Jo joitakin vuosia sitten tein Mäntyharjun kurssilla kaksi kimalaisblokkia. Joka kerta, kun ne sattuvat käsiin keskeneräisten laatikossa, korvamatona alkaa soida Nikolai Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento. Nämä jättikimalaiset ainakin kerran tai jopa kolmesti lentelivät lähelle ompelukonetta muotoutuakseen tyynyn päällisiksi. Mutta suunnitelmasta ilmeisen tyytymättöminä palasivat äkäisesti suristen takaisin laatikkoonsa.
Aloin jo hermostua ainaiseen pörinään ompeluhuoneeni sängyn alla (laatikko on siellä) ja vaihdoin suunnitelmaa. Nämähän sopivat nuppupeitoiksi pienellä korjaamisella ja laajentamisella! Leikkasin mustista reunuksista suurimman osan pois ja jätin vain vajaan tuuman kaitaleen. Ompelin uudet reunukset keltaisesta kankaasta, tikkasin kimalaiset bambuvanulle, eivätkä ne urputtaneet yhtään. Kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä tikkasin vielä väljästi sydämiä niiden ympärille ja keltaiseen reunukseen.
Ylen tyytyäistä hyrinää kuului, kun toiseen peittoon löysin taustakankaaksi sukulaiskangasta. Lajimääritystä en näistä siivekkäistä pystynyt tekemään, mutta sovussa vaikuttavat olevan etupuolen kaverin kanssa. Ehkä jättiläiskimalainen pitää nuo pienemmät aisoissa pelkällä kokoonsa liittyvällä auktoriteetilla. Toisessa peitossa taustalla on hunajankeltaista raitakangasta.
Ei pörise kiukkuisesti enää. Hiljaista hyrinää vain kuuluu, ihan kuin olisivat tyytyväisiä.
