla mallilla, mutta se huivi menee purkuun, koska se on se kuuluisa oppirahojen-maksu huivi.

Kuva Ravelrysta