Hyvää joulua...

... hyvää syntymäpäivää, hyvää äitienpäivää, hyvää hääpäivää, hyvää toisen nimen nimipäivää, hyvää ensimmäisen nimen nimipäivää, hyvää joulua ...

Tuli aika monen juhlapäivän lahjat kuitattua tällä:

Kovin tutuksi ovat lisäksi tulleet tori.fi ja kirpputorit. Paljon kaapeissa ja pihamökissä lojunutta omaisuutta on realisoitu (eikä muuten näy missään), kavereiden ikkunaverhoja ommeltu sekä pussukoita ja kasseja rustattu. Ompeleva ompelukonekauppiaani Marja Kouvolan Konetikistä ymmärsi tikkausintoni, ja niin kone muutti meille puolitoista viikkoa sitten. Elämä on ollut aika haipakkaa muilla rintamilla sen jälkeen, eikä koneen matkamittariin ole kertynyt vielä kovin kummoisia lukemia. 

Koneen kotiutumista seuraavana viikonloppuna olin Päivölässä opiskelemassa vapaata konetikkausta, ja ainakin höyhenet alkoivat taipua suurinpiirtein oikeisiin suuntiin (mitä nyt lilalle kankaalle, ruutuihin ja kolmioihin tikatut osoittautuivat läheisriippuvaiksiksi, mutta kelpaavat harjoitukseksi). 

Isolla Koneella en ole ehtinyt tikata kuin yhden pussukkapinnan. Rysanttiksi meni taaskin, kun pussukan saaja tykkäsi yhdestä aikaisemmasta rysantillisesta pussukkapinnasta. 

Tässä huopapuolelta kuvattuna, tilkkupinnasta kun eivät tikkaukset kovin tarkasti erotu. Lankana oli vaihtuvavärinen viskoosilanka. Mietin kyllä tätä kuvaa ladatessa, ilkeänkö sen tänne laittaa. Kun on kurssit käyty ja kone nurkassa. Joku vielä erehtyy ajattelemaan, eikö se tuon kummempaa tulosta saa aikaan. (Siksak keskellä on huovan jatkosauma, ei tikkauserehdys) Mutta jostakin on aloitettava, ja mistä sen kehityksensä muusta huomaa, kuin siitä että joskus kymmenen vuoden päästä ehkä nolona katsoo näitä kuvia. On minulla toisaalta pyörällä ajon opettelelustakin vuosikymmeniä vanha muisto vielä polvessa jäljellä, eikä se nolota yhtään :D

Koneen vieressä on pärekorissa tikkausta odottavia töitä. 

Ja kun kerran ostelemaan innostuin, ajattelin että kerran se kirpaisee, sen jälkeen saa nauttia.

Pfaffini vaihtui Berninan Auroraan, koneeseen, jota halusin kovasti jo silloin kun ostin Pfaffin, mutta Pfaffin iso runko ratkaisi silloin. Nyt pärjään pienemmälläkin kainalolla. Muutamia toimintoja kyllä Pfaffista kaipailen...

Juu, arvasit oikein, ihan sekaisin olen mennyt. Kangasostokset ovat toistaiseksi jäissä, tai ainakin melkein. Tietysti jos joku oikein ihana kangas kävelee vastaan ja ihan väkisin hyppää kassiin, niin  silloin tuo sääntö tilapäisesti sulatetaan

Pyykkipäivä

Aurinkoa ja tuulta keväisen päivän tarpeisiin! Ja joku on pessyt pyykkiä!

Onpa kirjavaa? Ihan kuin joku olisi käynyt kangasostoksilla? Repsahtanut taas kunnolla? (Aslak-kuntoutuksessa kyllä opetettiin, ettei kannata puhua repsahduksesta esim. painonhallinnassa, voi puhua poikkeamasta!) Tilkkutaiturin Tyttären tilkkupiiri teki vuotuisen (kankaanhankinta)-retkensä Kankaiseen ja Tilkkutexiin. Ja sen jonkun piti ängetä mukaan, vaikka ei ollut muuta tarvetta kuin hankkia viimevuotisiin ruusupuska-BOMeihin välikaitalekankaat ja nauttia riemukkaasta seurasta. Välikaitalekangasta ei muuten ole kuvissa, on sen verran tylsää laatua, enkä viitsinyt pestä sitä käsin. Nämä ostokset ovat vain pakanpäitä tai muita jätepaloja, otin talteen pois kuljeksimasta.

