Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Lahjaompelukset

Joulupukki on jakanut lahjat, nyt voin julkistaa joululahjaompelukseni.
Tein viisi vuotta sitten esikoiselleni Turtles-kassin Amy Butlerin Weekender -kassin mallilla. Kassi on ollut käytössä ainakin mummulamatkoilla ja perhekin on lisääntynyt tuon kassin valmistumisen jälkeen. Miniä mainitsi kerran kassin olevan todella hyvän kokoinen. 

Tilkkukassin ompelemiseen ei ollut aikaa ennen joulua. Kaivoin siis varastoistani joskus Viipurista ostamaani kuviollista puolipellavaa kassin materiaaliksi. Pikaisesti vilkaisin, ettei taida olla väliä, miten päin kankaasta kappaleet leikkaa. Sitten kun olin melkein koko kankaani silpunnut, tajusin, että olikin väliä. Siispä kassissa on lampaat sorkat kohti kattoa. Ei voi mitään, sai kelvata näin - ja kelpasikin.


Kassin malli on todella hyvä, ja se on helppo tehdä. Kankaan tikkasin kovikehuopaan, se riitti tukevoittamaan kassin. Kumpaankaan kassiin en ole tehnyt mallissa vetoketjun alapuolella olevia päätytaskuja, vaan jätin vain ne sujuvasti pois.


Tereen ompelu on ollut se haastavin juttu, sitä kun tulee tehtyä aika harvoin.  Tereet ja hihnat ovat valmista kaupan tavaraa. 


Vuorina on kesäistä, mansikkakuvioista puuvillaa.  Sen piti joskus mennä jonkun peiton taustakankaaksi, mutta ei sitten mennytkään.Vuoriksi varsin passelia.


Ehkä joskus vielä ompelen itsellenkin tämän, kun löydän jostain jotain tosi ihanaa kangasta. Toisaalta, kun on pyörällisiin laukkuihin tottunut, niin viitsisikö kassia retuuttaa reissussa?


Kissatyynyä vähän jo vilauttelinkin FB:n Tilkusta asiaa -ryhmässä. Kissan tein vajaa vuosi sitten Sanna Parankon kurssilla, lopullisen muotonsa se sai vasta nyt jouluksi. Tyyny meni lahjaksi keskimmäisellemme, jolla on kaksi hiukan säikkyä kissaa.


Oikein hyvää  ja iloisen värikästä tilkkuvuotta 2020 kaikille lukijoilleni!

20 kommenttia:

  1. Hauskat ja kivat lahjat ompelit, tuo kissa tyyny on kyllä niin persoonallinen ja laukussa ei haittaa, vaikka lampaat on sorkat ylöspäin, en olisi huomannut jos et olisi sanonut:)
    Okein hyvää Uutta tilkkuvuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkureppu! Juu, nuo lampaat näyttävät olevan niin sikinsokin, että koivet kohti kattoa ei kovasti pistä silmään.

      Poista
  2. Tuo kassihan on huippu! Sama se, miten päin ne villit lampaat ovat. Näyttää hyvän kokoiselta viikonloppukassiksi. Tyynyn kissa on kyllä päheä! Saaja oli varmaan iloisesti yllättynyt tyynystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Marle! Kassi on todella hyvän kokoinen ja se aukeaa aika reippaasti, joten pohjaltakin jonkun tavaran etsiminen onnistuu ilman että pitää tyhjentää tai kääntää koko kassi ylösalaisin (voi johtua kyllä myös miniän pakkaustaidoista). Testasin tämän itsekin, kun pikkupoikien vaatteet oliva mummulavierailun aikana Turtles-kassissa.

      Poista
  3. Kauniit ompelukset! Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Satu! Hyvää uutta vuotta, paljon iloa ja terveyttä myös sinulle ja perheellesi!

      Poista
  4. Tosi näpsäkän oloinen tuo kassi, voisin kuvitella että sellaista kanniskelee mielellään rullattomuudesta huolimatta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi! Se on näpsäkkä. Ja etenkin sen Turtles-kassin tekeminen jäi mieleen todella kivana operaationa, tämä oli ehkä asteen verran tylsempi, kun en toteuttanut tätä tilkullisena.

      Poista
  5. Tyylikäs kassi, moneen menoon mukautuva. Kissalla himpan hauska ilme!
    Hyvää uutta vuotta sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, TeSa! Kissan ohjeen nimi on Sähköiskun saanut kissa, siitä kai tuo ilme :D

      Poista
  6. Käytännöllinen kassi. Kissan ärtsy ilme on melkein pelottavan hauska. Antoisaa uutta vuosikymmentä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Kassin malli on todellakin hyvä :D

      Poista
  7. Niin hienoja ompeluksia, olet kyllä taitava! Ihanaa alkanutta vuotta sinne ja mukavia bloggailuhetkiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde, toivottavasti muutkin jaksavat bloggailla, on havaittavissa jonkin asteista hiipumista. Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  8. Kassi näyttää tosi hyvältä! Eiköhän vain pidä mennä penkomaan millaista kangasta löytyisi kaapista... Sellainen pyörällinen on kyllä mukava reissussa mutta minulla ei ole siinä mitään sivutaskuja - nyt katson kateellisena kun mies kaivaa helposti repustaan kirjan yms.
    Voi säikkyä kissaparkaa! Hauska malli.

    VastaaPoista
  9. Ihana on kassisi ja kissa vallan mainio. Ihanaa vuotta 2020 sinulle.

    VastaaPoista
  10. Onpa hienoja lahjoja, ihan kaikki!!

    VastaaPoista
  11. Huikee kissatyyny. Tosi hienosti tehty. Kassa myös. Kyllä se on ilo, kun osaa.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!