Ensimmäinen blokki

Orvokkiliinat ja melkein käyttämätön Marimekon sininen unikkoliina pääsivät koekaniineiksi uusien välineiden käytössä. Tavasin tilkkutyökirjaani, pyörittelin leikkuria käsissäni ja suunnittelin peittoni mallia. Ensin suunnittelin tekeväni rantasaunan parisängylle peiton, mutta päätin kuitenkin varovaisesti aloittaa toisen makuusopen yhden hengen vuoteesta. Ompeleminen on minulle tuttua, siitä selviän, ainakin jos pysytään riittävän yksinkertaisissa malleissa.

Tilkkukirjastani löysin mieleisen mallin, yhdeksän neliön blokin, riittävän yksinkertainen ja mielestäni todella kaunis. Peittoni koko tulee olemaan 10x18 blokkia, joista joka toinen on yhdeksän neliön blokki, joka toinen yksivärinen neliö.

Silitin kankaat ja leikkasin niistä reunapäärmeet pois. Levitin leikkuualustan eteisen kivilattialle. Parketille en sitä uskaltanut viedä, yksinkertaisuuksissani pelkäsin viiltäväni leikkurilla parkettiin. Juu, tiedän kyllä, kivilaittialla leikkurin terä on vaarassa. Siksi vuorasin alustan ympäristön paksulla sanomalehtikerroksella.
Ikinä en olisi osannut kuvitella, miten yksinkertaista leikkaaminen on! Ja sain samanlevyisiä, siistejä kaitaleita! Aika pian siirsin leikkuuhomman keittiön pöydälle, kivilattialla konttaaminen ei ollut ehkä se ergonomisin työskentelyasento.

Ompelin kolme kaitaletta yhteen, leikkasin ne poikittain ja ompelin uudet kaitaleet yhteen. Jees, ensimmäinen blokkini on valmis!

Kun pääsin vauhtiin, en malttanut lopettaa. Huushollin lauantaityöt odottivat, olisi pitänyt siivota, leipoa, pyykätä. Istuin ompelukoneen ääressä suorastaan flown huumassa: teen vielä yhden, teen vielä yhden. Miten tämä voi ollakin niin kivaa!

Tilkkutieni historia

 Tilkkuilun tien alkutaipale on oikeastaan kolmenkymmenen vuoden takana. Työvälineinä sakset, mittanauha ja ompelukone. Materiaaleina ompelutöistä jääneet tilkut ja kierrätyskankaat, vanhat verhot, lakanat, farkut. Tuloksina peitteitä; pieniä vauvanpeittoja, päiväpeittoja lasten ja aikuisten sänkyihin.

Tilkut eivät olleet sakset-ja-mittanauha-menetelmällä aina ihan samankokoisia: opin venyttämään ja syöttämään ommellessa. Tuloksena tällä menetelmällä oli tietysti  enemmän ja vähemmän aaltoilevaa pintaa, joka kyllä käytössä mukautui ja muokkautui - ja näytti joskus jopa ihan hyvälle. Ensimmäinen omaan sänkyyni tekemä tilkkupeitto oli toiselta puolelta tehty sinisävyisistä tilkuista, toisella puolella hehkui vahva punainen. Se peitto käytettiin mm. lasten majaleikeissä siihen kuntoon, että monen paikkaamisen ja korjaamisen jälkeen se oli pakko siirtää tilkkupeittojen taivaaseen. Pari peittoa on lähtenyt kiertoon laitettujen lasten sänkyjen mukana.

Tikannut en ole vielä koskaan, jos ei yrityksiä lasketa. Nuorena käsin ompelu tuntui tuhraamiselta, eikä em. tekniikalla valmistuneet peitot suostuneet koskaan koneella tikkaamiseen.  Muutaman yrityksen tuloksena oli kummallinen ruttu, jota ei oikein peitoksi voinut kutsua, Ratkojalle oli töitä, ja luovuin suosiolla peitteiden tikkaamisesta.

Rantasaunamme vierasvuoteet tarvitsevat nyt päiväpeitot. Tilkkupeitot sopisivat muuhun sisustukseen. Materiaalia on nytkin omasta takaa: monet kesäjuhlat kokeneet orvokkikuvioiset pöytäliinat ja muutamat verhot.

Nyt haluan myös opetella tekemään blokkeja, aikaisemmat peittoni ovat olleet samankokoisista (?) tilkuista tehtyjä. Oli myös aika hankkia oikeat työvälineet. Nettikaupasta löysin "laadukkaan aloittelijan paketin". Nopeasti tulleessa paketissa oli leikkuualusta, viivain, leikkuri ja lehtiöllinen ruutupaperia. Paperille on varmaan joku hienompikin nimi, tässä vaiheessa eri muotoiset ruutuvaihtoehdot vaikuttavat liian monimutkaisille. Ompelukone on sama kuin ensimmäisiä peittoja tehdessä.

Nettikirjakaupasta löytyi tilkkutyökirja, jossa on "uusia työtapoja, innostavia ideoita". Takakannen mukaan "värikkäät tilkkutyöt herättävät ihastusta katsojassa ja iloa tekijässä. Mallit ovat helppoja ja nopeasti toteutettavia ja tarjoavat uusia vinkkejä muillekin kuin aloittelijoille." Nyt vain opiskelemaan ja peitettä suunnittelemaan!