Yksi parhaista paluumatkalla kuulluista kommenteista: Tämä tuhlaaminen on paljon rankempaa kuin tienaaminen!

Jättikokoinen ja surullinen ristiriita on se, että kankaanhankintaintoni ja ompeluun käytettävissä oleva aika eivät ole missään suhteessa keskenään.

Enpä siis osta ainakaan vuoteen yhtään kangasta. Se vuosi alkaa vaikkapa heti Tilkkupäivien ja huhtikuisen Tallinnan tilkkumatkan jälkeen - ehkä.

Jersey Girl ja harakat

Jersey Girliä ommellessa virittelin väliaikaisen suunnitteluseinän: heitin flanellipalan oven päälle. Yritin ensin levitellä tilkkuja suunnittelulattialleni, mutta kun sen läpi kulkee polku tulostimelle, niin etenkin pienet kahden tuuman tilkut lähtivät polulla kulkijan mukaan. Yleensähän olen vain "roiskaissut menemään" ilman sen kummempia suunnitelmia, mutta nyt piti taipua fundeeraukseen kun pelotti, että viimeiseen blokkiin jää kaikki samanväriset osaset.

Aina ei kaikki mennyt ihan kohdalleen. Sakarat sojottivat milloin mihinkin suuntaan tai sitten ompelin ne Four Patchin väärälle reunalle. Haastavinta oli saada blokin keskelle tuleva turkoosi, tuuman neliö todella keskelle. Pienien tilkkujen kanssa en ole oikein sinut. Ratkojaa tarvittiin taas aika monta kertaa. Pieni perfektionismi vaivaa silloin tällöin; D-insinööri sanoi, ettei millin heittoa kukaan muu huomaa.  Mutta siinähän se on, kun minun silmääni se suorastaan hyppää.

Sain kaikki yhdeksän blokkia valmiiksi. Jersey Girl todellakin vei mennessään, tarjosin nimittäin ompeluhuumassani harakoille lämmintä tuulahdusta pakkasiltaan. Latasin illansuussa uunillisen puita palamaan. Uuni oli jo ihan musta, kun tajusin, että pellit ovat edelleen apposen auki. Toivottavasti harakat nauttivat, minä ainakin nautin. Tekemisestä ja lopputuloksesta: 

Huomenna tartun välikaitaleisiin ja reunuksiin, sitten on vuorossa - apua! - tikkauksen miettiminen.

Uusille lukijoille tervetuloa!

Tampereen tuliaisia

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseeni ja etenkin tamperelaisille vinkeistä hyödyntää vapaa-aikaa kaupungissanne järkevällä tavalla. Hukkaan eivät menneet vinkit, vaikka lopulta käytettävissä aikaa oli aika niukasti, ja Poppanavakka onkin lauantaisin kiinni. Kiitokset Eijalle kuitenkin Poppanavakka-vinkistä, se on laitettu talteen seuraavan Tampere-käynnin varalle.

Päiviksen blogista jo aikoja sitten löysin näppärän keinon neuleiden pingottamiseen, solumuoviset neliöt, joista voi rakennella tarpeensa mukaan alustan pingotettaville neulekappaleille. Päivi vinkkasi ostaneensa omansa Tampereen vaahtomuovista, mutta silloin niitä ei ollut saatavilla. Tampereen reissun ollessa tiedossa, olen käynyt kurkkaamassa nettisivuilta, olisiko niitä, ja vihdoin tärppäsi.

Nyt ei tarvitse enää laskea, löysinkö matosta kaikki ne pingotusneulat, mitä olin siihen upottanut, eikä tarvitse pelätä tärykalvojensa rikkoutumista, kun olenkin tehnyt laskuvirheen.Tulevat neuleeni pingottuvat tästä lähtien tyylikkäästi koottaville alustoille, jotka voin tyrkätä kuivumisen ajaksi tieltä pois vaikka sängyn alle. 

Merletosta löysin hyllyjä tutkiessani pingottamiseen suunniteltuja U:n muotoisia neuloja (Fork Blocking Pins by Clover). Hinta oli vain aika tehokas rajoite, 40 kpl mutkalle kännettyjä neuloja, 14.50 €! Jäivät kauppaan.

