Karkkipäivä

Alkuvuodesta 2019 tein Hartolan opistossa Sanna Parankon kurssilla karkkiblokkeja, jotka ompelin siellä jo tilkkupinnaksi. Pinta oli aika pieni kooltaan, ehkä lastenpeitoksi sopiva. Se jäi odottelemaan parempia aikoja - ja kuten myöhemmin selvisi, uutta kurssia. 

Saman vuoden syksynä tein taas lähtöä Hartolaan, ja nappasin tilkkupinnan mukaani sillä ajatuksella, jos sieltä löytyisi hyvä idea reunukseen. Ja löytyihän sieltä, spiraaliblokki. Peitolla ei kuitenkaan silloin ollut sopivaa saajaa tai kohdetta, joten se jäi taas odottelemaan. Yllättäen loppuvuodesta tulikin kiitoslahjan tarve, ja sain puhtia tikata peiton valmiiksi. 

Karkkeihin tikkasin kevyesti kaartuvia viivoja ja valkoiselle taustalle silmukoitua kiemuraa. Välikaitaleisiin kahdesta suunnasta kaunokirjoitusharjoituksia. eli oman kouluaikani formaatin mukaisia l-kirjaimia. Lankana omasta varastosta löytynyt kummallisuus - lohen tai korallinpunainen, vaihtuvavärinen Aurifil, mielestäni aika kammottava sävy. Rulla oli jo korkattu, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, mihin olisin sitä käyttänyt?

Spiraaleihin vaihdoin keltaisen langan. Ja kun käsivaralla menen, eivät viivat ole viivasuoria. Valkoisen pohjakankaan tikkasin valkoisella, jolloin vaihdoin alalangan myös valkoiseksi, kun en halunnut keltaisten pisteiden pomppaavan edes vahingossa oikealle puolelle. 

Reunan tikkaamisen aloitin vailla ajatusta, mitä syntyisi. Piirtelin valkoisen osion jakoa huomioiden siksakkia merkkauskynällä ja kuvio muodostui siinä ommellessä. Tämä on mielestäni aika hauskan näköistä reunassa.

Taustan tein paloista, vaikka olinlin jo jossain vaiheessa kangaskauppaan menossa. Keräsin samansävyisiä keltaisia. Sivuilla olevat kappaleet leikkasin kahdeksi palaksi ja vaihdoin keskelle palat toisinpäin näyttämään siltä, että tämä olisi muka suunnitteltu juuri näistä kankaista näin. :D Ei ihan onnistunut, kun kankaat on niin samanvärisiä. Kun leveydestä jäi vähän uupumaan, tein sitä lisää värikkäillä kaitaleilla. Tikkauksen kokonaisuus erottuu vähän tästä kuvasta, pilvinen ja pimeä päivä ei ollut paras kuvaamisen kannalta. Eroa siinä, onko alalanka valkoinen vai keltainen, ei juuri erota isossa kuvassa.

Laiturikuvissa peitto näyttää leijuvan itsekseen. Illuusion saa aikaan tilkkuilijan paras apu, miespuolinen kannattelija, joka häyttää osaavan hommansa, vaikka joutuukin kyyristelemään itseään lyhyemmän peiton takana. Kuvaaja ei vain oikein saanut tarkkoja kuvia hämärässä ja suttuisessa säässä.

Peiton nimi on Karkkipäivä ja sen koko on n. 125 x 155 cm, välissä on bambuvanu. 

Peiton saa Helena, joka on 15 vuoden ajan mm. imuroinut langanpätkiä ja pyyhkinyt kangaspölyä kodissamme ja antanut minulle monta tuntia kuukaudessa lisäaikaa ommella.