Sivut

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Puolikas mysteeriä

Kaikenlaisia kapuloita on ollut ompelusten rattaissa, mutta mysteeri on edennyt, välillä kovemmalla vauhdilla, välillä se on lepäillyt useammankin päivän.


Bonnie Hunterin suunnitteleman ja PeeKaan Paulan Suomessa emännöimän On Ringo Lake -mysteerin blokeista on puolet ommeltu kasaan. Nyt vasta tajuan, miten pienistä paloista työ todellakin koostuu. 
Oma haasteensa on ollut kulmittain tekeminen.  Alakulmassa oleva kirjava turkoosi on jo saanut häädön. Mietin jo ommellessani, sopiiko kangas tuohon, kun reunus on muuten aika yksivärinen. Kuvat vahvistivat, että vaihtoon menee. Turkoosit alkavat vain olla aika tarkkaan tuossa peitossa, reunapaloihin jouduin jo nytkin tekemään tilkkutöitä, kun tarpeeksi suurta kangasta ei enää ollut.


Välikaitaleiden suunnan logiikkaa piti myös tutkailla pitempään, ja ratkojaakin tarvittiin aika usein. Sitä en millään ymmärrä, miten vajaan metrin matkalla, silityslaudan päältä ompelukoneen neulan alle, välikaitale saattoi pyörähtää väärin päin, vaikka pitelin siitä kaksin käsin kiinni?


 On myönnettävä, etten ole ihan varma, mitä mieltä olen pinnasta. Välillä tykkään kovasti, välillä se on makuuni liian levoton.

20 kommenttia:

  1. Upea siitä tulee. Käyttämäsi turkoosi on juuri oikean vaalea punaisiin nähden. Mihin käyttöön ajattelit peittoa? Voi olla, että se tarvitsee tilavan täysvalkoisen huoneen olinpaikakseen. Tai mustan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kvilttaaja! Peiton sijoituspaikka on juuri se haaste, mitä yritän ommellessani miettiä. Meiltä puuttuu se iso valkea tai musta huone...

      Poista
  2. Miljan kanssa ajattelin samoin turkoosin käytöstä, se tekee työstä mielestäni selkeämmän ja kauniin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, kommenttisi vahvistaa ajatustani reunasta mahdollisimman yksivärisenä.

      Poista
  3. Minä olen hieman suruissani sinun turkoosin kankaan vähyydestä. Olen syypää siihen. Minusta peitossa on hyvät värit, ei mitään räjäyttävää, vaan samaa voimakkuutta. Tsemppiä toisen puoluskon kokoamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä sure Marja! Jos katsot tarkkaan, ei reunuksessa ole sitä turkoosia, mitä jaoin sinulle. Kyllä maailmasta kankaita löytyy!

      Poista
  4. Tuo turkoosi piristää kyllä peittoa, mutta harmi, jos se ei riitä. Monesti itsellänikin on ollut kangasta liian vähän, minkä johdosta mieheni sanoo aina kangaskaupassa:"Osta nyt tarpeeksi paljon."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, kaivelen vielä kaappeja, ei ole isosta palasta kiinni (tai sitten lähden kauppaan)

      Poista
    2. Ei voi olla totta, Helena! Että miehesi muistuttaa, että ostaisit tarpeeksi! Olen äimän käkenä enkä voi kuvitella vastaavaa tilannetta kokevani!!! On sinulla mainio mies!

      Poista
  5. Ihana peite on tulossa,turkoosi sopii mainiosti mukaan.Toivottavasti turkoosi riittää tai kaupasta löytyy sitä.Kyllä olet tehnyt kovan työn ja vielä on jäljellä.Innolla odotan valmistumista.Tsemppiä sinulle.

    VastaaPoista
  6. Vau mikä mysteeri on tulossa,turkoosi on kiva piristys.Kiva jäädä odottelemaan miltä näyttää kun on valmis.

    VastaaPoista
  7. Turkoosin häivähdys on peiton raikastus! Todella kaunis työ. Minä en sitä kulmaturkoosia vaihtaisi.Istuu kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
  8. Hieno peitto! On terveellistä välillä käväistä hieman epämukavuusalueen puolella. Aika tavaran kaupitsee, ja ehkä nopeastikin huomaat tilkkupeiton sittenkin sopivan johonkin huoneeseen! Liiallinen matchy-matchy on yliarvostettua. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Epämukavuusalueella todellakin ollaan, mutta hyvä kokemus tämä on kuitenkin ollut:D

      Poista
  9. Kyllä on kaunis, eityisesti nuo värit on mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vekki! Värit on suunnittelija ottanut auringonlaskukuvasta.

      Poista
  10. Vaikka pinnassa on paljon tapahtumaa, ei se silti näytä levottomalta. Siitä tulee hyvä ja paikka löytyy varmasti, usko pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija! Tämä taitaa olla peitto, johon on, jos ei nyt viha-rakkaus -suhde, niin tykkää-ei-tykkää -suhde.

      Poista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!