Tampereen vaahtomuovista löytyi myös koko hyllyllisen kokoinen yllätys: tilkkutyökankaita. Ne olivat tulleet heille jonkun varaston kaupan yhteydessä ja pakan päässä olleesta hinnasta oli 25 % alennus. Ja niinhän siinä taas kävi:

   Punaista kangasta minulla on ennestään vihreänä, ja kun olen todennut sen hyvälaatuiseksi  ja napakaksi, , mukaanhan se oli otettava. Sitä ei enää ole siellä, vein mukanani pakan lopun. Oikean alakulman Fassettia jäi vielä, Kaffen kankaita siellä taisi olla muitakin. Metrivetoketjuja ostin maltillisesti, minulla ei ole aikaisempaa kokemusta niistä ja haluan testata niitä ennen suuremman varaston hankkimista. Ystävällinen myyjä kiinnitti vetimet niihin valmiiksi.

Päiviksen vinkistä kävin katsastamassa Stokkan lehtiosaston. En ole koskaan nähnyt niin montaa tilkkulehtimerkkiä samassa hyllyssä, oli siis ihan valinnanvaraa. Omasta mielestäni oli tolkku lehtiostoksilla(kin) mukana.

Lankakaupat sivuutin, ja ihan syystä. Edelliseltä vierailulta Lankamaailmassa on vielä muutama kerä (oikeasti muutama kassillinen) tähteenä. DI-nuoremman valmistujaisruokapaikan vierestä löytyi kaksikin lankaliikettä, onneksi olivat siihen aikaan jo kiinni. 

Ei niin mukava tuliainen on flunssanpoikanen, jota nyt hoitelen, ettei se vaan kasvaisi isommaksi, vaan kuihtuisi pikaisesti olemattomiiin. Onneksi se on niin pieni, ettei se ompelemista estä, mutta sisällä aion tämän päivän pysytellä.

Tuumia Tilkkupäiviltä

Elämäni ensimmäiset Tilkkupäivät Siilinjärvellä olivat todella positiivinen kokemus! Ihana näyttely, kiva nuppupeittokisa, paljon katseltavaa ja kuunneltavaa sekä tietysti upea mahdollisuus tehdä tarvikeostoksia.  Iltajuhlan herkullinen menuu nostaa vieläkin veden kielelle (ja tuntuu vyötäröllä)

Tämä upea peitto toivotti Tilkkupäivien kävijät tervetulleeksi heti eteisaulassa. Paljon kuvia tuli otettua muistin tueksi näyttelyissä olleista töistä. Ihailin etenkin peittojen käsintikkauksia, eivät ole syntyneet ihan pienessä ajassa. 

Ostospuolella mopo ehkä taas karkasi käsistä. Mutta kun ne kankaat ovat niiiiiiin ihania, Ja minähän pääsen puolustelemaan ostoksiani aina sillä, että oman paikkakunnan tilkkukangasvalikoimat ovat todella vaatimattomat, jolloin varastoja ei kannata päästä tyhjenemään. (Siitä ei kyllä taida olla pelkoa, kankaiden ja käytettävissä olevan ompeluajan suhde ei ole ihan kohdallaan).

Harmaita kankaita lähdin hakemaan - ja löysin. Tykkään kovasti etenkin alarivin kukallisesta, siinä on todella pehmeät harmaan sävyt. 

Nämä eivät olleet etukäteen suunniteluja ostoksia. Ylärivin kankaat olivat kaikki Kankaisen valmiissa, edullisessa nipussa. Toisena vasemmalta oleva päivänkakkarakangas oli kokonaan piilossa nipun sisällä ja oli iloinen yllätys nipun avattuni. Alarivin kankaat ovat muistaakseni Peekaalta, ihastuin väreihin ja kivoihin kuoseihin.

Tuumaviivain oli ostoslistalla ykkösenä. Kun en saanut päätettyä, otanko pitkän vai neliön, otin molemmat. Vetskareita myytiin hintaan 50 senttiä kappale, niitä nappasin mukaan iloisen värilajitelman.

Oli aika kiva nähdä oma Aurinkoinen-nuppupeittoni roikkumassa peittojen rivistössä.

