Sivut

maanantai 25. syyskuuta 2017

Tilkkuiloa silpuista

Onpas huonosti silitetty...

Olin viikonloppuna Päivölässä Sanna Parankon tilkkusilppukurssilla. Kurssi toteutui pienellä (6) osanottajamäärällä, kiitos Päivölän rehtorin. Melkein autokuormallinen silppuja matkasi Etelä-Karjalasta Pirkanmaalle perjantai-iltapäivän ruuhkassa.

Ohjeita oli taas Sannan tapaan vaikka viikoksi. Perjantai-iltana aloitin sulkablokilla, niitä valmistui kaksi. Seuraavaksi leikkasin pohjakappaleet tohveleihin (kuvia muiden tekemistä löytyy esim. Tilkuista totta -blogista). Tikkasinkin pohjakappaleet aamua varten valmiiksi, ja siihen pisteeseen ne sitten jäivätkin. Aamulla saimme heksagonblokin ohjeet - ja tohvelit unohtuivat tyystin. (Siihen ehkä vaikutti vähän se, että olin hölmöyksissäni valinnut mustan (!!) kankaan tohveleiden sisäpohjiksi, kun en jostain syystä tajunnut, että juuri tuo kangas jää näkyviin ainakin silloin, kun tohvelit ovat kauniisti rinnakkain sängyn vierellä. Minusta pohjat olivat niin tylsät, että tossukat oli aika helppo unohtaa.)


Loppuaika kurssista menikin sitten näiden blokkien kanssa Jos olisin ollut kiltti ja kuuliainen oppilas, olisin Sannan etukäteisohjeen mukaan lajitellut silput värin mukaan ja silittänyt ne jo kotona, olisin varmaan ehtinyt tehdä näitä muutaman enemmän. Mutta kun en millään ehtinyt, niin lajittelu ja siistiminen jäivät Päivölään. Jatkan näitä varmaan vähän kerrallaan sen mukaan, minkä värisiä silppuja kertyy. 

Ihan kaikkia silppuja en saanut tuhottua, kotimatkalla niitä oli edelleen melkein autokuorma. Mutta kivaa oli, ja blogiystäväkin sai kasvot ja uusia tilkkuystävyyksiä syntyi. 
Kiitos mukavasta seurasta, tilkkusilppukaverit!
Ja kaikille muille tervemenoa kursseille,
 siellä virkistyy, dementia ehkäistyy, saa naururyppyjä ja lisää tilkkuiluvuosia!

21 kommenttia:

  1. Ajattelin, että ehkä silppukurssilla saisit muilta lisää silppua. Niinkin voi käydä! Ehkä kuitenkin silppusi vähenivät, eivät lisääntyneet!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin ennemminkin olla antavana osapuolena silpuissa, mutta ei se tainnut juuri kotiin ajettavassa määrässä näkyä.

      Poista
  2. Laita niihin tossujen pohjiin vielä joku kaunis kangas ja jatka siitä. Sinnehän se musta jäisi piiloon ja pohjasta tulisi vielä tukevampi. Ainakin noiden blokkien verran on silppuja kadonnut. Tai ei ne mihinkään kadonneet, vaihtoivat vain muotoa ja muuttuivat tuotteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ne tossut jäävät ikuisuusprojektiksi, tai sitten väännän ne pikapikaa valmiiksi jollekin, joka on tossuja vaille. Nyt kun pohja on tarpeeksi iso, niin niistä saa pohjaa saksimalla pienempijalkaisellekin.

      Poista
  3. Nuo kuusikulmiot ovat kivoja. Minulla on hyvä silppujen hävittämistapa. Sen nimi on Marle.

    VastaaPoista
  4. Tilkkusilppujen häviämistä ihmettelin minäkin. Laatikot olivat mielestäni yhtä täynnä silppuja kurssilta lähtiessä kun sinne mennessäkin;) No, ehkä vähän vajaampia mutta mitään ratkaisevaa ja toivomaani vähennystä ei syntynyt:(
    Viikonloppu oli mukava ja aika kului nopeasti mutta tulipa paljon uusia ideoita toteutettavaksi kun aika sallii:)
    Oli kyllä kiva tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee jatkaa vähentämistä kotona. Mutta kun vähentää, tulee vain lisää pienempiä silppuja.

      Poista
  5. Ensi vuonna pääsen myös vihdoinkin Päivölään ihanan ystäväni Tilkkurepun kanssa koko viikoksi,sitä kovasti odottaen😋

    VastaaPoista
  6. Oon haaveillu Päivölään piäsemisestä miekin. Mukavan näkösii nuo kuuskulumiot.

    VastaaPoista
  7. Kiva kun tykkäsitte kurssista, jossain yhteydessä jo sanoinkin että tilkkusilppuilu on vähän niinkuin tilkkuilu potenssiin kaksi. Tuntuu että materiaali on ihan ilmaista, vaikka joka tilkusta yleensä on kyllä maksettu. Marle ehkä on poikkeus , jos saa kvilttaajan silput ilmaiseksi:)
    Seuraavaksi Päivölässä keskitytään jouluun. Tehdään jouluisia tuotteita, siis koristeita kuusenmatto jne jne ja pikkulahjoja ystäville. 20.-22.10.17

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykättiin, ja oli itse asiassa kiva, kun oli pieni porukka!

      Poista
  8. Teillä on ollut siellä tosi kivat mallit. Noihin hexagoneihin menee aika pieniäkin paloja. Onnistuneita töitä kaikki ja kaikilla, joiden töitä olen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon heksagoniin jäin todellakin koukkuun, kiva malli ja pienetkin suirut uppoaa siihen.

      Poista
  9. Kyllä olet hienosti yhdistellyt värejä.

    VastaaPoista
  10. Kurssi on tehnyt tehtävänsä.
    Kauniit työt, ihastuttavat värit.

    VastaaPoista
  11. Pitkästä aikaa muistin käydä kurkkaamassa blogiasi! Ihania juttuja sait kurssilla aikaiseksi. Hienoa,että ihanat kankaat saa hyödynnettyä lähes täysin. Mahtavasti olet yhdistellyt värit!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!