On vielä mainittava Tilkkupäivien tervehdytävä vaikutus. Lähdin matkaan flunssaisena ja tukkoisena, (mietin jopa sitä, että joudunko jättämään reissun kokonaan väliin) mutta olin kotiin palattuani huomattavasti paremmassa kunnossa!

Nyt lähden jalostamaan kangaskasojani. En nyt malttaisi poistua ompelukoneen viereltä, sillä Tilkkupäiviltä tarttui mukaan iso annos innostusta ja ideoita uusiin projekteihin.

ISO kiitos päivien järjestäjille!

Selviämispäivä

Tämä päivä menee selvitessä eilisestä messureissusta. Muutama messuihmetykseni tässä listattuna:
a) Miten paljon Suomen maassa on taitavia käsityöyrittäjiä ja -tekijöitä. Todennäköisesti heistä oli vain pieni osa paikalla, mutta hienoja töitä, upeita oivalluksia ja kaunista esillepanoa. (No, pellavatunikoita alkoi jo ehkä olla hiukan liikaa, niillä erottautuminen voi olla jo aikamoinen haaste.)
b) Miten paljon on erilaisia materiaaleja, välineitä, tekniikoita jne. tekeville käsille? (Niin paljon, että heikompaa hirvittää, ja osa on pakko sivuuttaa, kun tietää ettei se juuri nyt kiinnosta tai sitä ei koskaan (???) tule kokeilemaan.)
c) Miten paljon on Suomessa kädentaidoista kiinnostuneita ja niitä arvostavia sekä tekeviä ihmisiä? (Omasta näkökulmastani ihan liikaa, koska en eilenkään oppinut vielä tungosta rakastamaan, vaikka siellä selvisinkin)

Huomasin vasta poistumisvaiheessa tiedotteen siitä, että valokuvata saa vain näytteilleasettajan luvalla, joten ne kaikki (luvattomat) kuvat jäävät nyt oman ideapankkini dokumenteiksi. On siis pakko esitellä omia ostoksia pienoista noloutta (taas lankesin) tuntien, mutta valokuvien (nehän kertovat totuuden!) perusteella huomaan kuitenkin olleeni kohtuullisen maltillinen.

Kotona odottavat lankakasat (=vuoret) vähän helpottivat taistelussa kiusausta vastaan, mutta näitä ei voinut ohittaa. Omiin sukkiin ja huiviin tarkoitettuja.

Salka Saldellin myyntipöydältä löytyi kaunis tuolipari kankaalle painettuna.(anteeksi silittämättömyys) Ensin ajattelin upottavani ne johonkin tilkkutyöhön, mutta taidan laittaakin ne raameihin työhuoneeni seinälle.

Kankaiden ostoslistallani oli punaisia kankaita tekeillä olevan peittoni reunakankaiksi sekä koirakangasta. Onnistumisen voitte arvioida kuvasta. Osasyyllinen on kyllä mm. forssalainen Kankainen, joka oli roudannut messuille ihan liikaa vaihtoehtoja.

D-insinööri sai tuliaisiksi tervatun löylykauhan. Terva on meillä aina "in" johtuen sukutaustoista.

Bussimatkalla valmistuivat nämä, joten ei mikään hukkareissu!

Ihanaa oli tavata myös Kouvolan Konetikin Marjaa, ompelevaa ompelukonekauppiastani. Vaihtoimme ompelu-, ompelukone ja muutkin käsityökuulumiset ja muistelimme hauskoja tienvarsikauppojamme.

Annelle vielä kiitokset rattoisasta matkaseurasta!

Kymppitonnin kävijämäärä lähestyy huimaavaa vauhtia, kiitokset siitä teille! Sinä, joka huomaat olevasi kymmenestuhannes blogiini kurkistaja, ilmoita kommentilla sijoituksesi ja laita osoitteesi sähköpostilla (tiinatei@luukku.com), sinulle on luvassa pikkuinen yllätys.

Lipsahdus

Olin luvannut itselleni, etten osta kankaita (ennen kuin Tampereen kädentaitomessuilla, jonne olen tekemässä marraskuussa debyyttikäyntiä). Kävin tänään työkäynnillä pienessä naapurikunnassa, ja jo keskustan läpi ajaessani huomasin tutunnäköisiä kirjaimia näyteikkunoiden yläpuolella. Päätin kuitenkin pysyä tiukkana, ja työtapaamisesta palatessani ajoin päättäväisesti liikkeen ohitse. Autoni käyttäytyi kuitenkin omituisesti, se kääntyi seuraavassa risteyksessä takaisin ja kurvasi suoraan kangaskaupan eteen. Eipä minulle jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin kurkata sisään. Ja tapahtui kuuluisat sulovileenit, kun kerran halvalla sain. Ihan aikuisten oikeesti halvalla, metrihinnat alle 10 € ja kaikki kankaat vähintään 140 leveitä, vihreä jopa 170 leveä. Eihän niitä voinut sinne jättää. Eihän?

En sittenkään malttanut...

...pitää näppejäni erossa uusista kankaista. Eilinen ukkosen myräkkä varmisti, että piti siirtyä tupatöihin. Ukko ylijumala ryski ja paukkui ihan päällä, ja sähköt vilkkuivat kuin diskossa. Kaikkien elekronisten laitteiden pistokkeet oli irti, myös ompelukoneen. Mutta sain leikattua possukankaat tyttären pussukkaa varten. Hän fanittaa possuja (paitsi ei lautasella), joten Tilkkutexistä heräteostoksena (muita heräteostoksia minullahan ei ollutkaan) löytyneet possukankaat alkavat saada muotoaan. Tänään taas hirmuinen helle (elohopea venyttelee itseään jo kolmenkymmenen tietämiin) komensi pois vattupuskista ja halkojen pinoamisesta viettämään siestaa sisätiloihin ja ompelukoneen äärelle. Tuloksena valmiit tilkkupinnat.Hiukan nikottelen tuon kirjavan kukertavan kankaan kanssa, se näytti ihan hyvälle ennen ompelua, nyt ei enää niinkään. Mutta saa olla siellä, ehkä en kuitenkaan pura. Tai sitten puran.

Huomasin juuri, että 5000 kävijän raja on mennyt tänään rikki. ISO kiitos kaikille lukijoilleni, enpä aloittaessani olisi uskonut pääseväni näin nopeasti moisiin lukuihin. 

Kuinkas sitten kävikään? Taas?

Vietimme Tilkkutaiturin Tyttären kanssa päivän mittaisen Akkain A-luokan loman. Hyvin harkittu ja suunniteltu matka suuntautui Jokioisille, Forssaan ja Humppilaan. Pääkohde oli tietenkin Finn Quiltin valtakunnallinen tilkkutyönäyttely. Oi, mitä ihanuuksia ja taidonnäytteitä! Pelkkää haltioitumista ja hurmioitumista koko kierros!! Kyllä Suomesta löytyy taitavia tekijöitä. Toivottavasti näyttely saa julkisuutta ihan valtakunnan tasollakin (vai onko jo mahdollisesti saanut?) Näyttelyssä tuli hienosti esiin, että tilkkuilun  alle mahtuu todella monenlaista näkemystä, tekniikkaa ja työtapaa.

Valokuvia tallentui muistikortille 173, joten vielä kotonakin voin palata näyttelymuistoihin. Paperikuva-aikaan olisi joutunut miettimään todella tarkkaan, mistä haluaa muiston mukaansa. En kuitenkaan halua laittaa tähän postaukseen yhtään kuvaa näyttelytöistä, koska en halua nostaa mitään työtä ylitse muiden. Kaikkien eteen on varmasti tehty töitä ja jokaisesta löytyi jotain opittavaa.

Kierroksemme itse asiassa alkoi ensimmäiseksi Kankaiselta. Järkivalinta, koska epäilimme ryhmämatkalaisten pöllähtävän sinne näyttelyssä käynnin jälkeen. Näin ilmeisesti oli, koska saimme shoppailla melkein kahdestaan Kankaisen kauniin runsauden keskellä. Sieltä hurruttelimme kevyessä kesäsateessa Jokioisiin ja näyttelyn jälkeen palasimme Forssaan lounaalle aivan ihanaan Ravintola Köökkiin. Paikkavalinnan teimme pelkästään herttaisen nimen perusteella. Emmekä pettyneet! Ravintola oli viehättävällä ja rauhallisella puutalokadulla.  Ruoka ja palvelu olivat loistavaa, suosittelen lämpimästi. Söin kantarelleilla täytettyjä savoijinkaalikääryleitä - todella herkullisia, ja annos oli mittava. Tilkkutaiturin Tytär urakoi kuhaa kukkakaalirisoton kera, pääsin maistamaan - ja maistoin parasta koskaan syömääni kuhaa. Vatsat pinkeinä ja horjuvin säärin (jälkiruoka ei yksinkertaisesti enää kupuihimme mahtunut, vaikka tarjoilija houkuttelevia vaihtoehtoja esittelikin) suuntasimme Tilkkutexiin irrottautumaan viimeisistäkin rahoistamme.  Ja onnistuimme siinä. Ajoitus meni taaskin kohdalleen. Juuri ennen tuloamme sieltä oli poistunut 30 hengen Jokioisilta tullut ryhmä ja olimme pitkään ainoat asiakkaat.

Eihän minun pitänyt ostaa oikeastaan mitään? Vastahan minä Mikkelistä ostin kankaita enkä ole edes ehtinyt konetta pöydälle nostaa. Mutta kun Kankainen ja Tilkkutex ovat kuin karkkikauppoja!

Ja tässä järkiperustelut:
- kesällä on kerättävä kaikenlaista piiiitkän talven varalle (mustikoita, mansikoita, vaapukoita, puolukoita, sieniä, kankaita)
- kun kerran matkustan melkein 300 km, on halvempaa ostaa paljon kerralla kuin käydä siellä joka viikko
- pitkän matkan takia pitää myös varautua mahdollisiin tarpeisiin, ikinä ei tiedä, minkälaista kangasta voi tulevaisuudessa tarvita
- ilmastonmuutoksen kannalta on parempi, että käyn siellä esim. kaksi kertaa vuodessa kuin että hyppäisin siellä esim. kuukausittain (maailma pelastuu)
- jos kävisin siellä kerran kuukaudessa, minulta menisi pelkkiin matkoihin aikaa 96 tuntia. Jos käyn kaksi kertaa vuodessa, matkoihin menee aikaa vain 16 tuntia, joten minulle jää 80 tuntia aikaa ommella
-lainaan aikaisempaa postausta kommentoinutta: kankaita voi kerätä ja ihailla niinkuin postimerkkejä.

Ainoa haittapuoli nyt on se, että pää on täynnä ideoita, kaappi täynnä kankaita, mutta päivät täynnä marjastamista, halkojen liiteriin lappamista ja kaiken maailman (pakollisia?) juttuja sekä kohta leipätyötäkin, enkä minä ehdi ompelemaan. Argh!! Ja vielä isompi ARGH! Enpä ole ennen heinäkuussa odottanut pitkiä ja pimeitä syysiltoja.

Apua!

Etenevän kevään myötä iski kuume, ei flunssakuume eikä autokuume, vaan ompelukonekuume. Mieli tekisi ihan hirviästi vaihtaa kolme vuosikymmentä uskollisesti ja luotettavasti palvellut ompelukoneeni paremmin tilkkuiluun sopivaan versioon. Olen iltakaudet epätoivoisena ja pakkomielteisenä surffaillut netissä kahden ompelukonefirman sivuilla, toinen alkaa B:llä ja toinen P:llä, koska näiltä olen löytänyt Quilters Edition ja Quilt Expression mallit, joilla voi mm. tikata ihan millaisia mutkia vain.

Kun ihan vahingossa satuin kävelemään tänään ompelukoneliikkeen ohitse, niin ihan vahingossa eksyin sisälle ja näin ihan sattumalta livenä tuon B:llä alkavan koneen. Ihan vahingossa myyjällä oli vielä aikaa ja intoa yrittää myydä kone minulle. Se oli heillä esittelykoneena, mutta ei sitä kukaan juuri ollut kysellyt eikä sen kirjontaominaisuuksia oltu päästy näyttämään, kun heillä ei ollut tietokonetta. Opastus oli sitä luokkaa, ettei asiaa hoitanut henkilö ollut ommellut sillä kuin pienelle tilkulle suoraa ja siksakia. Myyjä jäi nyt sinne opettelemaan koneen käyttöä, siltä varalta jos eksyn sinne vahingossa uudelleen. Ei muuta, mutta kun ihan vahingossa hinta on 700 € listahintaa alhaisempi.

Kauhea ongelma! Minulla ei ole kokemusta siitä P:llä alkavasta koneesta enkä tätä B:täkään päässy vielä kokeilemaan kuin suoraa ja siksakia. Arvoisat tilkkuasiantuntijat, jos teillä on kokemuksia B:stä tai P:stä, niin nyt tarvitsen ihan oikeasti apua. Olen syvästi kiitollinen, jos vain viitsitte välittää kokemuksianne. Vanha koneeni on myös B, vielä niitä oikeita Sveitsissä tehtyjä, ja olen ollut siihen tyytyväinen. Siksi tuo Quilters Edition houkuttelee. Mutta P:lla on ainakin nettisivujen mukaan pitempi vapaavarsi ja enemmän tilaa neulan oikealla puolella. Kolmas vaihtoehto on tietysti, että unohdan koko jutun ja nitkutan uskollisella aparaatillani jatkossakin ja - tikkaan käsin.

PS. Kun kysyin D-insinööriltä, onko hänellä yhtään konetta, joka olisi ollut käytössä 30 vuotta (jos vaimoa ei lasketa), hän ei keksinyt yhtään! Minusta tämä oli jo riittävän hyvä perustelu uudelle ompelukoneelle!

Kuinkas sitten kävikään?

Nimittäin periaatteille? Tilkkuiluni filosofia, johtava ajatus ja pyrkimys on ollut, että käytän kierrätyskankaita mahdollisimman paljon. Ja nyt nämä periaatteet kaatuivat rytisten! Syyllistä voi etsiä monesta lähteestä, eräs voisi olla Tilkkutaiturin Tytär, joka houkutteli mittaamattomalla työllä ja suurella tuskalla minut mukaansa tilkkupiirinsä kevätretkelle. Ja niinpä minä, äärimmäisen kiltti kun olen ja altis houkutuksille, lähdin. Asiaa avitti hiukan myös jo olemassa olleet logistiset järjestelyt, D-insinöörin työmatka suuntautui hiukan samalle suunnalle.

Siispä lauantaiaamuna, hyvissä ajoin ennen kukonlaulua, iloisesti hälisevä naisjoukko pakkautui pieneen bussiin, ja auton keula kääntyi kohti Forssaa ja kangaskauppa Kankaista. Aloin vähitellen ymmärtää tilkkuilun syvintä olemusta. Kaikkien noiden ihanien kangaspakkojen ja valmiiksi sommiteltujen tilkkupukettien keskellä kaikki se suhteellisuudentaju, mikä minulla perusjärkevänä ihmisenä on tähän asti ollut, katosi kuin silmäneula nukkamattoon.

Kankaisen kauppiaat olivat ymmärtäneet ostosten teon keskeiset elinehdot, riittävän verensokeri- ja piristetason. Kuumaa kahvia oli tarjolla hetken heikotuksiin, ja verensokerin riittävästä tasapainosta pitivät huolta uunilämpimät puustit ja makeistarjoilu. Karkkikupilla saattoi käydä aina kun tuntui, että valitseminen ja ostaminen alkoivat heikottaa. Ja tipusuklaa kielellä sulaen jaksoi taas jonottaa leikkuupöydälle pakat kainalossa ja tutkailla samalla kattoon asti ulottuvia kangaspinoja ja tarvikehyllyjä. Kassalla tuli käytyä vain muutamia kertoja, kun oli ihan pakko tehdä aina uusi kierros. Jos vaikka jotain ihanaa ja välttämätöntä olisi jäänyt silmien väliin.

Kankaista ja herkuista kylläisinä jatkoimme matkaa Humppilaan Tilkkutexiin. Päätin matkalla, että sieltä ostan vain uuden, pienemmän viivaimen ja hiekkapaperitarroja kotona olevan, liukkaan viivaimen alle. Mielestäni retken kangasostokset oli nyt jo tehty. Onhan ruokaostoksillakin pätevä ohje, että kauppaan kannattaa mennä kylläisenä, jolloin ei tule ostettua mitään turhaa. Toisaalta olin tullut kotoani 292 kilometrin ja 150 metrin päähän,  eihän tästä hukkareissua ollut tarkoitus tulla.  Ehkä voisin hankkia muutaman kirjan , ehkä joitakin nauhoja tai nappeja lisämausteiksi, ehkä vanuja, ehkä joitakin välineitä, joiden olemassa olosta en edes vielä tiennyt, mutta joita ilman ei voi tilkkuilla, ehkä...

Kuvat puhukoot puolestani: 

Palattuamme Tilkkutexistä bussiin, kuljettaja kiteytti koko reissun idean: On niin ihanaa nähdä iloisia naisia! Saman viestin luimme Tilkkutexin huoneentaulusta: Kankaan ostaminen on halvempaa kuin psykiatrinen hoito. Paluumatka oli kauniisti todettuna tukala, kaikki tulomatkalla bussissa ollut tyhjä tila oli täynnä kangasnyssäköitä ja vanupusseja. Mutta mitä ei nainen suostuisi kärsimään tilkkuilun vuoksi, saman kärsimyksen piikkiin menee myös tyhjä pankkitili.

PS. Lisää hyviä perusteluja kankaiden ostamiselle löytyy Tilkkutexin kotisivuilta. On myönnettävä, että periaatteestani luopuminen kirveltää hiukan, onneksi kangaspinojen katselu ja niiden silittely sitä lievittävät. Samoin matkanjohtajan lohdutus: "Onhan näitä kankaita kierrätetty pitkin Suomea".

Nimi taudille?

Oliko minun ihan pakko ihastua ja takertua Chambersin kirjan  (Uudet ja värikkäät tilkkutyöt) Kätketyt tähdet malliin? Oliko ihan pakko ryhtyä pienentämään kirjan peiton blokkikokoa? Oliko ihan pakko keksiä oma sovellus blokin ompeluun, kun en ymmärtänyt edes perusteellisten kuvien, rautalankamallien ja muutaman tuskaisen yrityksen perusteella, kuinka se olisi pitänyt vääntää.
Lopputulos: Sain homman toimimaan, mutta todennäköisesti samaan lopputulokseen pääsisi helpommalla ja huomattavasti harvemmilla leikkuuoperaatioilla, ompelusessioilla, silityskerroilla, saumojen sovittelulla, purkamisilla, puhumattakaan vähemmän reiällisistä sormistä tai tuskanhikivaraston liiallisesta ehtymisestä. Lapaluutkin ovat taas kasvaneet kiinni toisiinsa. Päättäväisen (lue: itsepäisen) urakan alle jäivät kotityöt (silityskasa kasvaa jo kattoon, illallispöydässä on  äitien tekemää ruokaa), ehkä ihan pikkiriikkisen leipätyökin (anteeksi opiskelijat ja koulutuskuntayhtymä), italian läksyt (anteeksi Riitta, luen kyllä italiankielisiä tilkkublogeja ja tiedän, mikä on blokki italiaksi). Lempisarjastanikin olen jo kadottanut juonenpään (tulen vielä takaisin Zak, Lisa Marlon, Diana, Laurel ja monet muut, ehkä).

Voisiko joku ystävällisesti valistaa, onko tälle taudille nimeä? Lisäoireita: "teen vielä tämän yhden" -ajatukset ompelukoneen kyljessä istuessa (D-insinööri on jostain syystä ehdottanut aikarajaa, jolloin saa ommella); kaikkialle kulkeutuneiden langanpätkien sietokyvyn uskomaton lisääntyminen; kummallinen suhtautuminen kaikenlaisiin kangaspaloihin, ostettujen tai lainattujen kirjojen nimessä esiintyy sana tilkku; jopa laihtuminen, kun ei muista käydä jääkaapilla; googlessa käytän enimmäkseen hakuina sanoja: tilkku, quilting, patchwork; tilkkublogeja lukiessani siirryn blogista toiseen ja eksyn omalta Tilkkutieltäni. Pelottavaa?

Viikon kestäneen, kaiken alleen peittäneen uurastuksen tuloksena on mitättömän kokoinen, n. 30x25 cm tilkkuläntti, jonka lopullinen kohtalo on vielä hiukan auki.

Entä onko tautiin lääkettä?

PS: Laitoin ensin Chambersin kirjan valokuvasta otetun kuvan tänne lähdeviitteineen, mutta sitten alkoivat tekijänoikeusasiat pohdituttaa. Aikani surffailin asian perässä, mutta kun en jaksanut pohtia, tulkintaanko tässä kohtaa lähioikeuspykäliä vai teoskynnyksen ylittämistä, niin katsoin helpoimmaksi riipaista vain kuvan pois.